Hampurin aamukampa

Aamukampa olisi pitänyt hommata jo aikoja sitten, koska aikani Hampurissa käy toooodella vähiin! Neljän päivän päästä palaan siis koti-Suomeen ♥ Päivät täyttyvät tällä hetkellä kaikesta viimeisestä. Viimeisen kerran kaupungilla, viimeinen luento, viimeinen study group, viimeisen kerran kahville kavereiden kanssa. Vielä viikko-pari sitten oloni oli melkein pelkästään innokas kotiinpaluun vuoksi. Erityisesti kun täyttelin kaikkia ihania eri lomakkeita joita täältä lähtemiseen tarvitaan, niin tuli todellakin sellainen olo että kun vain näistä pääsisi niin kauas kuin pippuri kasvaa… Nyt kuitenkin ihan viime päivinä meno on alkanut taittua haikeampaan suuntaan. Tuntuu kurjalta lähteä pois. Harmittaa sekä kavereiden että tämän kaupungin jättäminen. Tänään ihan vain vähän nyyhkyttelimme tyttöjen kanssa, kun he olivat viimeistä kertaa luonani kylässä.

IMG_20160623_184303

IMG_20160621_192033~2

Tässä vielä yhteiskuvassa tyttökavereilleni kutomani villasukat :)

IMG_20160621_201935

Kaunis paketointi on puoli ruokaa vai miten se meni ;)

Tiedän kuitenkin, että heti kun pääsen lentokentän ovista sisään niin fiilis vaihtuu suorastaan riemukkaaksi. Miten ihanaa onkaan palata kotiin! Oma koti, perhe, ystävät, työ, Tampere ja mökille meno ovat todellakin jotain mitä odottaa innolla. Kaikkiaan fiilikset ovat ylipäätään nyt tosi ristiriitaiset. Siitäkin olen varma, että kunhan vähän aikaa kuluu niin kaikkien niiden ärsyttävien lappujen täyttely, kieliongelmat, virastoissa juokseminen ja yleinen asioiden epäsujuvuus ovat kuin muisto vain. Aika kultaa ne ja pian sitä jo pohtii, että kun pääsisi vaikka johonkin toiseen maahan lappuja täyttelemään :D

Olen aivan hirmuisen iloinen ja onnellinen siitä, että minulla oli tässä vaiheessa elämää mahdollisuus toteuttaa tämä ulkomailla asuminen, koska olin haaveillut siitä vuosikaudet. Tämä Saksassa vietetty vuosi oli sikäli hyvä alkupala, että näin lähellä Suomea näin (kaikesta huolimatta) samankaltaisessa yhteiskunnassa eläminen oli sopeutumisen kannalta erinomainen valinta. Kielen osaaminen lisäksi helpotti sulautumista todella, todella merkittävästi. Olen monesti pohtinut, että ilman saksan osaamista olisin tuntenut oloni täällä todella paljon ulkopuolisemmaksi. Ympärillä olevaa todellisuutta on vaikea tulkita, jos ei pysty sukeltamaan sisään myös kieleen.

PANO_20160623_172129

Sanoin ”alkupala” siksi, että en missään nimessä haluaisi, että tämä jäisi viimeiseksi pidemmäksi ulkomaanreissuksi. Nyt Suomeen palatessa kuitenkin minulla on ihan selvää se, että ihan heti tästä ei nyt startata kyllä yhtään minnekään Pirkanmaata pidemmälle :D Palaan vanhaan työhöni (sinnekin on jo ikävä!), ja seuraava iso etappi on saada yliopisto pakettiin ja valmistua. Sitten taas saa alkaa suunnata katsetta jonnekin suuriin ammatillisiin unelmiin. Voi vitsi, että tykkään elämästä tällä lailla että aina on joku iso juttu näköpiirissä, jota kohti pyrkiä. Oli se sitten häät, asunnon osto, ulkomaille muutto, valmistuminen… Tämä on ollut elämänfilosofiani jo vuosia ja aion sitä toteuttaa jatkossakin. Katsotaan, koska vauhti hidastuu ;) Kun siitä tasaisemmasta elämästä on ehtinyt nauttia tarpeeksi, niin sittenpä sitä voisi taas jo pohtia josko ponnistaisi jonnekin maailmalle. Eikä sen tarvitse tosiaan olla mitenkään edes pian, vaikka nelikymppisenä sitten Amerikkaan tai jotain. Katsotaan! Onneksi maailmannälkää pääsee seuraavan kerran tyydyttämään jo joulukuussa, varasimme mieheni kanssa loppuvuodelle pienen reissun kaamosta pakoon :) Kerron siitä myöhemmin lisää kun matkasuunnitelmat etenevät!

Lentoni koti-Suomeen lähtee siis tiistai-iltana. Yritän todella tsempata ja kirjoittaa vielä vihoviimeiset moikat täältä Hampurista. Mutta melko pianpa sitä jo naputtelen taas Tampereelta käsin, enkä malta odottaa sitäkään!

Niin ja p.s., hyvää juhannusta kaikille! Täällä koko mittumaari tahtoo mennä vähän niinkuin viheltäen ohi, koska juhannuksesta ei juuri kukaan tiedä mitään eikä sitä juhlita. Me vietimme tyttöjen kera juhannusaaton opiskelemalla tilastotieteen ja terveystaloustieteen tenttiin 10h. Buja!

