Oikomishoitoa

HUOM!

Muistutuksena kaikille tämän oikomissivun lukijoille, että kommentteja voi jättää rullaamalla aivan tämän sivun alalaitaan. Tässä WordPress- blogipohjassa ei valitettavasti ole mahdollista lisätä kahdelle eri välilehdelle (”varsinaisen” blogin puolelle ja tälle oikomishoito-puolelle) postauskohtaista kommentointia. Kommentoittehan siis alareunan kommenttiboksin kautta tai sähköpostilla cherrymarja(@)gmail.com.

 

20.9.2016

Oikomishoidon hinta

Vihdoin pääsen kirjoittamaan aiheesta, jota minulta kysytään varmaan kaikkein useimmin! Eli luvassa vihdoin kooste siitä, paljonko oikomishoitoni maksoi. Oikomishoidon hinta riippuu luonnollisesti ihan TÄYSIN hoidettavasta tapauksesta. Yhtä suoraa vastausta siis ei voi antaa. Minä kerron vain omasta hoidostani ja sen hinnasta. Oikomishoidon hinta tulee esiin aina hoitosuunnitelmassa joten jos sen suhteen on epäilyksiä, niin kannattaa jutella oman hammaslääkärin tai oikojan kanssa. Minun hoitoni kesti reilun 2,5 vuotta kiinteillä kojeilla, sisälsi leuan eteenpäin siirron kirurgisesti ja hoito tehtiin kirurgiaa lukuunottamatta yksityisellä. Hoidon alkupuoliskolla sain jonkin verran henkilökunta-alennusta, koska olin töissä hammaslääkäriasemalla, jossa oikomishoitoni tehtiin. Lisäksi sain koko hoidosta Kela-korvausta koska hoitoon sisältyi leikkaus. Kela-korvauksen osuus ei ole kovin merkittävä, ja en olekaan ottanut sitä mukaan näihin laskelmiini. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon hintojen nousu, minun hoitoni alkoi neljä vuotta sitten ja varmasti hinnat sen jälkeen ovat tulleet ylöspäin.

Hoitoni alkoi elokuussa 2012 neljän hampaan poistolla ja päättyi huhtikuussa 2015 ylä- ja alakojeiden purkuun. Leikkaus tehtiin TAYSissa elokuussa 2014 eli tasan kaksi vuotta aloituksesta. Käyntejä oikojalla kertyi alusta loppuun hieman vajaa 50, suurinpiirtein kävin hoidossa 4-6 viikon välein, kojeiden ollessa suussa en missään kohtaa ainakaan harvemmin. Kojeistuksen tienoilla ja leikkauksen lähentyessä käyntejä oli tosi tiheään, varmaan neljä kuukaudessa. Näihin aikoihin ajoittuvat myös isoimmat piikit kustannuksissa.

Koko oikomishoitoni hinta oli hieman alle 9000€. Tämä sisältää kaikki oikojan käynnit, röntgenkuvat, hampaiden poistot, materiaali- ja laboratoriomaksut sekä TAYSin kulut, jotka olivat kylläkin todella pieni osa hinnasta. Kävin polilla pari kertaa ennen leikkausta ja sairaalassakin olin vain yhden yön, kaikkiaan sairaanhoitopiirille meni varmaan vain noin 150€.

Keskimäärin yhden oikojakäynnin hinnaksi tuli 170€, ja keskihinta kuukautta kohden oli noin 250€ (huom. em. käyntitiheyden vaihtelu). Aika perus lasku kuun lopussa oli 200€:n molemmin puolin. Alkuhoidon alennusta ja kelaa lukuunottamatta maksoin kaiken itse, en ottanut lainaa, luottokorttia käytin joskus. Osamaksua käytin jossain vaiheessa hoitoa. Kävin hoidon aikana töissä, alkupäässä kokopäiväisesti ja loppupäässä olin töissä ja yliopistossa noin 50-50. Hoito oli kyllä aika iso taloudellinen rasite, mutta koska summaa ei tarvinnut maksaa kerralla ja mieheni oli koko ajan kokopäivätöissä niin kaiken sai kuitenkin maksettua. En kadu euroakaan, mitä tähän tuli käytettyä, ei tällaisille loppuelämään vaikuttaville asioille voi laittaa hintaa :) Toki jos hinta olisi ollut vielä joitakin tonneja suurempi, esim. yli 10 000€, olisin ehkä pohtinut toisenkin kerran. Hoidon alussa sain kustannusarvioksi noin 3500€/vuosi ja se piti hyvin paikkansa.

En oikein tiedä, mitä muuta tästä nyt kertoisi! Tässä kuitenkin lopulliset luvut, asian raportointi jäi monesti unholaan mutta toisaalta en halunnut tehdä tätä kirjoitusta ennen kuin kaikki käynnit olisivat varmasti takanapäin.

-Marianna


 

13.11.2015

Purentakiskon ja retentiolevyn käyttö

Olen käyttänyt purentakiskoa nyt joka yö hieman vajaat kolme kuukautta. Päivisin pidän edelleen retentiolevyä, olen vähän puolihuomaamattani vähentänyt sen käyttöä. Se on kuitenkin edelleen pääsääntöisesti suussani sekä arkena että sunnuntaina, mutta en ole ihan niin tarkka sen palauttamisesta esim. syömisen jälkeen kuin ennen. Koulupäivien kulkiessa melko samalla aikataululla niin laitan levyn aamulla suuhun, pidän sen suussani aamukahvia juodessani (yleensä en pelkän juomisen vuoksi vaivaudu ottamaan levyä suusta) ja otan levyn pois ekan kerran mennessäni lounaalle. Minulla on aina laukussa muovinen suojakotelo, en uskaltaisi vain kietoa levyä johonkin nenäliinaan koska pelkään sen menevän rikki. Pysyypä puhtaampanakin. Lounaan jälkeen laitan levyn suuhuni ja taas iltapäiväkahvilla, kun yleensä syön hedelmän tms., laitan levyn koteloon.

Kotona levy usein jää pois suusta useiksi tunneiksi, saattaa olla kotelossa jopa koko iltapäivän ja illankin. Jos levy ei ole suussani sanotaanko.. Yli kuuteen tuntiin, niin se tuntuu ihan pienesti kireältä, kun laitan sen suuhun. Minulla kojeiden purkamisesta on nyt noin 9 kk aikaa, mielestäni tämänhetkinen tilanne on ihan hyvä, eli siis että pärjään ilman levyä pitkiäkin aikoja. En silti uskalla vielä jättää päiväkäyttöä kokonaan pois. Arvelisinkin, että minulla on joko levy tai saman asian ajava purentakisko suussa noin 18 tuntia päivässä, ja tähän määrään oikojanikin olisi varmasti ihan tyytyväinen.

