Onko koti-ikävä?

Ennen Saksaan lähtöä ajattelin ja melkeinpä tiesin, että minulle tulisi jossain vaiheessa koti-ikävä. Monesti jo ihan parin viikon lomamatkallakin alan ikävöimään kotiin, erityisesti omaan sänkyyn, asuntoon, ystävien ja perheen luokse. En nyt siten, että itkisin tyynyyn illalla mutta niin, että tulee pienesti sellainen tunne että kyllä siellä kotonakin mukavaa on… :)

Olemme mieheni kanssa asuneet nyt täällä Hampurissa reilut kaksi kuukautta. Aika on ihan lentänyt, viikot kuluvat hups vaan ja taas onkin viikonloppu. Silti en ihan rehellisesti sanoen kertaakaan ole potenut kunnon koti-ikävää. Ystäviä ja perhettä on tietysti ikävä noin yleisesti, mutta skypettelen äitini ja veljieni kanssa aika ahkerasti ja kyllä ne puhelut ihan todella estävät sitä tunnetta ikävöimisestä. Minulle koti-ikävää edustaa ehkä eniten se, että en saa olla tutuissa ympyröissä. Esimerkiksi työpaikan tyky-päivä oli sellainen juttu, joka kyllä harmitti kun se jäi väliin (erityisesti kun katsoi kuvia Facebookista, millaiset bileet siellä oli ollut..! :D). Toinen puoli on sitten se, että ei tietäisi mitä ihmisille kotona kuuluu. Tämä on se, missä Skype, Whatsapp ja sähköposti auttavat: olen pitänyt Suomeen tosi tiiviisti yhteyttä ja esim. pikkuveljeni kanssa viestittelen Whatsapilla ihan päivittäin. Iltalehti tulee luettua netistä, Ylen uutiset katsottua pari kertaa viikossa, Talouselämä ja paikallislehti tulevat meille tänne kannettuna. Saksan uutisista en sen sijaan tiedä juuri mitään, hah hah!

IMG_4849

IMG_4850

Mitä vanhemmaksi tulen niin sitä enemmän tajuan, että monet kliseet ovat ihan totta. Kuten se, että koti on siellä missä sydän on. Mieheni on täällä kanssani, joten mikä hätä täällä olisi? Äitiä ja veljiäni en Suomessakaan välillä näe viikkokausiin (useimmiten muuten treffaan veljiänikin äitimme luona landella, vaikka asumme kaikki Tampeella…). Isää on hirveä ikävä koko ajan, mutta se ikävä ei Suomeen palaamalla parane. Voin itkeä hänen peräänsä täälläkin ja niin teenkin. Jotenkin kaikkiaan silti tämä Saksaan lähtö juuri isän kuoleman jälkeen tuntui ihan hyvältä. Ehdin jo pari kuukautta velloa surussa kotona, tänne tullessa oli vain pakko tsempata, pysyä positiivisena ja mennä kohti uusia juttuja. Uudet ympyrät ovat siinä mielessä ainakin minulle auttaneet selviytymään eteenpäin.

IMG_20151010_181346

IMG_20151010_181048

IMG_20151010_181204

Meillä oli mieheni kanssa avoin mieli tänne lähtiessä sen suhteen, että saattaisimme jäädä tänne vähän pidemmäksikin aikaa. Viihdymme erinomaisesti, mutta olemme silti molemmat sitä mieltä että palaamme ensi kesänä koti-Suomeen. Jotenkin silti tämä ulkomailla oleminen on sellaista, että tuntuu etten saa tästä tarpeekseni. Haluaisin nytkin koko ajan vain enemmän matkustaa ja nähdä uusia paikkoja. Seuraan Instagramissa matkatilejä, klikkailen matkatoimistojen sivuja ja selaan eurooppalaisia työpaikkoja. Haluaisin muuttaa vielä johonkin toiseenkin maahan. Englantiin, Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Itävaltaan… Vaikka täällä olemisessa on kaiken maailman hankaluuksiakin ja epämukavuuksia ja esim. sosiaaliset ympyrät ovat pienemmät kuin Suomessa, niin on tämä oravanpyörästä pois hyppääminen kyllä hienoa. Jotenkin vähän naiviakin ehkä ajatella näin mutta tänne eivät meidän normaalit arkivelvollisuutemme ulotu. Enkä ole työelämässä ollut edes kuin muutamia vuosia, mutta silti välillä työn, opiskelun, harrastusten ja ihmissuhteiden yhdistäminen erityisesti ajankäytön suhteen tuotti stressiä. Sitä ei täällä kyllä ole.

IMG_20151010_181749

IMG_20151010_182349

Iltaisin sängyssä maatessa haaveilen puolitosissani jopa nomadielämästä, jossa vain kierrettäisiin maailmaa vuosikaudet ilman mitään varsinaista päämäärää. Haluaisin purjehtia halki Tyynenmeren, mennä Uuteen-Seelantiin vaeltamaan, vierailla Pohjois-Koreassa, Kapkaupungissa, Intiassa… Tuntuu, että elämä on niin lyhyt ja nähtävää maailmassa niin hirveästi, ettei millään koskaan pysty toteuttamaan kaikkia haaveita. Mutta edes jotkut niistä? Ainakin tänne Hampuriin tuleminen ja kaiken järjestyminen on ollut minulle yhden ison haaveen toteen tuleminen. Joten miksi en voisi toteuttaa näitä muitakin?

Luulenpa, että tuo Ruotsiin muutto voi olla realistisempi tulevaisuudenkuva kuin vaikka herra Jong Unin valtakunnassa vierailu. Niin ja en edes osaa purjehtia, hädin tuskin ohjata moottorivenettä, joten en varmaan koskaan oikeasti purjehdi Tyynenmeren poikki. Mutta kai sitä haaveilla saa :)

-Marianna

p.s. tämän postauksen kuvitus on tästä ihan meidän lähinurkiltamme kuvattu. Vähän luonnonläheisempää maisemaa kuin eilisen Bergedorfin kaupunkikuvat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s