Eri maiden ruokalajeja maistelemassa

Eilen oli vuorossa Erasmus-opiskelijoiden international dinner eli kansainvälinen illallinen. Paikalle saapuessani olin aika ymmälläni, koska opiskelijoita oli paljon, paljon enemmän kuin aiemmissa tapahtumissa ja koulun sali pitkine pöytineen aivan täynnä. Kävi ilmi että mukana oli myös edellisen lukukauden Erasmus-porukkaa, yhteensä meitä oli lähes kaksi ja puoli sataa. Jokainen oli tuonut yksin tai maamiestensä kanssa kimpassa oman maansa ruokia ja juomia, ja niitä sitten katettiin notkuvaan ruokapöytään. Minä olin ollut jo kaukaa viisas ja kantanut tuomiseni (salmiakit, ruissipsit ja Fazerin sinisen) Suomesta. Eräs toinen suomalainen oli hakenut lakuja merimieskirkolta ja siellä oli ollut aika kallista. Pitää kuitenkin itsekin mennä siellä käymään kunhan ehdin.

Ohje-sähköpostissa meitä oli kehotettu tekemään jonkinlainen lappu tai esittely tuomastamme ruuasta. Tätä harmillisesti kyllä kaikki eivät olleet tehneet, ja olikin vähän epäselvää välillä että ensinnäkin mitä lautaselle ottama ruoka oli, saati mistä maasta se oli. Jotkut syömiset olivat niin erikoisen näköisiä, että en edes tiennyt oliko kyseinen ruoka suolaista vai makeaa. Eipä silti, ei varmaan salmiakistakaan ihan kaikille ulkonäön perusteella käynyt ilmi, että miltä se maistuu.

IMG_4739

Missähän välissä ja opiskelijasolujen keittiöissä ihmiset olivat nämä kokanneet?

IMG_4742

IMG_4743

Tsekatkaapa keskellä, noissa kertakäyttömukeissa on Tobleronesta tehtyä suklaamoussea. NAMI!

Yritin sivusilmällä katsella ihmisten lautasille, että kuinka suomalaiset syötävät tekivät kauppansa. Ruissipsit näyttivät maistuvan aika monelle, kun taas salmiakit jäivät useilla lautasen reunalle. Yksikin tyttö (en tiedä mistä maasta) mätti lautaselleen ainakin kymmenen salmiakkikarkkia ja taisi syödä niistä vain yhden, hah hah. Ranskalainen kaverini Louis taas tuli oikein erikseen minulle selittämään salmiakin maistamiskokemustaan: ”niin monia makuja tuli suuhun samaan aikaan!” Kaipa sen niinkin voisi esittää, itse on niin tottunut ja rakastunut salmiakin syöntiin että ei osaa enää katsoa asiaa ulkopuolisen silmin.

IMG_4741

Nämä monsterinaama-kakkuset olivat tanskalaisten tekemiä.

IMG_4740

Bretselit ja leivät, saksalaisia tietenkin.

IMG_4744

USA:n poikien mielestä jelly shotit eli hyytelöpaukut ovat ilmeisesti perinteistä opiskelijaruokaa :D

Ruuat olivat pääasiassa todella hyviä. Ihmiset olivat selvästi nähneet vaivaa niiden eteen, minä toin ihan vain valmista kaupan kamaa mutta aika moni oli kokannut tai leiponut ties sun mitä, joku oli jopa valmistanut häränliha-chiliä joka oli tosi maukasta. Meksikosta oli jonkinlaista maito-ananasjuomaa ja venäjältä tietenkin vodkaa :D Espanjalaiset toivat ämpärikaupalla sangriaa ja sitä näytti paljon bileissä menevänkin. Minä olin autolla liikenteessä joten skippasin sekä vodkan, sangrian että jälkipelit irlantilaisessa pubissa.

IMG_4746

Oma kootut metkut-lautaseni näkyy yllä. Kasasin siihen ainakin omenapiirakkaa, baklavaa (ainakin luulen, että tuo vasemmanpuoleinen on sitä?), mandariini-vaniljatorttua, jotain leivän tapaista, härkächiliä ja vielä muutamaa juttua, josta en tiennyt maistamisen jälkeenkään, että mitä se oli. Ehkä sitä kazakstanilaisten kasvissössöä sitten?