-Marianna

Mainokset

Hampurissa taas

Joululoma lusittu, pitkä aamuyö takana reissatessa ja nyt ollaan jo kotisohvalla Hampurissa. Vaikka lento itsessään Helsingistä Hampuriin ei kestä kuin kaksi tuntia, niin kaikkine lentokentälle siirtymisineen aikaa saa kyllä ovelta ovelle kulumaan melkein puoli päivää. Muuten matka meni ihan hyvin eikä ollut mikään ylivoimaisen rasittava, mutta aamukahdelta herääminen ja matkaan lähtö kyllä teki vähän tiukkaa. En saanut oikein nukuttua eilen illalla, kun menin maata jo kymmenen tienoilla. Normaalisti loman aikana on tullut valvottua puoleenyöhön ihan poikkeuksetta joka ilta, joten ei ihme ettei uni tullut silmään. Kahdelta kellon soittoon herätessä ja pihalle mennessä oli kyllä melkoisen rapsakat tunnelmat, hyrr! Onneksi pääsi pakkasia pakoon tänne ”lämpimään” Saksaan! ;) Täällä Hampurissa lämpötila keikkuu reilussa viidessä pakkasasteessa, voi olla että nyt iltaa kohden vielä kiristyy. Alla olevat kuvat ovat vielä Suomen puolelta.

IMG_20160104_132509

IMG_20160104_181936

IMG_20160105_091911

Hampuriin saapuessa oli vähän jännä olo. Ei oikein tiennyt oliko kotona vai reissussa taas. Suomeen jouluksi palatessa oli sellainen olo, kuin ei olisi sieltä pois ollutkaan. Tänne tullessa taas on vielä vähän sekava olo. Luulen, että huominen kouluun meno taas palauttaa orientaation kohdalleen. Koulua ei tosin ole kuin kolme viikkoa, sitten alkaa koeviikko ja kurssitöiden esittelyt yms., ja sitten koko helmikuu onkin vapaata! Mitähän sitä sillä kaikella ajalla oikein tekisikään… Ajattelin tuossa joulun aikana, että haluaisin kovasti päästä vähän paremmin sisään joogaamiseen. Joogastudion jäsenyyttä en kyllä kuntosalijäsenyyden päälle pysty kuukausittain kustantamaan, mutta koitan ottaa asiaksi hommata vaikka jonkun kirjan tai DVD:n, jonka pohjalta voisi treenata. Ihan perusjoogassa olen käynyt muutamankin kerran saman alkeiskurssin, joten jonkinlaista harmaata haisua asiasta jo on. Kesällä voinkin sitten tulla Suomeen käsilläni kävellen, hah hah!

Tänne asunnollemme palatessa avasin vasta loput vuokranantajiltamme saadut joululahjat. Instagramissa ennen joulua jo vilautin heidän ostamiaan lippupalvelun lahjakortteja. Niiden lisäksi oli vielä muutama kova paketti, joiden oletin olevan suklaarasioita. Mutta sieltä paljastuikin oikein todella paikallisia herkkuja :) Bergedorfin ja Hampurin vaakunoilla varustettuja konvehteja sekä Vierländer Teetä. Vierländer (”nelimaa”) on alue tässä Neuengammen lähellä jossa me asumme. Olen vähän kartasta luurannut että alue lienee saanut nimensä neljän alueen risteyksestä, jonka kohdalla kartassa tuo nimi lukee. Veikkaan, että nämä herkut on ostettu Bergedorfin linnasta, tai nyt menee veikkauksen puolelle mutta koska siellä on myös Vierländer-museo, niin voisi kuvitella että sieltä löytyisi joku matkamuistopuoti myös. En ole koskaan vielä päässyt sisään sinne museoon saakka vaikka se on ihan tuossa lähellä ja linnapuistossa on tullut vierailtua jo monta kertaa.

Downloads1

Huoh, nyt saisi kyllä alkaa jo minun puolestani kevättää täällä Saksassa. Flunssani otti joulupyhien pienen paranemisjakson jälkeen taas takapakkia, tämä tukkoisuus ja kurkkukipu on nyt jatkunut kaksi viikkoa. Varmaan ensimmäisestä pöpöstä selvittyäni toinen otti vallan, ou jee. Kuvaavaa on sekin että mieheni, joka ei ole melkeinpä koskaan kipeänä yhtään mistään taudista, on nyt myös lenssussa. Kyllä vaan on totta että joulunpyhien aikana kun ihmiset kyläilevät, luuhaavat porukalla kotona ja aivastelevat toistensa niskaan niin pöpöt saavat jyllätä ihan kunnolla.

Olen aina joka vuosi opiskeluajoista lähtien ottanut kausi-influenssarokotuksen ja menneet pandemiarokotukset myös, mutta tämä vuosi on poikkeus. Vaikka olen todella rokotusmyönteinen enkä esim. ymmärrä ollenkaan, jos joku ei halua rokottaa lapsiaan rokotusohjelman mukaisesti, niin tänä syksynä en ole hakeutunut rokotettavaksi. Ensinnäkään en ole nyt hoitotyössä, ja lisäksi käytännön syynä on ihan se, että en oikeastaan kuulu mihinkään terveydenhuollon piiriin tällä hetkellä. Suomessa en saa hoitoa mistään terveyskeskuksesta (kiireellistä toki), ja täällä Saksassa ihan suoraan sanoen en ole ihan varma, kuuluuko minulle mitään terveydenhuoltoa. Korjatkaa saksalaiset jos olen väärässä, mutta täällä ymmärrykseni mukaan kaikkien tulee kuulua johonkin sairauskassaan (krankenkasse). Kassoja on paljon erilaisia ja ne ovat usein kytköksissä työpaikkaan, tavallaan vastaavat jollain lailla Suomen työterveyshuoltoa. Kassan jäsenenä saa sitten tietyn omavastuun/ilman omavastuuta kassasta riippuen hoitoa lähes rajattomasti. Hoitopaikan saa valita yksityiseltä tai julkiselta, ja raha seuraa potilasta (tätähän Suomessakin kovasti yritetään).