Purentakiskoa taas pidän luonnollisesti vain öisin. Laitan kiskon suuhun maata mennessä ja otan sen ensimmäisenä aamulla herätessäni pois. Kisko on ollut todella hyvä, voin lämpimästi suositella sen tehnyttä hammaslääkäriä ja hammaslaboratoriota, jos joku kaipaa Tampereelta hyvää kiskoa. Minä siis hommasin kiskon sen vuoksi että ennen oikomista ja sen jälkeen olen ajoittain narskutellut öisin, mutta suurin syy oli minua koko oikomisen ajan (ja jälkeenkin) vaivanneet leukanivelkivut. Kivut alkoivat, kun kiinteän kojeet olivat olleet suussani puolisen vuotta. Kuten oikojani tuolloin arvelikin, niin kivut ovat menneet vähän kausittain, kiinteäkojehoidon aikana ne olivat pahimmillaan sellaiset, että en saanut suuta kunnolla auki (paksumpi leipä ei mahtunut kunnolla suuhun) enkä pystynyt haukkaamaan esim. ruisleipää, koska jauhaminen ja leukojen voimankäyttö tuotti tosi kovaa, pistävää kipua oikeaan leukaniveleen. Tämä osittainen leukalukko meni onneksi ohi, ja kun kiinteäkojehoito oli siinä vaiheessa että olin valmis leikkaukseen, olivat kivutkin ihan ok tasolla.

Leikkauksen jälkeen nivel oli todella kipeä mutta minusta se johtui enemmän leikkauksesta kuin oikomishoidosta yleensä. Nivel säteili välillä öisin korvan eteen niin kovaa, sähkömäistä kipua, että en saanut nukuttua. Lisäksi korvaani kutitti aina ajoittain. Noh, leikkauksesta parannuin hienosti, kiinteät kojeetkin on nyt purettu ja silti leukanivel välillä vaivasi, vaikka purentani melko tasapainossa olikin kojeiden purun jälkeen. En kuitenkaan oikein uskaltanut/pystynyt esim. haukkaamaan kokonaista omenaa tai puremaan porkkanaa etuhampailla. Nyt purentakiskon pitämisen aikana leukanivel on saanut hyvin lepoa, en tunne narskuttavani, leuka ei naksu eikä lonksu eikä ole kipeä. Olen vasta ihan viime aikoina muutamia kertoja syönyt kokonaista omenaa, mitä en ole siis tehnyt noin kolmeen vuoteen. Ja ei tee kipeää! :) On tosi kiva huomata, että kiskosta on ollut minulle apua. Purentakiskoon tottuu nopeasti ja sen käyttö tuntuu miellyttävältä. En haluaisi enää nukkua sitä ilman, niin kiintynyt kiskooni olen, hah hah!

Pari sanaa vielä kiskon ja retentiolevyn pesusta: minulla ei tule suuhun juurikaan ikinä hammaskiveä, eikä siis purentakiskoon tai retentiolevyynkään. En siis koe tarpeelliseksi käyttää mitään pesuainetta kiskon harjaamisessa, vaan pesen ne aina pelkällä vedellä. Harjaan kiskon aina aamuisin suusta ottaessani veden alla proteesiharjalla, retentiolevyn kanssa sama juttu mutta homma tapahtuu illalla. Säilytän molemmat kuivana koteloissaan (tai no levy on kotona kyllä aina minkä pöydän kulmalla milloinkin…). Retentiolevyn huuhtelen mahdollisuuksien mukaan vedellä aina esim. syömään mennessä, mutta aina siihen ei ole tilaisuutta. Käytän Isodent-puhdistusliuosta (ajaa saman asian kuin esim. Corega) noin kerran kuukaudessa noin kolmen päivän ajan. Sekä purentakisko että retentiolevy ovat pysyneet näillä eväillä tosi hyvinä ja puhtaina. Jos on asiasta epävarma niin kannattaa ihan näönvaraisesti tarkastella kojeita, samoin kojeen paha haju/limaisuus/karhea pinta kertovat kyllä, jos joku on vialla. Kuitenkin sanoisin, että harjaaminen päivittäin on ihan must! :)

-Marianna


 

3.10.2015

Oikomishoidon lopputulos

HUOM! Olen valitettavasti väliaikaisesti joutunut poistamaan tämän postauksen kuvat teknisten ongelmien vuoksi. Palautan kuvat heti kunhan ehdin! Pahoittelen sekavuutta. 

Ihan aluksi suuret pahoittelut kaikille, jotka olette jo kauan odotelleet lupaamiani oikomishoidon loppukuvia. Niiden saaminen jäi itsellänikin ihan viime tippaan, taisin hakea ne oikojani vastaanotolta maanantaina, ja samana torstaina sitten lähdimmekin tänne Saksaan. CD on lojunut hyllyssä täällä ja nyt kurkkukipuisen päiväni keskeltä sain aikaiseksi tulla tänne raportoimaan.

Nopea kertaus aikataulusta: oikomishoitoni alkoi siis elokuussa 2012 neljän premolaarin (kulmahampaiden takana olevien hampaiden) poistolla. Minulla oli kiinteät kojeet ja keraamiset braketit suussani yhteensä 2,5 vuotta, kahden vuoden kohdalla leukaani siirrettiin kirurgisesti eteenpäin 8 mm. Leikkauksen nimi on BSSO (bilateral sagittal split osteotomia) ja se tehtiin TAYSissa suupolilla. Leikkaus suoritetaan aina nukutuksessa, osastolla olin 1,5 päivää. Kaikki sujui lopulta hienosti, ja kojeet purettiin tämän vuoden helmi-huhtikuussa. Kaiken tämän löydät lukemalla alaspäin tätä oikomishoito-sivua.

Tästä kaikki alkoi. Nämä kolme valokuvaa ovat siis ennen hoidon aloitusta ja poistoja. Ahtaus ja suuri horisontaalinen ylipurenta olivat suurimmat ongelmani, samoin syväpurenta eli purin alahampaillani ylähampaiden taa ikeneen. Tässä kohtaa minulla oli siis 6 hammasta enemmän kuin hoidon loppuessa (neljä premolaaria ja kaksi viisuria poistettiin ennen oikomishoidon aloitusta, kaksi viisuria oli otettu pois jo aiemmin Turussa).

