Talvista ulkoilua ja kuulumisia

Vihdoin ja viimein alkaa vähän kevättää! Tai ainakin talvi käy kauniimmaksi :) Jotenkin on ihanaa, kun aurinko näkyy useammin ja töistä päästessäkin on vielä sen verran valoisaa, että ehtii saamaan vähän valoa ja energiaa ulkoilmasta. Aurinkoisuus vaikuttaa kyllä mielialaankin kuin huume, mennyt talvi oli kyllä melkoisen pimeä ja synkeä, kun luntakaan ei kauheasti ollut. Tulipa oleiltua kotona ja kudottua sukkia…

Tänään oli heti aamulla herätessä (puoli yhdeksältä, että ei kovin aikaisin kuitenkaan) niin ihana aurinko ikkunan takana, että halusin lähteä vähän reippailemaan. Lähistöllä Ylöjärven puolella on tosi kivaa Julkujärven ulkoilualuetta, ja lähdimmekin sinne mieheni kanssa viikonloppukävelylle. Olen aiemmin käynyt kerran noilla nurkilla partiojuttujen merkeissä, ja tiesin ainakin suurinpiirtein minne päin lähteä!

Kevättä kohti alkavat kaikki muutkin suunnitelmat edetä ihan kivasti. Gradu menee eteenpäin lähes omalla painollaan, olin jotenkin ennen maisteriopintoja ajatellut että gradu on se kauhea ja pelottava mörkö, joka vie yöunet ja jota en osaa edes tehdä kunnolla. Seminaareista on ollut tosi paljon apua ja nyt kun aineistonkeruukin on kunnolla vauhdissa, niin joka kuukausi olen ainakin vähän päässyt eteenpäin. Aikataulun kanssa tässä lähinnä painiskelen, aikaa pitäisi jostain taikoa gradullekin lisää. Luennolla olen istunut nyt alkuvuodesta tosi paljon, ja se näkyy tietenkin palkkapussissakin. Siksi odotankin kuin kuuta nousevaa jo kesää, kun saa olla taas täysipäiväisesti töissä!

Ensi viikko on meilläkin yliopistolta melkeinperiaatteessatavallaan- talviloma, mutta hommaa riittää silti ryhmätöiden ja juurikin gradun kanssa. Viikon päästä sitten starttaa viimeinen opiskelujakso tälle vuodelle, jihuu!! Kun sen vielä rämmin läpi, niin alkaa olla aika hyvin tutkinto paketissa…

Blogin suhteenkin minulla on kaikenmoisia ideoita, joita haluaisin ehtiä toteuttamaan. Kun vain repeäisi aina joka suuntaan kerralla! Ainakin jotain ihan uutta on pian tulossa käsityörintamalla, nyt kevättä ja kesää kohden alkavat paksut villasukatkin väistyä vähän keväistempien juttujen tieltä. Jos on muuten jotain postaustoiveita käsitöihin tai muuhunkin liittyen, niin antakaa paukkua vaan kommentteihin tai sähköpostiin :)

Reissusuunnitelmia en ole kauheasti tässä saanut vielä eteenpäin, vaikka niistä hiljattain kirjoittelinkin. Pitäisi varmaan nyt mennä vain jonnekin Momondoon surffailemaan ja varata jotkut halpalennot, sitten tulee lähdettyä kun klikkailee vaan ostoskoriin eikä turhia mieti :) Suomi-matkailua on ainakin tiedossa pian, kun lähdemme maaliskuussa mieheni kanssa moikkaamaan pikkuveljeäni susirajalle Lappeenrantaan (ja katsomaan samalla kiekkoa, jeeeeee…). Manchesterin matka kesälle ei ole myöskään edennyt, koska meidän perheemme lössin aikataulujen tietäminen tai edes arvaaminen on niin haastavaa, että epäilen pääsemmekö ylipäätään matkaan samaan aikaan. Oli jo pienoinen ihme, että koko sakki pääsi Hampuriin tulemaan samalla kertaa viime keväänä! Mutta katsotaan, katsotaan.

Nyt ei oikein näissä kuulumisissakaan ollut päätä eikä häntää, mutta välillä vähän sillisalaattiakin :) Huomenna onkin luvassa mukavaa juttua, kun ystäviemme 2-vuotias tulee meille hoitoon koko päiväksi. Onpa taas mehut pois illalla oikein kunnolla :D

-Marianna

Matkaan lähden (ja ensin puolukkaan)

Ystäväni blogia lukiessani sain taas innostuksen päivittää itsekin, välillä tuntuu että mitään kauhean ihmeellistä ei oikein ole raportoitavaksi asti tapahtunut, vaikka todellisuudessa kaikenlaista onkin meneillään. Päällimmäisenä ehkä jäätävä hässeli ja kiire, koska koulu on alkanut ja työt jatkuvat. Pari päivää viikossa tuntuu ihan sopivalta, vähän vähemmänkin joskus toivoisi olevan duunia jotta ehtisi keskittyä koulujuttuihin enemmän. Haluan nyt tämän (viimeisen?) yliopistovuoteni pitää opiskelut ykkössijalla, ja vaikka tämän pyhän lupauksen tulinkin tehneeksi niin silti haalin koko ajan lisää juttuja kalenteriin… Tämän viikon alun olen esimerkiksi assarina konferenssissa Tampere-talolla, kuten ehkä Instagramista jo huomasittekin. Assarina oleminen on ollut ihan mielenkiintoista, on mukava saada vähän kokemusta tieteellisestä konferenssista sieltä toiselta puolelta. Joskus varmasti tulee mentyä myös ihan konferenssivieraan tai jopa esittelijän ominaisuudessa paikalle, mutta nyt on aika enemmänkin harjoitella näitä juttuja ja päästä sisään siihen, mitä tuollaisessa megatapahtumassa oikein tapahtuu. Vieraita on nelipäiväisessä konferenssissa 1100, ja henkilökuntaa iso liuta. Suomen kieltä tulee päivän aikana käytettyä vähemmän kuin englantia, kielitreeni tekee aina hyvää! Ruotsiakin on saanut solkottaa pitkästä aikaa. Saksalta olen vielä välttynyt, heh heh.

Syyskuu on jossain välissä ehtinyt jo puoleen ja tuossa hiljan oli jo 100 päivää jouluun- juttuja, voi morjens… Syksyn ja syysmarjojen suhteen alkaa onneksi olla nyt hyvä tilanne, piti jo tuoda lisäpakastin appiukon luota käyttöön kun pystypakastin on niin täynnä kaikenlaista talveksi säilöttyä. Kävimme äitini kanssa puolukassa reilu viikko sitten ja marjoja oli ihan älyttömän paljon! Melkeinpä paikaltaan sai noukkia sangon täyteen, eikä siinä mennyt edes puolta tuntia. Puolukkaa syömme marjoista kaikkein vähiten, harmi kun sitä olisi helpoin kerätä :-P Muuten yksi kiva juttu tuli tuolla puolukkametsässä vastaan, löysin näet lapsuudenkotini läheltä puolukkapaikaltamme puun, jonka olen itse istuttanut. Kyseessä oli mänty, jonka 4H-kerhossa kasvatimme ihan siemenestä asti itse maitopurkissa ja sittemmin kävin istuttamassa sen vuoreen kotini lähelle. Nyt menin pitkästä aikaa etsimään sitä ja siellähän se oli! Laskin että puu on nyt noin 14-vuotias, mikä pitääkin paikkansa koska 4H:n kulta-aikani sijoittuu jonnekin 12-14- vuotiaana oloon. Tuli ihan jopa pienesti liikuttunut olo, jotenkin hienoa että tuo puu siellä kasvaa ja minä olen sen omin pikku kätösin laittanut ensin siemenenä multaan ja sitten taimena maahan. Oi elämää.