Tällaisen kuvan olen opettajien ja opiskelijakavereideni kanssa keskustellessa saanut. Minulla ei siis ole mitään kassan jäsenyyttä, mutta matkavakuutukseni kattaa sairauden hoidon. Pääsyin tähän ratkaisuun kassan sijaan koska olen yleisesti ottaen melko terve, vaikka lenssua ja ihottumaa tms. pikkuvaivoja on aina silloin tällöin niin lääkäriä tarvitsen tosi harvoin. Siispä ajattelin että en maksa kassan jäsenyyttä vaan menen yksityiselle tarvittaessa ja haen vakuutuksesta sitten rahaa takaisin, tähän mennessä olen käyttänyt tätä mahdollisuutta kerran kun syyskuussa sain silmätulehduksen ja kävin täällä silmälääkärillä. Muuten sitten eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa akuuttiavun terveyskeskuksestakin, joten kuvittelisin olevani ihan jees tilanteessa.

Vieläkin on vähän sekava olo valvomisesta, päikkäreistä ja matkasta. Huomenna tosiaan skarppina taas kouluun :) Mukavaa viikkoa kaikille!

-Marianna

Onko koti-ikävä?

Ennen Saksaan lähtöä ajattelin ja melkeinpä tiesin, että minulle tulisi jossain vaiheessa koti-ikävä. Monesti jo ihan parin viikon lomamatkallakin alan ikävöimään kotiin, erityisesti omaan sänkyyn, asuntoon, ystävien ja perheen luokse. En nyt siten, että itkisin tyynyyn illalla mutta niin, että tulee pienesti sellainen tunne että kyllä siellä kotonakin mukavaa on… :)

Olemme mieheni kanssa asuneet nyt täällä Hampurissa reilut kaksi kuukautta. Aika on ihan lentänyt, viikot kuluvat hups vaan ja taas onkin viikonloppu. Silti en ihan rehellisesti sanoen kertaakaan ole potenut kunnon koti-ikävää. Ystäviä ja perhettä on tietysti ikävä noin yleisesti, mutta skypettelen äitini ja veljieni kanssa aika ahkerasti ja kyllä ne puhelut ihan todella estävät sitä tunnetta ikävöimisestä. Minulle koti-ikävää edustaa ehkä eniten se, että en saa olla tutuissa ympyröissä. Esimerkiksi työpaikan tyky-päivä oli sellainen juttu, joka kyllä harmitti kun se jäi väliin (erityisesti kun katsoi kuvia Facebookista, millaiset bileet siellä oli ollut..! :D). Toinen puoli on sitten se, että ei tietäisi mitä ihmisille kotona kuuluu. Tämä on se, missä Skype, Whatsapp ja sähköposti auttavat: olen pitänyt Suomeen tosi tiiviisti yhteyttä ja esim. pikkuveljeni kanssa viestittelen Whatsapilla ihan päivittäin. Iltalehti tulee luettua netistä, Ylen uutiset katsottua pari kertaa viikossa, Talouselämä ja paikallislehti tulevat meille tänne kannettuna. Saksan uutisista en sen sijaan tiedä juuri mitään, hah hah!

IMG_4849

IMG_4850

Mitä vanhemmaksi tulen niin sitä enemmän tajuan, että monet kliseet ovat ihan totta. Kuten se, että koti on siellä missä sydän on. Mieheni on täällä kanssani, joten mikä hätä täällä olisi? Äitiä ja veljiäni en Suomessakaan välillä näe viikkokausiin (useimmiten muuten treffaan veljiänikin äitimme luona landella, vaikka asumme kaikki Tampeella…). Isää on hirveä ikävä koko ajan, mutta se ikävä ei Suomeen palaamalla parane. Voin itkeä hänen peräänsä täälläkin ja niin teenkin. Jotenkin kaikkiaan silti tämä Saksaan lähtö juuri isän kuoleman jälkeen tuntui ihan hyvältä. Ehdin jo pari kuukautta velloa surussa kotona, tänne tullessa oli vain pakko tsempata, pysyä positiivisena ja mennä kohti uusia juttuja. Uudet ympyrät ovat siinä mielessä ainakin minulle auttaneet selviytymään eteenpäin.

IMG_20151010_181346

IMG_20151010_181048

IMG_20151010_181204

Meillä oli mieheni kanssa avoin mieli tänne lähtiessä sen suhteen, että saattaisimme jäädä tänne vähän pidemmäksikin aikaa. Viihdymme erinomaisesti, mutta olemme silti molemmat sitä mieltä että palaamme ensi kesänä koti-Suomeen. Jotenkin silti tämä ulkomailla oleminen on sellaista, että tuntuu etten saa tästä tarpeekseni. Haluaisin nytkin koko ajan vain enemmän matkustaa ja nähdä uusia paikkoja. Seuraan Instagramissa matkatilejä, klikkailen matkatoimistojen sivuja ja selaan eurooppalaisia työpaikkoja. Haluaisin muuttaa vielä johonkin toiseenkin maahan. Englantiin, Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Itävaltaan… Vaikka täällä olemisessa on kaiken maailman hankaluuksiakin ja epämukavuuksia ja esim. sosiaaliset ympyrät ovat pienemmät kuin Suomessa, niin on tämä oravanpyörästä pois hyppääminen kyllä hienoa. Jotenkin vähän naiviakin ehkä ajatella näin mutta tänne eivät meidän normaalit arkivelvollisuutemme ulotu. Enkä ole työelämässä ollut edes kuin muutamia vuosia, mutta silti välillä työn, opiskelun, harrastusten ja ihmissuhteiden yhdistäminen erityisesti ajankäytön suhteen tuotti stressiä. Sitä ei täällä kyllä ole.