Tällä illallisella lensi saman tien romukoppaan se terveellisempi elämän, josta eilen mainitsin :D Haha, noh menkööt tämän kerran. Tänään söin ihan kiltisti kanaa ja riisiä :)

-Marianna

Mainokset

Jotain mätää

Tämä toukokuu alkoi osaltani, tai perheeni osalta, aika kummallisesti. Eräällä läheiselläni epäiltiin erittäin vakavaa sairautta. Toisen asian vuoksi tutkimuksiin mentäessä oli löytynyt jotain- eikä tiedetty mitä se oli. Siispä otettiin lisää kokeita, ja sitten vain odotettiin, odotettiin ja odotettiin. Oletuksena oli, että tämä jokin on lantion alueen kasvain. Mutta hyvän- vai pahanlaatuinen? Kiltti vai aggressiivinen? Kun ei tiedä, ei tiedetä mitään.

Nämä menneet kolme-neljä viikkoa olivat aivan hirveitä. Raastavia, jännittäviä ja pelottavia. Aluksi olin shokissa: miten tämä tapahtuu taas meidän perheessämme (tämä ei ole ensimmäinen kasvain jota vastaan meillä kamppaillaan). Miksi mitään ei vielä muka tiedetä. Kuoleeko läheiseni? Menettääkö kykynsä kävellä? Joutuuko jäämään pois töistä? Miljoona kysymystä oli mielessäni joka ikinen päivä. Aluksi olin aivan shokissa. En tiennyt yhtään, mitä olisi pitänyt ajatella. Ensimmäisen viikonlopun kasvainepäilyn jälkeen itkin kotona sohvalla, aamusta iltaan. Olin aivan horroksessa enkä pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Mietin jo hautajaisia, häiden ja Saksaan lähtemisen totaalista perumista. Miten voisin olla iloinen näistä asioista, jos läheiseni olisi kuolemansairas…tai kuollut.

Pelkästään tämä suru ja surkeus itsessään olivat tarpeeksi karmeita. Mietin, miten muut perheeni jäsenet pärjäisivät. Halusin valmistautua henkisesti siihen kaikkeen pahimpaan eli läheiseni kuolemaan. Kuvittelin, että itse kestäisin kyllä oman suruni, mutta murtuisin katsellessani veljieni ja toisen vanhempani surua. En kestäisi sitä, en. Kun aikaa koepalan tulosten saamiseen meni ensiepäilystä lähes kuukausi, ehti sitä ajatella monenmoista. En voinut olla vain optimisti tai olla vain ajatellematta koko juttua. Miten olisin voinut? Toiset ehkä osaavat suhtautua tällaisiin juttuihin viileän analyyttisesti, mutta en minä. Lisäksi ajattelen niin paljon tulevaisuuttani juuri nyt, että en pystynyt sulkemaan pois kaikkien suunnitelmieni romahtamista. Nuo asiat, naimisiin meno ja Saksaan lähtö sekä häämatka Japaniin olivat asioita, joista aina ennen olin kurjien juttujen sattuessa eteen saanut lohtua. Nyt en voinut iloita niistäkään, koska ne kaikki saattaisivat olla murskana.

Ja kirsikkana kakun päällä häihin oli alle kuukausi aikaa. Kuinka epäreilua elämä onkaan. Minun kerran elämässä tapahtuva, ehkä elämäni tärkein ja ihanin päivä oli tulossa, ja minun olisi pitänyt olla siitä onneni kukkuloilla. Sen sijaan olin surun murtama jo etukäteen siitä, mitä saattaisi tulla eteen. Että hautaisin toisen vanhempani 27-vuotiaana. Ei paljon kiinnostanut suunnitella hääkarkkien kääreitä, kun oma vanhempi on potentiaalisesti erittäin sairas. Lisäksi yksi mieheni isovanhemmista kuoli vappuna. Tämän kevään piti olla elämäni upein kevät, mutta se oli kyllä kääntymässä yhdeksi kiirastuleksi minun perheeni osalta. Olin elämälle hirmuisen katkera, että se pilaisi tämän upean ajanjakson elämästäni.

