Opiskelut loppusuoralla

Ensinnäkin tuhannet kiitokset kaikille onnitteluista tulevan perheenlisäyksemme johdosta ♥ Ja toisekseen, lupaan yrittää pitää vauvajutut pitkälti ulkona täältä Cherrymarjan puolelta käsityöpostauksia lukuun ottamatta. Ja nyt on saumurin ostamisen myötä ompelemiseen sellainen draivi, ettei toista! Tämä vastaa volyymiltaan melkein toissavuotisen viiden viikon hiihtoloman villasukka-tsunamia, laji vain on eri.

Hiukan pitää itseään kuitenkin vielä hillitä käsitöiden suhteen, koska iltaisin töiden jälkeen on muutakin tekemistä. Kun vauva ilmoitti tulostaan niin lätkäisin lähes välittömästi opiskeluille lopullisen deadlinen. Opintoni ovat siis siinä mallissa, että maisterin paperit häämöttävät jo lähellä ja opintopisteitä ei puutu kuin muutama hassu (tai pisteitä olisi määrällisesti jo tarpeeksi, mutta muutama tietty kurssi vielä uupuu). Gradun kanssa oli keväällä kolossaalisia ongelmia, mutta ne olen nyt oikeastaan saanut ohjaajani avustuksella ratkaistua ja ehkä se ahdistuskin on jo (melkein) kokonaan kadonnut. Nyt on enää sellainen normaali tuska päällä sen tuleeko tästä mitään-fiiliksen sijaan. Siispä, kirjoittelen nyt gradua aina kun ehdin ja vaikka sitten millä rimaa hipovalla suorituksella aion palauttaa sen ennen joulua! Tai oikeasti en usko, että työstäni mikään nippa nappa-suoritus tulee, mutta tavoitteena on tällä hetkellä vain saada tutkielma tehtyä.

Gradun lisäksi on vielä kirjoitettavana yksi essee (siitä on jo 3/10 sivua tehty!) ja yksi tutkimussuunnitelma, molemmat englanniksi. Näistä en pahemmin ota stressiä, molemmat ovat ns. peruskauraa. Essee liittyy minun näkökulmastani aivan täysin höpöhöpöön täytekurssiin, joka nyt vain sattuu olemaan pakollisten listalla. Onneksi on edes verkkokurssi, niin saan suorittaa sitä oman aikatauluni mukaan. Tuo tutkimussuunnitelma on viimeinen häntä Hampurin opintojeni korvaavuuksista, korvaan sillä sellaisen kurssin puolikkaan, josta hain hyväksilukua, mutta joka Hampurissa oli vain puolet Suomen opintopistemäärästä.

Nyt kun kirjoitan nuo tekemättömät työni auki, niin ne näyttävät ihanan vähäisiltä! Siltä ei silti aina tunnu, mutta onneksi nyt kesän jälkeen olen päässyt ihan tosi hyvää draiviin kouluhommien suhteen. Intoon on vaikuttanut paljon se, että olen nyt yliopistolla työharjoittelussa ja jotenkin se tieteellinen ilmapiiri on aika stimuloiva tekstin tuottamisen kannalta (<voi tsiisus mikä lause :D). Toisaalta on välillä vähän tylsää jatkaa kotona samaa raportin naputtelua mitä teen töissäkin jo kahdeksan tuntia. Onneksi kuitenkin kaikki on järjestynyt hyvin, ja erityisesti olen kyllä tyytyväinen että opintovapaa järjestyi vakitöideni puolesta.

Joskus sitä oikein herää ajattelemaan, että miten älyttömän hyvät tukisysteemit Suomessa on joka ikiseen asiaan. Tämäkin, että minun ei tarvitse menettää työpaikkaani opiskelujen takia, on kyllä melkoinen etuoikeus. Saan pitää opintovapaata kaksi vuotta, palasin vanhaan työhöni tai en (minä olen kuitenkin palaamassa). Jos työkokemusta olisi kahdeksan kokonaista vuotta, olisi oikeutettu ansiosidonnaiseen aikuiskoulutustukeen, jolla pärjää opiskelijana jo ihan kivasti. Minulla ei tämä ehto vielä täyttynyt, ja muutaman satasen opintotuen sijaan olen sitten käynyt töissä. Tämä on toisaalta mahdollistanut myös sen, että en ole joutunut kuluttamaan kaikkia opintotukikuukausiani. Jos siis vielä aion jotain tulevaisuudessa opiskella, niin tukikuukausiakin on ihan kivasti jäljellä. Kirjoittelen tästä työ-opiskelu-kuviosta vielä sitten vuodenvaihteessa vaikka vähän loppuyhteenvetoa, koska niiden yhdistämisestä minulla on kyllä loputtomasti juttua kerrottavana…

Kun sitten jouluksi saan gradun palautettua ja kaikki kurssityöt ovat kuin muisto vain, niin aion kertakaikkiaan vain relata äitiysloman alkuun asti. Tai no joulukuussa palaan vielä vanhaan työhöni suuhygienistiksi, mutta sekin tuntuu työn ja koulun kombon jälkeen lomalta :D Rapsuttelen hammaskiveä noin puolisentoista kuukautta ja sitten jäänkin odottelemaan poitsua kotiin ♥ Tykkään siitä, että elämässä on jonkinlaiset askelmerkit selvillä ja nyt nämä aikataulut opiskelujen, vauvan ja työn suhteen näyttävät sattuvan menemään ihan täydellisen nappiin. Toivon vain, että pysyn hyvävointisena raskauden loppuun asti jotta puhti läksyjen tekemiseen säilyy ja jaksan vielä töissäkin raataa vuodenvaihteessa.

Loppukevennyksenä vielä se, että kävin tänään Tre kaupunginliikenteen toimistossa näyttämässä opiskelijakorttiani, jotta voin taas saada bussilipun alennettuun opiskelijahintaan. Täti tiskin takana sanoi, että ”niin sinä kun täytät pian kolmekymmentä, niin tämä opiskelijaetukin sitten loppuu!” No ihan kiva, kiitti hei :D

-Marianna

Meille tulee vauva ♥

Ahkerimmat Instagram-seuraajani ovatkin jo nämä suuret uutiset kuulleet, eli meille on tulossa vauva ♥

Olen nyt raskausviikolla 22 ja palleron laskettu aika on helmikuussa. Koska haluan edelleen pitää tämä Cherrymarja-blogin omanlaisenaan, käsityöpainotteisena höpöhöpö-blogina, ja kuitenkin vauvajutuissa olisi kirjoiteltavaa vaikka kuinka paljon, niin piti keksi joku ratkaisu. No mikäpä muukaan kuin odotusblogi! Siispä jatkossa kaikki odotukseen ja raskauteen liittyvät jutut löytyvät pääosin Cherrybebe-blogista. Lisään vielä linkin tuonne yläpalkkiin jatkossa. Vauvan käsitöitä on nytkin jo tullut tehtyä sekä saatua äidiltäni, nämä postaukset ajattelin julkaista aina molemmissa blogeissa koska ne liittyvät sekä käsitöihin että vauvaan.

