Lisää pöllöjä asioita Hampurista

Koska viimeksi tekemäni outoja juttuja ulkomailla– postaus oli kovasti tykätty, niin listaan tässä vielä uudemman kerran asioita, jotka täällä Hampurissa ollessa ovat ärsyttäneet/ihmetyttäneet. Sama huomautus edelleen, että nämä asiat ovat minun kokemuksiini perustuvia, eivätkä siis edusta mitään yleistä mielipidettä eivätkä välttämättä päde koko Saksanmaahan. Erityispainotus on siinä, mitä outoa koulunkäynnissä HAW Hamburgissa on, nämä aukenevat ehkä parhaiten opiskelijoille tai ainakin hiljattain koulun penkillä olleille.

Aloitetaan negatiivisilla asioilla:

  • Valtaosassa ruokakaupoista on sellaiset typerät, lyhyet kassahihnat. Eli ostokset pitää kauhoa/heittää/kaataa kärryyn kun kassaneidit lykkäävät maitopurkkeja konekiväärin nopeudella naaman eteen pienelle pöydänpätkälle. Sitten maksun jälkeen (ks. seuraava kohta) mennään sivupöydälle pakkaamaan ne lytyssä olevat banaanit ja kolhiintuneet maitopurkit pussiin.
  • Käteisellä maksaminen. Tämä on sellainen asia, joka kyllä pätee koko Saksaan. Täällä siis käteinen on edelleen suosituin maksumuoto. Itse jo vuosia korttia varmaan 85 % maksuna käyttäneenä rahan kanssa puljaaminen tuntuu ihan toivottoman vanhanaikaiselta. Lisää ärsytystä aiheuttaa se, että käytössä on 1 ja 2 sentin kolikot, ja niitä kertyy rahapussiin viikossa n. puoli kiloa. Näitä hiluja laskiessa kassoilla lyhyiden hihnojen ansiosta ”säästetty” aika sitten tuhraantuukin.
  • Edelliseen liityen, debit ja credit korteissa tuntuvat olevan saksalaisille kaupoille aika outo käsite. Minun pankkikorttini (debit/credit) on näiden ihmisten silmissä aina luottokortti. Valtaosassa tapauksia korttikone (jos sellainen on) ei kysy kummalta puolelta raha otetaan, vaan maksu menee suoraan creditille. On aika ärsyttävää, kun luottolaskulla on jotain vessapaperia ja näkkileipää. Olen joskus ihan kysynyt myyjältä, että onko teillä debit/credit- kortteja ja näytin vielä omaani. Silmien pyörittelyä ja mitä hä- kommentteja saa vastaukseksi, joten lienee heille outo asia.

Opiskelusta muutama sana:

  • Ruoka koulumme ruokalassa (Mensassa) on välillä ihan ala-arvoista. Minut on kasvatettu siten, että ruuasta ei valiteta, mutta täällä kyllä menee välillä naama mutruun. Mensan ruokien hinnoittelu ei ole kiinteää kuten Suomessa, ruokien hinnat ovat ruokalajista riippuen 2,05-4,50€. Ruoka on usein paneroitua mitävaan, rasvassa lillutettua tai iänikuisilla wokkivihanneksilla höystettyä. Eilen yhtenä ruokalajina oli bataattiranskikset (rasvakeittimessä ylikeitettyjä), dippiä ja wokkivihanneksia. Missä se ruuan pääosa lienee?
  • HAW ei tarjoa opiskelijoille artikkelitietokantoja. Eli siis aina, kun kirjoitetaan esseitä, tutkielmia tms., niin kaikkien tieteellisten artikkelien tulee olla vapaasti saatavia, koska mitään accessia koulu ei tarjoa. Jos oikein jonkun artikkelin haluaa, niin opettaja voi pyytää sitä julkaisulta. Kun tämän asian tajusin niin meinasin pudota tuolilta. Miten tehdään tiedettä, jos ollaan pelkän PubMedin ja avointen artikkeleiden varassa?? Minulle tämä onneksi ei ole ongelma, koska pystyn käyttämään etänä Tampereen yliopiston todella mittavaa tietokanta-accessia. Mutta siis, oikeesti?

IMG_4732

Onneksi kaikki ei ole negatiivista, joten laitetaan tähän positiivisiakin juttuja :)

  • Ruoka ja kulutustavara on täällä Suomeen verrattuna todella halpaa. Erityisesti ravintolassa syöminen on naurettavan edullista, jos nyt ei ihan keskellä keskustaa halua ruokailla. Esim. eilen kävimme mieheni kanssa tex mex-ravintola Sausalitoksessa. Söimme alkuruuaksi nachot, minulla pääruokana pään kokoinen burgeri, miehelläni enchiladat, juomina colat. Jälkkäriksi 1 x churrot ja kahvi. Koko reissun hinta kahdelle 26€. Ruokakaupassa viikonlopun ostokset n. 30- 40% halvemmalla (luonnollisesti riippuen mitä ja mistä ostaa).
  • Teiden kunto ja matkanteon sujuvuus. Sekä pienemmät tiet että moottoritiet (autobahnit) ovat todella hyvässä kunnossa. Nastarenkaat on ainakin Hampurin valtiossa kielletty, talvella ajetaan kitkoilla. Nastattomuus luonnollisesti auttaa teiden kunnossa pysymistä ja roudan puuttuminen myös. Matkanteko sujuu, kun autobahnilla on 2-4 kaistaa koko matkan ja pitkillä matkoilla nopeusrajoitusta ei ole. Emme ole mitään vauhtihurjastelijoita, mutta on se kätevää kun kenenkään takana ei ole pakko kykkiä jos ei halua.
  • Hampuri on niin suuri kaupunki, että täältä löytyy tekemisen ja näkemisen puolesta lähes kaikkea. Viihdykettä, kulttuuria ja shoppailupaikkoja on niin paljon kuin jaksaa kiertää ja rahat piisaavat. Kaikkia kivoja messuja, käsityömarkkinoita, stand-upia, taidenäyttelyjä ja urheilutapahtumia on joka viikolle. Jos haluan ostaa vaikka juuri jotain tietyn merkkistä kosmetiikkaa tai etsin käsitöihin jotain vaikeasti saatavaa välinettä tai vaikka auton erikoista varaosaa (esimerkit ihan hatusta heitettyjä), niin varmasti jostain kaupasta löytyy. Jopa Ebaysta ostaminen helpottuu koska pelkästään Hampurin rajaamalla löytyy paljon tuloksia (esim lankoja :-P) joissa voi säästää postikulut hakemalla paikan päältä.
  • Pyöräkaistat. Näitä niin kovasti Tampereellekin välillä yritetään, mutta toistaiseksi homma ei ole ottanut tulta alleen. Pyöräilen jonkin verran erityisesti koulumatkaa, ja lähes koko matkan on punaisella merkitty jalkakäytävän viereen pyöräilijoille oma kaista. Täälläkin pyöräilijät ovat mielestään kuninkaita ja tulevat välillä kylkeä hipoen kovaa vauhtia ohi. Nykyään jo ihan automaattisesti katson taakseni, jos ylitän pyöräkaistaa. Kypärää ja kelloa täällä käytetään harvoin.