Kunnes viime torstai koitti. Sain soiton, että toisella vanhemmallani on lantiossaan syöpä. Olin varautunut tähän, oikeastaan odotinkin jo kuulevani tämän. Luojan kiitos, kuulin myös että kasvain voidaan ennusteiden mukaan leikata ja että se ei olisi aggressiivinen. Oli kuin solmu sisältäni olisi auennut, ja kivi vierähtänyt sydämeltäni. En enää pelkää syöpä-sanaa, vaikka se vakava sairaus onkin. Suomessa hoitokeinot ovat niin hyvät, että mikään ei jää arvailujen varaan. Siispä odotamme nyt vielä lisätietoja, ja oletuksena on että tämäkin sairaus voitaisiin voittaa. Molemmat vanhempani pääsevät häihini eikä välitöntä kuolemanvaaraa ole. Minulle tämä taudin diagnoosi oli hyvä uutinen, sillä toivoa on.

Nyt suunnittelen riemulla häitäni, jotka koittavat kahden viikon päästä. Vietän juuri aikaa vanhempien kanssa, sillä jokainen hetki yhdessä tuntuu nyt entistä tärkeämmältä. Tulipa taas jostain meille muistutus, että kaikille elämä on lainaa vain eikä täällä olla ikuisesti. Ja toisten vuoro tulee aiemmin, toisten myöhemmin, mutta onneksi meidän perheessämme ei enää olla ihan lähtijöiden jonon kärjessä.

-Marianna

Sairaana taas

Nämä joulun ja uudenvuoden tienoon vapaat eivät ole osaltani menneet ihan putkeen. Olen monesti iloisena miettinyt, että en kovin usein saa ns. kausitauteja (flunssaa, influenssaa, vatsatautia) vaikka olen töissä oikein pöpöjen pesässä, ihmisten suussa. Monesti potilaat ovat yskiviä, aivastelevia ja vatsataudista toipuvia. Silti olen useimmiten onnistunut välttämään sairastamisen. Nyt tämä vuodenvaihde on kyllä tehnyt negatiivisen poikkeuksen.

Ennen joulua olin viikon todella rajussa flunssassa, pari viimeistä työpäivää meni sairaslomalla ja joulua edeltävä viikonloppu sohvalla maaten. Siitä selvisin onneksi jouluksi ja uusivuosikin vaihtui ihan terveenä. Kunnes sitten toissapäivänä taas lähti piru irti: niskajumi johti hirveään päänsärkyyn, päänsärystä seuraa minulla aina pahoinvointi, mutta tässä oli nyt jotain muutakin. Yleensä vaikka päänsärkyisenä voin pahoin niin en oikeastaan koskaan joudu oksentamaan. Eilen taas, noh, suoraan sanottuna oksensin koko päivän. Aamusta iltaan. Mikään ruoka tai juoma, ei edes vesitilkka, pysyneet sisällä vaan annoin samantien ylen kun jotain laitoin suuhuni. Päänsärky jatkui ja voitte kuvitella kuinka karmea on olotila kun oksettaa koko ajan, päätä särkee julmetusti, selkä kipeytyy makaamisesta, vatsa kramppaa oksentamisesta ja kauhea nälkä ja jano olisi koko ajan, mutta mitään ei voi syödä. Uni vei kivut hetkeksi pois mutta kun yhdeksän tunnin yöunien jälkeen koko päivän torkkuu sohvalla niin ei se unikaan enää tahdo riittää. Oli siis kyllä aivan hirveä päivä eilen. Menin kahdeksalta nukkumaan ja nukuin kellon ympäri, kahta parin tunnin sängyssä pyörimis- jaksoa lukuunottamatta, vaikka ajattelin että valvon koko yön. Nyt aamulla olo on jo paljon vähemmän huono, mutta olen vieläkin ihan heikkona eilisestä, kyllä tämä tauti vei taas voimat. Vieläkin vatsa on aika herkän tuntuinen ja päätä vienosti jomottaa, mutta sain sentään aamulla syötyä yhden vaalean leivän ja juotua mehukeittoa ja vissyä. Maistuivat kyllä jumalten mannalta :D