Tervetuloa siis sinnekin puolelle lukemaan! Edelleen pyydän kauniisti teitä lukijoita olemaan paljastamatta henkilöllisyyttäni eli nimeäni, tarkkaa asuinpaikkaani tai perheenjäsenteni nimiä. Kiitos!

p.s. Cherrybebestä voikin jo käydä kurkkaamassa, että odotetaanko meille tyttöä vai poikaa… KLIK

-Marianna

Dubaissa shoppailemassa & biitsillä

…ja vähän muutakin Dubai-juttua vielä :) En ollut oikein asettanut mitään erityisiä tavoitteita reissulle, paitsi yleistä rentoutumista ja arjen pakenemista. Laulan samaa virttä edelleen eli opiskelun, työn ja muun elämän yhdistäminen repii hermoni riekaleiksi ja loma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Paineita koulun suhteen lisää erityisesti se, että yritän valmistua ensi vuonna ja tahti on aika tiukka. Jatkuvien deadlinejen keskellä eläminen ei ole aina mitenkään mukavaa. Muuuuuutta, tämä ei ollut nyt pääaiheeni tänään. Palaan tähän ruikutukseen taas joskus toiste :D Dubain suunnitelmiksi olivat muotoutuneet lähinnä siis ihmettely, biitsillä käyminen ja shoppailu. Kaikkea tuli tehtyä.

Shoppailuun on Dubaissa erittäin, erittäin loistavat mahdollisuudet. Koska ilmasto on niin kuuma ja kuiva, eivät ihmiset keskipäivällä ihan hirveästi näyttäneet hengailevan ulkona. Tämä johtuu varmasti osin myös siitä, että ulkona ei ole kovin paljoa hengailupaikkoja yleensäkään. En osaa sanoa, onko meininki tai ympäristö erilaista sivummalla, minun matkani otos luonnollisesti ei todellakaan kata koko Dubaita. Mutta fiilikseen pääsi!

Väestöä katsomalla näytti siltä, että päivisin miehet ovat töissä ja naiset kotona. Ostoskeskuksissa hengailu on suosittu ajanviete, joskin niissä näkyi enemmän länsimaisia naisihmisiä kuin paikallisia. Tätä selittää varmaan se, että expatien määrä Dubaissa on valtava, johtuen lukuisista globaaleista yrityksistä kaupungissa. Vaikka bisnesnaisia länsimaista tulee varmasti paljon niin rohkenen epäillä, että Dubain expateista enemmistö on miehiä. Heidän vaimonsa sitten käyttävät päivät shoppailuun ja kaupungin kiertelyyn. Ei varmaan pöllömpää hetken aikaa, mutta itse en tuollaisesta kyllä niin välittäisi kovin pitkään. Tämän sukupuolijakauman lisäksi silmiinpistävää oli se, että paikallisia teini-ikäisiä emme nähneet mieheni kanssa tällä matkalla lainkaan. Ovatkohan he sisäoppilaitoksissa vai missä?

Hotellimme sijaitsi ihan lähellä Mall of the Emiratesia, jossa kävimmekin muutaman kerran. Jo tämä ostoskeskus oli aika hulppea, ja shoppailinkin heti ekoina päivinä sitä sun tätä :-P Olen joka reissulla käynyt GAP:lla, joka on yksi lempikauppojani ulkomailla. Olen ostanut sieltä aivan loistavasti istuvia farkkuja ja muutakin vaatetta. Tällä kertaa ostamani pari vaatetta olivat kyllä aika pettymys, neule nyppyyntyi heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen ja farkkuihin tarttui kaikki maailman hituset ja pölyt. Toivottavasti tämä oli poikkeus eikä sääntö, koska minun takapuoleni nyt vain sattuu tykkäämään tuon kaupan housuista!

Kaikki nämä kuvat ovat kuitenkin Mall of Dubaista, joka on maailman suurin ostoskeskus. Ostoskaupunki olisi varmaan kuvaavampi sana. Keskus oli kyllä aika vaikuttava näky, sen kiertämiseen perusteellisesti olisi mennyt monta päivää. Onneksi ainakin osittain kauppoja oli jaettu käytäville aihepiireittäin ja asiakaskunnittain, eli oli ravintolakäytävä, lastenvaateliikkeet samassa, eläinkauppoja jne… Tuossa viimeisessä kuvassa yllä oli aika masentavaa katsella, miten eläviä kaloja oli tungettu kaupan lasiseinän väliin uimaan. Seinän sisällä ei ollut kaloille yhtään mitään ja uimapaikan paksuuskin oli alle metrin. Aivan hirveän masentava näky. Enpä mennyt sisään tuohon puljuun.

Kaupat eivät erityisesti ostoskeskuksissa olleet mitään halpoja, vaikka toisaalta valikoimaa oli aina H&M:stä Dolce & Gabbanaan. Näiden paikkojen vahvuus näin normaalin ihmisen näkökulmasta onkin se, että saatavilla on ihan kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Aika kului kivasti ihan vain ihmetellessä ja kierrellessä, ja muutamia luksuslaukkuja kävin hypistelemässäkin. Myös sisällä ostoskeskuksessa oleva laskettelukeskus tuli nähtyä. Kaikkea ne keksivätkin, rahalla näköjään saa vaikka mitä!

Ihan kaikkia päiviä ei shoppaillen viitsinyt viettää, ja kävimmekin rannalla monta kertaa. Kelit olivat team kalkkilaivan kapteeneille varsin mukavat, ja kun vielä suuntasimme rannalle aina iltapäivän puolella niin emme päässeet palamaankaan kertaakaan. Uiminen on minulle biitsillä ihan ykkösjuttu, ja siellä sitten luttailin ja pulikoin lämpimässä merivedessä :)

Rantaa Dubaissa riittää, ja hotellien omien ranta-alueiden lisäksi oli useampi yleinen, ilmainen ranta. Näillä rannoilla on siivousta, vessoja, pyyhkeenvuokrausta, ravintoloita ja mikä tärkeintä- meduusaverkot estämässä limanuljaskoiden tulon uima-alueelle. Meidän hotellimme oli lähinnä Marina Beachia, tai mikä sen nimi nyt sitten olikaan. Tästä biitsistä kuulimme niin monta eri nimeä ja kartassa sillä ei oikein ole mitään erityistä merkintää, joten en ole nyt ihan varma. Sen rannalla oli kuitenkin ainakin Mövenpick hotelli ja joku sanoi tätä rantaa myös JBR beachiksi. No, minulle se olkoon nyt Marina Beach, ja lähellä Marinaa ainakin oltiin :)

Ranta oli todella siisti eikä mitenkään erityisen ruuhkainen. Tilaa oli aina kivasti, ajankohtakin toki vaikutti koska nythän Dubaissa on kylmä talvi :D Pyyhkeen vuokra koko päiväksi oli viitisen euroa, pukuhuoneet olivat ilmaisia ja suihkutettavan aurinkovoiteenkin sai pumpusta ihon pintaan muutamalla eurolla! Kaikkea muutakin kivaa rannalla oli, kuten kameliratsastusta, noita auringonotto”majoja” ja kelluva vesipuisto vähän matkan päässä rannasta. Lapsiperheille ihan unelmapaikka, kaiken maailman leikkihäkkyröitä rannalta löytyi myös. Rannalla oli turvallinen olo ja kaupustelijoita ei ollut yhtään, kuten Välimeren maissa taas on.

Rannalla ollessa auringonlasku näyttää lumoavan kauniilta ja tuohon aikaan ihmisetkin alkavat valua pois. Pimeä tuli Dubaissa aika äkkiä siinä puoli kuuden maissa illalla. Ranta on oikeastaan ihan kaupungin ytimessä ja kun katsoo rantaviivalta toiseen suuntaan, niin siellä siintävät heti jo pilvenpiirtäjät. Biitsiltä pääsikin sitten kivasti käppäilemaan illalliselle vaikka Marinaan.