Semmoisia juttuja tällä kertaa, näistä voisi kirjoittaa vielä pidemmästäkin. Oliko ylläreitä?

-Marianna

 

Mainokset

Koulunkäyntiä kaukana Strömsöstä

Huh heijaa, että tänään on ollut sitten ärsyttävä päivä. Miten voikaan kouluasiat ottaa näin paljon päähän, vaikka on lomalla? Olen jo aiemminkin kirjoitellut siitä, miten hankalaa ja kankeaa täällä Hampurissa joidenkin asioiden hoitaminen on. No taas kyllä on pari päivää vastustanut niin kympillä, että voi morjens.

Uusi lukukausi alkaa siis ihan pian, ja sitä varten minun pitää tietysti ilmoittautua uudestaan. No tämähän nyt on tietenkin ihan fine ja hoidinkin asian HAW:n nettialustalla. Lisäksi minun piti maksaa 100€ oppilaskunnan jäsenmaksua, joka sisältää en-tiedä-mitä, mutta samanlainen maksu Tampereellakin piti maksaa joten maksoin sen ihan mukisematta. Lisäksi maksut-kohdassa oli erikseen  170€ matkakorttimaksua julkiseen liikenteeseen. Jotenkin vähän kummallisesti syyslukukausi oli 6 kk pitkä ja tämä tuleva kevätlukukausi vain 3,5 kk (?), ja matkakortin hinta on kuitenkin sama. Käytän bussia ja junaa lähes joka päivä joten sinällään kyllä tarvitsen matkakorttia. Kuitenkin, kun jakaa tuon 170€ joko 6 tai 3,5 kk:lle niin kuukausihinnassa on aika paljon eroa. Laskeskelin, että jos en osta matkakorttia vaan käyn edes puolet viikosta pyörällä koulussa (matkaa n. 4 km) niin voin silti ihan hyvällä omallatunnolla ostaa välillä kertalippuja ja olen silti plussan puolella. Mutta ei.

Oppilaskunnan säännöissä lukee, että jos asuu yli 2 km:n päässä koulusta, niin matkakortista ei voi luopua. Eli suomeksi sanottuna, minun on pakko ostaa matkakortti. Muuten en esim. saa uusittua opiskelijakorttiani enkä periaatteessa olisi laillisesti kirjoilla yliopistolla. Eli siis alle 2 km koulumatka voidaan katsoa pyörällä tai kävellen kuljettavaksi, tai tälläkään ei oikeastaan ole yhtään mitään väliä vaan sillä, että joku päättää puolestani että tarvitsenko matkakortin vai ei. Kuvitelkaapa, että asutte Tampereella, ette koskaan käytä bussia mutta haluatte käydä yliopistoa. Ihan sama missä asutte. Niin että yliopisto sitten pakottaisi teidät ostamaan TKL:n matkakortin?! Mitä *&%¤#”????!!!

Ja v-tut, sanoin minä ja en maksanut tätä maksua. Lähettelin sähköpostia sinne ja tänne ja ilmoitin, että minähän en tätä muuten maksa koska en sitä tarvitse. Hävisin taistelun tuulimyllyille ja vastaus oli ykskantaan, että maksu on maksettava. Nielin tämän katkeran kalkin ja maksoin maksun, yhteensä siis 270€. Lukukausi alkoi virallisesti eilen, ja menin sitten yliopistolle leimaamaan matkakortti-opiskelijakorttiani, jotta pääsen taas matkustamaan julkisilla. No se leimauskone ei tietenkään toimi. Opiskelijakorttitoimisto (tälle on oma toimisto, voi tsiisus…) on auki vain kerran viikossa minun kampuksellani. Kävin vielä illalla uudelleen kokeilemassa tuolla koneella, ja ylläripylläri ei toimi vieläkään. Tänään menen sitten sinne saakelin korttitoimistoon joka jumalan armosta on kolme tuntia keskiviikkoisin auki. Tähän mennessä olen jo käynyt kerran junalla kaupungissa omalla kustannuksellani, vaikka olen maksanut matkakortinkin, se vain ei vielä toimi. Opiskelijakorttitoimistossa minulle informoidaan, että pääkampuksen opiskelijatoimistolla on minulle jotain asiaa, ja siksi korttini on väliaikaisesti jäädytetty. MITÄ HELKKARIA. Kukaan ei ole sitten vaivautunut minulle ilmoittamaan tästä asiasta?! Olisiko voinut laittaa vaikka sähköpostia että btw, ei kannata tuhlata aikaasi käymällä kampuksella kolme kertaa vaan ota meihin yhteyttä, niin korjataan asia?