En oikein lopultakaan tiedä, että mistä tämä tauti johtui. Vaikka päätä särki ja niska jumitti niin en kyllä usko että tämä pelkästään siitä johtuu, vaan luultavasti olen vain saanut jonkun kunnon pöpön. Niskajumin syyn sen sijaan tiedän, olin partioretkellä perjantaina ja nappasin kotoa tyynyksi mukaan kaikkein kovimman ja korkeimman sohvatyynymme (miksi???). Lauantaiaamuna lattialta herätessä niska oli kipeä ja tiesin, että kipu tulee vain pahenemaan ja ”nousemaan” myös päähän. Eli jos kaikki meni oikein surkeimman kautta, niin kaikki tämä olikin vain surkean tyynyvalinnan syytä?! :D

Eniten harmittaa se, että piti tulla kipeäksi vapaiden aikana. Nautin jo etukäteen ennen joulua näistä pitkistä vapaista, mutta aika iso osa meni kuitenkin sairastaessa. Seuraavaksi siis talvilomaa odotellessa, siihen onkin enää vaivaiset 11 viikkoa, ehhehee.

Nyt on kyllä pakko mennä vielä vähän huilaamaan. Jos sitä pääsisi edes huomenna töihin.

-Marianna

Treenausta

Kerroinkin viime postauksessa että ei tullut syötyä hirveitä jouluruokaövereitä tällä kertaa. Takana on tietysti ähkyn välttämisen lisäksi se, että haluaisin päästä vähän parempaan kuntoon. Häihin on nyt aikaa alle 5 kuukautta ja jos meinaa saada löysiä pois niin viimeistään nyt pitää aloittaa :) Olen tässä syksyn mittaan käynyt aika lailla kaksi kertaa viikossa pumpissa, välillä lenkkeillyt tms. muuta, mutta tosi vähän. Lisää liikuntaa pitää saada kuvioon ja lisäksi herkkuja vähemmälle, huoh. Perusruokavaliossa ei mielestäni take-awayn lisäksi ole kauheasti vikaa, mutta nuo herkuttelut… Voi voi. Jospa sitä TAAS innostuisi. Tämä kuntoilu- ja ruokavaliointoiluni vaan valitettavasti menee niin sykleissä että aika harvoin mitään järkevää tai näkyvää saan aikaiseksi. Nyt kyllä syksyn aikana olen huomannut vyötäröllä pientä kiinteytymistä, mutta nyt taas joulun aikaan on pömppis löytynyt uudelleen… Tämä timmiyteen pyrkiminen tuntuu sellaiselta kuin kävelisi liukuportaita väärään suuntaan. Joskus pääsee vähän edelle, mutta pian valuu taas takaisin alas :D

Noh, yhtä kaikki taas meillä alkaa vuodenvaihteesta ruokavalion karsiminen herkuista. Tuon noutoruuan kanssa olemme välillä mieheni kanssa ihan liian lepsuja. Tästä yritetään päästä eroon suunnittelemalla viikon syömisiä paremmin ja pidemmälle. Monesti käy niin että esim. tulemme sunnuntaina illasta landelta kotiin, naahimme mitä sattuu, sitten maanantaina töiden jälkeen on molemmilla jotain menoa ja kun pääsemme kotiin niin on niin kova nälkä että ei jaksa alkaa tehdä ruokaa saati lähteä kauppaan. Joten haemme tai tilaamme take awayta, viimeksi viikko sitten intialaista (joka nyt ei kuitenkaan ollut mitenkään epäterveellisemmästä päästä). Pizzaa emme tilaa, joskus kebabia. Monesti päädymme American Dineriin tai intialaiseen/kinkkiin. Ympärillä on ihan liikaa hyviä ruokapaikkoja vissiin :)