Jos ihan pelkälle rantalomalle haluaa talvella lähteä, niin suosittelen lämpimästi Dubaita. Nyt vuodenvaihteen tienoilla ilma on näköjään vähän vielä viilentynyt, nyt ollaan jo jossain alle +25 keleissä, mutta tuossa marras-joulukuussa lämpö oli vielä koko ajan lähellä kolmeakymmentä. Rannalla voi hyvin viettää suurimman osan päivästä (jos on auringonottajatyyppiä) ja tällä tavoin loma tulee aika halvaksikin :D Takuulämpöä saa Dubaista varmasti, koska sadepäiviä ei aavikolla ole kuin muutama vuodessa. Kaikkein helpoimmalla tietysti pääsee, jos ottaa vielä hotellin ihan meren rannalta, niin ei tarvitse edes taksilla kulkea tätä matkaa. Me suhautimme rannalle aina taksilla ja eipä sekään maksanut kuin muutaman euron.

Hohhoijaa, nyt nämä ihanat ranta-ajatukset saavat antaa tilaa flunssaiselle sohvalla kyhjöttämiselle. Huomenna vielä yksi työpäivä ja sitten onkin pitkä viikonloppu.

-Marianna

Dubaissa

Huhuu, olen elossa! Reissu katkaisi joulukuun niin kätevästi, että blogin suhteen en näköjään meinannut päästä takaisin kärryille lainkaan. No mutta, nyt reissumuistot ovat sen verran kivasti jo marinoituneet että niitä voi kirjoitella tännekin hyvillä mielin :D

Pitkäaikainen lomahaaveeni Dubai tuli talvilomamme kohteeksi oikeastaan lentojen halvan hinnan vuoksi. Olin kuullut jo etukäteen, että Dubai itsessään ei ole mikään erityisen halpa paikka, siksikin edulliset lennot houkuttelivat. Erityisesti paluulento keskellä yötä nyt ei liene kenenkään unelma, mutta mitäpä sitä ei tekisi päästäkseen pimeästä loskasta aurinkoon… Lennot olivat Norwegianin, ja täytyy sanoa että olin kyllä positiivisesti yllättynyt koneen tasosta! Yhtiön nettisivuilla kerrottiin muistaakseni niin, että koneet ovat keskimäärin vain muutamia vuosia vanhoja. Koneiden malli on sama Boeing 737 kuin melkein kaikilla Euroopan lyhyillä lomalennoilla näyttää olevan. Meidänkin meno- ja paluukoneemme olivat oikein siistejä, pehmeästi valaistuja ja pikkukoneeksi ihan tilavia! Jalkatilaa oli oikein sopivasti ja penkkiäkin sai kallistettua taakse. Nämä ovat yhtään paremmalla lentoyhtiöllä ihan itsestäänselvyyksiä, mutta minä odotin kauhulla jotain sellaista kuin Ryanairin järkyttävän hirveät, ahtaat kuljetuskontit. Siis oikeasti, Ryanairin koneet ovat niin kamalia ettei mitään rajaa. Menen silti edelleen sillä, jos lento on lyhyt ja hintahan on halpa. Valitan sitten vain koko matkan, hehehe. Mutta tällä kokemuksella Norwegian peittosi Ryanairin sata-nolla!

Hotellimme olimme varanneet jälleen Booking.com- sivustolta. Valitettavasti tällä kertaa hotelli oli kyllä aika pettymys. Varustelutaso itsessään oli ihan hyvä, ja huone(isto) todella tilava, mutta hotelli oli aika out-of-date ja nuhjuinen, jopa epäsiisti. Lisäksi iso miinus siitä, että ilmastointi toimi huonosti. Niin ja uima-allas oli pois käytöstä, mikä harmitti erityisesti kun olin valinnut tämän hotellin nimenomaan katto-uima-altaan vuoksi. En siis suosittele Grand Midwest Media Citya ainakaan kovin monesta syystä. Sijainti metroaseman kyljessä oli kyllä ehdoton plussa, samoin ihanalle Marina Beachille oli lyhyt matka. Silti, samat speksit saa muualtakin. Mitään erityistä isoa vikaa ei majoittumisen aikana kuitenkaan ollut, joten kaikkiaan hotellikokemus oli silti ihan jees :)

p.s. kuvia voi klikata isommaksi

Dubai on yksi seitsemästä arabiemiraatista, jotka kaikki sijaitsevat Persianlahden rannalla. Käytännössä kaikki emiraatit ovat merta lukuunottamatta hiekka-aavikon ympäröimiä. Tuntui se vähän hassulta ajatella, että toiseen suuntaan kun lähtisi, niin vastaan tulisi vain hiekkaa! Ja sitä hiekkaahan siis oli koko kaupunki täynnä jo ihan muutenkin. Dubai on rikas, suuri ja mahtava, väkisin pykätty pilvenpiirtäjien kaupunki keskellä ei-mitään. Kesäkautena emiraateissa on tukahduttavan kuuma, 40-50 astetta lämmintä, ja siinä voi kuvitella miten ilmastoinnit huutavat läpi koko kaupungin… Nyt keskitalvella lämpötila oli oikein miellyttävä, 26-29C koko meidän reissumme ajan. Silti keskipäivällä ei oikein pystynyt olemaan ulkona kovin kauaa, kun aurinko paahtoi niin kovasti. Eli kyllä se +29 Dubaissa tuntuu vielä aika erilaiselta kuin (aina joskus sattuva) +29 Tampereella :D

Dubain kaupungin muoto on pitkämäinen puikula, eikä emiraatti ole ulottunut kovin syvälle aavikon suuntaan. Siispä välimatkat ovat paikasta toiseen aika pitkiä. Taksit ovat edullisia (esim. 30 km lentokentälle keskellä yötä 18€, 3-4 km rannalle 4€), ja lisäksi kaupungissa kulkee uutuuttaan kiiltävä metro, joka onkin älyttömän kätevä. Valitsemme hotellit joka reissulla hyvien kulkuyhteyksien varrelta ja nytkin metro oli tosiaan ihan nurkalla muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Metroa ja taksia varten hommasimme heti kulkukerralla Nol cardin, johon voi ladata rahaa ja sillä matkat ovat merkittävästi edullisemmat kuin kertalippuina maksaessa. Lippu toimii ihan samalla tavalla kuin vaikka Tampereen matkakortti, mutta se käy myös takseissa (ja busseissa, joita emme käyttäneet).

Hotellin sijaintia muuten kuin metrojen, rantojen, ym. juttujen perusteella on hankala haarukoida etukäteen. Meiltä Media Citysta oli aika pitkä matka esim. Burj Khalifalle mutta Dubain satamaan eli Marinaan oli lyhyt matka. Marina oli tällä reissulla mielestäni kaikkein kaunein paikka, ai että se oli ihanaa aluetta :) Kävimmekin siellä hengailemassa ja syömässä useampana iltana.