Laitoin sitten sähköpostia pääkampukselle, koska en halua TAAS maksaa 6€ junalipusta, joka minulla oikeastaan on jo taskussa maksettuna mutta se ei vieläkään vaan toimi. Paluuviestinä tulee ilmoitus, että asiasi käsittely kestää muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Onneksi muuten on yliopistoihin hakuaikakin vielä nyt menossa, niin tuonne opiskelijatoimistoon ei varmaan tule kuin miljoona sähköpostia päivässä. Puhelinpalveluhan ei tietenkään ole nyt käytössä juuri tämän em. ruuhka-ajan takia, koska eihän kyselyruuhkaa kannata purkaa ainakaan vastaamalla puhelimeen…

Nyt sitten odotan, että mitähän herkkua minulle sieltä toimistosta tarjotaan selitykseksi, miksi korttini ei toimi. Varmaan valitukseni aiemmin matkakortin tarpeettomuudesta laittoi minut jollekin mustalle listalle ja älä vastaa tähän-puhelinluetteloon.

Kun olen raivonnut tästä jo puoli päivää, niin olen toki ymmärtänyt, että hienoa kun minun suurin murheeni on tätä luokkaa. Silti välillä täällä Saksassa ollaan kyllä jossain hemmetin kivikaudella, tässäkään touhussa ei ole järjen hiventä.

Saksa on paska maa.

-Marianna

Hampurin kunnanisiä tapaamassa

Hampurin kaupunginhallitus ja kuntapäättäjät kutsuivat kaikki Hampurin korkeakouluissa opiskelevat ulkomaiset opiskelijat iltatilaisuuteen raatihuoneelle eli Rathausille. Ilmoittauduin mukaan jo kauan ennen joulua, välillä ehdin jo unohtaa koko jutun mutta onneksi sähköpostiin kilahti muutama muistutus, kun tapahtuma alkoi lähestyä. Mitä lähemmäs päivämäärä tuli, niin sitä enemmän alkoi epäilyttää että onkohan tällainen ihan minun juttuni, mutta loppujen lopuksi olin oikein tyytyväinen, että menin! Yksi juttu kyllä aiheutti päänvaivaa: mitenköhän tuollaiseen tilaisuuteen pitäisi pukeutua? Pukukoodia ei kutsussa mainittu, joten se ei voinut olla kovin tiukka. Minusta kuitenkin iltatilaisuus kaupungintalolla ei ole mikään farkut ja lenkkarit- juttu, joten yritin sitten luovia ja mietin niin, että olen ennemmin yli- kuin alipukeutuminen, mikä yleensä on hyvä idea. Valitsin siis päälleni kokomustaa, siistit mutta ei liian juhlavat kengät ja panostin meikkiin ja kampaukseen.

IMG_5458

IMG_5459

Rathaus vastaanotto1

Rathaus vastaanotto

Kietaisupaita, mustat suorat housut (jotka ovat oikeasti caprit, mutta puntit eivät onneksi saappaista näkyneet ;) ja siistit korut. Kello ei kuulu juhlapukeutumiseen mutta koska kyseessä tulkintani mukaan oli vähintään semi-casual tilaisuus niin sai mennä, ja lisäksi arvelin tilaisuuden luonteen olevan sellainen että kurkin mieluummin kelloa vaivihkaa ranteesta kuin kaivan kännykkääni esiin. Paikan päälle päästyäni asuvalinta osoittautui oikein passeliksi. Paikalla oli ihmisiä sekä puku päällä että sitten niitä lenkkari-farkkutyyppejä myös, mikä kyllä mielestäni oli vähän…kökköä. En ole mikään etiketin suuri puolestapuhuja, mutta mielestäni edes sinne päin siisti pukeutuminen osoittaa kunnioitusta kutsujaa kohtaan. En menisi esim. kesähäihinkään kyllä farkut jalassa. Mutta tämä nyt ei ollut mikään pääasia, kunhan mainitsen :D

Olen kerran poikennut Rathausin aulassa, mielessä oli jo tuolloin kierrellä rakennusta tarkemmin mutta silloin aulaa lukuunottamatta muut osat olivat yleisöltä suljettuna. Nyt kun pääsin eteistä pidemmälle niin oh boy, oli kyllä hulppea rakennus! Juhlassa kuulin, että Hampurin Rathaus on Saksan raatihuoneista kaikkein ”suurin ja kaunein”, tämä ajatus oli peräisin aiemmalta ajalta jolloin bundeslandit/landit eli osavaltiot olivat vielä ehkä enemmän eriytyineitä kuin nykyään, vaikka edelleenkin osavaltioilla on varsin laaja itsemääräämisoikeus, omia lakeja jne. ja tämä raatihuoneen loistokkuus oli sitten osoitus siitä, että Hampurin kaupunkivaltio todella on jotain erityisen suurta ja hienoa. Se minulle on täällä ollessa käynyt selväksi, että hampurilaisilla on suuri ylpeys kotipaikastaan ja Hampuria edelleen pidetään Euroopan porttina, mitä se kirjaimellisesti onkin, koska Hampurin kauppasatama on Euroopan toiseksi vilkkain heti Rotterdamin jälkeen.

IMG_20160118_175431

IMG_20160118_180454

Kultaa ja kimallusta ei raatihuoneelta puuttunut. Tilaisuus järjestettiin keisarisalissa, joka oli hienosti koristeltu katon viimeistä millimetriä myöten. Rathaus on rakennettu 1880-1890- lukujen vaihteessa.