 

 

Tässä alla olevassa kuvassa näkyy ahtaus, harmillisesti ylipurenta ei näissä kuvissa näy oikeastaan ollenkaan. Yläetuhampaani olivat eri tasossa ja aavistuksen päällekkäin, ja kuvassa oikealla näkyvä yläkulmahampaani oli kääntynyt juurensa kera aika vinkkeliin ja kiertynyt eteenpäin. Tämä tapahtui jo lapsena, kun maitokulmurini eivät tahtoneet lähteä mutta pysyvät kulmurit tulivat jo lujaa vauhtia maitsikoiden päälle. Kun maitohampaat sitten lähtivät niin pysyville kulmureille ei ollutkaan tarpeeksi tilaa.

 

Sitten kasvokuviin eli mug shoteihin :D Laitoin tähän suorilta ennen-jälkeen- kuvat, jotta voitte vertailla. Kuvat on otettu hammaslääkäriasemalla ja jouduin korjaamaan niiden valotusta jonkun verran, että niistä saisi paremmin selvää. Hampaideni ja ihoni väri siis hiukan vaihtelee näissä… Vasemmalla siis ennen-kuva syksyltä 2012, oikealla kuva kojeiden purkamisen jälkeen huhtikuussa 2015. Muistan muuten noiden vasemmanpuoleisten kuvien ottamisen hetkellä, että olin tullut pyörällä ja naamani oli ihan punainen ja ripsiväriä ei ollut… Ihana ilmestys siis! ;)

 

Allaolevasta kuvasta käy ilmi se, miten vähän profiilini lopulta muuttui. Aloittaessa ylipurentani oli 8 mm, leikkaukseen mennessä 11 mm ja hoidon lopussa (oik.puolen kuva) 2 mm. Aiemmin alahuuleni oli mennyt aina hieman rullalle ylähampaiden taa, nykyään se on mielestäni nätimpi tuolla lailla suorassa. Leuka ei mielestäni näytä yhtään pidemmältä tai ulkonevalta, hieman suoremmalta vain.

Minulle suunniteltiin vielä viime metreillä ennen leikkaukseen menoa genioplastiaa eli alaleuan kärjen muotoilua. Tämä oli oikojani idea ja olin sikäli sen kannalla, että pelkäsin leuastani tulevan ”noidanleuka”. Viimeisenä käyntinäni kirurgin luona TAYSissa kuitenkin kirurgi oli sitä mieltä, että genioplastiaa ei tarvita. Uskoin häntä ja sitä ei sitten tehty, ja hyvä niin. Leukani on varsin hyvä nyt ja tuntohäiriöidenkään kanssa ei ole ongelmaa.

Alla olevat kolme kuvaa on otettu juuri ennen leikkausta eli kesällä 2014. Kaaret on irrotettu, braketit ovat edelleen kiinni. Kojeet olivat siis suussani vielä reilun puoli vuotta leikkauksen jälkeen, yleisin aika lienee jossain 3-6 kk paikeilla. Minun piti odottaa leikkaukseen pääsyä jonkin aikaa ja sinä aikana ehdittiin tehdä paljon sellaista, joka muuten olisi tehty vasta leikkauksen jälkeen. Esimerkiksi ensimmäisessä ao.kuvassa kulmahammas on vielä hieman kiertynyt, sen halusin itse suorempaan. Hampaan takareunaa painettiinkin sitten hieman suulakea kohti. Tässä kuvassa yläkaarella ei ole aukkoja, toisin kuin lopputilanteessa on. Huomioikaa erona alkutilanteeseen, että yläkaarelta on kaksi premolaaria poistettu, mutta rakoa ei jäänyt.

 

Alaleussa vasemman nuolen kohdalla näkyy, että alakulmuri on vielä kiertynyt. Kulmahampaita on helpoin kiertää siksi, että kulmahampaissa on vain yksi juuri. Poskihampaidenja ylänelosten kääntäminen onkin mutkikkaampaa usean juuren vuoksi. Oikeanpuoleinen nuoli osoittaa raon, joka edelleen on olemassa. Tuosta kohdasta on siis poistettu hammas, ja rakoa ei saatu täysin umpeen. Tai olisi saatu, mutta en halunnut sen vuoksi jatkaa oikomista vielä paria-kolmea kuukautta.

 

Tässä kuvassa alla näkyy tilanne ennen leikkaukseen menoa. Kuva on siis etuhampaista sivusuunnassa otettu niin, että takahampaani ovat yhteen purtuna. Kyseessä on siis juuri tämä horisontaalinen ylipurenta, joka oli koko hoidon perimmäinen syy.

 

Mikä sitten oli lopputulos?

Lähes täydelliset hammasrivistöt. Yläkaari on hienon tasaisen pyöreä. Pienet aukot jäi noihin nelosten taakse, josta yhdet hampaat poistettiin. Ne saattavat ajan saatossa hieman mennä umpeen, mutta tällä haavaa ne eivät minua juurikaan haittaa.

 

Alla olevassa kuvassa tuossa retentiolangan kohdalla peilissä on vähän huurua, siksi kuva näyttää hassulta siitä kohtaa. Tuo retentiolanka laitetaan siis alaetuhampaiden taa kielen puolelle kiinni paikkamuovin pisaroilla, ja siellä retentiolanka on ja pysyy periaatteessa lopun elämää. Luultavasti sen joutuu jossain vaiheessa uusimaan, minulla hammaskiveä ei kerry kauheasti mikä ennustaa hyvää pysyvyyttä. Lankaa pitää muistaa hammaslangalla putsata ahkerasti, jotta se pysyy hyvänä! Alhaalle jäi tosiaan tuo pieni aukko tuonne kuvassa oikealla kulmahampaan taakse.

 

Tämä alla oleva kuva on kuin ostos-tv:stä, vanha tilanne on keltainen ja uusi niin kauniin valkea, hah hah… Tämäkin johtuu kuvan valotuksen säätämisestä, vaikka taisin kyllä ollut jo valkaissut hampaani tuossa alakuvassa, kun hääni lähestyivät.

Joka tapauksessa olen purentaani ja hampaiden ulkonäköön nyt todella tyytyväinen, kyllä kelpaa hymyillä! Oikomisen aikana hampaita liikutellessa kiinnityskudokset hieman kärsivät, siksi minullakin alakuvassa alaetuhampaiden välissä ien ei ole ihan täydellisesti hampaiden sivustoja pitkin vaan ienreuna on hieman madaltunut. Ienpapillat eli -nystyt ottavat tuossa etualueella helposti itseensä, koska ien ja luu on edessä tosi ohutta. Toivottavasti ien joskus kasvaa takaisin ylös, mutta jos ei niin eipä siihen maailma kaadu.