Näitä ylläolevia puolukanperkauskuvia katsoessa en voi kuin naureskella sille, miten äitini on NIIIIIN paljon edesmenneen mummuni näköinen. Tällaisia asioita tulee näin vanhemmiten ajateltua aina vain enemmän ja enemmän. Olen esimerkiksi vasta isän kuoleman jälkeen huomannut, kuinka paljon molemmissa veljissäni on isämme näköä. Isoveljeni on aina ollut ruumiinrakenteeltaan ja kasvoiltaan eniten isän näköinen, mutta nyt isää kaivatessa näen myös pikkuveljessäni ihan hirveästi samoja kasvojen- ja luonteenpiirteitä. Ainakin isäni rauhallisuus ja empaattisuus on siirtynyt ihan suoraan pikkuveljeeni, jos nyt näin voi ajatella. Ja siniset, tuikkivat silmät ovat myös isältä tulleet. Minä olen ihan kiistatta eniten (kas kas) tullut äitini puolen sukuun, minua joskus jo ala-asteikäisenä sanottiin kyläkaupassa isomummuni näköiseksi…

Menneiden sukupolvien muistelusta tulevaisuuden suunnitelmiin: matkaa olisi taas pian tiedossa! I-H-A-N-A-A päästä taas reissuun, Saksassa ollessa ei niin ehkä osannut ajatella olevansa matkalla, koska siellä oleminen tuntui varsinkin lopussa niin tavalliselta elämältä. Seuraava etappi kartalla on kuitenkin Dubai, jonne pyrähdämme joulukuussa! Vähän puolisattumalta juhlimme samalla reissulla mieheni kolmikymppisiä. Tästä on itse asiassa vielä yksi ihan konkreettinen hyötykin, josta selitän ihan kohta.

Uudet biksut piti tietenkin reissulle saada, koska vanhat ovat ensinnäkin kulahtaneet ja tietenkään matkaan ei voi ilman uusia lomavermeitä edes lähteä. Stadiumissa oli jo loppukesällä joku ota 3 maksa 2- ale, mutta silloin en vielä ostanut näitä uikkareita. Kävin äitini kanssa Ideaparkissa hetki sitten ja siellä oli sitten VIELÄ paremmat alet uikkarihyllyllä, koska sesonki on jo ohi. Nämä kivat merihenkiset bikinit lähtivät siis matkaan ihan muutamalla eurolla :)

Olemme varanneet matkalle vasta lennot, hotelli on vielä hakusessa mutta yritän löytää sellaisen, jossa olisi katto-uima-allas! :-P Hotelli pitäisi nyt ihan pian varata, mutta jos jollakulla on jotain vinkkejä joko hotelleista tai Dubain alueista yleensä, niin olisin todella kiitollinen joka neuvosta! Kriteereinä olisi ihan nämä perus eli hyvä sijainti, rauhallinen alue ja siisteys. Aamupalalle laitamme mieheni kanssa paljon arvoa, ja tähtiluokitus saisi olla 4 tai 3+. Meri Dubaissa on lähellä joka paikassa, sinnekin näitä bikineitä olisi tarkoitus mennä testaamaan. Lisäksi Dubaista löytyy useita vesipuistoja, jollaiseen menemme ilman muuta! Tykkään uimisesta ja kaiken maailman vesihuvituksissa luttaamisesta tosi paljon ja tuolla siihen on hyvät mahdollisuudet. Mieheni oli lisäksi bongannut jostain, että yhteen noita waterparkeista pääsee syntymäpäivänään ilmaiseksi! :D Tätä aiomme siis käyttää hyväksi ja koitamme ajoittaa vesipuistopäivän mieheni synttärille :)

Onko siellä lukijoissa paljon Dubain kävijöitä? Ja mitäs pidätte bikineistä? :)

-Marianna

Lankojen värjäys elintarvikeväreillä

Lupailin edellisessä postauksessa kirjoittaa lankojen värjäyksestä. Joten täältä pesee! Olen jo aikoja aina ihastellut, kuinka ihmiset saavat lankoihin aivan ihania värejä itse värjäämällä. Ehkä eniten tähän hommaan minua kuitenkin innosti Nonnu neuloja, joka kirjoittaa harvakseltaan päivittyvää blogia ja hiukan ahkerammin kuvia ilmestyy Instagramiin. Nonnu on viime aikoina esitellyt upeasti kasviväreillä värjättyjä lankoja, minä en ihan tähän soppaan ole vielä uskaltanut lusikkaani työntää vaan aloitin kevyemmin eli missionani oli lankojen värjääminen elintarvikeväreillä.

Lankojen värjääminen on mukava laji sen vuoksi, että sillä saa ensinnäkin omanlaisia, erilaisia lankasävyjä ja tietysti pääsee myös nypertämään lankojen kanssa mikä on aina kiva juttu. Lisäksi tietenkin tulee yllätysmomentti joka syntyy siitä, että alussa suunittellut värit eivät aina toteudukaan ihan sellaisina kuin oli suunnitellut, niin kävi myös minulle. Yhtä kaikki sanoisin että tämä ylläripuoli on yksi homman viehätyksistä! Minulla on nyt takana vasta yksi värjäyskerta mutta varmasti lisää on tulossa :)

Homma alkoi langan vyyhteämisellä. En ala erityisesti tästä värjäämisestä tekemään mitään tutoriaalia, suosittelen ennemminkin lukemaan lukuisia muita ohjesivuja asiasta. Kerron, miten minä tämän homman tein ja sehän ei kommelluksitta sujunut… Noh, langaksi valitsin minulle uuden tuttavuuden eli Lauri-sukkalangan. Syynä ihan puhtaasti se, että lanka oli tarjouksessa ja jouti sitten värjäyskokeilun ensiuhriksi. Laurin koostumus on sama kuin normaalistikin sukkalangoissa eli 75 % villaa, 25 % polyamidia. Jaoin yhden 100 g kerän kahteen osaan ja vyyhtesin ne löyhästi.

Sitten kaikki alkoikin mennä pieleen… :D Noudatin purettamiseen eli värin kiinnittämiseen lankaan sellaista ohjetta, jossa langat liotetaan etikkaliemessä etukäteen. Mitään muuta purettamista niille ei ohjeessa tehty. Liotin kyllä kiltisti lankoja ainakin tunnin, tässä vaiheessa kaikki oli vielä ihan hyvin.

Sitten alkoi itse värjäys! Kuten aina kun jotain tekee ekaa kertaa niin säätämiseksi ja sotkottamiseksihan touhu menee. Työ itsessään oli kyllä yllättävän vähän sotkevaa, joten oikeastaan aika turhaan perustin koekeittiöni nurmikolle. Pelkäsin kuitenkin, että elintarvikevärit sekoittaisivat äitini keittiön ja lattian ja joka paikan, nuo värit kyllä takertuivat joka ikiseen materiaaliin joihin sattuivat roiskahtamaan. Kattiloita ja kippoja sai olla useampia, mutta ensi kerralla niitäkään ei nyt ihan viittä erilaista kyllä tarvita. Käytin värjäysliemenä kiehautettua vettä, tarkoitushan ei ole keittää lankoja.