Marina, kuten koko muukin Dubai, suorastaan kiljuu RAHAA. Koko kaupunki on oikeasti sellaista öky-öky-rikkauden suitsutusta, ettei mitään rajaa. Onhan sitä hauska katsella, ja miettiä millaisia kontrasteja ihmisten elämässä on. Taksikuski kertoi, että hänen palkkansa on n. 750€ kuussa ja hänen kuusilapsinen perheensä asuu Pakistanissa. Ei ole herkkua sekään, samaan aikaan öljysheikit ajelevat Ferrareillaan ja ökyjahdeilla pitkin Dubain lahtea…

Oli muuten oikeastaan vähän kulttuurishokki se, miten paljon noita valkoisia mekkoja (miksiköhän niitä sanotaan? Sellaiset sheikki-kaavut siis? :D) näkyi joka paikassa. Se on miehilläkin täällä ihan arkivaate, toki länsimaisesti pukeutuneita oli aika lailla yhtä paljon. Ja tietenkin olin sen tiennyt etukäteen, että täällä tuollaisia on, mutta se kulttuurinen ulkopuolisuuden tunne kyllä löi kuin rätti vasten kasvoja, kun huomasi itsestään heti että minä en kyllä kuulu tänne. Aika kaikenkarvaista pukeutumista Dubaissa näki, jos nyt ei juurikaan minihameita ja narutoppeja tms. Yritin itse pukeutua aika sovinnaisesti, en käyttänyt esim. lyhyitä shortseja. Siltikin metrossa aina mulkoiltiin, en oikein tiedä miksi. Rannalla sitten näki kyllä string-bikineitäkin, haha!

Nämä kaikki kuvat ovat Marinasta, koitan nyt keskittyä suurinpiirtein yhteen juttuun per postaus :) Marinaa ympäri pääsee kävelemään tuollaista rantabulevardin tapaista katua. Muutenhan Dubaissa ei kävellä juuri minnekään. Kävelyteitä ei oikein kauheasti ole, ja usein ne loppuvat kesken ihan mihin sattuu. Ei siis voi kuvitellakaan suunnittelevansa tutustuvansa kaupunkiin kävellen ympäriinsä, koska se ei vain ole mahdollista. Kaikki tiet ja kulkuväylät on suunniteltu autoilu edellä, ja se kyllä näkyi. Onneksi metro on muutama vuosi sitten tullut Dubaihin, muuten olisi pitänyt joko vuokrata auto tai mennä taksilla tai bussilla joka ikiseen paikkaan. Esim. puolen kilsan päähän hotellilta ravintolaan piti mennä taksilla.

Marinaa ympäri kävellessä kiinnitin huomiota siihen, kuinka ihmeellisen hiljaista siellä monena iltana oli. Tuon kuvissa näkyvän lahden rannoilla ei kulkenut kuin kourallinen ihmisiä, hmm?? Ramadan ei ollut menossa, mutta reissumme ekana päivänä oli kyllä emiraattien itsenäisyyspäivä, lieniköhän se syy tuohon hiljaisuuteen. Itsenäisyyspäivän juhlinta kuulemma ainakin jatkui kolme päivää. Ja samalla reissullahan vietimme myös Suomen itsenäisyyspäivää ja mieheni kolmikymppisiä, olipa juhlaa kerrakseen!

Huh, nyt alkaa postauksen sanamäärä venyä niin, että paras varmaan lopettaa tähän ;) Kirjoitan vielä ainakin yhden tai kaksi juttua tästä reissusta, jos kiinnostaa lukea :)

-Marianna

Hampurin aamukampa

Aamukampa olisi pitänyt hommata jo aikoja sitten, koska aikani Hampurissa käy toooodella vähiin! Neljän päivän päästä palaan siis koti-Suomeen ♥ Päivät täyttyvät tällä hetkellä kaikesta viimeisestä. Viimeisen kerran kaupungilla, viimeinen luento, viimeinen study group, viimeisen kerran kahville kavereiden kanssa. Vielä viikko-pari sitten oloni oli melkein pelkästään innokas kotiinpaluun vuoksi. Erityisesti kun täyttelin kaikkia ihania eri lomakkeita joita täältä lähtemiseen tarvitaan, niin tuli todellakin sellainen olo että kun vain näistä pääsisi niin kauas kuin pippuri kasvaa… Nyt kuitenkin ihan viime päivinä meno on alkanut taittua haikeampaan suuntaan. Tuntuu kurjalta lähteä pois. Harmittaa sekä kavereiden että tämän kaupungin jättäminen. Tänään ihan vain vähän nyyhkyttelimme tyttöjen kanssa, kun he olivat viimeistä kertaa luonani kylässä.

Tässä vielä yhteiskuvassa tyttökavereilleni kutomani villasukat :)

Kaunis paketointi on puoli ruokaa vai miten se meni ;)

Tiedän kuitenkin, että heti kun pääsen lentokentän ovista sisään niin fiilis vaihtuu suorastaan riemukkaaksi. Miten ihanaa onkaan palata kotiin! Oma koti, perhe, ystävät, työ, Tampere ja mökille meno ovat todellakin jotain mitä odottaa innolla. Kaikkiaan fiilikset ovat ylipäätään nyt tosi ristiriitaiset. Siitäkin olen varma, että kunhan vähän aikaa kuluu niin kaikkien niiden ärsyttävien lappujen täyttely, kieliongelmat, virastoissa juokseminen ja yleinen asioiden epäsujuvuus ovat kuin muisto vain. Aika kultaa ne ja pian sitä jo pohtii, että kun pääsisi vaikka johonkin toiseen maahan lappuja täyttelemään :D

Olen aivan hirmuisen iloinen ja onnellinen siitä, että minulla oli tässä vaiheessa elämää mahdollisuus toteuttaa tämä ulkomailla asuminen, koska olin haaveillut siitä vuosikaudet. Tämä Saksassa vietetty vuosi oli sikäli hyvä alkupala, että näin lähellä Suomea näin (kaikesta huolimatta) samankaltaisessa yhteiskunnassa eläminen oli sopeutumisen kannalta erinomainen valinta. Kielen osaaminen lisäksi helpotti sulautumista todella, todella merkittävästi. Olen monesti pohtinut, että ilman saksan osaamista olisin tuntenut oloni täällä todella paljon ulkopuolisemmaksi. Ympärillä olevaa todellisuutta on vaikea tulkita, jos ei pysty sukeltamaan sisään myös kieleen.

Sanoin ”alkupala” siksi, että en missään nimessä haluaisi, että tämä jäisi viimeiseksi pidemmäksi ulkomaanreissuksi. Nyt Suomeen palatessa kuitenkin minulla on ihan selvää se, että ihan heti tästä ei nyt startata kyllä yhtään minnekään Pirkanmaata pidemmälle :D Palaan vanhaan työhöni (sinnekin on jo ikävä!), ja seuraava iso etappi on saada yliopisto pakettiin ja valmistua. Sitten taas saa alkaa suunnata katsetta jonnekin suuriin ammatillisiin unelmiin. Voi vitsi, että tykkään elämästä tällä lailla että aina on joku iso juttu näköpiirissä, jota kohti pyrkiä. Oli se sitten häät, asunnon osto, ulkomaille muutto, valmistuminen… Tämä on ollut elämänfilosofiani jo vuosia ja aion sitä toteuttaa jatkossakin. Katsotaan, koska vauhti hidastuu ;) Kun siitä tasaisemmasta elämästä on ehtinyt nauttia tarpeeksi, niin sittenpä sitä voisi taas jo pohtia josko ponnistaisi jonnekin maailmalle. Eikä sen tarvitse tosiaan olla mitenkään edes pian, vaikka nelikymppisenä sitten Amerikkaan tai jotain. Katsotaan! Onneksi maailmannälkää pääsee seuraavan kerran tyydyttämään jo joulukuussa, varasimme mieheni kanssa loppuvuodelle pienen reissun kaamosta pakoon :) Kerron siitä myöhemmin lisää kun matkasuunnitelmat etenevät!

Lentoni koti-Suomeen lähtee siis tiistai-iltana. Yritän todella tsempata ja kirjoittaa vielä vihoviimeiset moikat täältä Hampurista. Mutta melko pianpa sitä jo naputtelen taas Tampereelta käsin, enkä malta odottaa sitäkään!