IMG_20151010_181749

IMG_20151010_182349

Iltaisin sängyssä maatessa haaveilen puolitosissani jopa nomadielämästä, jossa vain kierrettäisiin maailmaa vuosikaudet ilman mitään varsinaista päämäärää. Haluaisin purjehtia halki Tyynenmeren, mennä Uuteen-Seelantiin vaeltamaan, vierailla Pohjois-Koreassa, Kapkaupungissa, Intiassa… Tuntuu, että elämä on niin lyhyt ja nähtävää maailmassa niin hirveästi, ettei millään koskaan pysty toteuttamaan kaikkia haaveita. Mutta edes jotkut niistä? Ainakin tänne Hampuriin tuleminen ja kaiken järjestyminen on ollut minulle yhden ison haaveen toteen tuleminen. Joten miksi en voisi toteuttaa näitä muitakin?

Luulenpa, että tuo Ruotsiin muutto voi olla realistisempi tulevaisuudenkuva kuin vaikka herra Jong Unin valtakunnassa vierailu. Niin ja en edes osaa purjehtia, hädin tuskin ohjata moottorivenettä, joten en varmaan koskaan oikeasti purjehdi Tyynenmeren poikki. Mutta kai sitä haaveilla saa :)

-Marianna

p.s. tämän postauksen kuvitus on tästä ihan meidän lähinurkiltamme kuvattu. Vähän luonnonläheisempää maisemaa kuin eilisen Bergedorfin kaupunkikuvat.

Mitä vaihtoon lähtemiseen tarvitaan?

Kauemman mukana kulkeneet lukijani saitte menneen vuoden aikana jo varmaan kyllästymiseen asti kuulla, millaista papereiden pyörittelyä vaihtoon lähteminen vaatii. Nämä näkökohdat löydätte selaamalla vaihto-opiskelu-tagia taaksepäin. Nuo jutut kuitenkin koskevat enimmäkseen opiskelupaikan (vanhan ja uuden) vuoksi tehtäviä hommia, mutta haluaisin nyt omasta puolestani kertoa, mitä muuta pitää tehdä ja mitä pitää ottaa huomioon vaihtoon lähtiessä.

Ihan päällimmäisenä minulla on mielessä raha. Rahaa tarvitaan, kun lähtöä suunnittelee (ja toteuttaa). Kylmä totuus kyllä on, että ihan pennittömänä reissuun ei pysty lähtemään. Toki rahoituskanavia on vaikka minkälaisia, opiskelijoilla luonnollisesti opintotuki ja erityisesti tässä tapauksessa opintolaina lienevät tärkeimmät. Suunnitteluvaiheessa rahaa nyt ei suuremmin tarvita, minun piti etukäteen maksaa vain Hampurin kaupunginliikenteen matkakortti ja samaan sisältyvä opiskelijakunnan jäsenmaksu, joka oli yhteensä 260€, tästä kerroinkin eilen. Tuo tuli maksettavaksi muistaakseni kesäkuussa.

Kun lähtö alkoi lähestyä, niin alkoivat kulutkin langeta. Niistä asumis- ja muuttokustannukset ovat suurimmat. Me vuokrasimme mieheni kanssa omistusasuntomme Tampereella eteenpäin, ja saimmekin kuukausivuokraksi ihan käypä hinnan. Tämä oli ihan ehdoton edellytys lähtemisellemme, toisaalta jos olisimme asuneet kotonakin vuokralla niin olisimme vain irtisanoneet sopimuksemme. Nyt saamme Saksan vuokran sekä Tampereen lainan kuluja katettua saamallamme vuokralla. Täällä Hampurissa vuokrataso on samankaltainen kuin Tampereella, maksamme 42m2 kaksiosta täällä 650€ (sis.kaiken). Maksoimme jo ennen tuloamme ensimmäisen kuukauden vuokran sekä kahden kk:n vakuuden eli yhteensä melkein 2000€. Tämän onneksi pystyin kattamaan Erasmus-apurahalla, joka on kyllä aivan uskomattoman hieno kädenojennus EU:lta. Raha tulee siis EU- komission liikkuvuusrahastosta.

Muuttokuluihin menee luonnollisesti mm. muuttolaatikoiden, siivousvälineiden ja kuljetuksen järjestäminen sekä bensakulut. Me teimme muuton Suomessa itse sukulaisen peräkärryllä mutta kilometrejä tuli autoon viikon aikana melkein tuhat joten tankilla sai käydä ahkerasti. Laskeskelimme eri vaihtoehtoja tänne Saksaan tulemiseen ja päädyimme ajamaan itse Suomesta Hampuriin. Tuolla reissulla polttoaineen lisäksi meni kuluja hotelliin sekä ruokaan ym.

Nyt täällä ollessamme rahaa menee jonkin verran kaiken sen ostamiseen, mitä emme voineet tuoda mukanamme: ruokaa kaappeihin (jätimme jauhopussit Suomeen ;), siivousvälineitä, tyynyjä, peittoja, johtoja medialaitteisiin, pesuaineita, polkupyörät… Ja tietenkin sitä jollain pitäisi elääkin. Me suunnittelimme lähtöä puolitoista vuotta ja säästimme määrätietoisesti tätä reissua varten erilliselle tilille. Olen hakenut back-upiksi opintolainaa mutta en ole nostanut sitä.

Kylmän käteisen lisäksi tarvitsimme tänne lähteäksemme myös joustoa sidonnaisuuksistamme: opiskelu- ja työpaikoista. Minä nyt tietenkin pääsin koulun puolesta lähtemään, mutta molempien töiden jättäminen vaati enemmän sumplimista, ja olen ikionnellinen että se onnistui. Pitää välillä oikein muistuttaa itseään, kuinka onnekas sitä onkaan kun kaikki meni niin hyvin. Me siis molemmat mieheni kanssa sovimme työpaikallemme, että saamme palata samaan duuniin ensi kesänä. Lisäksi säästimme kesälomat ensi vuoteen joten takaisin mennessä on jotain rahaa heti tulossa, sekin helpottaa kotiin muuttamista. Minä tein työpaikalleni opintovapaasopimuksen, mieheni vähän toisenmoisen diilin.