Kaikki tuntui sujuvan ihan hyvin, joskin hokasin jälkeenpäin että väriä olisi saanut olla reippaasti enemmän tai vaihtoehtoisesti vettä paljon vähemmän. Tästäkin asiasta liikkuu netissä niin montaa eri ohjetta, että kerta kaikkiaan ei voi tietää miten tulisi toimia ennen kuin vain kokeilee. Annoin langan lillua värivedessä vähän toista tuntia, sillä aikaa värjäilin roiskuttelemalla toista vyyhtiä.

Raa´alla värillä lusikalla tiputtelemalla ja roiskuttelemalla syntyi tosi kivoja sävyjä. Huomionarvoista tässä on se, että lanka on siis etikassa liottelusta vielä hyvin märkää, näin värit hieman leviävät ja liukuvat kauniisti. Jos tosin haluaa terävempiä värialueita, niin lankaa voi puristella kuivemmaksi. Minulla tavoitteena oli liukuväri ja se onnistui hyvin! Ristin jo tämän kaksivärisen langan auringonkukaksi, niin ihanat värit vyyhteen tuli. Kääntelin ja kieputtelin vyyhtiä, jotta sain lankaan tasaisesti väriä. Lopputulos näytti ihanalta, ja laitoin molemmat kerät puun oksalle kuivumaan. Tarkoitus oli antaa värien vähän vielä ”imeytyä” ja sitten ylimääräinen väri ja etikka piti ohjeen mukaan huuhdella pois.

No, arvaatte varmaan miten siinä sitten kävi… Kun aloin huuhdella lankoja, niin väriä irtosi niistä ihan kamalasti. Työni tulokset siis sananmukaisesti valuivat viemäriin, ja voi että miten harmitti! En ehtinyt edes huuhdella lankoja kuin pienen tovin mutta oli myöhäistä ryökäistä, kun vahinko oli jo tapahtunut. Kiukuissani sitten vain nielin tappion ja päättelin, että virhe oli tullut puretuksessa. Toisissa ohjeissa (erityisesti koolauksessa) väri puretetaan mikrossa jälkeenpäin. Laitoin siis jo värjätyt, osittain huuhtoutuneet värilangat tiukkaan etikkaveteen ja mikrotin pari minuuttia täydellä teholla. Sen jälkeen huuhdellessa väriä ei enää lähtenyt!

Lopputulema oli siis se, että ensinnäkin olisi pitänyt käyttää voimakkaampaa väriseosta. Aluksi käsittely etikalla on varmaankin myös tärkeää, mutta jälkipuretus vielä välttämättömämpää. Kasvivärjäyksessä käytetään ilmeisesti alunaa puretukseen, mutta kaikissa elintarvikeväreillä värjäyksen ohjeissa etikkaa. Etikka on siitä hyvä että sitä löytyy yleensä kotoa muutenkin, ja se on halpaa ja löytyy kaupasta helposti. Alunaakin toki varmaan löytää kun vain tietää mistä kysyä. Tästä auringonkukka-värjäyserästä tuli siis ehkä pienoinen floppi, langat tietenkin vielä vaalenevat kuivuessaan. Ihan nättejähän noista väreistä lopulta tuli, mutta aika pliisuja verrattuna siihen mikä oli tarkoitus! Kokemus oli kuitenkin noin prosessina todella hyvä ja kokeilen ehdottomasti värjäystä uudelleenkin! :) Elintarvikevärien värivalikoima oli hieman pettymys, uusia sävyjä toki saa lisää itse sekoittamalla. Taidan kuitenkin testata joko koolauksen tai kasvivärjäyksen seuraavalla kerralla. Nyt vain alkaa olla lankoja niin paljon varastossa, että täytyisi yrittää pitäytyä lankalaihiksessa…

Mitä tykkäätte lopputuotteesta? Olisiko hyviä vinkkejä seuraavia kertoja ajatellen?

-Marianna

DIY pihlajanmarjakranssi

Kesäloma se soljuu ihanasti eteenpäin. Tai no, oikeastaan haluaisin että loma ei soljuisi minnekään vaan saisin olla lomalla vielä pienen ikuisuuden… Mutta reilu kaksi viikkoa on jo oikein mukava pätkä, tässä elämäntilanteessa kun pidempiä palkallisia lomia ei niin suuresti osaa kaivatakaan. Erityisplussa siitä, että mieheni on myös samaan aikaan lomalla. Olemme olleet aina tosi onnekkaita ja saaneet lomamme joka kerta samaan aikaan ja vieläpä melkein joka vuosi vielä juuri siihen ajankohtaan mihin halusimmekin.

Lomalla olen päässyt suunnitelmieni mukaan toteuttamaan itseäni oikein urakalla. Sain aikaiseksi vihdoin ja viimein kokeilla lankojen värjäämistä itse! Valitettavasti sitä postausta joudutte odottamaan vielä hetken, koska olen nyt täällä landella ja kuvat tästä sotkottamisesta jäivät vielä Tampereelle. Mutta tulossa on! Nyt kuitenkin kerron kivasta syyskoristeesta, jonka sain eilen valmiiksi. Saimme vasta tänä kesänä mieheni kanssa aikaiseksi tilata sukunimikyltin asuntomme oveen. Sitä ennen tuossa kohdassa oli edellisten asukkaiden nimikyltin teippi, hieno sekin. Nyt kämppämme ovi kuitenkin näyttää entistä orvommalta joten halusin siihen jonkin kivan koristuksen, ja vuodenajan teemasta valikoitui pihlajanmarjakranssi tekemislistalle.

Matskut tähän DIY (Do It Yourself) kranssiin ovat helpot ja halvat. Ainoastaan rautalanka pitää ostaa kaupasta. Hifistelyä kaipaavalle tosin löytyy noita kranssikehikoitakin kaupasta, minä käytin ihan vaan risua. Luonnonmateriaalit keräsin omilta mailta jo viikko sitten, puolukanvarvut säilyvät hyvin eivätkä tummu. Tämän vuoksi suosisin ehdottomasti niitä eikä esim. mustikkaa. Myös kanerva käynee, mutta minulle tulee siitä vähän sellainen hautausmaa-viba. Pihlajanmarjoista saa kaikki lehdet myös kyniä pois, koska pihlajan lehti kuihtuu niin ikään nopeasti.

Tarvitset siis:

Rautalankaa (paras on tuo kuvissa näkyvä rulla)

Risua kehikoksi, esim. nuorta koivunvitsaa

Pihlajanmarjakimppuja, lehtiä ei tarvita

Puolukanvarpuja

Sakset, rautalangalle sopivat pihdit

Sitten vaan hommiin! Työ aloitetaan tietysti valmistamalla pohjakranssi. Kannattaa ottaa kokoa miettiessä huomioon, että jos täytteet ovat kovin muhkeita niin lopullinen kranssin reiän sisämitta on huomattavasti pienempi kuin paljaalla renkulalla. Vähän paksumpi kranssin pohja on muuten parempi kuin vähän ohuempi, koska erityisesti tässä askartelussa pihlajanmarjat ovat tosi painavia ja pitää varoa, ettei kranssi ovessa näytä enemmän puikulalta kuin ympyrältä.