Vaikka kuntoilu on edennyt aika löysällä tahdilla niin tänään sain jostain ihan hirveän buustin pääni sisään, että nyt pitää liikkua. Osaltaan tähän kyllä vaikutti se että muutamat viime päivät ovat menneet superlöysästi ja tänäänkin nukuin puoli yhteentoista… Kaunis ajatus oli lenkkeillä tädilleni ja takaisin, mutta käytin hyväksi mieheni matkaa jäkispeliin ja hyppäsin menomatkalla hänen jouselleen. Tädin luota Tesomalta sitten kyllä hölkkäsin kotiin 5 km. Voimani tunnossa lähdin vielä salille. Olen tässä painiskellut sen asian kanssa, että jotenkin ”pelkään” mennä kuntosalilla salin puolelle, käyn vain ryhmäliikuntatunneilla. En oikein tiedä mistä tämä johtuu. Sain kesällä pt:n tekemän ohjelmankin mutta se oli jotenkin..huono. Tuntui, että se ei ollut minun ohjelmani. Siispä en ole salilla käynyt ja olen sitten kyllä sitäkin enemmän nauttinut pumppaamisesta ja kahvakuulassa käymisestä. Eilen törmäsin sitten satunnaisesti lukemani Elinaisen blogissa kirjoitukseen, joka kertoi suoraan minusta! ”Oletko innokas ryhmätunneilla kävijä mutta kynnys salille menemiseen on kova?” No juuri niin! Sain jotenkin tosi hyvää tsemppiä tästä jutusta ja sen innoittamana kokeilin Elinaisen saliohjelmaakin. En tehnyt ohjelmaa ihan loppuun asti, väsytti lenkin jäljiltä eikä huvittanut enää :D Mutta lähtisiköhän se tästä taas? Ohjelma tuntui ihan hyvältä, katsotaan koska saan sen tehtyä kokonaan läpi ;) Meanwhile aion kyllä jatkaa pumppailua ja ehkä lenkkeilyäkin taas. Talvihölkkä tuntui aika kivalta, pikkuisen liikaa vain oli vaatetta. Puffi alakasvojen suojana oli silti ihan ehdoton.

Mutta hei, ohessa ihka eka saliselfieni! Tai paremminkin pukuhuoneselfie. Huomaatteko, että näytänkin tässä kuvassa tosi ujolta? Siltä minusta salilla vähän tuntuukin ;) En uskaltanut yhtään poseerata tai flexata. Tai oikeastaan pelkäsin, että joku tulee hetkenä minä hyvänsä sisään ovesta, joka sijaitsee tuon peilin välittömästi vasemmalla puolella. Ehkä olisi pienesti kuitenkin noloa jäädä kiinni pukkariselfien otosta vai mitä…? :D Hei jos on muita myötäeläjiä liikuntainnon tai -toteutuksen suhteen, niin kertokaa ihmeessä. You are not alone! ;)

DSC_3205

-Marianna

Joululoma alkoi!!!! …..sairaslomalla

Yöh, sain siis aloittaa joululoman kaksi päivää etuajassa, mutta sairaana. Kävin viikonloppuna vanhempieni luona, ja siellä isä oli melkoisessa lenssussa. Luulenpa, että tauti tarttui sieltä, vaikka toki se on voinut tulla ihan mistä vaan. Vaikka töissä olen oikein pöpöjen pesässä (Suun terveys- lehdessä suuta kutsuttiin osuvasti ”elimistön likakaivoksi” :D) niin en silti ole sairastanut tälle alalle lähdettyäni yhtään enempää kuin ennenkään, päinvastoin. Tämä kertoo ehkä vastustuskyvyn kasvusta sekä tietenkin siitä, että suojaimet töissä ovat asianmukaiset ja aseptiikka toimii. Mutta joka tapauksessa, nyt olen niin kovassa flunssassa ettei pahemmasta väliä.

Minulle ei yleensä nouse kuumetta eikä tule poskiontelovaivoja, vaikka olisin kovassakin flunssassa. Taudin kuva on yleensä hyvin tämän kaltainen kuin nytkin, räkä valuu, aivastuttaa, niistää pitää koko ajan ja pää humisee kuin Haminan kaupunki. Myös korvat tuntuvat tukkoisilta. Alkuviikosta koko homma alkoi pienellä kurkkukivulla, keskiviikkona alkoi aivastelu ja eilen jouduin lähtemään töistä pois kesken päivän, kun tuntui ettei jaksanut olla jalkeilla. Lisäksi kun itse ajattelen, niin en kyllä haluaisi mennä hoitoon ihmiselle, joka niiskuttaa ja aivastelee kesken hoidon. Aamun ensimmäisen potilaan kohdalla eilen maskin takana alkoi nenä vuotaa ja Heikki Kinnusen rallin mukaan kun hän meni kuuhun, räkä valui suuhun oli täyttä todellisuutta :D Eilinen menikin makoillessa, tänä aamuna sentään on ehkä inasen parempi olo, mutta aika nääpeää ja limaista edelleen. Ainoa lohtu on, että luultavasti paranen joulunpyhiksi (kop kop). Olisi sitä kuitenkin mieluummin terveenä töissä kuin sairaana kotona, mutta minkäs teet. Yritän tänään edes saada jotain järkevää tehtyä, kuten siivottua keittiön.