Niin ja p.s., hyvää juhannusta kaikille! Täällä koko mittumaari tahtoo mennä vähän niinkuin viheltäen ohi, koska juhannuksesta ei juuri kukaan tiedä mitään eikä sitä juhlita. Me vietimme tyttöjen kera juhannusaaton opiskelemalla tilastotieteen ja terveystaloustieteen tenttiin 10h. Buja!

-Marianna

Partnachklamm

Vielä yksi postaus Garmisch-Partenkirchenistä! Viimeisenä päivänä GaPassa emme siis enää lasketelleet vaan lähdimme kiertelemään kylää ja sen ympäristöä. Tämä oli oikein hyvä päätös, koska GaPassa luonto tarjoaa paljon muutakin kaunista kuin rinteet. Kaupungista pääsee kävellen vuoristoon, tosin ihan monen kilometrin korkeuteen huipuille en minä ainakaan ihan noin puolikylmiltään olisi pystynyt kävellen lähtemään. Sen sijaan lähdimme katsomaan Partnachklammia eli Partnachin kurua tai kanjonia. Jotenkin kuru tuntuu minun suuhuni sopivammalta nimitykseltä, joten käytetään sitä. Kyseessä on siis vähän Helvetinkolun tapainen rotko/railo/kuru.

Kurulle oli kaupungin keskustasta matkaa ehkä, hmm viitisen kilometriä. Meillä oli koko päivä aikaa ja lähdimme seikkailumielellä patikoimaan kohti paikkaa. Meillä oli edelleen tosi hyvä tuuri ja ihmisiä ei ollut edes matkallakaan nimeksikään, muutamia satunnaisia tallustelijoita lukuun ottamatta. Kurulle oli hyvät opasteet, pienellä navigaattorin käytöllä selvisi hyvin :)

Meillä ei oikein ollut tietoa mikä meitä odottaa ja kuinka pitkä matka paikalle lopulta olikaan. Se ei oikeastaan haitannut koska olin pakannut reilusti eväitä, meillä oli iltaan asti aikaa ja sää oli täydellinen. Lisäksi matkalla oli useampiakin majataloja ja vuoristoravintoloita, joten senkään suhteen ei hätää ollut. Varsinainen kurulle johtava polku oli suljettu suojasään vuoksi, koska rinne polun vieressä on todella jyrkkä ja suojalla sieltä voisi pudota jäätä ja lunta päähän. Siispä otimme kiertoreitin joka oli pienen pieneen kylään johtava tie, voi pojat että sielläkin korkeuksissa ja jyrkänteillä joku asuu. Kaikissa vastaan tulleissa autoissa oli telaketjut ja toivottavasti neliveto, koska tämäkin tie oli JYRKKÄ. Mutta wau, mitkä maisemat vuoren päällä odottivatkaan. Oli aivan henkeäsalpaavan kaunista, ja kyllä se henki aika salpautunut olikin ja posket punaisena kipuamisen jälkeen. Laella oltiin pientä vajaa 1000 metrissä merenpinnasta.

Tuosta yllä näkyvästä pienestä kylästä oli matkaa kurulle vielä kilometrin verran, mutta se alkoi sitten olla jo alamäkeä. Menimme siis kiertotietä ja jouduimme ensin kapuamaan vuorelle ja sitten laskeutumaan takaisin alas kurulle, mutta kuten näkyy niin tuo reissu kyllä kannatti näkymien puolesta. Alas kurulle meni pieni polku ja auringon porottaessa puista tippuili suojaluminöttösiä päähän. Oli melkoisen söpöä tuolla metsässä!

Saavuimme lopulta reilun kahden tunnin patikoinnin jälkeen itse kurulle. Kurun sisäänkin yleensä pääsee, mutta samasta syystä kuin edellä se oli nyt suljettu, koska kurun seinämät ovat täyttä jäätä ja railoon meneminen olisi ollut todella vaarallista. Lisäksi säästyimme kolmen euron sisäänpääsymaksulta ;) Olimme kiertotietä matkatessa tulleet kurun toiseen päähän, varsinaisesti sisään mennään sieltä mistä aloitimme kiipeämisen vuoren päälle. Täällä takapuolella oli aivan hiljaista, ei ristin sielua ja saavuimmekin joen liplattaessa aurinkoiseen, kauniiseen laaksoon. Tuli vähän sellainen olo kuin olisi jossain Bambi-piirretyn satumetsässä.

Meni varmaan tunti kun vain ihailimme paikan kauneutta ja napsimme valtavan määrän kuvia, joita tässä nyt näette. Kyllä voi luonto olla sitten uskomattoman kaunis, sen kyllä huomasi tällä reissulla. Vaikka itse kuru oli suljettu niin se ei harmittanut yhtään, koska tämä laakso ja vielä yksinoikeudella meidän ihasteltavanamme oli hieno palkinto hikisen tallustamisen päätteeksi. Aloin olla tiukoista nousuista jo aivan poikki ja paluumatkalla jalka ei noussut ihan niin innokkaasti kuin tullessa… Onneksi paluu oli kuitenkin valtaosin alamäkeä!

Kylään päästyämme nälkä oli kuin sudella ja palkitsimmekin itsemme pään kokoisilla burgereilla ;) Että voi ruoka maistua hyvältä kun on koko päivän ulkoillut raikkaassa vuori-ilmassa!

Nyt sain blogin osalta Garmisch-Partenkirchenin pakettiin, täytyy sanoa että kohde oli kyllä ehkä hienoimpia paikkoja jossa koskaan olen käynyt. Seuraavan kerran alpeille mennessä voisi ehkä kokeilla Itävallan puolta, mutta en pistäisi pahakseni vaikka joskus pääsisin vielä palaamaan Garmischiin :)

-Marianna

Talvilomalla

Jei, VIHDOIN ne kokeet ovat ohitse, ja tänään alkoi megaloma. Pohdin tuossa, että kun työhistoriani valmistumisen jälkeen on ollut hieman rikkonainen ja aika liikkuvainen (olen vaihtanut työpaikkaa, keikkaillut välillä jne), niin minulla ei muistaakseni ole täyttä, neljän viikon palkallista kesälomaa ollut kuin kerran (?). Tuota lyhyempiä, muutaman viikon pätkiä on kyllä ollut mutta niin, että sain tehdä mitä lystäsin, palkka juoksi ja loman jälkeen palasin takaisin samaan paikkaan, taisi olla ainoan kerran vuonna 2013. Silloinkin kyllä itse asiassa kesäloman jälkeen taisin mennä toiseen paikkaan, mutta täysi loma yhtä kaikki ;) Olen tykännyt tästä elämäntyylistäni, jossa ei ole tarvinnut vielä pultata perustuksiaan mihinkään vaan on saanut katsella eri työpaikkoja, opiskella, muuttaa ja niin edelleen. Jotenkin sitä aina tietenkin kulkee kohti jotain, minulla se on aina joku seuraava seikkailu. Tämän Saksan keikan onnistuttua seuraava välietappi lienee, hmm, maisterin paperit? Saa nähdä koska hamassa tulevaisuudessa niitä pääseekään hypistelemään…

Mutta haaveilusta takaisin nykypäivään ja ajattelin että valotan vähän talvilomasuunnitelmiani :) Aluksi olin aika hämmentynyt, että talviloma on niin pitkä, mutta kun asiaa on saanut sulatella niin se on kääntynyt mielessäni pelkästään positiiviseksi jutuksi. Erityisesti nyt, kun olen saanut hienoja suunnitelmiakin aikaan!