Sommittelu onkin sitten jokaisen taiteellisuuden varassa. Minä yleensä aloitan suoraa päätä ja mietin sitten matkalla että mikä toimii ja mikä ei. Puolukanvarpujen kanssa kannattaa nähdä se vaiva että kääntää ne kaikki varret alaspäin, muuten tulee hapsuisen näköistä jälkeä. Lisäksi ainakin suurin osa nipusta tulisi olla ”julkisivu” eteenpäin, koska puolukat ovat kasvusuunnan (=auringon) vastapuolelta lehtien vaaleat alapuolet näkyvissä, ja se ei ainakaan minun silmääni miellyttänyt. Puolukanvarpuja saa muuten olla melkoinen läjä, että saa tarpeeksi tuuheutta kranssiin. Minulla oli puoli muovipussillista, josta jäi ehkä yksi viidesosa yli. Lisäksi mukaan oli eksynyt myös mustikkaa ja muita risuja, joita en halunnut käyttää. Puolukat kannattaa muuten jo keräysvaiheessa leikata kuvan osoittamalla tavalla sopivan pitkiksi. Kovin pitkää vartta ei tarvita, ja juurineen ei varpuja saa missään nimessä repiä! Kannattaa muistaa myös se, että varpujen kerääminen EI kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin. Eli varvut tulee kerätä joko maanomistajan luvalla tai omilta mailta, jos sellaisia on.

Jos ajatuksena on, että varvut muodostavat kranssin pohjan, niin kannattaa aloittaa niillä. Pihlajanmarjat ovat niin runsaita ja muhkeita, että ne peittävät helposti alleen kaikki lisukkeet. Puolukkaa saakin olla ihan reilusti alla tupsuina. Toki sitä voi lisätä myös jälkeenpäinkin, mutta se voi olla hieman kinkkistä. Rautalankaa saa kieputtaa joka nipun ympäri pari napakkaa kierrosta. Pihlajanmarjanippuja kannattaa langalla myös vähän muotoilla, jos nippu on kovin levahtava niin sen voi nk. kuristaa rautalangalla tiiviimmäksi. Kranssia sommitellessa voi oman mieltymyksen mukaan katsoa sitä, haluaako että alusrenkula näkyy vai ei. Jos renkula on paksusta risusta tehty ja haluaa isomman renkulan, voi kaikki koristeet kiinnittää kranssin ulkokehälle ja jättää alusrenkulan näkyviin. Minä halusin peittää oman laihan renkulani joten marjat ja varvut asettelin keskikehälle.

Kranssin tekemisen salat valkenevat parhaiten tekemällä. Olen itse tehnyt kransseja nuorempana useinkin, mutta nyt en varmaan kymmeneen vuoteen ollut tehnyt yhtäkään. Vaikeaahan tuo ei ole, enemmän lopputulokseen vaikuttaa mielestäni onnistunut sommittelu. Pihlajanmarja ja puolukat valikoituivat tähän kranssiin kestävyyden vuoksi; hyvällä säkällä tämä koriste pysyy ikivihreänä ja -oranssina läpi talven. Jos vain linnut eivät syö marjoja ovesta!

Muuten, housujeni väri mätsää ihan vahingossa pihlajanmarjojen sävyyn. Mutta näyttää kivalta kuvissa! :D Kranssin tekemiseen meni ampiaisten huitomisineen ja rautalangalla sormeen pistämisineen vain parikymmentä minuuttia. Materiaalien keräysreissu taisi olla pitempi mutta metsässä haahuilu menee ihan yleisen verenpaineen laskemisen piikkiin ja on muutenkin ihanaa. Blogissa kaikki menee tietysti kuin Strömsössä ikään ja valmis kranssi näytti tältä:

Tästä tuli kyllä tosi kaunis ja syksyinen koriste. Mitäs pidätte? :) Onko muita syysaskarteluideoita?

Minä lähden nyt mieheni kanssa mettikköön suunnistamaan kuulaasta syyspäivästä nauttimaan. Mukavaa viikonloppua kaikille!

-Marianna

Ruusun aika

Kaksi viikkoa ilman miestäni täällä seurana on jo vierähtänyt, miten aika meneekään äkkiä! Skype on tänä aikana laulanut ahkerasti ja pianhan sitä pääsee itsekin kotiin :) Säästän loppujutut silti hiukan myöhemmäksi, mutta kieltämättä aika alkaa huveta koska viimeiset kaksi viikkoa Hampurissa ovat nyt käsillä. Ihanan kesäistä on ollut (paitsi tänään satoi vettä), eikä ole vielä edes juhannus. Vaikka Suomessakin on ollut kauniit kesä- ja toukokuu, niin olen kyllä täälläkin nauttinut keleistä.

Mikä on erityisesti pistänyt silmään nyt ilmojen lämmittyä, on kukkien uskomaton loisto. Tällä viikolla ilmeisesti on alkanut oikein ruusujen kulta-aika, ihmisille täällä Itä-Hampurissa ainakin näyttää puutarha olevan kunnia-asia ja kun pyöräilen paljon niin ehdin tuijotella talojen pihoihin. Täällä näkee tosi paljon puumaisia ruusuja, ei siis vain pieniä puskia vaan ihan kunnon monimetrisiä, henkeäsalpaavan kauniita ruusupuita kaikissa väreissä. Myös pionit ovat kukkineet tällä viikolla, pioni on tällä hetkellä lempikukkani ja niitä minulla oli hääkimpussakin vuosi sitten ♥ Menee aika lailla hehkutuksen puolelle tämä Hampurin kukkaloisto, mutta katsokaa nyt näitäkin alla olevia kuvia. Yhdessä pihassa koulumatkani varrella on niin mahtavia kukkia, että kerran jos toisen olen meinannut (oikeasti) ajaa lyhtypylvästä päin, kun suurin piirtein suu auki olen tuijottanut istutuksia. Näissä alla olevissa kuvissa olen säätänyt valotusta hieman, mutta väriä en lainkaan. Kukat ovat siis ihan oikeasti noin kauniin vaaleanpunaisia.

Voi kunpa saisi kotona Suomessakin tällaisia puskia puutarhaan! Tosin se, että en saa, ei johdu niinkään Suomesta vaan minun ruskeasta viherpeukalostani… Muutaman idean olen koti-kukkapenkkiin kyllä saanut, katsotaan jos saisi hihoja heilumaan vielä tämän kesän aikana. Oman Tampereen asunnon kukkapenkkini paras pelastus toisaalta voisi olla se, että räjäyttäisi vanhan kökkökasan pois ja tekisi kokonaan uuden. Joskus sitten…

Koti-ikävä on nyt viime viikkoina alkanut ihan oikeasti kalvaa, sen jälkeen kun mieheni lähti Suomeen niin ihan myönnän että on ollut kyllä ikävä Tampereella ja tietysti sen oman kullan luo. Toki muutakin perhettä on ikävä (terkkuja mami! :D) ja on kyllä mukavaa, kun sitten kotiin palatessa ehtii kyläilemään ystävien ja sukulaisten luona. Minulla on pieni pätkä vapaata ennen töihin paluuta, ainakin kummityttöä pitäisi pyytää Tampereelle kylään ja ehtiä vielä Pohjanmaan suunnallekin kyläilemään. Näiden suunnitelmien teko on lieventänyt Suomi-kaihoa :) Kuitenkin aika on täällä yksinkin kulunut ihan kohtalaisen kivasti. Olen kutonut niin, että käsi on iltaisin kipeä, katsellut Greyn anatomiaa oikein urakalla, leiponut pitsaa ja lenkkeillyt. Koulusta on nyt viiden päivän (?) vapaa, tosin läksyjäkin on niin paljon että ei tässä laiskotella ehtisi.