Tilaisuudessa oli noin 150 opiskelijan lisäksi läsnä kaupunginhallituksen jäseniä, kolmen yliopiston pamppuja sekä muita kaupungin virkamiehiä, enimmäkseen liittyen koulutukseen ja ulkomaalaisten asioihin, työllistymiseen jne. Alkupuheessa 2. pormestari Katharina Fegebank kyseli muutamalta opiskelijalta haastattelussaan, että millaisia terveisiä haluaisitte nyt tässä julkisesti välittää kaupungin päättäjille opiskelija-asioihin liittyen. Nämä kolme haastateltavaa kertoivat sitten jokainen sellaisia oman opiskelualansa seikkoja, joita yliopistoilla voisi parantaa.

Kun virallinen puheosuus oli ohitse, viinilaseja alkoi ilmestyä tarjoiltuina nenän eteen ja ihmiset alkoivat jutella keskenään, niin näin tilaisuuteni tulleen ja hyökkäsin kuin sika limppuun frau Fegebankin puheille. Kiskaisin pormestaria hihasta ja kerroin sitten hänelle siitä, että minun ja mieheni kokemusten perusteella Hampurissa ei pärjää englannin kielellä niin hyvin kuin ehkä pitäisi, jos Hampuri haluaa profiloitua kansainväliseksi, hyvin koulutetun henkilöstön työ- ja opiskelupaikaksi. En tietenkään odottanut että hänellä olisi minulle mitään konkreettista apua tai neuvoa esimerkiksi siihen, miten Hampurissa voisi työllistyä englannin kielellä, ennemmin halusin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lobata asiaa, jonka koen henkilökohtaisesti tärkeäksi. Hän oli tästä mielipiteestäni kovin kiinnostunut ja vielä sattumalta samaan juttutuokioon loikkasi eräs indonesialaisopiskelija, jolla oli ihan sama huolenaihe, että Hampurissa on hieman nihkeää hoitaa englanniksi mitään asioita, saati saada töitä.

Tämä juttutuokio pormestarin sekä Hampurin ulkomaalaisen työvoiman keskuksesta vastuussa olevan herran kanssa oli minulle illan parasta antia. Olen aina innokas antamaan rakentavaa palautetta, kun siihen on tilaisuus, ja mielestäni tuo eilisillan tapahtuma oli ihan soppeli foorumi viedä mielipidetään eteenpäin suoraan kaupungin johdolle. Työpaikat ja niiden saaminen on tietenkin enemmän yrityksistä kuin kaupungista kiinni, mutta uskon että Hampuri kaupunkina voisi pyrkiä kehittämään jonkinlaista strategiaa ja sitten hyötyä ulkomaalaisen, koulutetun työvoiman tehokkaasta rekrytoinnista ja täten nostaa profiiliaan eurooppalaisittain houkuttelevana ja modernina työskentelykaupunkina. Pormestari oli ihan samaa mieltä ja tunnusti, että heidän tiedossaankin on että tällainen kieliongelma kaupungissa vallitsee. Mutta ehkä joskus tilanne vähän paranee, kukapa tietää? Minä voisin ainakin tulla tänne takaisin ja töihin vaikka kymmenen vuoden päästäkin :)

IMG_20160118_170909

IMG_20160118_171125

Kotiin lähtiessä maisemat olivat illan hämärässä ja melko autiossa keskustassa lumoavan kauniit. Ahh, schönen Hamburg!

-Marianna

Ulkomailla asumisen kriisi

Törmäsin tänään toista ulkosuomalaisen blogia lukiessani teoriaan/ajatusmalliin siitä, miten ulkomailla asuminen ”etenee” ihmisen henkisellä puolella. Malli kertoo sopeutumisesta ulkomailla asumiseen aika mielenkiintoisella tavalla, minulle tuli siitä mieleen ryhmädynamiikan muotoutumisen eri vaiheet joihin olen joskus saanut johdatuksen partion johtamiskursseilla. Nämä ulkomailla asumisen kehityskriisin eri vaiheet ovat aika kiinnostavia ja tunnistan osan noista piirteistä myös itsestäni. Minähän nyt en ole asunut poissa Suomesta kuin muutamia kuukausia, eli en ollenkaan sano meneväni vielä kovin pitkällä tässä kehityksessä. Jos olisin ollut täällä kauemmin niin sykli olisi varmaankin täydellisempi, jos siis ajatellaan että tämä sama kehitys tapahtuisi kaikkien kohdalla. Pois Suomesta ollessani tulee kuitenkin paljon pohdiskeltua tätä poissaoloa ilmiönä, ja mietittyä siinä sitten että miten tämä Saksassa olo minuun ihmisenä vaikuttaakaan.

Ensimmäinen vaihe tässä ketjussa on kuherruskuukausi. Kaikki on ihanaa, uudesta kotimaasta näkee lähes pelkästään hyviä puolia ja on turistimaisen kiinnostunut fiilis kaikesta. Joiltakin osin olen vielä tässä vaiheessa, erityisesti siksi koska on niin paljon mielenkiintoisia paikkoja nähtävänä ja koko Hampuriakaan en ole vielä ehtinyt kovin perusteellisesti koluta läpi. Saksalaisten erilaiset tavat ja ajatukset herättävät minussa uteliaisuutta ja ihastusta, ja monesti vähän naureskeluakin että kuinka pöllösti täällä asiat joskus tehdään (esim. että sähköpostiin voidaan vastata kirjeellä…)

Toisessa vaiheessa tulee sokki. Sokissa tunnetaan surun ja epävarmuuden tunteita, huolta tulevaisuudesta ja alakuloisuutta. Varmaan tämä tunne tulee niille, jotka ovat jäämässä ulkomaille pitkäksi aikaa tai eivät tiedä, palaavatko kotimaahansa enää lainkaan. Minulla on ollut ihan muutamia lyhyitä alakuloisempia jaksoja, jotka eivät mielestäni ole olleet ihan suoraan koti-ikävää mutta kaipa ne sellaiseksin voisi ajatella. Kuten joskus oikein rysähtää mieleen, että voi hitsi ne kaikki kaverini siellä Suomessa näkevät toisiaan niin usein ja työpaikallani on ne tosi kivat pikkujoulut, ja minä olen täällä kaukana. Mutta näistä suurista murheista olen päässyt ylitse joka kerta :D