Ensi viikolla yksi lapsuuden ajan haaveeni toteutuu, kun pääsen katsomaan Cirque du Soleilin showta. Ehkä hieman yllättäen, olen aina pitänyt hirveästi sirkuksesta. Enkä nyt tarkoita siis norsua hassu hattu päässä-töttöröö- sirkusta, vaan oikeasta akrobatiasirkuksesta. Kun olin lapsi, niin sirkusta tuli televisiosta useammin kuin nykyään, ja erityisesti mieleeni on jäänyt että aina uutenavuotena tuli telkkarista lähetys jostain hienosta sirkusesityksestä. Tämä show mitä nyt mieheni kanssa olen menossa katsomaan, on nimeltään Varekai. Kuva on lainattu CdS:n sivuilta.

Vielä ennen kuin ehdimme tuonne sirkukseen tai vaihtoehtoisesti heti sen jälkeen, suhaamme säiden salliessa mieheni kanssa Berliiniin muutamaksi päiväksi. Olen menossa pääkaupunkia katsastamaan myös opiskelukavereideni kanssa maaliskuussa, kun menemme viikonlopuksi sinne konferenssiin omaan opiskeluumme liittyen. Kerron siitä reissusta lisää kun se alkaa lähestyä, mutta haluan kuitenkin saada ensipuraisun kaupungista ennen sitä. Saksassa on oma Onnibus-firma Flixbus, jonka kyydissä joka paikkaan pääsee suorastaan törkeän halvalla. Berliiniin neljän tunnin matka maksaa 8€, että ei siinä kauheasti tarvitse enää miettiä… Jos on hyviä vinkkejä esim. ravintoloista Berliinissä, niin antakaahan paukkua!

Kun Berliinistä ja sirkuksesta on toivuttu, niin edessä on yksi ehkä koko Saksan-vuoden kohokohdista, kun lähdemme alpeille laskettelemaan!! Voi pojat, ette tiedäkään kuinka innoissani olen tästä matkasta! Suuntaamme Garmisch-Partenkircheniin joka on ainakin talviurheilun seuraajille tv:stä tuttu. Kaupunki sijaitsee ihan Saksan etelälaidalla Itävallan rajan lähellä. Koska paikka ei ole mikään maailman halvin viettää aikaa niin viivymme reissussa neljä päivää. Ainakin kaksi päivää lasketellaan aamusta iltaan ja lopulle ajalle kehitellään sitten jotain muuta jännää. Kaappasin muutaman fiiliskuvan GaPasta täältä, täältä, täältä ja täältä.

Huoh, kunpa pääsisi jos suksille! Matka myös GaPaan taittuu Flixbussilla, se onkin sitten melkoinen kokemus koska matkaamme halki koko Saksan yöbussilla… Toivottavasti saan nukuttua ja olen tikkana mäessä heti aamukahdeksalta ;)

Jotta elämä ei kävisi tylsäksi, niin pohdin vielä mahdollisuutta lähteä ennen toisen lukukauden alkua käymään joko Portugalissa tai Prahassa. Juuri viime postauksessa ruikutin, että ei ole rahaa lähteä minnekään, mutta kun asiaa tutkii ja Saksan kaupunkeihin pääsee alle kympillä bussikyydillä ja Portugaliinkin 15€/sivu, niin alkaa se opiskelijabudjettikin kummasti venyä.

Ja yhtenä ainoana aamuna ei tarvitse herätä aikaisin, oi onnea. Tänään loppukokeiden kunniaksi suunnistamme koulukavereideni kanssa Reeperbahnille bailaamaan. Jei!

-Marianna

Vanha vaihtari

Olen pariinkin otteeseen maininnut, kuinka tunnen itseni vähän vanhaksi muiden vaihto-opiskelijoiden keskellä. Näen jo sieluni silmin, kuinka siellä ruudun toisella puolella yli 35-vuotiaat pyörittelevät silmiään, kun minä kerron vanhuuden tuntemuksista, mutta senkun pyörittelette. Lukukausi on kokeita lukuunottamatta paketissa, joten siksikin nyt tuntuu sopivalta hetkeltä vähän pohtia tätä asiaa.

Kun lukukausi alkoi, niin meillä vaihtareilla oli jonkun verran tutustumistilaisuuksia ym. juttuja, joissa saimme tavata toisia opiskelijoita ja myös kierrellä Hampuria yhdessä. Halusin tietenkin tavata muita ja osallistuinkin lähes joka juttuun joka järjestettiin. Jotkut ihmiset ovat tässä matkan varrella tulleet tutummiksi kuin toiset. Nyt valtaosa on lähdössä pois, kun talvilukukausi loppuu ja melkein kukaan ei jää kesälukukaudeksi kuten minä. Olen itse tosi tyytyväinen tähän valintaan, koska opintojen kannalta tässä tavassa on enemmän järkeä. Lisäksi kun lukukausi loppuu tällä lailla vähän hassusti helmikuussa, niin olisi ollut vaikeaa jollei mahdotonta jatkaa kevätlukukaudella Tampereen yliopistossa, ja lisäksi ainakin meillä terveystieteissä tosi moni kurssi jatkuu lukukausien yli, joten olisin jäänyt vähän hassuun rakoon. Töihin olisin toki voinut mennä, mutta näillä mennään ja hyvin meneekin. ;)

Noissa vaihtaritilaisuuksissa oli jään rikkomiseksi kaikenmoisia leikkejä ja pelejä aika paljon. Olen ollut partiossa 20 vuotta joten leikkiminen aikuisiällä ei ole minulle mikään ongelma, ja sille nyt ei voi mitään että ne oikeasti ovat aika hyviä ice-breakereita. Ehkä semisti oli välillä vaivaantunut olo, mutta hei, eivät nämä ihmiset minua kuitenkaan kovin hyvin tunne joten väliäkö tuolla :D Joissakin jutuissa piti mennä esim. seisomaan ikäjärjestykseen, ja minä olin oman saapumiseräni toisiksi vanhin koko 120 henkilön porukasta. Karkeasti arvioiden veikkaan, että vaihtareiden keski-ikä on jossain 22-23 tienoilla. Esim. kaverini Marissa on 21-vuotias, eli olen häntä 7 vuotta vanhempi. Ja voin kertoa niille silmien pyörittelijöille, että seitsemän vuotta tässä kohtaa on PALJON.

En nyt tietenkään voi vedota joissain asioissa vain ikääni, koska persoonallisuus vaikuttaa ihan yhtä paljon mielenkiinnon kohteisiin. Mutta minua nyt ei esimerkiksi kiinnosta käydä bileissä joka viikko kolmea kertaa tai oikeastaan juuri ollenkaan. Olen bilettänyt nuorempana omalla mittarillani ihan sopivasti, enkä kauheasti kaipaa yökerhoihin. Toki joskus tekee mieli lähteä, toisinaan tanssijalka vipattaa niin ettei meinaa housuissa pysyä. Mutta kun alan ajatella kuinka vaivalloista on alkaa tälläytyä, lähteä kaupunkiin, bailata, menee rahaa, tulee hirveä annos sokeria siiderin juonnista, sitten ryömii junaan, maksaa taksin kotiin, hiukset haisevat tupakalta ja jos kohmelon muuten onnistuu pääosin välttämään niin sitten vähintään väsyttää niin hirveästi, ettei seuraavana päivänä saa mitään aikaiseksi. Se kirjan lukeminen sohvalla alkaa oikeasti kuulostaa ihan järkyttävän hyvältä vaihtoehdolta. Hurjaksi ilta menee, jos katsomme mieheni kanssa leffan, syömme sipsejä ja korkkaan siiderin kotona. Wuhuu!