Näiden asioiden lisäksi sanoisin, että ulkomaille lähtöön tarvitaan tietynlaista luonnetta, tai ainakin mielentilaa. Pitää pystyä sietämään epävarmuutta ja epämukavuutta ja olla valmis ponnistelemaan päämäärätietoisesti. Ensin kaiken järjestämiseksi (asunnon saaminen oli vaikeinta) ja sitten täällä olemiseksi (opiskelu vieraalla kielellä vaatii sopeutumista) ja työpaikan etsimistä oudosta maasta (mieheni). Ystävät, perhe ja tutut ympyrät jäivät Suomeen, tosin minun tilanteeni on täysin erilainen kuin monen muun, koska sain ottaa mieheni mukaan. Yksin en olisi lähtenyt. Tämä vaikutti tietenkin myös rahapuoleen ja asuntoasioihin, emme asu ihan opiskelija-asuntolan solussa. Lisäksi minua helpottaa se, että mieheni auto on meillä täällä (ei täällä landella muuten pärjäisikään :D).

Ainakin nyt, kun aikaa on mennyt täällä Saksassa melkein kuukausi, olen tyytyväinen kaikkeen mitä olen saanut ja olen sitä mieltä, että kannatti nähdä kaikki tuo vaiva. Toki edessä on vielä monta kuukautta täällä oloa ja toivottavasti paljon unohtumattomia hetkiä :) Koti-ikäväkään ei pahasti ole vielä kalvanut!

Onko teillä näistä asioista jotain eriäviä tai samoja mielipiteitä? Erityisesti muiden vaihdossa olleiden kokemukset olisivat kiinnostavia, tai miltä tämä homma kuulostaa niiden korviin, jotka ette ole vaihtoasioiden kanssa tuttuja?

-Marianna

Saksan byrokratiaa

Huh, taas yksi päivä byrokratiaa selvitty. Ajattelin omistaa ihan oman postauksen sekä byrokratialle että yleiselle asioiden hankaluudelle/erilaisuudelle.

Olin etukäteen henkisesti varautunut siihen, että toiseen maahan muuttaessa byrokratiaa ja asioiden järjestelyä ja papereiden pyörittelyä riittäisi. Jo ennen vaihtoon lähtöä Suomen päässä sai opiskelupaikan saadakseen täyttää jos jonkinlaista lomaketta, odottaa deadlineja, tehdä anomuksia ja hakemuksia ja niin edelleen. Kirjoittelin niistä laveasti erityisesti alkuvuodesta, noita tekstejä voi selata taaksepäin vaihto-opiskelu- tagin alta.

Menneellä viikolla kirjoitinkin jo yksityiskohtaisen kuvauksen saksalaisen byrokratian helmestä eli asioinnistani kaupungintoimistossa (maistraatissa?). Siellä jo virkailija minulle naureskeli, että kenties heilläkin joskus siirrytään sähköiseen asiointiin (kun kerroin, että Suomessa paljolti viralliset ilmoitukset ym. voi hoitaa netissä). Jotenkin vielä ymmärtäisin senkin, että minun täytyy mennä virastoon, jossa virkailija sitten syöttää täyttämäni tiedot koneelle. Mutta ei, vaan menen ensin paikan päälle virastoon eli amtiin, ja siellä sitten täytän lomakkeen, johon virkailija iskee leiman. Tämä tärkeistä tärkein paperi sitten arkistoidaan mappi ööhön, josta sitä kukaan ei koskaan kaipaa. Ja jos vaikka toisessa kaupungin toimipisteessä sitä kaivattaisiin, niin sitä ei löydy koska tieto ei ole missään tietokonejärjestelmässä, vaan paperilla sen erään virkailijan selän takana toimistokaapissa.

Paperia, paperia, paperia. Täällä asiat tosiaankin hoituvat kaikki mustana valkoisella. Tästä kertoo ehkä jo sekin, että olemme näiden parin viikon aikana saaneet huomattavasti enemmän postia kuin koti-Suomessa normiviikkoina saamme. Esimerkiksi pankista olen saanut nyt tilin avaamisen jälkeen viisi kirjettä.

nimetön

Kerronpa vielä muuten, kuinka sujuvasti pankkiasioiden hoitaminen netissä ja netin käyttö ylipäätään täällä toimii. Noh, mieheni ilmeisesti tiesi tämän jo etukäteen, minulla oli asiasta vain kalpeita aavistuksia. Mutta: Suomi todellakin on edelläkävijä (ainakin Saksaan verrattuna) netti-, mobiili-, puhelinliittymä ym. asioissa. Me käytämme täällä kotona vuokranantajien langatonta nettiä. Yhteys pelaa hieman vaihtelevasti, yleensä kuitenkin ihan jees. Esimerkiksi tänään se oli kuitenkin poikki koko aamupäivän ja välillä verkko on niin kuormittunut, että netin käyttö on käytännössä mahdotonta. Dataamme mieheni kanssa jonkin verran ja esimerkiksi tämä bloggaaminen vaatii melko paljon koneella istumista :) Tänään miehelläni alkoi kauhu hiipiä selkäpiihin, kun netti oli aamulla maissa ja illalla tulisi Saipan jääkiekkopeli. Lähdimmekin siis Bergedorfiin etsiskelemään vaihtoehtoja vuokrantajiemme kiinteän netin wlanittamiseen.

Heti alkuun kävi selväksi, että emme voi ottaa sopimusta, koska niissä kaikissa minimiaika olisi 12 kk. Me taas pysymme täällä tällä haavaa 10 kk. Siispä järkevin vaihtoehto olisi prepaid-nettitikku/mokkula. Vaihtoehdot vain eivät ole sinne päinkään kuin Suomessa. Rajatonta nettiä ei Saksassa ole mahdollista saada, tämä oli itsessään jo minulle ihan kauhistus. Netin käyttö laskutetaan aina kulutuksen mukaan, ei pakettihintana. Prepaidina etukäteen maksaen netin käyttö siis loppuu, kun ostettu ”kaista” kuluu loppuun. Kerroimme Suomen systeemistä elektroniikkamyyjälle ja hän vähän naureskeli, että tietää kyllä kuinka Suomessa nämä asiat ovat huomattavasti kehittyneemmällä tolalla.

