Vauvanpeitto isoäidinneliöistä

Nyt saan vihdoin ja viimein esitellä täällä blogissa noin puolen vuoden projektini eli virkatun vauvanpeiton! Täkki on saatettu onnelliselle omistajalleen eli ystäväni lapselle, joka ei kyllä itse välittänyt lahjaan kommentoida yhtään mitään… Se neljän kuukauden ikäiselle pallerolle anteeksi annettakoot ;)

Olen jo vuosikaudet haaveillut virkatusta peitosta. Kovin virkkauskauteni oli jossain 12-14- vuotiaana, jolloin ahmin kotipaikkakuntani kirjastosta kaikki virkkausohjekirjat ja tuusasinkin koukulla vaikka minkämoisia nyssyköitä, pussukoita ja pipoja. En oikein tiedä miksi mutta samoihin aikoihin minulla oli joku ihmeen hippikausi meneillään, ja kirpparilta ostetut ja vintiltä kaivetut mummun kukkamekot ja villabaskerit olivat hienointa mitä tiesin… Että silleen. No, omalta osaltani se jäi vain ohimeneväksi villityksestä.

Pitkäjänteisyys ei koskaan ole ollut vahvoja puoliani ja nämä itse virkatut taideteokset olivat yleensä aika pieniä ja simppeleitä. Nyt aikuisena kun koukku pysyy kädessä paremmin ja ehkä sitä pitkäjänteisyyttäkin hiukan on siunaantunut enemmän, niin uskalsin lähteä peittoprojektiin. En kuitenkaan heti mihinkään parisängyn peittoon vaan pieneen vauvanpeittoon :)

Aloitin peiton ruutujen virkkaamisen jo silloin, kun ystäväni oli vasta raskaana. Tällöin en myöskään tiennyt vauvan sukupuolta, ja yritinkin sitten valita peiton värimaailman melko sukupuolineutraaliksi kuitenkin niin, että kun vauvan sukupuoli selvisi niin aloin lisätä sinisten ruutujen määrää. Käytin kuitenkin myös punertavia sävyjä, ja niiden lisäksi kaikki värit liikkuivat harmaa-sini-valkoinen-akselilla. Mielestäni peiton värityksestä tuli tosi kiva ja oikein yhtenäinen, erityisesti ehkä jokaisen ruudun beigen reunan ansiosta.

Kuvien suhteen mennään suoraan asiaan eli siihen, kun kaikki ruudut olivat jo valmiina. Peitosta tuli lopulta siis 5 x 6 ruutua, ja jokaisen ruudun koko oli suurinpiirtein 18 x 18 cm (en tosin mitannut). Lankana käytin Novitan Seitsemää veljestä, muutamassa kohdin sorruin Nalleen ja se ei oikein ollut hyvä idea, koska joistain ruuduista tuli tämän vuoksi pikkuisen toisia pienempiä, erityisesti jos olin sattunut aloittamaan ohuemmalla Nallella. Kaikkiaan ajatus oli, että käytän tähän peittoon pois vajaita keriä. Se tavoite onnistui ihan hyvin, jouduin ostamaan vain yhden uuden kerän. Käytin jokaisen ruudun reunustamiseen kiinteillä silmukoilla beigeä nallea, lisäksi yhdisin ruudut sillä joten se kerä hupeni nopeaan tahtiin.

peitto isoäidinneliöistä

Ennen kokoamista lajittelin ruudut värimaailmaltaan toisiaan muistuttaviin.

Peitto isoäidinneliöistä

Prässäsin ruudut kostean liinan alla- tämä vaihe oli ihan ehdoton!

Sommittelin ruudut peiton päälle niin, että kaikkein tummimmat ja vaaleimmat eivät olleet vierekkäin, että joka puolelle tuli hieman punertavaa jne… Tuo äitini limenvihreä fleecepeitto ei siis ole mitenkään sattumalta alustana, vaan nahkea ja sileä alusta toimi tosi hyvin asettelun apuna. Tässä vaiheessa, kun kaikki ruudut olivat samaan aikaan peitolla, huomasin vielä eroavaisuuksia ruutujen koossa. Vaikka lähes kaikki lanka oli 7 veikkaa, niin niidenkin paksuuksissa on jonkin verran eroja (tämän olen huomannut myös sukkia kutoessa). Näistä esimerkiksi tuo kaikkein tummimman sininen, tässä melkein mustalta näyttävä sekä yksi harmaista langoista olivat jotenkin tosi ”pulleita”, ja jos näistä kahta lankaa sattui samaan ruutuun niin koko saattoi olla yli sentinkin leveämpi kuin muut. Koukkuna minulla oli koko 3,5. Kolmonenkin olisi sopinut tälle langalle.