 

NYT taitaa vihdoin ja viimein tämä oikomishoito-puoli blogistani olla aika lailla valmis, katsotaan josko jossain vaiheessa kirjoittelen vielä jotain. Kokonaishoitoni hinta on vielä selvittämättä, se jäi tuossa muuttohässäkässä tekemättä. Kun saan sen joskus tietooni niin kerron kyllä, mutta nyt en lupaa mitään aikaa, ettei tule pettymyksiä :)

Vastailen mielelläni kommentteihin ja kysymyksiin, kommenttiboksi löytyy ihan sivun alalaidasta.

-Marianna


 

 

20.8.2015

1-vuotispäivä leuan leikkauksesta

Wuhuu, vuosi on nyt kulunut siitä, kun alaleukaani tuotiin kirurgisesti eteenpäin. Koko tämä oikomishoitoa-sivuhan melko pitkälti pyörii tuon menneen leikkaukseni ympärillä, joten jos asia on teille vielä outo, niin jatkakaapa lukemista. Päivälleen ja hetkelleen vuosi sitten leikkaukseni oli juuri loppumassa tai jo ohitse, en ole kellonajasta ihan minuutin tarkuudella varma. Heräämöstä heräilin yhden maissa ja ensimmäinen ajatukseni oli, että jess, huulessa on tunto tallella! Lisäksi minun oli aluksi vähän vaikeaa hengittää, mutta se vaiva meni ohi kun sairaanhoitajat nostivat sänkyni päätyä vähän ylemmäs. Olin alunperin jännitänyt sitä, millaista on heittäytyä kokonaan toisten huolehdittavaksi. Ja ihan turhaan- sehän oli hienoa! :D Ei tarvinnut itse tehdä yhtään mitään, vaan ihan kaikki tehtiin valmiiksi, hahahaa… Sen verran pidin omatoimisuutta yllä että käppäilin ihan oma-aloitteisesti kansliasta hakemaan jääpusseja turvotukseen ja menin myös vessaan ihan itse. Kun en noihin tarvinnut apua, niin miksi olisin sitä pyytänyt? Kyllä siellä oli niin paljon minua sairaampiakin, että hoitajilla varmasti oli kädet täynnä töitä.

Nyt kun koko hoito on takanapäin ja minulla hampaatkin jo retentiovaiheessa, niin uskallan sanoa tämän ääneen: minusta tätä minullekin tehtyä hoitoa ei kaikissa tapauksissa tarvitsisi tehdä julkisella puolella. Ja nyt kaikki joilla todella, todella on vaikea purentavirhe ja hirveä leukojen epäsuhta, voitte rauhoittua, edelleen te minusta kuulutte julkisen hoidon piiriin. Mutta ihan suoraan sanoen, minusta tämä oma tapaukseni oli sellainen, että ei sitä olisi tarvinnut julkisin varoin hoitaa. Okei, sen verran (eli todella paljon :D) kevensin kuormaa että maksoin kela-korvausta lukuunottamatta kaiken itse yksityiselle (hinta lienee jossain 6000-7000€ tienoilla, en ole vieläkään laskenut), mutta jos olisin mennyt julkiseen hoitoon eli käytännössä TAYSiin suupolille hoidettavaksi alusta lähtien, niin vähän olisi ehkä hävettänyt.

Minun purentani kyllä täytti alkutilanteessa lomakkeita ja oppikirjoja selaamalla purentavirheen ja kirurgisen hoidon indikaatiot. Siitä huolimatta, oma subjektiivinen kokemukseni osoitti ihan muuta. Olisin pärjännyt vallan hienosti elämässäni ilman koko oikomishoitoa, ja aivan taatusti oikein hyvin ilman leikkausta. Jos en olisi suuhygienisti, en usko että olisin vieläkään lähtenyt hoitoon, varsinkaan kirurgisella hoitosuunnitelmalla. Mielestäni vaivani oli enemmän kosmeettinen ja pientä purennallista haittaa aiheuttava kuin sellainen tila, jonka hoitoon yhteiskunnan tulisi osallistua. Siitä huolimatta käytin hyväkseni kela-korvausoikeuden (kela korvasi hoidosta karkeasti arvioiden ehkä 20%) sekä sen, että sain mennä leikkaukseen ihan julkiselle puolelle eli käytännössä maksoin koko kahden päivän leikkausreissusta toimenpiteineen ja osastohoitoineen muistaakseni noin 60€. Että sillee. Nyt kun nämä hallituksen säästötalkoot ovat kuhisevina käynnissä niin oma sekä henkilökohtainen että ammatillinen mielipiteeni on, että tässä on säästön paikka. Kaikkea ei tarvitse hoitaa julkisella rahalla ja ”haaskata” resursseja tämän kaltaiseen hoitoon kuin minun oli. Mutta kuten sanottua, helppoa se tässä on huudella kun oma hoitoni on jo ohi ja maksettu sekä omalla että julkisella rahalla.

Viimeksi kirjoittelin heinäkuussa tuosta törröttävästä titaanilevystä. Se ongelma on edelleen periaatteessa olemassa, koska ruuvi on levyn takaosasta löysällä eikä se siitä miksikään kai itsestäänkään muutu. Levy/ruuvi ei kuitenkaan nyt törrötä sillä lailla kuin aluksi, ja kun sain TAYSista kirjeen että toimenpide menisi syksylle, niin ilmoitin suorilta sinne suupolille että minut voi poistaa jonosta koska en kuitenkaan ole paikalla syksyllä. Siispä nyt kun tila on aikalaila oireeton, niin annan asian olla ja palaan siihen mahdollisesti Suomeen takaisin tullessani. Varmuuden vuoksi otan röntgenkuvan, lausunnon ja lähetteen Saksaan mukaan jos joutuisin siellä hakeutumaan hoitoon, mutta enpä usko.