Taudista huolimatta joulumieli on korkealla. Kuusen saamme tulevana viikonloppuna. Olisin halunnut sen jo paljon aiemmin mutta emme ole nyt käyneet landella, josta appiukko meille ystävällisesti on hankkinut kuusen viime vuoden tapaan. Eilen sain sentään sen verran aikaiseksi, että tein piparitalon :)

IMG_3535 IMG_3536 IMG_3537

Kaavat mökkeröiseen löytyivät ihan vaan googlettamalla ”gingerbread house”. En ymmärrä, miksi kaikissa kaavoissa aina nuo katto-osat ovat noin pienet! Itse tykkäisin, että katon reunat olisivat pidemmät, että jäisi vähän räystästäkin, mutta joka vuosi sama juttu. Ihan söpö tästä talosta kuitenkin tuli, onpa ainakin väriä tänä vuonna! :D Mieheni auliisti auttoi koristelussa, hän on tosi perfektionisti siinä missä minä suurpiirteinen. Tuolla pursotettavalla möhnällä vaan on kyllä melkoisen hankala saada aikaan mitään selkeää ja tarkkaa, joten ylivaluva efekti oli pakon sanelema tyyliseikka. Mutta minä pidän kovasti tästä kotikutoisuudesta, ja tulipa sitä joulun tunnelmaa kotiin muutenkin ♥

Tulevan viikon olemme siis molemmat mieheni kanssa lomalla. Hänellä on hieman parempi tilanne töiden suhteen siten, että ylitöitä on niin paljon että hän pystyy pitämään palkallisia vapaita joulusta loppiaiseen. Minulla taas ylitöitä ei nyt ole kertynyt, koska aloitin uudestaan työssäni marraskuun alussa. Joudun siis ottamaan palkatonta vapaata jouluviikon alkuun, ja välipäivänä onkin sitten vähän pakko mennä töihin. Onneksi loppiainen tulee heti perään ja silloin olen taas vapaalla. Muuten työrintamalla menee aivan loistavasti, koska sain juuri tällä viikolla kuulla että minut vakinaistettiin! :) Pomollani on tiedossa Saksa-suunnitelmani, mutta muuten perustetta määräaikaisuudelle ei ole. Jatkan 90% työajalla siis toistaiseksi, mikä on oikein passelia jotta ehdin käymään vähän myös koulussa. On kyllä huojentunut ja hyvä mieli nyt, kun tietää että toimeentulo on turvattu ja työt kivassa paikassa jatkuvat. Minunkin ystäväpiirissäni alkaa lama näkyä, ja aika paljon on pätkätöitä, epävarmoja työsopimuksia ja ihan työttömyyttäkin. Tämä on tosi harmillista, kuitenkin kaikki nämäkin tuttuni ovat nuoria, koulutettuja ja työintoisia. Eipä sitä tosiasiaa nyt vain pysty kiistämään, että lama iskee minunkin sukupolveeni :/ Täytyy vain olla todella kiitollinen, että sekä minä että mieheni olemme nyt vakituisissa ja hyvissä töissä ja tulevaisuus sen suhteen näyttää valoisalta.

Niin ja niistä joulun suunnitelmista vielä. Nyt jouluun asti olemme sekä kotosalla että kyläilemme, ja saamme vielä itsellekin pienen vieraan :) Ihana Kamsu oli meillä hoidossa taas viime viikolla, ja tulee jälleen maanantaina koko päiväksi. Kamsun vanhemmat ovat meille läheisiä ystäviä ja onkin tosi ihanaa, että saamme ottaa palleroa hoitoon niin usein. Tyttö viihtyy meillä aivan erinomaisesti, erityisesti miestäni hän fanittaa ihan kympillä! Viimeksi kun Kamsun isä ja äiti tulivat häntä hakemaan, niin isän kysyessä että ”lähdetäänkö kotiin?!” niin Kamsu otti miestäni kädestä kiinni, heilutti isälleen ja talutti mieheni olohuoneeseen leikkimään :D

Tennispallot pötkössä ovat Kamsun mielestä meillä ehkä kovin juttu ikinä.