Kolmas vaihe on nimetty reaktiovaiheeksi. Silloin tulee vastareaktio, ärsytys ja turhautuminen. Outo kieli ja vieraat toimintatavat ärsyttävät ja ottavat päähän. Tätä olen havainnut ajoittain itsellänikin, ja nämä tunteet ovat tulleet mieleen vasta nyt hiljattain, kun aikaa on jo vähän kulunut ja elämä täällä on arkistunut. Näen tämän omalla kohdallani limittäiseksi tuon ensimmäisen, ihastusvaiheen kanssa. Aluksi olin tosi innoissani, että pääsen treenaamaan saksaa (ja olen toki vieläkin) ja siitä, että saa olla tässä jännittävässä uudessa ympäristössä joka tarjoaa mielelle paljon virikkeitä.

Välillä sitten tulee sellainen olo että voi perse, kun mitään asiaa ei saa selitettyä niin yksityiskohtaisesti kuin haluaisi, koska kielen vivahteet eivät minulla tai toisellakaan keskustelun osapuolella ole täydellisesti hallussa. Tämä tapahtuu minulle tyypillisesti koulussa, mutta joskus kun joku asia pitäisi hoitaa (vaikkapa paikallinen Yle-veron maksu) niin kyllä voi sitten kismittää kun tulee väärinymmärryksiä ja pientäkin asiaa pitää vatvoa pitkään. Ja ehkä kaikkein eniten ärsyttää se, että joka ikinen asia joka Suomessa olisi ihan yksinkertainen ja arkinen kuten talvirenkaiden osto, kuntosalin suoraveloitus, joogatunnille meno, bussikortin vaihtaminen tai silmälääkärillä käynti vaatii sujuvasta elämästä poikkeavaa ponnistelua. Toiset jutut enemmän, toiset vähemmän, mutta joka ikistä juttua pitää aina pohtia ja suunnitella etukäteen. Parhaissa tapauksissa harjoittelen kotona saksaksi jonkun tilanteen hoitamista, jos odotan että tulevan kohtaamisen partneri ei ymmärrä englantia ja asia on monisyinen. Sekin ottaa välillä pannuun.

Viimeinen vaihe on tasaantumis/sopeutumisvaihe. Tässä kohtaa alkaa todellinen integraatio uuteen asuinmaahan, josta saattaa tulla kotimaa. Tähän en nyt kommentoi mitään, koska en arvatenkaan ole vielä missään tässä vaiheessa päinkään.

Malli on lainattu ja muotoiltu merimieskirkon oppaasta sivulta 6.

IMG_5090

Kaikkiaan olen edelleen tosi innoissani täällä Saksassa olemisesta. Pidän Hampurista todella, todella paljon ja oikeastaan jo nyt suren sitä että täällä asuminen kestää enää puoli vuotta. Toisaalta odotan ilolla kotiin palaamistakin. Minulle ihan ilmiselvästi Suomi on kotimaa ja tämä vain paikka, jossa vierailen. Yritän myös olla sillä asenteella, että haluan saada tästä keikasta kaiken irti, josko sitä enää sitten koskaan asuu ulkomailla tämän jälkeen (vaikka haluaisin kyllä!). Nautin siis riemulla sadoista kahviloista, kivoista ravintoloista, halvasta ruuasta, kielen treenaamisesta ja kauniista arkkitehtuurista niin kauan kuin tätä leikkiä kestää :)

-Marianna

Messy bun ja ärsytystä

Huoh, nyt tulee vähän valivalia välillä. Pääosin täällä Saksassa kaikki menee ihan hienosti, mutta välillä kyllä tulee sellaisia hetkiä että tekee mieli hakata päätä seinään. Kielikysymys on sellainen, jonka kanssa pitää painiskella melkein joka päivä. Puhun siis koulussa ihmisille enimmäkseen englantia, kaupassa ja kaupungilla tms. asioiden hoitamisessa pääasiassa saksaa. Oikeastaan tarjoan englantia asioidessa vain silloin, kun on vaara että joku juttu jää minun kielitaitoni vuoksi selvittämättä ts. en osaa selittää jotain asiaa saksaksi tarpeeksi yksityiskohtaisesti. Tämä yhdistettynä siihen, että täällä Hampurissa EI OSATA englantia erityisen hyvin, johtaa yleensä siihen että kumpikaan osapuoli ei osaa kieltä tarpeeksi. Eli minä en osaa kysyä jotain saksaksi tarpeeksi selkeästi, mutta jos selitän englanniksi yksityiskohtaisemmin niin vastapuoli ei taas ymmärrä sitä tarpeeksi hyvin.

Todella usein pamahtaa mieleen männä vuosien Oscar-voittajaleffa Lost in translation, jota en ole edes nähnyt mutta tuo lause kuvaa tilannetta paremmin kuin hyvin. Eli asian sisältö hukkuu kielimuurin uumeniin. Näin kävi esimerkiksi viikko sitten, kun vuokrasin ystävieni vierailua varten autoon turvaistuinta. Halusin vielä varmistaa, että eihän Europcar vuokraa kolaroituja istuimia, mutta perhana kun tämä asia nyt ei vain mennyt perille tiskin takana seisseelle poitsulle. Jatkoin selittämistä elekielellä mutta se taisi lähinnä sekoittaa hänen päätään enemmän. Lopulta luovutin ja pidin nollahypoteesini voimassa, eli että kolareita ei ole tapahtunut. Sillä mentiin sitten.