Lenkkireitin varrella on tämä kaunis vanha kyläkoulu, jonka seinää peittää aika reilunmoinen muratti tai vastaava köynnös. Oman pikkuisen ala-asteeni seinää peitti samantapainen (ei nyt ihan noin runsas) köynnös aikanaan, ja jotenkin muutenkin sellainen vanhan talon henki huokuu tästä rakennuksesta. Ylemmästä kuvasta näkyy muuten mikä on täällä Itä-Hampurissa varsin luonteenomaista, että pienten teiden varsilla talot ovat AIVAN tien reunassa kiinni. Joidenkin talojen edessä ei ole pienintäkään jalkakäytävää tai penkerettä, vaan autot viistävät puolen metrin päässä ikkunoista. Aika jännää.

Sain muuten vihdoin kuvan myös yhdestä näistä hauskoista vihanneskioskeista, joita täällä syrjäkaupungilla on monella nurkalla. Sunnuntaisin kaikki kaupat ovat kiinni, mutta tämä koju taitaa olla auki kellon ympäri ;) Näillä nurkilla viljellään tosi paljon, kasvihuoneita ja pellonpätkiä on monien talojen pihoilla. Useasti näitä tuotoksia sitten myydään naapurustolle itsepalveluperiaatteella. Vihannekset ja marjat vaan kassiin, kolikot lippaaseen ja morjens! Ihanan maalaisidyllistä :)

Loppuun vielä osoitus siitä, kuinka paljon saksalaiset rakastavat jalkapalloa. Jalkapallon EM-kisat ovat meneillään parasta aikaa, tänään pelivuorossa on myös Saksa ja sen kyllä huomaa. Talojen ikkunoissa, parvekkeilla ja autojen antenneissa killuu Saksan lippuja, minne ikinä meneekään. Tämä työmaapressun kokoinen lippu oli kyllä suurin, mitä olen ikinä nähnyt :D Toivottavasti se kirittää Saksaa voittoon!

-Marianna

Kesällä kerran

Huh hellettä! Hampurissa on ukkonen jyrissyt oikein urakalla koko tämän viikon, ja aika hikiset oltavat on ollut erityisesti tuolla koululla (1970-luvun betonimöykyssä ei se ilmastointi ole ihan paras mahdollinen…). Olen yrittänyt olla ahkera ja kulkea pyörällä mahdollisimman paljon, mutta voi kiesus että tulee hiki kun ulkona on muutenkin jo +25C ja siinä sitten ihanan nihkeänä saa kiemurrella koko päivän.

Muukin syy pyörällä kulkemiseen tosin on, minulla ei siis ole enää täällä Hampurissa autoa! Eikä kyllä henkilökohtaista kuljettajaanikaan, mieheni lähti viikko sitten takaisin Suomeen. Asuntomme remontti ja työt kutsuivat ja siellä lenteleekin parketti ainakin raporttien mukaan oikein mallikkaasti pellolle ja uutta tulee tilalle tänä viikonloppuna. Lisäksi tulossa on vähän uutta tapettia muutamaan huoneeseen ja jos oikein innostun (minä siis olen tietysti työnjohtaja täältä Saksasta käsin), niin keittiön työtasonkin voisi uusia. Hmm. Odotan jo innolla että pääsen katsastamaan pienen pintaremontin tuloksen! Tällä lailla remppaamisen pitäisi aina mennä. Että itse ei tarvitsisi kärsiä yhtään, vaan homma tehdään avaimet käteen-periaatteella. Esittelen teillekin sitten tuloksia kunhan pääsen kotiin :)

Viimeisen yhteisen päivän kunniaksi täällä Neuengammella lähdimme mieheni kanssa viime viikolla kanoottisoudulle. Tämä oli yksi niistä asioista, joista ajattelimme heti tänne tullessa että tuonne pitää sitten mennä joku kerta. Kanootinvuokrauspaikka on ihan parin kilsan päässä kotoamme, mutta niin se vuosi sitten vierähti emmekä koskaan menneet vesille, vaikka ajoimme siitä ohi joka ikinen päivä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja hellepäivän tekemiseksi vesillä lilluminen sopi varsin hyvin.

Koska Saksassa monikin asia supersäänneltyyn Suomeen verrattuna on vähän sinne päin, niin mistään pelastusliiveistä saati melomisohjeista ei kukaan sanonut yhtään mitään. Mela käteen ja menoksi! Olemme molemmat kyllä meloneet ennenkin ja tottuneita sisävesillä soutelijoita joten pärjäsimme ihan hyvin ilmankin. Ällörehevöitynyt Elben sivuhaara oli lisäksi melko matala eikä kumpaankaan rantaan ollut kuin kymmenisen metriä matkaa, uimataitoisina siis lähdimme matkaan sen kummempia ihmettelemättä. Minulla menee niska jumiin todella helposti ja siksikin otimme aika rauhallisesti, melominen on lapojen seudulle melkoista kyytiä. Lilluttelu sujui oikein kivasti, matkalla näimme muitakin veneitä (yllä näkyvästä paatista eläkeläisten päiväretkiryhmä heilutteli iloisesti) ja lisäksi tosi paljon lintuja ja yhden uivan koirankin!

Täällä Neuengammen nurkilla villieläimet tuntuvat minusta kovin kesyiltä. Nämäkään linnut eivät paljoa välittäneet, vaikka lilluimme ohi ihan muutamien metrien päästä. Saman olen huomannut lenkillä aiemminkin, lisäksi olen nähnyt täällä asuntomme lähellä ensimmäistä kertaa elämässäni majavan. Niin ja käärmekin tuossa pihalla luikerteli männä viikolla…

Yksin oleminen on ainakin ensimmäisen 25 % jälkeen (en laske tietenkään) tuntunut ihan hyvältä. Tietysti olisin mieluummin Suomessa mieheni kanssa, mutta ihan virkistävää tämä oma seurakin kyllä on. Saan kutoa ihan juuri niin paljon kuin haluan ilman silmien pyörittelyä, ja hyvällä omatunnolla vahdata illalla pari jaksoa Greyn anatomiaa putkeen. Asuin viimeksi yksin AMK-aikoina Turussa ja juu, muutaman kuukauden valmistumisen jälkeen Tampereellakin. Kyllä sitä vaan toisen läsnäoloon niin tottuu, mutta en silti iltaisin hamua viereistä tyynyä. Skypettely tietenkin lievittää ikävöimistä :)

Koulua on aika reippaalla tahdilla melkein joka päivä ja kaikki kotona tehtävät läksyt ja projektit siihen päälle. Iltaisin olen välillä ihan naatti, kun aivot ovat vitosvaihteella hela dagen ja kotiin tullessa tuntuu, että kaurapuuron keittokin vaatisi liikaa älyä. Olen tosi hyvä nukkuja joten öisin saan pääni yleensä varsin hyvin nollattua. Tällä viikolla myös ensimmäiset kesämansikat torilta piristivät mieltä :)

Tulipa pitkästä aikaa postaus, johon ei liitynyt yhtäkään villasukkaa! Olen muuten tähän käsityöaiheeseen liittyen laittamassa vähän lisäpaukkuja somen käyttöön tulevan kesän aikana. Mutta siitä lisää vähän myöhemmin toivottavasti heinäkuun puolella.