Jotain uuttakin on tapahtunut hammasrintamalla: olen saanut purentakiskon! Kävin viime viikolla oikojalla otattamassa ne paljon puhumani loppukuvat, jotka saan ehkä huomenna itselleni. Julkaisen ne sitten lupaukseni mukaan täälläkin :) Kaikki oli ihan ok, purenta jees ja kaunis ja sitä rataa. Omalla työpaikallani teetin sitten purentakiskon, jota käytetään yöllä. Leukanivelvaivat ovat minulla jatkuva, tuleva ja menevä seuralainen, ja kiskosta on tällaisessa tilanteessa usein apua. Lisäksi haluan suojella hampaitani mahdolliselta narskuttamiselta ja toimiipa kisko myös erinomaisena retentiokojeena. En keksi, että kenellekään olisi kiskon tekemisestä haittaa joten ei voi kuin suositella lämpimästi melkeinpä kaikille… :)

purentakisko, yökisko

Kuten kuvasta näkyy, niin kisko on todella siro. Kisko on kovaa akryylia, jonka paksuus on poskihammasalueella noin sentin, edestä hieman ohuempi. Kisko on tehty muottien mukaan omiin hampaisiini täydellisesti sopivaksi, ja se napsahtaakin napakasti paikoilleen. Ensimmäinen yö kiskon kanssa sujui hienosti! En edes hukkunut sylkeen eikä kisko ollut aamulla tyynyn alla, olen siis hyvin tyytyväinen! ;) Kiskon paksuus on tehty sellaiseksi, että puremalihakset olisivat optimaalisen rentona. Puremalihakset ja leuka ovat rentona silloin, kun suu on hieman raollaan/hampaiden välissä on jotain, ei suinkaan yhteen purressa. Tätä voi ihan kokeilla irrottamalla hampaat sentin verran toisistaan ja puremalla sitten kevyesti yhteen, ja tunnustelemalla että kummassa tapauksessa lihakset ja leuka tuntuvat rennommilta.

Summa summarum, vuosi on kulunut hyvin ja erittäin nopeasti. Olen todella tyytyväinen purentaani ja sen toimintaan. Pieniä epätäydellisyyksiäkin toki löytyy, mutta ne ovat kaikki paljon paljon pienempiä kuin ne viat, joita aloittaessa oli roppakaupalla.

-Marianna


 

 

19.7.2015

Törröttävä titaanilevy

Leikkaukseni vuosipäivä lähestyy, itse asiassa operaatiosta taitaa alkaa olla melkeinpä tasan vuosi. En ole asiasta ihan varma, koska aika on kullannut tämänkin muiston ja en ole enää ihan varma, mikä se leikkauspäivä olikaan… Taisi olla 20. elokuuta?  Tämä vuosi on hurahtanut jopa vielä nopeammin kuin itse aktiivisen oikomisen kanssa tahkotut vuodet, tuntuu että aloituksestakin on jo ikuisuus vaikka koko projektini alkoi vasta kolme vuotta sitten, tuolloin elokuussa 2012 hoitoni starttasi premolaarien poistoilla.

Noh, kojeet siis purettiin minulta tuossa muutama kuukausi ennen häitä eli menneenä keväänä. Olen edelleen ahkerasti ja tunnollisesti pitänyt retentiolevyä, josta kirjoitin juuri tätä postausta ennen huhtikuussa. Jos muistan ja lasken oikein, niin levyn suuhun saamisesta alkaa tulla puoli vuotta. Periaatteessa voisin alkaa jo vähentää kojeen käyttöä! Minun oikojallani oli ainakin ennen sellainen periaate, että ehdoton vähimmäismäärä on puoli vuotta täysiaikaista pitoa suussa ja sen jälkeen puoli vuotta yöpitoa. En silti voisi kuvitella, että jättäisin levyn kokonaan pois päiväkäytöstä. Nyt ymmärrän niitä potilaita, joiden suhtautumista ennen niin ihmettelin: jotkut pitävät levyä vuosikaudet, koska eivät halua tai voi luopua siitä. Minuakin nyt kyllä suorastaan jännittäisi jättää levy pois. Entä jos tulee relapsia (palautumista)? Mikä hirmuinen vaiva tämän homman eteen on nähty ja sitten hammaskaareni alkaisivatkin taas vaikka ahtautua? No way, siispä pidän levyä tunnollisesti. Toki olen ilmankin sitä aina välillä, monesti voi mennä pari tuntiakin päivässä että se ei ole suussani. Kuitenkin esim. töissä pidän sitä koko päivän ja viskaan laatikkoon vain silloin, kun menen kahvi- tai ruokatunnille. Ja eipä siitä paljoa kyllä ulospäin näykään, vain labiaalikaari eli tässä hampaideni editse menevä metallilanka:

Menen seuraavan kerran oikojalle elokuussa, silloin olisi vuorossa ensimmäinen retentiotarkastus eli tavallaan ”ylläpitotsekkaus”, onko kaikki kunnossa jne. tuolla käynnillä olisi tarkoitus sitten vihdoin ottaa ne loppuvalokuvat, joita olen täällä blogissakin luvannut heti julkaista kunhan saan ne. Olkaahan kärsivällisiä!

Jotain tässä välissä on kuitenkin tapahtunutkin: olen tainnut kertoakin, että leikkaussauma (kohta, josta luu katkaistiin) alaleuanluussani on ihan tunnusteltavissa ihon pinnalta tuosta posken alta leukakulmasta. Erityisesti oikealla puolella, joka on jo leikkauksesta asti ollut heikompi, tunnen leikkaussauman ja alaleuanluuhun asennetut titaanilevyt ihan selkeästi. Vasen puoli on sen sijaan sopeutunut jo niin hyvin, että en tunne kuin pientä epätasaisuutta, kun oikein ihoa painan. Mutta. Tuossa muutamia viikkoja sitten oikean puolen titaanilevyni alkoi melko yhtäkkiä jotenkin ihmeellisellä tavalla törröttää. Siis siten, että se tuntui ihon alla ihan terävältä, ja kun esimerkiksi olin nukkunut oikeaan poskeeni nojaten niin levyn kohta tuli ihan kipeäksi hankauksesta. Itsessään levyn kiinnityskohta ei ollut mitenkään kipeä tai tulehtuneen tuntuinen, vain tuo törötyksen hankaus tuli vähän ikävästi kipeäksi.

Puimme asiaa töissä kahvihuoneessa sekä hoitajien että hammaslääkäreiden kesken ja siellä sitten heiteltiin diagnooseja kuka mistäkin. Eräs hammaslääkäri arvioi, että koska tunsin levyn terävän kohdan vieressä kuopan, niin levyn olisi joko pitänyt olla irti tai sitten levy olisi kiinni ja tulehdus olisi syönyt luuta levyn ympäriltä…. *nielaus*

Noh menin sitten OPTG-röntgenkuvaan eli koko hampaiston ja leukojen röntgeniin, jota hyvin rutiinisti hammashoidossa käytetään erinäisten vaivojen diagnosointiin ja hoidon suunnitteluun. Omaa röntgenkuvaani en halua täällä netissä julkaista mutten tohdi kenenkään muunkaan kuvaa suoraan tähän kopioida. Voitte kuitenkin tästä linkistä toisen ihmisen blogissa käydä katsomassa, miltä leikatun leuan titaanilevyt röntgenkuvassa näyttävät. Minulla levyt ovat vain alaleuassa, ne ovat tuossa linkin kuvassa näkyvät koiranluun muotoisen vaaleat jutut. En löytänyt oikein mistään röntgenkuvaa, jossa levyt olisivat vain alhaalla, kun tuo minullekin tehty BSSO-leikkaus sisältää hyvin monesti myös yläleuan korjauksen (jota minullekin suunniteltiin).