Erityisesti vaihtariporukan menoja seuratessa tunnen itseni joskus ihan tossuksi vanhaksi mummoksi. En ole heille kateellinen, en haluaisi enää tässä lähellä kolmenkympin ikää hillua halloweenina kissapuvussa kaupungilla, mutta veikkaan että heidän silmissään olen totaalinen tylsis. Täytyy vain todeta että erityisesti kauempaa tulleet erasmuslaiset todellakin ottavat ilon irti Saksan halvasta kaljasta ja kuluttavat Reeperbahnin katuja niin, että sinne painuu varmaan kohta Erasmus-ura. Uskon että he kaikki elävät uskomattoman hienon seikkailun aikaa, ja niin minäkin, mutta vähän eri tavalla :) Olen nauttinut tästä kaupungista suuresti ja nyt kun puoliväli täälläolosta on ihan käsillä, niin en voi olla kuin iloinen, että valitsin Hampurin. Aion vaihtoni lopuksi tehdä täällä olosta vielä vähän syvempää analyysia, mutta se saa odottaa kesään. Siihen asti olen jatkan tyytyväisenä mummoiluani ja odotan innolla, mitä huikeaa kesälukukausi vielä tuo eteen!

-Marianna

Maisteriopiskelut HAW:ssa

Kaikki joiden kanssa juttelen, kysyvät aina kuinka opiskelut sujuvat, joten minäpä kerron pientä päivitystä.

Lukukauden alussa syyskuussa oli tosi rauhallista melkein kolme-neljä viikkoa, ehdin jo tottua kaksipäiväisiin kouluviikkoihin ja pitkään nukkumiseen. No pian sen jälkeen alkoikin luulot pois-vaihe, joka on jatkunut tähän saakka eikä loppua näy. Minulla on talvilukukaudelle (täällä ei ole syys- ja kevätlukukautta vaan talvi- ja kesälukukausi) valittuna 30 opintopistettä ja se pitää sisällään viisi kurssia á 6 op. Kurssit loppuvat tammi-helmikuun vaihteessa, jolloin päättyy myös talvilukukausi ja alkaa talviloma, joka kestää minulla oikeastaan koko helmikuun! Jos siis joku hinkuu tulla minua moikkaamaan tänne Hampuriin, niin helmikuu on aivan loistava valinta sillä en ole lainkaan koulussa. :)

Kurssit päättyvät siis lukukauden loppuun ja toistaiseksi vain kahdesta kurssista on tulossa tentti. Muut arvioidaan esseiden ja esitelmien perusteella, joita saakin vääntää hiki hatussa koko ajan. Lisäksi nämä kuuden op:n kurssit on jaettu jokainen aina kahteen blokkiin, joita opettavat eri opettajat ja sisällöt ovat eri. Valaisen asiaa hieman: minulla on esimerkiksi nyt menossa 6 op:n kurssi Infectious and non-communicable diseases epidemiology- kurssi, joka suomeksi on jotakuinkin tarttuvat ja ei-tarttuvat taudit ja niiden epidemiologia (synty, syyt, tarttuvuus jne). Tämä kurssi on jaettu kahteen osaan eli blokkiin, a) tarttuvat taudit ja niiden epidemiologia sekä b) ei-tarttuvat taudit ja niiden epidemiologia. Molempia osioita opettaa oma opettaja ja blokit ovat melko itsenäisiä. Tällä kurssilla aiheet ovat vielä aika lähellä toisiaan, eräs toinen kurssi on terveystalous ja globaali terveys, siinä aiheet ovatkin jo hyvin erilaisia. Sanomattakin lienee selvää että joka blokista on oma essee/tentti/tutkielma. Deadlinet ovat kaikki joulu-tammikuussa, yritän kovasti saada ainakin suurimman osan tehtyä ennen joululomaa.

Koulupäivät ovat 5-8- tuntisia, siihen päälle ryhmätyöt ja kotona tehtävä duuni. Olemme nytkin neljän hengen ryhmässä viikon varoitusajalla kasanneet esitelmää sosiaalisen ympäristön vaikutuksesta teini-ikäisten alkoholinkäyttöön, huh että tahtoi tulla kiire. Tällä menneellä viikolla olen lähtenyt kouluun yhdeksän jäljestä ja palannut kotiin seitsemän maissa illalla. Eilen lauantaina pidin täysin rokulipäivän opiskelusta enkä koskenutkaan mihinkään materiaaleihin. Teki kyllä tosi hyvää, välillä pää on ihan sumea kun joka vapaa hetki pitäisi käyttää jonkun tutkimusartikkelin tai kirjan lukemiseen.

Varsinaisen kurssimateriaalin lisäksi olen lainannut muutamia kirjoja taustalukemistoksi. Instagramissa postaamani Death in Hamburg – Society and politics in cholera years kertoo Hampurin historiasta 1700-luvulta 1900-luvulle keskittyen kansanterveyden ja hygienian kehitykseen erityisesti suuren koleraepidemian aikana. Kirja on muutenkin todella mielenkiintoinen, oppii samalla tästä kaupungistakin monenmoista. Terveystaloustieteen kurssia varten lainasin kanditason kirjan Understanding health services jota opettaja suositteli, jos ei ole mitään talouskurssia taustalla. Lisäksi samaan kirjasarjaan kuuluva Introduction to health economics löytyy nyt pöydänkulmalta. Jos yhtään terveysala kiinnostaa niin kaikkia näitä kolmea voin lämpimästi suositella ;) Maisterikurssit täällä ovat selvästi vaativampia kuin kandiopinnot Tampereen yliopistossa, ja niin tietysti kuuluukin. Huomaan vain monesti vielä itse ajattelevani turhan ”kandisti”, mutta pyrin koko ajan maisterimpaan ajatteluun, hah hah ;)

Viimeisen kahden viikon aikana eniten on työllistänyt tuo mainitsemani ryhmätyö nuorten alkoholinkäytöstä. Sitä blokkia varten meille lennätettiin kaksi professoria Australiasta asti opettamaan ryhmäämme. Kysyin heistä toiselta, että tulitteko todella tänne toiselle puolelle maapalloa vain meidän ryhmämme takia, ja hän vastasi että kyllä. Ei voi kuin hattua nostaa ja kunnioittavasti kuunnella tunnilla, jos joku todella on nähnyt sen vaivan että lentää 27 tuntia siksi, että pääsee kertomaan meille terveyden eri selitysmalleista.

Täällä Hampurissa olen tajunnut monia asioita opiskelemastani alasta. Olen pomminvarma siitä, että en halua enkä aio enää jatkaa Tampereelle palattuani hoitotieteessä vaan anon vaihtoa kansanterveystieteeseen. Näin kandivaiheen ollessa takanapäin olen itse asiassa melko vakuuttunut siitä, että hoitotiede suuhygienistille ei ole muutenkaan paras vaihtoehto, ei sisältöjen eikä työllistymisenkään kannalta. Sairaanhoitajille ja terkkareille opinnoista on enemmän hyötyä ja heidän on helpompi soveltaa uutta opiskeluaan tulevaan työhön. Tähän vaikuttaa mm. se että minulla sairaalakokemus on aivan olematonta (yksi harjoittelu) ja minunkin hoitotiede-ryhmästäni moni tulee työllistymään TAYSiin. Mutta eipä hätiä mitiä, uskon pääseväni kansanterveystieteeseen ja ihan hyvät kandiopinnot minulla silti on taustalla. Lähinnä ehkä hoitotieteen omat aineopinnot eivät olleet minulle niin passeleita mitä kansanterveystieteessä ovat (olen tosin lukenut kansanterveystieteen perusopinnot aikanaan avoimessa).