Mukavaa alkanutta viikonloppua,

-Marianna

Satamasyntymäpäivä

Voi ihanuus, mikä kesä täällä! (ja vissiin kyllä Suomessa myös, ei pidä alkaa liikaa leijua ;) Kelit ovat kertakaikkisen komeat, lämmintä piisaa ja varsinkin täällä landen puolella Hampuria vihreys on suorastaan räjähtänyt silmille. Olen syntynyt keskellä pimeintä talvea tammikuussa, mutta kyllä vain kesän lapsi mä oon♥. Ironista onkin sitten se, että välttelen suoraa auringonpaistetta ja palan helposti, haha.

Mainitsinkin viime postauksessa että olimme mieheni kanssa menossa Hafengeburtstag- eli satamasyntymäpäivä-festareille. Tai miten sen nyt sanoisi, koko kaupunki tuntui kuhisevan kaiken maailman menoa eikä mitään festarilippua tms. tarvittu. Kyseessä on siis lyhyesti Hampurin sataman syntymäpäiväjuhlat, tämän vuoden syntymäpäivä on upealle satamalle jo 827:s! Eilen oli festarin ensimmäinen päivä, ja sen kyllä huomasi. Jengiä oli kuin pipoa, jo Raatihuoneentorilla vielä hetken matkaa satamasta oli joka kahvila ja terassi piukeana väkeä. Kun terassit ovat isoja ja väkeä paljon niin väki myös vaihtuu paljon, hetken palloilun jälkeen mekin löysimme paikan kauniin Alster-järven rannalla sijaitsevasta terassibaarista.

Kuvat jo puhuvat puolestaan, en voi tarpeeksi hehkuttaa kuinka mahtavaa tämä kesäkeli on! Saksassa ollessa sitä välillä kaipaa Suomesta sellaisia juttuja, joita kotona ollessa ei edes ajattelisi kahta kertaa. Nytkin olen esimerkiksi haaveillut, että jos olisin Suomessa niin pääsisi kastamaan talviturkin. Kun ne järvikuvat Instagramissa suomalaisilta ovat vain niin kauniita! Mutta oikeasti, syntymäkotini on lähes järven rannassa ja viime vuonnakin kastoin vasta juhannuksen tienoilla. Joskus olen mennyt uimaan vasta elokuussa. Että ehkä aika on nyt kullannut muistot tältä osin…

Noh, takaisin Hampuriin. Satamassa vasta ihmisiä olikin, myös paljon roskaa ja juopuneita. Ainakaan näiden kiertämieni kaupunkien perusteella ei Saksa ole todellakaan Suomeen verrattuna mikään pyhimys, juoppoja ja pulsuja on täällä ihan yhtä lailla kuin esim. Tampereella. Vielä raaempiakin tapauksia täällä näkee, yhh jotkut ihmiskohtalot porttikongeissa ovat aika ällöttäviä ja surullisiakin. Mutta tuolla eilenkin jo viiden maissa iltapäivällä jotakuta kärrättiin paareilla pois kun ko. henkilö oli ilmeisesti satuttanut päänsä, ja melko humaltuneelta näytti. Osataan siis Saksassakin.

Katselimme aikamme laivoja, niitä oli koko laiturin tai dockin reuna täynnä. Monen laivan kannella patsasteli miehistöä Aku Ankka-puvuissaan, tuntuu jotenkin itselle niin vieraalta se, että maailmassa on edelleenkin vielä iso ammattiryhmä, jotka seilaavat elääkseen meriä. Itselle se vain tuntuu niin hirmuisen vieraalta ja ”vanhalta maailmalta” (terkkuja E & J!).

Mielenkiintoisimpia olivat armeijan valtavat alukset, niistä minulla ei valitettavasti ole kuvaa. Porukka oli ilmeisen hyvällä tuulella ja istuskeli terasseilla. Saksa on surkea valinta sellaiselle joka ei välitä oluesta, siksikään ei oikein tule millekään kaljaterasseille mentyä, kun minulle ei siellä ole mitään mieluista juotavaa. Ja kyllä, olen maistanut myös erinäisiä radlereita ja Alsterwasseria sun muuta, mutta ei tipu. Söimme jo keskustassa joten pullakojuillekaan ei ollut hinkua. Oikeastaan summa summarum sanoisin että festarille kannattaa ehdottomasti mennä nälkäisenä ja janoisena kuluttamaan aikaansa. Me enimmäkseen haahuilimme ympäriinsä ja katselimme laivoja, sitten väentungos alkoi jo käydä hieman hermoille. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä rauhallisemmat mieltymykseni ovat. Siispä kotiin takaisin, täälläkin paistoi aurinko yhtä lailla :)

Nytpä sitten tekemään jotain varsin perisuomalaista eli katsomaan Suomen jääkiekkomatsia telkkarista, ciao!

-Marianna

Partnachklamm

Vielä yksi postaus Garmisch-Partenkirchenistä! Viimeisenä päivänä GaPassa emme siis enää lasketelleet vaan lähdimme kiertelemään kylää ja sen ympäristöä. Tämä oli oikein hyvä päätös, koska GaPassa luonto tarjoaa paljon muutakin kaunista kuin rinteet. Kaupungista pääsee kävellen vuoristoon, tosin ihan monen kilometrin korkeuteen huipuille en minä ainakaan ihan noin puolikylmiltään olisi pystynyt kävellen lähtemään. Sen sijaan lähdimme katsomaan Partnachklammia eli Partnachin kurua tai kanjonia. Jotenkin kuru tuntuu minun suuhuni sopivammalta nimitykseltä, joten käytetään sitä. Kyseessä on siis vähän Helvetinkolun tapainen rotko/railo/kuru.

Kurulle oli kaupungin keskustasta matkaa ehkä, hmm viitisen kilometriä. Meillä oli koko päivä aikaa ja lähdimme seikkailumielellä patikoimaan kohti paikkaa. Meillä oli edelleen tosi hyvä tuuri ja ihmisiä ei ollut edes matkallakaan nimeksikään, muutamia satunnaisia tallustelijoita lukuun ottamatta. Kurulle oli hyvät opasteet, pienellä navigaattorin käytöllä selvisi hyvin :)

Meillä ei oikein ollut tietoa mikä meitä odottaa ja kuinka pitkä matka paikalle lopulta olikaan. Se ei oikeastaan haitannut koska olin pakannut reilusti eväitä, meillä oli iltaan asti aikaa ja sää oli täydellinen. Lisäksi matkalla oli useampiakin majataloja ja vuoristoravintoloita, joten senkään suhteen ei hätää ollut. Varsinainen kurulle johtava polku oli suljettu suojasään vuoksi, koska rinne polun vieressä on todella jyrkkä ja suojalla sieltä voisi pudota jäätä ja lunta päähän. Siispä otimme kiertoreitin joka oli pienen pieneen kylään johtava tie, voi pojat että sielläkin korkeuksissa ja jyrkänteillä joku asuu. Kaikissa vastaan tulleissa autoissa oli telaketjut ja toivottavasti neliveto, koska tämäkin tie oli JYRKKÄ. Mutta wau, mitkä maisemat vuoren päällä odottivatkaan. Oli aivan henkeäsalpaavan kaunista, ja kyllä se henki aika salpautunut olikin ja posket punaisena kipuamisen jälkeen. Laella oltiin pientä vajaa 1000 metrissä merenpinnasta.