Nettitikkujen yhteysmäärät vaikuttivat muutenkin olevan aika olemattomia. Suurin saatava määrä tiedonsiirtoa oli 5 GB (7,2 Mb/s nopeudella) ja sen hinta oli 45€. Tämän oli sitten arvioitu riittävän kuukaudeksi. Lisäksi hommassa on pieni koukku: vaikka et käyttäisikään koko tuota 5 GB tiedonsiirtoa loppuun, niin 30 päivän kuluttua paketti katkeaa, ja surffaamista jatkaakseen pitää ladata uusi paketti. Minun ajatukseni oli, että jos tiedonsiirtoa ”jää yli”, sen voisi käyttää seuraavassa kuussa. Toisin sanoen ajattelin että tuota 5 GB pakettia saisi käyttää niin kauan, kunnes gigamäärä tulee täyteen. Mutta ei. Myyjä sanoi itsekin, että ”tämähän ei oikeastaan ole todellinen pre-paid”. No ei niin, jos saatan maksaa enemmästä mitä sitten käytänkään. Toisin päin: minun on tiedettävä, paljonko nettiä kuussa käytän, jotta voin ostaa itselleni sopivan paketin. Jos aliarvioin määrän ja tiedonsiirto tulee täyteen vaikka kolmen viikon kohdalla, niin uuden paketin voi ladata vasta viikon päästä, kun 30 vrk tulee täyteen. Mitä?!

Vertailun vuoksi: Saksassa paras mitä voi saada nettitikkuun oli siis 7,2 Mb/s ja tiedonsiirtoraja 5 GB. Suomessa meidän kotinettimme on 100 Mb/s nopeudella, tiedonsiirron määrä rajoitukseton. Tässä tulee toki ottaa huomioon se, että meillä on Suomessa kiinteä laajakaista, tässä kyse on mobiililaajakaistasta. Vertaan näitä siksi, että kun on tottunut surffaamaan niillä sivuilla missä huvittaa niin rajan vetäminen tuntuu oudolta. Eli siis (kärjistäen) pitäisi miettiä että luen vain tekstipohjaisia nettisivuja, koska nettisivujen kuvien lataaminen kuluttaa paljon kaistaa.

Emme sitten lopulta päätyneet ostamaan tuota nettitikkua. Kun tulimme kaupungilta kotiin, oli netti taas kuosissa. Tämä asia ei siis todellakaan ole mikään elämää suurempi ongelma, mutta tuon vain esiin sellaisia asioita jotka täällä Saksassa ovat osoittautuneet hankalammaksi kuin Suomessa. Koska tästäkin postauksesta uhkaa tulla kilometrin pituinen, niin jatkan verkkopankkiasioinnista ja puhelinliittymistä myöhemmin. Nämä kaikki päätä seinään Saksan käytännön asioissa- kirjoitukset löydätte jatkossa Byrokratia Saksassa- tagin alta. Tagit eli tunnisteet löydätte blogin sivupalkista oikealta.

-Marianna

Hampurissa ollaan

Vihdoin ja viimein olemme perillä! Saavuimme siis eilen Kööpenhaminasta ajaen tänne Hampuriin ja löysimme vuokra-asunnollemme melko kivuttomasti (mieheni oli ratissa, minä luin karttaa ja molemmat kiroilimme ja kiukuttelimme, kun harhailimme ydinkeskustassa…). Vuokranantajamme B ja J olivat täällä odottamassa ja herzlichen willkommen vaan sitä sitten halailtiin. Muodollisuudesta ei ollut tietoakaan, vaikka sitä ainakin minun saksan opintojeni aikana on paasattu joka ikisellä kurssilla aina vitosluokalta asti. Noh, olimme B:n kanssa tehneet sinunkaupat jo sähköpostissa aiemmin, joten se lienee ainakin yksi syy miksi sitten ei tarvinnut sen puolesta jännittää.

Saksassahan tämä siezen ja duzen eli teitittely ja sinuttelu (du= sinä, Sie= Te) on ilmeisesti edelleen hyvin tärkeää ja muodollista, ts. esimerkiksi en ikinä saa missään taivaan nimessä mennä vaikka opettajaani koulussa sinuttelemaan. Niin ja vanhemman/arvovaltaisemman osapuolen tulee aina ehdottaa sinunkauppoja, eikä sitä siltikään mitään bestiksiä olla vaan silloin vain saa jättää suurimmat muodollisuudet pois. Hassua, mutta nämä ovat juuri niitä maiden välisiä mielenkiintoisia kulttuurieroja. Nyt tämän puolentoista päivän aikana en ole vielä muiden kuin vuokranantajieni kanssa päässyt keskustelemaan, joten tässä asiassa tulen varmaan viisaammaksi kunhan kokemusta karttuu enemmän.

Saimme siis aivan ihanan ja lämpimän vastaanoton B:ltä ja J:ltä. Aluksi olin vähän lukossa Saksan puhumisen kanssa mutta kunhan alkuun pääsi, niin kyllä se siitä. Oli myös tosi kiva hoksata että ymmärrän lähes kaiken mitä minulle puhutaan, jess! Vuokraemäntä B ei puhu juuri lainkaan englantia, hänen miehensä J taas paremmin. Keskustelumme kahvipöydässä kulki siis melko lailla niin että B puhui saksaa, minun mieheni englantia, minä ja vuokraisäntä J sitten solkotimme saksaa ja englantia sekaisin. Tunnelma oli oikein rento ja mukava, heillä oli meitä varten laitettu kahvit porisemaan ja piirakka pöytäänn, me taas toimme heille Fazerin sinistä, äitini tekemät villasukat, ruissipsejä ja salmiakkikossua! Lahjat he ottivat iloisina ja innokkaina vastaan, salmari herätti kiinnostuneita huokauksia :D Salmiakki karkkina olikin heille tuttu ja he (ainakin sanoivat) pitävänsä siitä. Kossun juomisessa ohjeistin sen verran että sitä otetaan snapsina, ei lasillisena.