Röntgenin jälkeen kävin työpaikallani hammaslääkärillä ja hän sitten piteli ja paineli tuota leuassani töröttävää levyä. Mitään akuuttia ei ollut näkyvissä mutta sovimme, että menen vielä suukirurgillemme näyttäytymään. Pääsinkin sinne seuraavalla viikolla ja kirurgi oli radiologin lausunnon perusteella sitä mieltä, että tämä oikean puolen titaanilevyni kiinnitysruuvit ovat toisesta päästä löysällä. Sain siis viimein diagnoosin, että päästäni ovat ruuvit löysällä! Hah hah haa… Mutta siis, ruuvit olivat tosiaan kannoistaan hieman irrallaan. Tässä allaolevassa piirroksessa vielä havainnollistuu tuo ruuvien asema leuassani:

BSSO leikkaus

Lähde: www2.aofoundation.org

Kirurgi oli onneksi sitä mieltä, että mitään syytä huoleen ei ole. Hän sanoi minulle että luultavasti levylle ei tapahdu mitään, ja vaikka tapahtuisikin niin se ei oikeastaan haittaa koska levyn etureuna on tukevasti kiinni ja koko levy on steriilissä tilassa limakalvon alla, joten tulehdusriskiäkään ei tässä kohtaa ole. Kerroin kuitenkin lähteväni vuodeksi ulkomaille ja vaikka Saksassa terveydenhoito onkin korkealla tasolla, niin kyllä sitä mieluiten hoidattaisi nämä jutut ihan koti-Suomessa. Siispä osittain minun pyynnöstäni suukirurgimme teki minulle lähetteen TAYSiin oikean puolen levyn poistamista varten. Poistaminen tehdään ihan paikallispuudutuksessa ja halutessaan rauhoittavan lääkkeen avustuksella, nukutusta ei tarvita enkä sitä toivokaan. Toimenpide on lopulta aika pieni ja nopea ja levyllä ei tässä vaiheessa ole enää mitään erityistä virkaa, koska luun leikkaussauma on jo täysin luutunut ja levyt ovat ”jäänteenä” paikallaan. Vasemmalla puolella minulla ei levyssä ole ongelmia, mutta en sitten tiedä haluavatko he TAYSissa ottaa samaan syssyyn senkin levyn pois, jottei sitten koskaan myöhemmin enää tarvitsisi tähän samaan rumbaan lähteä.

Ainoa ongelma tässä on nyt se, että ehditäänkö operaatiota tekemään ennen ensi kuussa häämöttävää muuttoa. Saapi nähdä, nyt levy ei enää edes niin törrötä, mutta jos vain ehdin kutsun saada TAYSiin niin menen sinne kyllä ehdottomasti.

-Marianna

 


 

10.4.2015

Retentiolevy

Tänne oikomis-sivun puolelle en olekaan kovin paljoa mitään päivitellytkään, ja ihan syystä. Syy on se että mitään uutta kerrottavaa ei kauheasti ole ollut. Yläkojeet olen saanut jo helmikuussa pois, siitä kirjoitinkin poikkeuksellisesti tuonne pääsivun puolelle oikomiskojeiden purkuhehkutusta(klik)-postauksessa. Yläkojeiden purkamisen jälkeen minusta on tuntunut, että kyllä nämä alakojeet tässä mukana kulkevat ihan hyvin. Alakojeet eivät niin näy silmään kuin yläkojeet ja esim. syöminen julkisilla paikoilla on paljon huolettomampaa, kun ruokaa ei jää eturekisteriin ollenkaan. Alhaalla on siis vielä suljettu viimeistä, poskihampaiden välistä rakoa. Se alkaa nyt olla ummessa ja olenkin varannut alakojeiden purun viikon päähän ensi perjantaille. Tunnelmat ovat aika huolettomat, nyt kun miettii koko hoitoa taaksepäin niin tuntuu että aika on juossut ihan silmissä. Palaan tähän paremmin ensi viikolla, kun postaan vielä kokonaan kojeettomasta hymystäni :)

Retentiolevyä olen pitänyt ahkerasti. Pidän sitä joka päivä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kuljetan mukanani koteloa, johon sujautan levyn aina syömisen ajaksi. Pesen levyn joka hammaspesun yhteydessä harjalla ja vedellä/käsisaippualla. Hammastahnaa levy ei oikein kestä, tahnojen hankaavat aineet kuluttavat akryylin pintaa. Levy tykkää kosteasta, mutta joskus kun olen ollut hetken ilman levyä niin en ole sitä pistänyt mihinkään paperitollukkaan vaan ihan vain kuivana koteloon. Suuhun laittaessa sitten kostutan sitä hanan alla.

Muutamia kertoja olen ollut ilman levyä jonkun parisen tuntia, kun olen pitänyt levyä puhdistusliuoksessa. Proteeseille tarkoitetut Corega tabsit ovat levyllekin vallan mainioita (suosittelen Coregaa, joka on tarkoitettu proteeseille, joissa on myös metalliosia). Kuitenkin olen töissä todennut tosi hyväksi retentiolevyn täsmäpuhdistajaksi Isodent-liuoksen. Ainetta myydään hyvin varustelluissa apteekeissa tiivisteenä ja se sopii myös purentakiskoille. Levyä/kiskoa kun liottaa liemessä muutaman tunnin tai yön yli niin sitkeä lika ja mahdollinen hammaskivi irtoavat ja harjauksen jälkeen levy tuntuu tosi raikkaalta.