Tuosta yllä näkyvästä pienestä kylästä oli matkaa kurulle vielä kilometrin verran, mutta se alkoi sitten olla jo alamäkeä. Menimme siis kiertotietä ja jouduimme ensin kapuamaan vuorelle ja sitten laskeutumaan takaisin alas kurulle, mutta kuten näkyy niin tuo reissu kyllä kannatti näkymien puolesta. Alas kurulle meni pieni polku ja auringon porottaessa puista tippuili suojaluminöttösiä päähän. Oli melkoisen söpöä tuolla metsässä!

Saavuimme lopulta reilun kahden tunnin patikoinnin jälkeen itse kurulle. Kurun sisäänkin yleensä pääsee, mutta samasta syystä kuin edellä se oli nyt suljettu, koska kurun seinämät ovat täyttä jäätä ja railoon meneminen olisi ollut todella vaarallista. Lisäksi säästyimme kolmen euron sisäänpääsymaksulta ;) Olimme kiertotietä matkatessa tulleet kurun toiseen päähän, varsinaisesti sisään mennään sieltä mistä aloitimme kiipeämisen vuoren päälle. Täällä takapuolella oli aivan hiljaista, ei ristin sielua ja saavuimmekin joen liplattaessa aurinkoiseen, kauniiseen laaksoon. Tuli vähän sellainen olo kuin olisi jossain Bambi-piirretyn satumetsässä.

Meni varmaan tunti kun vain ihailimme paikan kauneutta ja napsimme valtavan määrän kuvia, joita tässä nyt näette. Kyllä voi luonto olla sitten uskomattoman kaunis, sen kyllä huomasi tällä reissulla. Vaikka itse kuru oli suljettu niin se ei harmittanut yhtään, koska tämä laakso ja vielä yksinoikeudella meidän ihasteltavanamme oli hieno palkinto hikisen tallustamisen päätteeksi. Aloin olla tiukoista nousuista jo aivan poikki ja paluumatkalla jalka ei noussut ihan niin innokkaasti kuin tullessa… Onneksi paluu oli kuitenkin valtaosin alamäkeä!

Kylään päästyämme nälkä oli kuin sudella ja palkitsimmekin itsemme pään kokoisilla burgereilla ;) Että voi ruoka maistua hyvältä kun on koko päivän ulkoillut raikkaassa vuori-ilmassa!

Nyt sain blogin osalta Garmisch-Partenkirchenin pakettiin, täytyy sanoa että kohde oli kyllä ehkä hienoimpia paikkoja jossa koskaan olen käynyt. Seuraavan kerran alpeille mennessä voisi ehkä kokeilla Itävallan puolta, mutta en pistäisi pahakseni vaikka joskus pääsisin vielä palaamaan Garmischiin :)

-Marianna

Lisää Garmisch-Partenkircheniä

Ei tämä lysti vielä tähän loppunut, minulla on vielä tämänkin jälkeen ainakin yksi postaus tulossa GaPasta… Kun edellisessä jutussa kerroin laskettelusta niin sanottakoot nyt muutama sana myös itse kylästä. GaPa on siis kaksi erillistä kylää, Garmisch ja Partenkirchen, joista Partenkirchen on vanhempi. Wikipedia minulle kertoi että ensimmäiset maininnat tästä kylästä ovat jo ajanlaskun alusta. Partenkircheniä halkova mukulakivitie noudattaa kuulemma edelleen roomalaisten kauppareittiä, joka kulki Venetsiasta Augsburgiin.

Kylä on supersöpö ja kuten sanottua, siellä on helppo liikkua kävellen. Meidän ollessamme tuolla paikalla viikolla 8, kaupunki oli oikein rauhallinen eikä mitään turistihössötystä pahemmin ollut. Rinteissä toki oli väkeä mutta ei mitenkään hirmuisesti. Kysyin erään ravintolan tarjoilijalta että koska saksalaisten huippu-season on, ja hän sanoi että vissiin saksalaisten hiihtolomat olivat loppuneet juuri männä viikolla. Korkeakoulujen lomat ovat toki edelleen käynnissä, mutta joka tapauksessa onnistuimme ihan säkällä ohittamaan vuoden pahimman ruuhkahuipun.

GaPassa yöpyy vuosittain 1,2 miljoonaa matkailijaa mikä on kylän kokoon (25 000 asukasta) nähden todella suuri määrä. Hotelleja, hostelleja ja majataloja on joka paikka täynnä ja niitä löytyy kyllä joka kukkarolle. Aloimme mieheni kanssa laskeskella, että edes Suomesta päin Garmisch-Partenkircheniin ei ole kovin kallista tulla. Jos saa edes kohtalaisen hintaiset lennot Müncheniin, tulee sieltä alle 100 km bussilla tai junalla (tule bussilla! Deutsche Bahn on järkyttävän kallis junayhtiö!) Garmischiin ja vuokraa edullisen hotellin, niin rahaa ei ole edes paljoa vielä palanut. Rinteeseen välineiden vuokraus oli ihan kohtuullisen hintaista, kahden päivän varusteet (sukset+monot+kypärä) oli 54€ ja laudalla muutaman euron halvempi. Hissilippu kahdeksi päiväksi maksoi opiskelijalle 68€. En pidä näitä hintoja pahana ollenkaan, koska esim. Himoksella liikutaan ihan samoissa summissa (taitaa olla kalliimpaakin?) ja näitä kahta paikkaa verratessa on eroa aika lailla…

Alpeilta alas kylään laskevat sulamisvedet muodostavat kylää halkovan joen, jonka vesi on kauniin kirkasta kuten yllä olevassa kuvassa näkyy. Muutenkin pelkästään jo kylän ympäristö oli oikein kaunista ja nättiä, oli mukavaa ihan vain kuljeskella ympäriinsä ja ihailla vuoristomaisemia. GaPassa on todella paljon putiikkeja, ravintoloita ja palveluja, joten jos haluaa tehdä muutakin kuin talviurheilla niin siihen on oikein hyvä tilaisuus. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, että vaikka paikka on todella suosittu matkailukohde niin hintataso oli silti hyvä ja edullinen. Pizza-illallinen juomineen maksoi kahdelta reilu 20€, pullakahville pääsi vitosella per naama ja hotellimme maksoi 60€/yö. Hotellista sai lisäksi GaPa guest cardin, jolla olisi päässyt ilmaiseksi bussilla keskustasta hiihtokeskukselle. Me kuitenkin tallustelimme kävellen joka paikkaan, iltaisin oli jo niin rätti että after skihin ei ollut pienintäkään hinkua. Taisimme mennä joka ilta ennen kymmentä nukkumaan.. :D