Paikka jossa asumme sijaitsee Neuengammessa, joka on oma kaupunginosansa aivan Hampurin itälaidalla. Tuossa ihan muutaman kilometrin päässä alue vaihtuu Niedersachseniin, tämä meidän bundeslandimme eli öhh.. läänimme? On ihan vain Hampuri. Nämä maantieteelliset jutut ovat minulle vielä hieman hämäriä, olen muutenkin kyllä ollut maantiedossa ja historiassa aina kouluaikoinakin aika huono… Asumme todella kaukana kaupungin keskustasta, matkaa taitaa kertyä joku 25 kilometriä. Moottoritielle pääsee tuosta muutaman kilsan päästä ja siitä keskustaan matkaa sitten noin parikymmentä minuuttia. Koululleni kertyy matkaa viitisen kilometriä, se sijaitsee Bergedorfissa eli lähimmässä ”keskustassa”. Tämä Neuengammen alue on ihan vain omakotitaloaluetta ja landea, sadan metrin päässä meidän asuintalostamme käyskentelee jo lehmiä pellolla. Bergedorfissa sitten käydään kaupassa, sieltä löytyy tosiaan minun kouluni, ostoskeskus, ruokakauppoja, kuntosalia, autokorjaamoja jne. Me kun olemme tällaisia tossuja niin tämä rauhallisella alueella asuminen sopii meille vallan mainiosti ;)

Neuengamme

Neuengamme

Neuengamme

Aika monen talon pihassa oli ihmisiä tänään käydessämme lenkillä, joten en viitsinyt alkaa kenenkään kotoa kuvailemaan (enkä nyt muutenkaan viitsisi). Koitan kuitenkin jossain vaiheessa laittaa kuvaa myös tästä vallitsevasta arkkitehtuurista, joka sekä talojen ulkomuodon että asemakaavan suhteen on aika mielenkiintoinen ja HYVIN erilainen kuin Suomessa. Talot ovat kaikki identtisiä punatiilisiä harjakattoisia asumuksia, jotka sijaitsevat piikkisuorassa, yhdessä kilometrejä pitkässä rivissä. Rivin takana on pelto, edessä menee tie ja sen takana taas pelto. Maisemaa halkoo myös Elben joki/kanava ja sitä reunustava deich eli valli tai penkere tai miksi sitä nyt suomeksi sanoisikaan. Kävimme deichin reunalla eilen, mutta siellä kävi niin järjetön tuuli että en saanut vielä otettua kuviakaan. Elbe kulkee täällä sivukaupungillakin, jatkuu aina Tsekkiin asti ja se on myös Hampurin keskustaa jakava iso joki, vähän kuin Turussa täl ja tois puol jokkee ;)

Elben rannalla

Tässä Elbestä pieni ja kapea sivuhaara.

Tämä päivä on sujunut aika rennosti tavaroita purkaessa (ainakin pari kassia oli unohtunut Suomeen) ja lenkillä käydessä. Teimme parin tunnin kävelylenkin Bergedorfin suuntaan ja kävimme myös kurkkaamassa koulurakennustani. Eilen jo vuokranantajilta kuulimmekin ja tänään huomasimme, että Saksassa kaikki kaupat ovat sunnuntaisin kiinni. Eikä muutenkaan tuossa Bergedorfin kylällä näkynyt oikein ketään missään, ilmeisesti sunnuntai todella on lepopäivä täällä, kun vertaa esim. siihen kuinka paljon Tampereella sunnuntaisin näkyy lenkkeilijöitä. Jätskit haimme huoltikselta ja tsekkasimme myös lähimmän ruokakauppamme.

Täällä landemaisemissa lehmien lisäksi pistin merkille sen, että teiden varsilla kasvaa todella paljon erilaisia marjoja. En tunnistanut niistä juuri mitään, vaikka muuten tuttuja kasveja kyllä oli paljon. Tammenterhoja ja hevoskastanjoita ilmeisesti voi syödäkin?! Niin ja sitten joku aivan tyrnin näköinen pensas näytti olevan aika yleinen, mutta en ole kyllä ihan satavarma oliko se sittenkään tyrni. Myös tämä sininen marja jäi vähän mysteeriksi. Ja ennenkuin joku tädeistäni ehtii sieltä rääkyä mitään, niin emme tietenkään syöneet noita marjoja!

IMG-20150906-WA0004

Huoh, nyt alkaa jo hiukan väsy painaa tältä päivältä. Huomenna olisi sitten vuorossa ensimmäinen koulupäivä! Tai tarkemmin sanoen nämä pari kolme ekaa viikkoa menevät ihan vaihtari-orientaatioissa, huomennakin on vuorossa ihan vain jonkinlainen tutustumistilaisuus tai sellainen. Kiva kuitenkin päästä hommassa alkuun! :)