85434929

Levylle on minulla ehdottomasti tarvetta, huomaan sen noiden parituntisten aikana jotka olen levyä pitänyt puhdistusliuoksessa. Kun laitan levyn takaisin suuhuni niin se kiristää leveyssuunnassa; hampaat siis liikuskelevat jo parissa tunnissa hieman kohti vanhoja asemiaan. Kun oikomishoidossa hampaisiin kohdistetaan pitkään voimia niin hampaat jäävät kojeiden purkamisen jälkeenkin hieman ”liikekannalle” ja palautuisivat melko helposti ainakin osittain takaisin, jollei retentiovaihetta hoida kunnolla. Siksi levyn ja langan pitäminen on ihan ehdottoman tärkeää, ainakaan minä en haluaisi ison työn ja tuskan (ja rahan!) valuvan hukkaan. Levyn kanssa eläminen on kuitenkin helppoa ja olin jopa hieman yllättynyt, että en sössöttänyt juuri lainkaan edes aluksi levyn saadessani. Nyt levyyn on jo niin tottunut ettei se tunnu suussa oikein miltään. En syö enkä juo levy suussa muuta kuin vettä, syöminen olisi aika ällöä ja esim. kahvia en halua juoda, koska levy alkaisi värjäytymään.

Hieman jännittää toukokuussa tuleva hääpäivä, että kuinka pärjään koko päivän ilman levyä. Aikaa siihen on enää puolitoista kuukautta. Luulenpa että välillä pitää käydä vessassa kokeilemassa, että vieläkö levy sopii ;) Minulla palautumisongelma tulisi luultavasti juuri leveyssuunnassa. Kun levyä tehtiin, niin ensimmäinen versio oli huono, levy oli minulle hieman löysä. Tuo maanantaikappale jäi kuitenkin minulle ja mietinkin, että josko katkaisisin levystä etupinteen ja pitäisin sitten sitä. Näin saisin tukevuuden säilytettyä, mutta levy ei kuitenkaan näkyisi hymyillessä ollenkaan. Nykyistä levyäni en uhraisi mutta tuo huonompi versio joutaisi muokattavaksi.

Kuten sanottua, niin pian on luvassa postaus hetkestä, jolloin sain kaikki loputkin kiinteät kojeet pois. Sitä riemua odotellessa, ciao!

-Marianna


 

17.2.2015

Huomenna kojeet pois!

Enpä olisi 2,5 vuotta sitten voinut uskoa, että tämä päivä tulisi näin nopeasti. Huomenna saan siis yläkojeet kokonaan pois. Oikeastaan minun piti saada alakojeet pois jo tänään, mutta matkaan tuli pieni mutka. Palaan siihen pian mutta haluan nyt ensin hekumoida huomista tulevaa purkua.

Nyt helmikuussa tulee siis tosiaan tasan kaksi ja puoli vuotta oikomiseni aloituksesta. Silloin jo oikojani sanoi minulle, että eteenpäin miettien aika tuntuu pitkältä mutta kun hoito on takana, tuntuu aika lyhyeltä. Ja ihan oikeassa hän oli, nämä vuodet ovat menneet ihan hujauksessa ja kojeet ovat kulkeneet siinä mukana. Olen tosi tyytyväinen siihen, että vaikka leikkausta odotellessa tuntui tuhraantuvat ylimääräisiä kuukausia, niin hoitoajan ennusteeni piti, se oli siis alunperinkin tämä 2,5 vuotta. Huomenna saan siis kaikki rensselit pois ylähampaista ja retentiolevyn tilalle. Levy on akryylinen ohut läpyskä, joka tulee suulakea vasten. Etuhampaiden edestä menee metallilanka. Levyä pidetään ensin 6 kk 24/7 ja sen jälkeen noin puoli vuotta yöpidossa. Hääpäivänä aion tehdä poikkeuksen ja jätän levyn kotiin ;) Levyn tarkoitus on pitää hampaat paikallaan, kunnes ne ”jämähtävät” kunnolla paikoilleen. Kun hampaisiin on kohditettu kiinteitä voimia kauan, niin ne olisivat kojeiden purkamisen jälkeenkin liikekannalla. Siksi levyn tarkoitus on pitää ne paikallaan. Ero on siinä että kiinteät kojeet ovat aktiiviset ja retentiolevy on passiivinen koje. Se ei siis enää liikuta hampaita mihinkään, vaan pitää ne paikallaan. Näin hampaat saavat sementoitua omille paikoilleen :)

Katsokaapa näitä seuraavia kuvia, toinen on tältä päivältä, toinen elokuulta 2012:

IMG_3680

HAM

Onhan siinä, öhh, VÄHÄN eroa?! :D Aikaisemmin jo lupailinkin ihan kunnon kuvareportaasia sitten, kun saan vielä loppukuvat oikojaltani kojeiden purkamisen jälkeen. Tähän menee vielä kyllä hetki koska kuvat otetaan vasta joskus parin kuukauden päästä.

Hoito on mielestäni mennyt sujuvasti kaikkein eniten siksi, että en ole miettinyt purkua ja hoidon loppumista kovin aktiivisesti (paitsi tietysti näin loppusuoralla ei malttaisi enää odottaa). En siis ole laskenut kuukausia enkä tivannut oikojaltani koko aikaa, että koskakoskakoska hoito loppuu. Jotenkin jos olisin elänyt koko ajan sitten kun- mielialalla, olisi aika varmasti tuntunut pitkäveteisemmältä ja olisin ollut malttamattomampi. Nyt olen vain elellyt elämääni ja pärjännyt kojeiden kanssa ihan hienosti. Ne eivät ihan rehellisestikään sanoen ole sosiaalista elämääni haitanneet yhtään. Päätin jo aluksi että hymyilen, puhun ja olen ihan normaalisti, samoin kuin ennenkin, enkä yritä peitellä kojeita. Hyvin harva ottaa asiaa puheeksi, tutummat ehkä mutta monet uudet ihmiset ym. eivät nähdäkseni ole edes huomanneet kojeitani. Osin tietysti siksi että keraamiset braketit ovat tosi siistit ja sulautuvat hampaiden omaan väriin. Joskus kojeisiin jää ruokaa kiinni, enemmän kuitenkin suun sisälle poskihampaisiin kuin eteen roikkumaan. Tämä oli asia jota vähän aluksi jännitin mutta kuten olen monesti todennut, niin sitä vain jotenkin oppii syömään ja pureskelemaan vähän eri lailla kuin ennen, jotta sotkua ei jäisi näkyvälle alueelle. En myöskään ole kanniskellut hammastikkuja tai -harjaa mukanani kylillä tai muutenkaan joutunut putsailemaan hampaitani on the go. Vedellä olen joskus purskutellut ja aina silloin tällöin kurkannut peilistä tai peilannut kännykän näytöstä, että näkyykö sotkuja ;)

Niin ja se mutka matkassa alakojeiden suhteen. Noh, alapuolella vasemmalla on ollut välihampaan ja poskihampaan välissä n. 1,5 mm rako. Se ei juuri hymyillessä näkynyt joten päätin jo, että hyväksyn tämän pienen defektin ja annan olla. Oikojani kuitenkin vielä innostui että hei, suljetaan se aukko, ja laittoi jousen työntämään poskihammastani eteenpäin. Tuloksena on kuitenkin se että poskihammas on tullut eteenpäin, alkuperäinen rako on pienentynyt mutta myös poskihampaan taakse on tullut kolo! Nyt siis kuutoseni molemmin puolin on noin millin aukko. Tämä ei oikein ole mukavaa, raot eivät edelleenkään näy mutta ne ovat niin ärsyttävän ahtaat, että niihin jää ruokaa. En halua loppuelämääni kaivella joka ruuan jälkeen hammasvälejäni tikulla vain siksi, että en jaksanut jatkaa hoitoa vielä yhtä kuukautta.