Messy bun

Messy bun

Ihan päivittäin saa painiskella teknisten ongelmienkin vuoksi. Nettimme täällä asunnossa pelaa usein todella huonosti, ja tämä vaikeuttaa mm. Skypen käyttöä ja nyt äsken kun yritin tehdä vakuutusyhtiöön vahinkoilmoitusta, niin OP heitti minut pihalle kolme-neljä kertaa. Että ei muuta kuin uudestaan samojen asioiden näpyttely. Samaan liittyen koulussa tietokoneet ovat tuskastuttavan hitaita. Niin ja tietokoneluokan tulostin on niin aataminaikainen, että sillä ei pysty tulostamaan kaksipuolisia tulosteita. Mutta hei, eihän se säästäisi kuin 50% paperikuluissa! Ketä se nyt kiinnostaa?!

Messy bun

Messy bun

Olen täällä blogissakin jo monet kerrat kehunut ruokakauppojen valikoimaa. Mutta kermaviiliä ei meinaa löytyä, paitsi yrttimaustettuna. Sopii meinaan tosi hyvin leipomiseen! Mustikoita ja yrttejä, nam nam. Ja miksi ihmeessä voileipälevitteet ovat kaupassa huoneenlämmössä? Ruokateemaa jatkaakseni, tuolla minun oppilaitoksessani HAW Bergedorfissa ruokalan jonotussysteemissä ei ole mitään järkeä. Kun tarjolla on useaa eri ruokalajia, niin jonot näille eri tiskeille eivät mene mitenkään järjestyksessä tai ylipäätään jonossa, vaan opiskelijat palloilevat ja tunkevat kuin mullilauma eksyksissä eteenpäin. Menen aina jonkun toisen perässä ja yritän saada lautaselleni edes jotain ruokaa. Turha haaveillakaan sellaisesta, että voisin ihan todella valita, mihin jonoon menen. Tämä johtuu siis siitä, että jonoja ei ole, pelkkä kaaos. Argh!

IMG_4937

IMG_4935

Nyt kun tuli kaikki tämän päivän ketutukset kaadettua teidän lukijoiden niskaan, niin voi jo siirtyä iloisempiin aiheisiin :D Olen nykyään muuten ihan ihkuna kaikenmoisiin lettikampauksiin, erilaisia palmikoita tuntuu nyt tunkevan vähän joka tuutista. Seuraan Instassa ja Facebookissa monia letittäjiä ja kampaukset ovat kyllä toinen toistaan kivempia. Kun ei ole töissä niin hiuksia ei tarvitse pestä niin usein, mikä on pelkästään hyvä asia. Päänahkakin tykkää. Siispä on myös vähän enemmän varaa kokeilla kaikenmoisia kivoja kampauksia, tämän postauksen kuvissa päähäni pyörittelin messy bunin eli ”sotkunutturan” pienillä sivupalmikoilla. Yritin tässäkin kyllä jättää takaosan vähän muhkeammaksi, mutta jotenkin se sitten aina tuntuu jäävän vähän löysäksi ja sitten kiristän ja litistän nutturaosaa ehkä vähän liikaakin. Vai mitä pidätte?

-Marianna

Juna kulkee taas… Tai ei

Tänään oli taas vaihteeksi vähän semmoinen voihan vee- aamupäivä, kun täksi lauantaiksi tekemäni suunnitelmat ajoivat karille heti alkuunsa. Aamulla herätessä oli ulkona tosi kaunis päivä, ja päätinkin toteuttaa suunnitelmani lähteä keskustaan katselemaan Eppendorfin kaunista kaupunkialuetta (joka on kuulemma rikkaiden suosimaa aluetta) sekä keskustassa sijaitsevan järven ulompaa osaa, Außenalsteria. Innon piisatessa olisin ottanut suunnaksi vielä kaupunginmuseonkin.

Hyppäsimme mieheni kanssa junaan ensin säädettyämme hänen matkalippunsa kanssa hyvän tovin. Ei yllättäne enää ketään, että täällä ei ole saatavilla niin monikäyttöisiä eri matkalippuvaihtoehtoja kuin Suomessa. Ei kymppikorttia, ei arvolippua. Ainoa lähellekään järkevä vaihtoehto on päivälippu (6€/ 12h rajoitukseton matkustus), joka sinänsä on ihan kelpo lippu ja hyvän hintainenkin. Vielä kun se olisi helposti löydettävissä lippukoneesta… Minulla on koko lukukaudeksi maksettu matkakortti, jolla saan suhailla junalla ja bussilla niin paljon kuin lystään. Sen hinta yhdeksi lukukaudeksi eli syys-helmikuuksi oli muistaakseni 260€ (sis. myös opiskelijakunnan jäsenmaksun).

Bergedorfissa menimme siis junaan ja tarkoitus oli matkustaa keskustan yli vielä muutama pysäkki Dammtorille saakka. Muutaman aseman jälkeen junassa tuli kuulutus, että siltatyömaan vuoksi suurin osa matkasta on korvattu busseilla. Eipä siinä mitään, jäimme Billwerder Moorfleetissä pois ja valuimme pysäkille n. 150 (!) muun ihmisen kanssa. Busseja ei näkynyt missään. En tiedä, vaikka tuo busseilla ”korvaaminen” olisi tarkoittanut kaupunginbussin odottelua. Siispä käänsimme selkämme väkijoukolle ja painelimme junalla takaisin Bergedorfiin. Ei menty Eppendorfiin, ei Außenalsterille eikä kaupunginmuseoon, ainakaan tänään.