-Marianna

Etelä-Ruotsi ja Kööpenhamina

Huoh, nyt on Saksan-matkan ensimmäinen etappi saavutettu, kirjoittelen tätä hotellihuoneesta Kööpenhaminasta. Ajomatkamme halki Etelä-Ruotsin ja Tanskan on sujunut tähän mennessä vallan erinomaisesti, hiukan on takapuoli puuduksissa ja huoltoasemaöverit jo tulleet täyteen, mutta muuten kaikki on mennyt hyvin :) Lähdime siis eilen matkaan Turun satamasta. En ollut koskaan ennen mennyt autolla laivaan ja kyllä pitää oikein erikseen sanoa, että se oli todella kätevää ja sujuvaa. En sinänsä ajatellut sen olevan mitenkään vaikeaa, mutta olin varautunut pidempiin jonoihin ja odotteluihin. Olimme Turun satamassa puolitoista tuntia ennen laivan lähtöä (suositus oli tunti), koska lähdimme Tampereelta ajoissa ja kävimme syömässä Turun keskustassa. Poikkesimme itse asiassa entisen kotitaloni rappusilla ja kurkin ovi-ikkunasta rappuun, jossa sijaitsevassa asunnossa asuin koko opiskeluajan. Olihan se hassua ja aika nostalgista, kävimme myös syömässä tien toisella puolella kiinalaisessa ravintolassa, josta usein hain itselleni ruokaa. Kuinka sitä onkaan välillä niin kiinni vanhoissa tavoissa! :D

Tosiaan siis satamassa kaikki meni mallikkaasta ja pääsimme laivaan nopeasti. Matkasimme Baltic Princessillä joka on, noh, ihan normi ruotsinlaiva. Hytti oli hiukan nuhjuinen ja nukuin todella, todella huonosti pääosin johtuen surkeasta tyynystä. Tänään sitten mieheni saikin välillä ajella ”yksikseen” minun nuokkuessa autossa kuola poskella noin neljän tunnin yöunien jälkeen.

sadd

Ruotsi oli kyllä hiukan ruosteessa pitkän käyttämättömyyden jälkeen, mutta kuten näette niin sain huoltiksella nenäni eteen kahvia ja leipää. Mitäpä muuta sitä nainen aamuseitsemältä tarvitseekaan. Kuten mainitsinkin niin huoltoasemilla tuli poikkeiltua ihan kyllästymiseen asti, pidimme pienen paussin aina parin tunnin välein. Matkamme kulki siis koko ajan E4-valtatietä pitkin. Tie on todella hyväkuntoinen, nopeudet sujuvat (90-120 km/h) ja erityistä ruuhkaa ei näkynyt. Samaa meininkiä kuin kolmostiellä Suomessa. Vähän tylsät maisemat olivat pitkin tienvartta, peltoa, metsää eikä juuri kaupunkeja. Silmiinpistävin ero oli se että Burger Kingejä ja mäkkäreitä oli ihan varmaan 10 kilometrin välein, sen sijaan yhtä ainutta automarkettia emme nähneet. Missä ihmiset oikein käyvät kaupassa?! Vai ovatko kaikki kaupat sitten lähempänä taajamia, mene ja tiedä… Pientä vaihtelua maisemaan toi todella kaunis Vättern eli Jönköpingin luona sijaitseva toinen Ruotsin suurista järvistä. Ilma oli kuin morsian ja kaupunki ja järvi kivaa katseltavaa.

Kilometrejä alkoi kotipihasta lähtien kertyä lähemmäs 900 kun saavuimme vihdoin Tanskan rajalle Juutinrauman sillalle. Siltamaksu oli törkeä 47€ joka kyllä sitten maksettiin varsin näppärästi luottokortilla suoraan pömpelin seinään. Jonoa ei ollut eikä ketään kiinnostanut meidän jouset pohjaan asti pakattu automme lasti. Kyllä se vaan EU:ssa on kätevää… Silta oli pitkä ja hieno, mutta kyllä se wow-elämys kuitenkin jäi saamatta. Oli toki odotettavissa että ei sieltä paljoa reunan yli kurkita, kokemus ajon kannalta oli siis samantapainen kuin Korpilahdella sillan yli ajaessa.. ;) Meri on kyllä sisämaan kravulle aina kaunista katseltavaa ja tuulivoimaloiden määrä on täällä aikamoinen. Täällä sitä taas ajattelee että mikä ihme on kun Suomessa saadaan tappelu aikaan parista-kolmesta voimalasta, kun täällä Tanskan rannikolla niitä näkyy yhdellä silmäyksellä viisikymmentä.

Juutinrauman silta

Juutinrauman silta

Köpikseen saapuessamme juutuimme ekan kerran oikein kunnolla ruuhkaan. Olimme paikallisella kehä kolmosella hieman ennen neljää näin perjantaina ja ruuhkat olivat kyllä sen mukaiset… Köröötimme sitten puolitoista tuntia kaupungin pohjoispuolelle, jossa hotellimme sijaitsee. Emme jaksaneet enää millään lähteä tänään keskustaan vaan tyydyimme söpön Lyngbyn kylän tarjontaan. Tämä pikku kylänenkin on kerrassaan valloittavan kaunis, nyt ymmärrän jo heti miksi ihmiset pitävät Köpistä niin ihanana. Ja todeksi osoittautui myös yhden kaverini tokaisu: täällä kaikki puhuvat täydellistä englantia. Joka ikinen ihminen, jolle tänään puhuimme, äänsi ja puhui englantia aivan superhyvin. Propsit tästä tanskalaisille, muutenkin ihmiset näyttävät fiksuilta ja hyvinvoivilta. Kävimme paikallisessa pubissa/ravintolassa syömässä maukasta kotiruokaa ja mahat saimme näillä annoksilla supertäyteen:

Ljyngby

Kööpenhamina

Ilmeeni oli vähän epäuskoinen, kun legioonalle tarkoitettu pyttipannu kannettiin eteeni.

Ljyngby

Tämän yhden illan käppäilyn perusteella Lyngby on ainakin supersöpö, saapi nähdä jääkö Köpiksen keskusta meiltä kuitenkin tällä reissulla näkemättä. Nyt ainakin nämä hotellin sängyt tuntuvat niin kutsuvilta, että uskoisin unen tulevan ihan eri lailla kuin edellisyönä laivalla. Siispä hyvät yöt ja palailen mahdollisimman pian Hampurista! :)

-Marianna