Tennispallot pötkössä ovat Kamsun mielestä meillä ehkä kovin juttu ikinä.

Tytöllä on myös oma pikku lelusalkku, jossa oli tällä kertaa mukana Duploja :)

Tytöllä on myös oma pikku lelusalkku, jossa oli tällä kertaa mukana Duploja :)

Olen vähän yrittänyt houkutella Kamsua piirtämään. Yleensä se menee niin että Kamsu käskee ja minä piirrän :D

Olen vähän yrittänyt houkutella Kamsua piirtämään. Yleensä se menee niin että Kamsu käskee ja minä piirrän :D

 IMG_3489

Kenkiäkin piti välillä sovitella...

Kenkiäkin piti välillä sovitella…

 Ensi maanantain lapsenvahtikeikan lisäksi luvassa on kauan odottamani juttu eli kampaajalle meno! Huoh, olen niin kyllästynyt tähän tukkareuhkaani, että! Olen kaivannut otsatukkaa takaisin jo  kuukausikaupalla ja ärsyttää, kun tukka pitää aina vetää sivuun, kun otsis on niin ylikasvanut. Tuo yllä olevissa kuvissa näkyvä lettikampaus onkin minulla käytössä n. 9/10 päivästä. Lisäksi väri on todella kulahtanut, värjäsin hiukset viimeksi joskus kevättalvella. Sen jälkeen olen jo vaihtanut kampaajaa, onneksi löysin kaverin suosituksella hyvän paikan. Sattumalta kampaaja on sama, jolla olen nuorempana käynyt kotiseudullani :) Siispä maanantaina saan vielä jouluksi sekä uuden värin että mallin, jes jes. Ajattelin ehkä lisätä vähän punaista väriin?

Olen tässä vähän pohtinut tämän blogin ulkoasun päivitystä, toivottavasti saan sen aikaan tässä lomien aikana. Siihen asti mukavaa joulun odotusta ja jos blogin päivitystahti tuntuu välillä hitaalta, niin muistattehan seurata myös Instassa @cherrymarja, kuvavirtaani päivitän kyllä melko ahkerasti.

-Marianna

Work out and eat well

Liityn tällä postauksella siihen valtaisaan bloggaajien joukkoon, jotka kertovat omasta treenaamisestaan ja hakevat ja antavat motivaatiota kanssaihmisistään. Olen käynyt salilla nyt pari kuukautta, säännöllisen epäsäännöllisesti. Jos ajattelen että hyvä viikko minulle on kolmen salireissun viikko, niin niitä on ollut tästä menneestä kahdesta kuukaudesta ehkä 50%. Välillä on pirun kiirettä, johon sopii hyvin tämä kuva:

Haha :D No minä en kyllä Candy crushia ole pelannut koskaan, mutta myönnettäkööt että kyllä niitä tekosyitäkin vaan löytyy. Usein kuitenkin kyseessä on se, että vaikka aikaa olisi niin olen mennyt niin tuulispäänä paikasta toiseen, että kun pääsen kotiin niin menen mieluummin saunaan tai luen kirjaa kuin lähden taas suorittamaan jotain. Muutenkin olen (edes ajatuksissani) yrittänyt välillä vähän downshiftata, ei se stressi kyllä ihmiselle hyvää tee. Kuitenkin haluan, että minulla on myös hyvä olo eikä ainainen tuli pepun alla. Anyways treenaamisesta tulee kyllä todella hyvä fiilis, erityisesti kun pidän salini henkilökunnasta ja jumppien vetäjistä tosi paljon. Kun on hyvä vetäjä, tulee ylitettyä itsensä helpommin kuin yksin pakertamalla. Superlempparini on edelleen bodypump, se vain on niin minun juttuni kuin olla voi.