Tunnen kuitenkin tämän terveystieteen alan todella omakseni ja olen tosi iloinen, että päätin lähteä jatko-opiskelemaan. Pää saa haastetta, saa kehittää itseään ja tavoitella ammatillisia unelmiaan (vaikken ihan vielä tiedä tarkkaan, mitä ne ovat…) Lisäksi tietysti ilmeinen hyöty on se, että olen nyt täällä Hampurissa, tämä reissu olisi ilman opiskelua jäänyt toteutumatta. Olen myös supertyytyväinen, että olen onnistunut yhdistämään työt ja opiskelun näin hyvin. Vähän olen kyllä ajatellut, että Suomeen palatessa voisi taas olla vuoden töissä ja pitää opiskelusta välivuoden. Saisi kerättyä rahaa tällä reissulla hupenevaan kassaan ja työnantajakin olisi tyytyväinen :)

Tämän postauksen kuvat eivät muuten ole lavastettuja muuten kuin poseerauksen osalta, tuossa klaffipöydällä on työpisteeni jossa nenä kiinni läppärissä naputtelen monet illat koulujuttuja. Realismista kertoo myös se, että jalassani ei ole sukkahousujen lisäksi kunnon päällyshousuja… Kuvista näkyy myös vähän asuntoamme ja kuuluisaa kokolattiamattoa :D

-Marianna

Onko koti-ikävä?

Ennen Saksaan lähtöä ajattelin ja melkeinpä tiesin, että minulle tulisi jossain vaiheessa koti-ikävä. Monesti jo ihan parin viikon lomamatkallakin alan ikävöimään kotiin, erityisesti omaan sänkyyn, asuntoon, ystävien ja perheen luokse. En nyt siten, että itkisin tyynyyn illalla mutta niin, että tulee pienesti sellainen tunne että kyllä siellä kotonakin mukavaa on… :)

Olemme mieheni kanssa asuneet nyt täällä Hampurissa reilut kaksi kuukautta. Aika on ihan lentänyt, viikot kuluvat hups vaan ja taas onkin viikonloppu. Silti en ihan rehellisesti sanoen kertaakaan ole potenut kunnon koti-ikävää. Ystäviä ja perhettä on tietysti ikävä noin yleisesti, mutta skypettelen äitini ja veljieni kanssa aika ahkerasti ja kyllä ne puhelut ihan todella estävät sitä tunnetta ikävöimisestä. Minulle koti-ikävää edustaa ehkä eniten se, että en saa olla tutuissa ympyröissä. Esimerkiksi työpaikan tyky-päivä oli sellainen juttu, joka kyllä harmitti kun se jäi väliin (erityisesti kun katsoi kuvia Facebookista, millaiset bileet siellä oli ollut..! :D). Toinen puoli on sitten se, että ei tietäisi mitä ihmisille kotona kuuluu. Tämä on se, missä Skype, Whatsapp ja sähköposti auttavat: olen pitänyt Suomeen tosi tiiviisti yhteyttä ja esim. pikkuveljeni kanssa viestittelen Whatsapilla ihan päivittäin. Iltalehti tulee luettua netistä, Ylen uutiset katsottua pari kertaa viikossa, Talouselämä ja paikallislehti tulevat meille tänne kannettuna. Saksan uutisista en sen sijaan tiedä juuri mitään, hah hah!

Mitä vanhemmaksi tulen niin sitä enemmän tajuan, että monet kliseet ovat ihan totta. Kuten se, että koti on siellä missä sydän on. Mieheni on täällä kanssani, joten mikä hätä täällä olisi? Äitiä ja veljiäni en Suomessakaan välillä näe viikkokausiin (useimmiten muuten treffaan veljiänikin äitimme luona landella, vaikka asumme kaikki Tampeella…). Isää on hirveä ikävä koko ajan, mutta se ikävä ei Suomeen palaamalla parane. Voin itkeä hänen peräänsä täälläkin ja niin teenkin. Jotenkin kaikkiaan silti tämä Saksaan lähtö juuri isän kuoleman jälkeen tuntui ihan hyvältä. Ehdin jo pari kuukautta velloa surussa kotona, tänne tullessa oli vain pakko tsempata, pysyä positiivisena ja mennä kohti uusia juttuja. Uudet ympyrät ovat siinä mielessä ainakin minulle auttaneet selviytymään eteenpäin.

Meillä oli mieheni kanssa avoin mieli tänne lähtiessä sen suhteen, että saattaisimme jäädä tänne vähän pidemmäksikin aikaa. Viihdymme erinomaisesti, mutta olemme silti molemmat sitä mieltä että palaamme ensi kesänä koti-Suomeen. Jotenkin silti tämä ulkomailla oleminen on sellaista, että tuntuu etten saa tästä tarpeekseni. Haluaisin nytkin koko ajan vain enemmän matkustaa ja nähdä uusia paikkoja. Seuraan Instagramissa matkatilejä, klikkailen matkatoimistojen sivuja ja selaan eurooppalaisia työpaikkoja. Haluaisin muuttaa vielä johonkin toiseenkin maahan. Englantiin, Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Itävaltaan… Vaikka täällä olemisessa on kaiken maailman hankaluuksiakin ja epämukavuuksia ja esim. sosiaaliset ympyrät ovat pienemmät kuin Suomessa, niin on tämä oravanpyörästä pois hyppääminen kyllä hienoa. Jotenkin vähän naiviakin ehkä ajatella näin mutta tänne eivät meidän normaalit arkivelvollisuutemme ulotu. Enkä ole työelämässä ollut edes kuin muutamia vuosia, mutta silti välillä työn, opiskelun, harrastusten ja ihmissuhteiden yhdistäminen erityisesti ajankäytön suhteen tuotti stressiä. Sitä ei täällä kyllä ole.

Iltaisin sängyssä maatessa haaveilen puolitosissani jopa nomadielämästä, jossa vain kierrettäisiin maailmaa vuosikaudet ilman mitään varsinaista päämäärää. Haluaisin purjehtia halki Tyynenmeren, mennä Uuteen-Seelantiin vaeltamaan, vierailla Pohjois-Koreassa, Kapkaupungissa, Intiassa… Tuntuu, että elämä on niin lyhyt ja nähtävää maailmassa niin hirveästi, ettei millään koskaan pysty toteuttamaan kaikkia haaveita. Mutta edes jotkut niistä? Ainakin tänne Hampuriin tuleminen ja kaiken järjestyminen on ollut minulle yhden ison haaveen toteen tuleminen. Joten miksi en voisi toteuttaa näitä muitakin?

Luulenpa, että tuo Ruotsiin muutto voi olla realistisempi tulevaisuudenkuva kuin vaikka herra Jong Unin valtakunnassa vierailu. Niin ja en edes osaa purjehtia, hädin tuskin ohjata moottorivenettä, joten en varmaan koskaan oikeasti purjehdi Tyynenmeren poikki. Mutta kai sitä haaveilla saa :)

-Marianna

p.s. tämän postauksen kuvitus on tästä ihan meidän lähinurkiltamme kuvattu. Vähän luonnonläheisempää maisemaa kuin eilisen Bergedorfin kaupunkikuvat.