IMG_20150926_121949

Täällä pitkin Hampuria näkyy olevan aika monessa paikassa ravintolaketju Schweinske (tarkoittaa jotain sinne suuntaan kuin ”possunen”) jonka keulakuvana on yks-yhteen- kokoisia muovipossuja ravintolan ovella. Paikka mainitaan myös Hampurin Wikitravel-sivulla. Poikkesimme tuonne syömään ja ruoka oli edullista ja hyvää (nämä allaolevat annokset limsojen kera yhteensä 21€). Minun caesar-salaatissani ei ollut muuta vikaa kuin jokaisessa muussakin syömässäni caesarissa, eli ihan liikaa kastiketta. En ymmärrä, minkä kokin mielestä kastikkeessa uiva salaatti maistuu hyvältä?

IMG_20150926_123038

IMG_20150926_123046

Keskustaan lähtemisen sijaan käveleskelimme ympäri Bergedorfia ja poikkesimme Nettelnburgissa kirpputorilla. Tämäkään kirppis ei ollut juurikaan sen kivempi kuin ne, joissa kävimme viime viikonloppuna. Ostin kuitenkin eurolla mustan t-paidan, joten ihan turha reissu ei ollut. Niin ja menneellä viikolla kävin Stadiumissa hakemassa reisipituisen tuulitakin! Tulkoot kylmä ja syysmyrsky, minä olen valmis.

IMG_4836

IMG_4838

IMG_4847

IMG_4845

Tänään kylmästä ja syysmyrskystä ei tosin ollut tietoakaan, kuten kuvista näkyy. Aamulla lähtiessämme kaupungille mittari näytti +13C mutta näitä asukuvia iltapäivän puolella napsiessa oli jo niin lämmin, että takki piti riisua ja ulkona pärjäsi ihan täysin lyhythihaisella paidalla. Tulipa joku vielä shortseissakin vastaan. Syksyistä täällä silti jo on, lehtiä on pudonnut puista kasapäin mutta kyllä pusikot vielä ovat pääosin aika vehreitä. Niin ja puusto on täällä muutenkin aika erilaista, paljon on tammea ja muita lehtipuita, joita en edes tunne. Pyöräillessä saa väistellä isoja, kovia tammenterhoja ja puista pudonneita kastanjoita. Niitä voi muuten vissiin myös syödä paahdettuna?!

IMG_4842

Hampurissa1

Otatin päivän asun lisäksi myös kampauskuvat. Minulla on ollut jo pitkän aikaa hiusten kasvatusprojekti menossa, ts. en lyhennytä pituutta kuin ihan pakollisen kuivien latvojen napsimisen verran. Projekti sujuu hyvin! Tykkään pitää hiuksia kokonaan kiinni mutta tänään tekaisin tällaisen puolinutturan. Pitkä tukka hiostaa niskaa ja tämä puolen nipun ylös nostaminen hiukan helpottaa sitä ongelmaa.

Kävin täällä myös parturissa lyhennyttämässä otsistani. Pakotin mieheni keritsemään reuhkaansa ja menin sitten myötätunnosta itsekin mukaan. Otsatukkaani täytyy leikata aika usein, koska haluan pitää sen tämän pituisena muttei kuitenkaan niin, että se roikkuisi silmillä. Minun hiuksiani leikannut täti ohensikin otsista päältä aika ronskilla kädellä, mikä valkeni minulle vasta avattuani silmäni… Ihan jees muuten, otsatukkani on muuten turhan paksu, mutta nyt se sojottaa aamuisin joka suuntaan (lähinnä taivasta kohti). Eipä sitten muuta kuin odotan vain, että otsis kasvaa takaisin normimittaansa. Otsatukan lyhennys maksoi muuten ihan kokonaista kolme euroa. Ja kuten Instagram-seuraajani näittekin, niin hiusvärit maksavat täällä 3-6€ paketilta, ja kyseessä on siis ihan Garnierin, L´Orealin, Syossin jne. hyvien merkkien aineet. Täällä ei siis ainakaan hiusten saamiseen kuosiin tarvitse maksaa itseään kipeäksi.

En muuten aio mitenkää sen erityisemmin kääntää blogini suuntaa asukuviin tai muotiin päin, ja olisikin aika vaikeaa näillä lähtökohdilla pitää muotiblogia.. :D Minusta nämä ovat ihan kivaa vaihtelua, ja nyt kun kelit ovat hyvät niin on mukavaa kuvailla ulkona. Jos näiltä tai muilta osin on muuten postaustoiveita täältä Hampurin suunnalta, niin saa huudella kommentteihin tai sähköpostiin!

-Marianna

Saksan byrokratiaa

Huh, taas yksi päivä byrokratiaa selvitty. Ajattelin omistaa ihan oman postauksen sekä byrokratialle että yleiselle asioiden hankaluudelle/erilaisuudelle.

Olin etukäteen henkisesti varautunut siihen, että toiseen maahan muuttaessa byrokratiaa ja asioiden järjestelyä ja papereiden pyörittelyä riittäisi. Jo ennen vaihtoon lähtöä Suomen päässä sai opiskelupaikan saadakseen täyttää jos jonkinlaista lomaketta, odottaa deadlineja, tehdä anomuksia ja hakemuksia ja niin edelleen. Kirjoittelin niistä laveasti erityisesti alkuvuodesta, noita tekstejä voi selata taaksepäin vaihto-opiskelu- tagin alta.

Menneellä viikolla kirjoitinkin jo yksityiskohtaisen kuvauksen saksalaisen byrokratian helmestä eli asioinnistani kaupungintoimistossa (maistraatissa?). Siellä jo virkailija minulle naureskeli, että kenties heilläkin joskus siirrytään sähköiseen asiointiin (kun kerroin, että Suomessa paljolti viralliset ilmoitukset ym. voi hoitaa netissä). Jotenkin vielä ymmärtäisin senkin, että minun täytyy mennä virastoon, jossa virkailija sitten syöttää täyttämäni tiedot koneelle. Mutta ei, vaan menen ensin paikan päälle virastoon eli amtiin, ja siellä sitten täytän lomakkeen, johon virkailija iskee leiman. Tämä tärkeistä tärkein paperi sitten arkistoidaan mappi ööhön, josta sitä kukaan ei koskaan kaipaa. Ja jos vaikka toisessa kaupungin toimipisteessä sitä kaivattaisiin, niin sitä ei löydy koska tieto ei ole missään tietokonejärjestelmässä, vaan paperilla sen erään virkailijan selän takana toimistokaapissa.