Peitto isoäidinneliöistä

Kaikkien ruutujen piti olla erilaisia, mutta ainakin yksi pari tästä kuvasta löytyy :)

Kun olin varma ruutujen järjestyksestä ja venyttelin ja sulloin niitä saman kokoisiksi, oli yhdistämisen aika. Tuijotin peittojen kuvia netistä ja instasta ja aika monessa niissä yhdistäminen oli tehty virkkaamalla. Se on varmasti ihan näppärä ja jämäkkä tapa, mutta minua ei miellytä se ”reuna”, joka koukulla yhdistäessä ruutujen väliin tulee. Lisäksi halusin, että peitto olisi ikään kuin molemmin puolin oikein päin, joten siksikin hyppyrireunan teko tuntui vieraalta ajatukselta. Jos ette hoksaa mitä tarkoitan niin voitte kurkata miltä virkkaamalla yhdistetty peitto näyttää.

Minä siis kuitenkin päädyin yhdistämään ruudut neulalla. Päättelinkin langanpäät neulalla (en yrityksistä huolimatta onnistunut virkkaamaan niitä siististi kerrosten sisään), sekin sujui ihan näppärästi. Tärkein vinkki yhdistämiseen neulalla löytyi usealtakin nettisivulta: ensin kaikki yhteen pystyyn, sitten vaakaan. Eli ei siten että yksi ruutu joka reunaltaan ympäri ja sitten seuraava samalla lailla, vaan siten että linjat tulevat suoriksi molemmin päin. Vielä yksi käytännön vinkki tuon ”hyppyrireunan” välttämiseen: neulalla tulee aina ottaa ruutua reunustavan ks:n takareuna, kun ollaan yhdistämässä peiton ns. nurjalla puolella. Minusta nurja puoli ruuduissa on se, joka virkatessa jää taakse ja on hieman pulleampi. Tällä tavoin peiton profiili toden totta pysyi hienosti sileänä.

Peitto isoäidinneliöistä

Neulalla yhdistettäessä ks-reuna joka ruudun uloimpana oli must.

Seuraavassa kuvassa olenkin jo yhdistänyt kaikki ruudut, virkannut pykäreunan ja pingottanut taas vauvanpeiton fleecepeiton päälle. Käytin apuna nuppineuloja ja tässä kohtaa on vielä hyvä, jos fleecepeiton alla on joku paksu ja jämäkkä matto johon neulat saa tuikata, tässä äitini olohuonetta hyväksi käyttäen.. :) Jos tässä kokonaisen peiton vaiheessa vielä on epätasaisuuksia tai vinouksia, niin niitä pystyy pingottamalla oikomaan. Virkkaustyöt ovat mielestäni tosi kivoja siksikin, että ne ovat kovin anteeksiantavaisia. Jos tekee jonkun pienen virheen niin sen pystyy vielä jälkeenpäinkin korjaamaan. Esimerkiksi kun yhdestä ruudusta tuli aika reilusti liian iso, niin jätin siitä (ja vain siitä yhdestä) beigen ks-reunan pois. Kun tuo ruutu on peiton keskellä niin asiaa ei edes huomaa.

IMG_20150815_184616

IMG_20150815_184627

IMG_20150815_184637

Lopuksi höyrytin vielä peiton pingotettuna silitysraudan runsaalla höyryllä ja suihkin vielä suihkepullollakin vettä ruutujen päälle. Ohut pellavapöytäliina oli tosi käyttökelpoinen höyrytyksen apuna. Jätin kostean liinan yön yli pingotetun peiton päälle. Aamulla otin nupparit pois ja vielä silitin tuon pykäreunan, kun se tahtoi paikoin hiukan nousta pystyyn, vaikka yritin välttää sen kiristymistä. Sitten peitto olikin valmis vastaanottajalleen!

Peitto isoäidinneliöistä

En osaa oikein edes sanoa, kuinka kauan peiton tekemiseen meni. Aloitin sen virkkaamisen muistaakseni helmi-maaliskuussa, valmista tuli elokuussa mutta välillä oli parikin kuukautta, kun en virkannut yhden yhtäkään ruutua. Yleensä virkkasin kaksi-kolme ruutua illassa, lopuksi kun tänne Saksaan lähtö alkoi lähestyä niin otin pienen loppukirin, jotta ehdin vielä viedä peiton perillekin…Vähän tämä ruutujen virkkaus jäi polttelemaan, seuraavan kerran tekisin ehkä hiukan pienempiä ruutuja, harvemmista väreistä ja koko olisi aikuiselle. Tämä lapsenpeitto sopii ainakin ajatuksissani vaunupeitoksi talvella. Katsotaan, koska syntyy parisängyn päiväpeitto…

-Marianna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s