Kuntoilu on nyt (vai aina?) muodissa, ja nykyään tuntuu että KAIKKI käyvät salilla ja KAIKILLA on personal trainer ja KAIKKI noudattavat jotain ihmeellistä savi-rahka-pähkinä-kissankarva-lihapulla- ruokavaliota. Olen itse pikkuisen skeptinen näiden hyperruokavalioiden suhteen. Uskon ja tiedän että totta kai ruokavaliolla on valtava merkitys kuntoiluun ja erityisesti tulosten saamiseen sekä yleisesti jaksamiseen. Syömisellä on kunnon kohotukseen ja lihasten kasvattamiseen, kiinteytymiseen  (mikä kenenkin tavoite sitten on) aivan oleellinen merkitys. Sitä vain en ihan osta, että ainoa tie onneen on se, että heittää romukoppaan perusterveellisen ravitsemussuositusten mukaisen ruokavalion ja alkaa noudattaa jotain pelkästään erikoisia, kalliita ja muualta tuotuja ruoka-aineita sisältävää ruokavaliota. Näin järkevänä terveysalan ihmisenä ajattelen voivani sanoa että kyllä ravitsemussuosituksillakin on taustansa, tutkimukseen ja kokemukseen perustuvaa näyttöä terveellisyydestä ja toimivuudesta. Mutta kun nykyään niin moni hylkää maitotuotteet, suomalaiset viljat ja hedelmätkin ja vaihtaa ne esim. erään tuttavani tavoin spelttiin, spiruliinaan, vitamiinitabletteihin, palautusjuomiin ja proteiinipatukoihin. Herkkuna on raakasuklaa ja maidon juojat ovat sekopäitä, jotka eivät ole nähneet valoa. Väsymykseen erään tuttuni ruokavaliossa suositeltiin kofeiinitabletteja. Kuulostaa todella fiksulta minusta…

Jokainenhan saa syödä ihan mitä haluaa. Enkä väitä lainkaan, että esim. nämä edellä mainitut ruuat ja aineet olisivat huono valinta. Mutta ovatko ne ainoa oikea valinta, ja ovatko ne sen parempia kuin ns. tavalliset ruoka-aineet? Neljän viljan puurohiutaleet eivät maksa juuri mitään, joten miksi pitää vaihtaa kalliiseen ulkomaiseen viljaan, jos se ei ole sen kummempaa kuin suomalainenkaan versio? Lisäksi kaikki uutta ja ihmeellistä ruokavaliota noudattavat ihmiset eivät oikeasti välttämättä edes tiedä, onko tällaisesta uudesta ja jännästä maca-jauheesta todella olemassa mitään todisteita, että se olisi mustikkaa parempi aine. Olen surffaillut siellä sun täällä huomatakseni, että ainakin netissä jälleenmyyjien sivut (joihin vaikkapa blogeissa usein viitataan)  erinäisistä ruokavalioista kyllä latelevat kaikenlaisia lupauksia antioksidanteista, vitamiineista, adandamideista, MAO-inhibiittoreista (eräältä superfood-sivustolta lainattuja aiheita) jne jne ilman mitään lähdemerkintöjä. Jos olisi olemassa joku luotettava ja tunnustettu lähde, niin miksi sitä ei mainita? Vai onko koko juttu vedetty Wikipediasta tai omasta päästä? Minä uskon vakaasti tieteeseen ja siihen, että tieto on taidon perusta. Siksi joskus kyllä kyseenalaistan erinäisten ravintoneuvoja jakelevien julkkisten yms. pohjaa kertoa ihmisille, että heidän tulee jättää 1-vuotiaalta lapseltaan maito pois ja alkaa syöttää Nepalista tuotettuja marjapuristeita. Siinä vaiheessa tulisi ainakin hälytyskellojen soida että hetkinen, tietääkö tämä ihminen todella, mitä minulle (saati nyt lapselle) pitäisi syöttää ja jos tietää, niin millä perusteella?

Minun mielestäni on aivan fine syödä enemmän rahkaa kun treenaa, jättää sokerit pois tai vähemmälle ja kasata lautaselle lihaa ja salaattia. Mutta kun omenakin on hirviö ja kaurapuuro perkeleestä, maito ei ole ihmisen juomaa sun muuta, niin minä alan kyseenalaistaa, että mistä tämä tieto tulee. Monesti kuulemani väite on esimerkiksi se, että vaikka suomalaiset juovat paljon maitoa niin miksi täällä on niin paljon osteoporoosia ja laktoosi-intoleranssia. Kehäpäätelmä on se, että nämä vaivat johtuvat maidon juomisesta. Samalla logiikalla kuitenkin kun näin mustan kissan ja sairastuin seuraavana päivänä, niin nyt alan välttää mustia kissoja. Että silleen.

Menen tästä juomaan maitoa.

-Marianna