Paperia, paperia, paperia. Täällä asiat tosiaankin hoituvat kaikki mustana valkoisella. Tästä kertoo ehkä jo sekin, että olemme näiden parin viikon aikana saaneet huomattavasti enemmän postia kuin koti-Suomessa normiviikkoina saamme. Esimerkiksi pankista olen saanut nyt tilin avaamisen jälkeen viisi kirjettä.

nimetön

Kerronpa vielä muuten, kuinka sujuvasti pankkiasioiden hoitaminen netissä ja netin käyttö ylipäätään täällä toimii. Noh, mieheni ilmeisesti tiesi tämän jo etukäteen, minulla oli asiasta vain kalpeita aavistuksia. Mutta: Suomi todellakin on edelläkävijä (ainakin Saksaan verrattuna) netti-, mobiili-, puhelinliittymä ym. asioissa. Me käytämme täällä kotona vuokranantajien langatonta nettiä. Yhteys pelaa hieman vaihtelevasti, yleensä kuitenkin ihan jees. Esimerkiksi tänään se oli kuitenkin poikki koko aamupäivän ja välillä verkko on niin kuormittunut, että netin käyttö on käytännössä mahdotonta. Dataamme mieheni kanssa jonkin verran ja esimerkiksi tämä bloggaaminen vaatii melko paljon koneella istumista :) Tänään miehelläni alkoi kauhu hiipiä selkäpiihin, kun netti oli aamulla maissa ja illalla tulisi Saipan jääkiekkopeli. Lähdimmekin siis Bergedorfiin etsiskelemään vaihtoehtoja vuokrantajiemme kiinteän netin wlanittamiseen.

Heti alkuun kävi selväksi, että emme voi ottaa sopimusta, koska niissä kaikissa minimiaika olisi 12 kk. Me taas pysymme täällä tällä haavaa 10 kk. Siispä järkevin vaihtoehto olisi prepaid-nettitikku/mokkula. Vaihtoehdot vain eivät ole sinne päinkään kuin Suomessa. Rajatonta nettiä ei Saksassa ole mahdollista saada, tämä oli itsessään jo minulle ihan kauhistus. Netin käyttö laskutetaan aina kulutuksen mukaan, ei pakettihintana. Prepaidina etukäteen maksaen netin käyttö siis loppuu, kun ostettu ”kaista” kuluu loppuun. Kerroimme Suomen systeemistä elektroniikkamyyjälle ja hän vähän naureskeli, että tietää kyllä kuinka Suomessa nämä asiat ovat huomattavasti kehittyneemmällä tolalla.

Nettitikkujen yhteysmäärät vaikuttivat muutenkin olevan aika olemattomia. Suurin saatava määrä tiedonsiirtoa oli 5 GB (7,2 Mb/s nopeudella) ja sen hinta oli 45€. Tämän oli sitten arvioitu riittävän kuukaudeksi. Lisäksi hommassa on pieni koukku: vaikka et käyttäisikään koko tuota 5 GB tiedonsiirtoa loppuun, niin 30 päivän kuluttua paketti katkeaa, ja surffaamista jatkaakseen pitää ladata uusi paketti. Minun ajatukseni oli, että jos tiedonsiirtoa ”jää yli”, sen voisi käyttää seuraavassa kuussa. Toisin sanoen ajattelin että tuota 5 GB pakettia saisi käyttää niin kauan, kunnes gigamäärä tulee täyteen. Mutta ei. Myyjä sanoi itsekin, että ”tämähän ei oikeastaan ole todellinen pre-paid”. No ei niin, jos saatan maksaa enemmästä mitä sitten käytänkään. Toisin päin: minun on tiedettävä, paljonko nettiä kuussa käytän, jotta voin ostaa itselleni sopivan paketin. Jos aliarvioin määrän ja tiedonsiirto tulee täyteen vaikka kolmen viikon kohdalla, niin uuden paketin voi ladata vasta viikon päästä, kun 30 vrk tulee täyteen. Mitä?!

Vertailun vuoksi: Saksassa paras mitä voi saada nettitikkuun oli siis 7,2 Mb/s ja tiedonsiirtoraja 5 GB. Suomessa meidän kotinettimme on 100 Mb/s nopeudella, tiedonsiirron määrä rajoitukseton. Tässä tulee toki ottaa huomioon se, että meillä on Suomessa kiinteä laajakaista, tässä kyse on mobiililaajakaistasta. Vertaan näitä siksi, että kun on tottunut surffaamaan niillä sivuilla missä huvittaa niin rajan vetäminen tuntuu oudolta. Eli siis (kärjistäen) pitäisi miettiä että luen vain tekstipohjaisia nettisivuja, koska nettisivujen kuvien lataaminen kuluttaa paljon kaistaa.

Emme sitten lopulta päätyneet ostamaan tuota nettitikkua. Kun tulimme kaupungilta kotiin, oli netti taas kuosissa. Tämä asia ei siis todellakaan ole mikään elämää suurempi ongelma, mutta tuon vain esiin sellaisia asioita jotka täällä Saksassa ovat osoittautuneet hankalammaksi kuin Suomessa. Koska tästäkin postauksesta uhkaa tulla kilometrin pituinen, niin jatkan verkkopankkiasioinnista ja puhelinliittymistä myöhemmin. Nämä kaikki päätä seinään Saksan käytännön asioissa- kirjoitukset löydätte jatkossa Byrokratia Saksassa- tagin alta. Tagit eli tunnisteet löydätte blogin sivupalkista oikealta.

-Marianna