Garmisch-Partenkirchen on siis mielestäni ihan hyvä lomakohde, vaikka ei laskettelusta välittäisikään. Hiihtohisseillä pääsee vuorten huipulle ihmettelemään ilman suksiakin, ja jonkun verran jengiä oli vuorilla liikkeellä myös kävellen tai lumikenkäillen. Murtomaahiihtoon ei oikein ollut nyt mahdollisuuksia, koska vissiin (?) ladut olivat laaksossa ja siellä yli +10C lämpötilassa ei paljon latu-uria sitten näkynyt… Kylässä voi kuitenkin shoppailla, käydä museoissa, kylpylässä, kasinolla tai vaikka keilaamassa. Aivan unelma olisi tulla joskus vaelluslomalle kesäkautena ja kivuta joku hieno reitti ja yöpyä alppien rinteillä. Ehkä ensi talvilomalla sitten.. ;)

-Marianna

Garmisch-Partenkirchen

Neljän päivän reissu alpeilla on nyt ohitse, kohteena oli Saksan ja Itävallan rajalla sijaitseva Garmisch-Partenkirchen, joka on tuttu ainakin hiihdon ja mäkihypyn maailmancupin kisoja seuranneille. Valitsimme paikan aika randomilla, oikeastaan lähinnä siksi että se oli meille nimenä tuttu (juuri noiden kisojen vuoksi) ja sinne pääsi edullisesti bussilla. Saksan, Itävallan ja Sveitsin raja on täynnä hiihtokeskuksia, joten valinnanvaraa kyllä riittää mikäli alpeille mielii. Minulle oli ollut koko ajan itsestään selvää, että kun Saksaan tullaan niin sitten lähdetään siellä alpeillakin käymään. Reissu oli aika raskas pitkän etäisyyden vuoksi, mutta joka ikisen bussissa istutun tunnin ja kulutetun euron arvoinen!

Garmisch-Partenkirchen on kahden pikku kylän yhdistelmä, joiden nimet ovat yllättäen Garmisch sekä Partenkirchen :D Junarata menee kylien keskeltä ja jakaa alueen vanhahtavaan Partenkircheniin ja (vain hieman) modernimpaan Garmischiin. Kylän profiili oli kyllä todella perinteisen tirolilaiskaupungin mukainen, piparkakkumaisia taloja joiden seinissä oli vähän kornin näköisiä enkeli- ym. maalauksia. Meidän hotellimme sijaitsi Garmischin puolella. 25 000 asukkaan Garmisch-Partenkirchen oli siitä loistokohde, että koska kylä on niin pieni, niin joka paikkaan pääsi kävellen. Auto olisi tietysti ollut ihan näppärä, mutta vaikka meidänkin hotellimme oli ihan kylän laidalla niin kävelimme silti joka paikkaan, myös hiihtokeskukseen.

Noh, sitten sinne rinteeseen. Noita vuoria ja niiden kauneutta eivät sanat meinaa riittää kuvaamaan. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit, kelit täydelliset, rinteet ihan loistavat ja koko reissu vaan niin järjettömän hieno, etten tiedä miten voisin lakata ylistämästä tätä kohdetta!! Sori menee jo imeläksi, mutta en voi sille mitään :D

Minä ja mieheni emme ole mitään ammattilaskijoita, käymme joka talvi ehkä kerran kaksi laskettelemassa, mutta ehkä nyt voisi sanoa että jollain tasolla harrastamme tätä menoa. Mieheni laskee laudalla ja minä suksilla. Garmisch-Partenkirchenissä rinteitä on tarjolla yhteensä 280 kilometrin verran ja tällaisella minilomalla ei tosiaan edes ehdin niitä kaikkia koluta. Mustaan eli haastavimpaan mäkeen en mene, mutta keskitason punainen ja helppo sininen sopivat minulle hyvin. Vaikka hississä saa istua hyvän tovin ennen kuin pääsee vuorten laelle, niin se ei haittaa koska rinteet ovat niin pitkiä että pisimpien alas pääsyyn menee aikaa jo melkein puoli tuntia. Kaikki GaPan rinteet ovat vuorten rinteissä ja huipulla, ja laskettelupaikat on jaoteltu erilaisiin alueisiin, joiden välillä liikutaan hisseillä. Huomasimme, että mitä ylemmäs jaksaa matkata niin sitä paremmat ja mielenkiintoisemmat rinteet löytää ja ihmisiäkin on ylhäällä vähemmän.

Korkeuseroja Garmisch-Partenkirchenistä löytyy reippaasti, itse laaksossa sijaitseva kylä on jo 700 m merenpinnan yläpuolella, ja Saksan korkein vuori Zugspitze on huippuineen karvaa vaille 3000 metrissä. Laaksossa ei ollut lunta hipun hippuakaan ja aurinkoisella kelillä lämpötila nousi 15 asteeseen. Ylöspäin hiihtohissillä mentäessä taas lämpötila laski niin, että korkeimmalla paikalla jossa me kävimme, oltiin jo lähellä nollaa. Tästäkin johtuen ylhäällä olevat rinteet ovat paremmat kuin alempana, koska ylhäällä lumi on ihan oikeaa ja jäistä, alempana kaikki rinteet tykitetään. Se kyllä näkyi rinteiden laadussa, iltapäivää kohden alemmat paikat alkoivat olla jo melkoista muhjua. Aluksi ihmettelin, että miksi ihmeessä koko rinnealue suljetaan jo puoli neljältä, mutta kun pois lähtiessä laski ylhäältä alas niin tajusi, etteivät mäet kuuden-seitsemän tunnin laskettelun jälkeen ole enää kulkukelpoisia. Olimmekin siis tikkana paikalla aina heti aamulla hissien auetessa, ja pääsimme priimakuntoisiin rinteisiin :)

Matkalla ylös oli säännöllisin väliajoin ruokailupaikkoja ja baareja, ja kyllä siellä kelpasikin auringon paistaessa nautiskella kahvi (tai kalja)- tauosta ja huilata hiukan. Laskettelu on aika voimia vievää, kyllä oli reidet ja takapuoli kovilla parin päivän jälkeen. Ekana päivänä aurinko helli meitä täydeltä terältä ja vähän pääsivät poskipäät ja nenänpääkin kärvähtämään, kun oli niin lämmintä! Toisena päivänä oli pilvisempää ja vaikka aurinko toi lisäfiilistä, niin kyllä pilvinen sää silti on laskettelulle parempi.

Laskettelu oli kyllä totaalisen mahtavaa noissa puitteissa ja paikka muutenkin loistava. Lisäksi Hampurin sateiseen keliin ja tasaiseen maastoon tottuneella vuoristossa oleminen oli unohtumaton kokemus. Yöbussissa 14 tuntia istuttuani heräsin, kun aurinko nousi alppien takaa ja taivas hohti vaaleanpunaisena. Kyllä selän jumitus ja huonosti nukuttu yö unohtuivat saman tien :) Kirjoitan GaPasta vielä pari postausta lisää, kuvia tuli otettua melkein 300 joten jonnekin ne pitää änkeä muidenkin nähtäväksi :D

-Marianna