Miesten ohuet villasukat

Tänään olen tuotteliaalla päällä ja sain ulos kaksi erillistä postausta! Koska kaikki blogini lukijat eivät ole käsityöfaneja, niin kirjoittelen näistä villasukista tässä omassa postauksessaan enkä yritäkään ympätä sitä muiden, yleisempien juttujen yhteyteen. Jos siis luet ennemmin kuulumisia kuin sukkapuikkojen kokoja, niin voit hypätä suoraan tämän päivän toiseen postaukseen. 

Miesten villasukkia minun tulee tehtyä tosi harvoin (viimeksi nämä), enimmäkseen johtuen siitä että lähipiirini miehet eivät ole mitään kovin ahkeria villasukkien käyttäjiä. Veljeni saavat sukkia muualtakin eivätkä edes talvella niitä aina kaipaa, mieheni taas pukee villasukat jalkaansa valehtelematta kerran vuodessa. Eivät ne tuota tahti myöten sitten kauheasti kulukaan…

Halusi tai ei, neuloin pikuveljelleni villasukat siroa kokoa 44. Halusin tehdä vähän ohuemmat sukat kuin yleensä, jotta sukat mahtuisivat paremmin talvi- ja syyskenkiin. Eipä jää käyttö ainakaan siitä kiinni!

Miesten ohuet villasukat

Langat: T.sininen Drops Fabel, liukuväri Drops Delight, valkoinen Step, kaikki fingering-vahvuisia

Puikot 2.5 mm

Silmukoita 16-15/puikko

miesten ohuet villasukat, villasukat drops

miesten ohuet villasukat, villasukat drops

Sukista tuli sarjaa ”ihan kivat”. En ole mikään virheiden vahtaaja ja minua lähtökohtaisesti ärsyttää, että kun jotain saa aikaiseksi niin keskitytään sitten kuitenkin vain niihin virheisiin. Siitä huolimatta, en ole oikein tyytyväinen näihin sukkiin. Ensinnäkin lankana minulle uusi tuttavuus Drops Delight oli melkoinen pettymys. Se näyttää kerällä tosi kauniilta ja värit ovatkin aivan ihanat.  En ihan ymmärrä, miten tuolla Dropsin sivuilla mainitaan langan olevan ”ihanan pehmeä”, koska se on päinvastoin todella karhea ja karkea lanka. Ostin lankaa muutamia eri värejä Saksasta, ja erityisesti värin kauniin pehmeästi vaihtuva liuku houkutti. Värit ovatkin tässä langassa parasta, mutta laatu taas ei täyttänyt odotuksiani. Kierre on todella löydä, paikoin lähes aukinainen. Lanka on karhea ja katkeaa helposti. Toivottavasti edes kestää hyvin, ihan sukkalangaksikin sen pitäisi olla sopiva.

Mikä ehkä eniten näissä sukissa kuitenkin ottaa päähän, on tuo varren suu sekä kantapää. Tein sukat 2.5 mm puikoilla, mutta ainakin resorin olisi saanut tehdä vaikka kakkosen puikoilla. Aloitin resorin suun 16 silmukalla/puikko, ja kavensin muutama sentti resorin jälkeen yhden silmukan pois joka puikolta. Loppusukassa on sitten 15s/puikko. Olisi ehkä pitänyt tehdä heti alkuunsa joko 15s/puikko tai sitten tosiaan pienemmällä puikkokoolla.

Varsinainen akilleen kantapää näissä sukissa onkin sitten se kantapää (ehe ehe), joka on jälleen liian lyhyt. Miksi, voi miksi en tee tarpeeksi pitkää kantalappua. Asiaa tosin voisi auttaa sekin, että jättäisin jalkapöydän alkuun enemmän silmukoita. Olen vielä niin tottumaton miesten sukkien tekijä, että olen jotenkin jämähtänyt naisten sukkamalliin, jonka teen aina yhtä kapeaksi heti kantapään jälkeen ja varpaisiin saakka. Miehillä usein on vähän rintavampi jalka eli korkeampi jalkapöydän nilkan puoleinen pää kuin varpaiden puoleinen pää. Nyt kun sukka on yhtä ”litteä” koko terän matkalta, niin rintava jalkapöytä vie tilaa kantapäältäkin. Onneksi sentään hokasin tehdä pienen resorin ennen kantapäätä, muuten sukka olisi varmaan ihan lytyssä ja nyt tuo resoriosa edes vähän paikkaa liian lyhyttä kantalappua.

miesten ohuet villasukat, villasukat drops

miesten ohuet villasukat,villasukat drops

miesten ohuet villasukat,villasukat drops

Älkää käsittäkö väärin, pidän kyllä näistä sukista ja erityisesti niiden ulkonäöstä. Aika näyttää sitten, millainen käytettävyys näillä on, miten Delight kestää ja jääkö sukka varresta makkaralle. Tykkään tehdä varteenkin sileää neuletta, on vähän tylsää jos sukan varren pitäisi aina olla koko matkalta resoria. Jos on hyviä parannusehdotuksia näihin, niin antaa paukkua vaan!

-Marianna

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Miesten ohuet villasukat

  1. Paluuviite: Villasukat ohuesta Zauberball-langasta |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s