Tästä syystä päädyimme siirtämään alakojeiden purkua, kunnes raot tai ainakin toinen niistä on kiinni. Veikkaisin, että tähän menee vielä noin kuukausi tai vähän reilu. Huomenna siis puretaan yläpuoli kokonaan ja lisätään potkua tuohon poskihammastani työntävään jouseen. Varaan huomenna uuden alapurkuajan, yläkojeet kun purkaa niin hymyni levenee sen verran että ei haittaa vaikka alapuolen kanssa vielä menisikin hetki. Ja päätavoitehan on kuitenkin saada kojeet pois ennen häitä ja se asia ei enää voi mennä metsään ;) Lisäksi teen vielä kotivalkaisun, heti kun uskallan jättää retentiolevyn hiukan pois ja pitää valkaisulusikoita sen tilalla. Hampaani ovat hoidon aikana tummuneet aika paljon, vaikka putsaan kyllä ahkerasti niin silti sitä tummentumaa ja värjäytymää vain kertyy. Menen työkaverille hammaskiven putsiin tässä lähiaikoina, sekin auttaa ja toki jo kojeiden purkaminenkin kirkastaa hymyä.

Kalkkiviivat siis häämöttävät, eikä fiilis voisi olla parempi!! :) :)

-Marianna


 

 

23.12.2014

No oliko mitään eroa?

Minulta kysytään välillä, että no ovatko ne hampaat nyt sitten erilaiset sen leikkauksen ja oikomisen jälkeen. Luonnollisesti molemmat ovat aivan erilaiset, ehkei asia niin valkene jollei oikein ajattele hoitoni laajuutta tai ole tutustunut leikkaustekniikkaan, tai jos ei ole lukenut tätä blogiani! ;) Lisäksi monet ei-niin-läheiset tutut eivät edes huomaa minussa mitään eroa, joten onhan se ymmärrettävää että muutosta ei ajatella samoin kuin minä itse.

Alussahan syyt, miksi hakeuduin oikomishoitoon, olivat sekä purentani epätasapaino että hampaiden ulkonäkö. Ihan rehellisesti sanoen kumpikaan ei ollut toista suurempi syy minulle, vaikka ulkonäkö on tietysti itsestäänselvä ja jotenkin simppeli syy. Minä kuitenkin olin huolissani myös purennastani ja sen kestävyydestä, jos hoitoa ei tehtäisi. Tiesin jo ennen menemistä alkutarkastukseen, että kirurginen hoito on minun hoitosuunnitelmani iso osa. Kävin oikojalla jo teini-ikäisenä ja silloin minulle pomminvarmasti uhattiin että leikkaushoito aikuisena olisi edessä. Samaa mieltä oli tämä nykyinenkin oikojani ja olinkin onneksi ehtinyt jo henkisesti valmistautumaan tähän tietoon.

Hampaiden ahtaus oli kuitenkin asia, joka minua oli vaivannut aikuisiällä entistä enemmän. Muita tämä tuskin häiritsee ja esimerkiksi mieheni ei ole koskaan pitänyt asiaa minään. Itseäänhän sitä kuitenkin peilistä joka päivä katsoo joten muiden mielipiteillä ei ainakaan minulle ollut kovin isoa merkitystä. Ja jos ajattelette että joku sanoo esimerkiksi että ”ei sun takapuoli ole iso” ja omasta mielestä on niin kumpaa sitä yleensä uskoo? :D

Nyt kun purenta on vihoviimeistä viilausta vailla ja hampaat ovat kauniissa riveissä, niin kaivelin esiin muutaman kuvan, joissa entinen hampaiden julkisivu hyvin näkyy.

Ensimmäinen kuva on opiskeluajoilta jostain baarista. Tässä näkymä on sellainen, mikä se varmasti valtaosan tuttavistani mielestä oli: ei mikään kummempi, hampaat ovat ihan normit. Erityishuomio kannattaa lisäksi kiinnittää siihen, että hymyilen leveästi kuin amerikkalaiset niin että nielurisat suurinpiirtein näkyvät :D Lisäksi tästä kuvasta näkee, että olen todellakin perinyt äitini korkeat poskipäät, tästä kuvakulmasta ne erottuvat hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toinen kuva jatkaa ehkä vähän samaa sarjaa kuin edellinen. Ihan kaunis ja leveä hymyni tuossa on. Eniten vinossa oli alun perinkin tuo kuvassa oikealla näkyvä kulmahampaani, joka sojotti rivistä ulkona. Lisäksi alakulmahampaat olivat kiertyneet n. 90 astetta, mutta sitä ei kukaan yleensä huomannut.

Niin ja kun tälle lisähuomio- linjalle taas lähdin, niin kuvittelenko vai huomaatteko tekin pientä rusketuksen poikasta kasvoillani tässä kuvassa?? Kyseessä taisi olla kuitenkin vasta toukokuu koska kuva on Likkojen lenkin jatkoilta mutta jotenkin aistin häivän päivettyneisyyttä…ehkä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Noniin mutta nyt päästään asiaan. Tämä kuva on otettu niin läheltä ja hyvällä kameralla että tästä alkaa tuota rivin epätasaisuutta ihan tosissaan jo näkemäänkin. Kuva on otettu ylioppilasjuhliin lähdöstä, ei kylläkään omiini vaan erään tuttavan. Hymy on tässäkin kyllä kaunis, paljon asiaa tekee se että hampaat ovat puhtaat ja terveet. Kuitenkin ahtaus tulee tässä hyvin esiin ja vielä enemmän se tulisi, jos hymyilisin vielä vähän enemmän. Minullahan on lievä gummy smile eli kun oikein antaumuksella hymyilen niin ylähuuleni nousee niin ylös, että ientä näkyy hampaiden yläpuolelta. Tätäkään ei kyllä kukaan koskaan huomaa… Hampaiden epätasaisuuden lisäksi tästä kuvasta näkee myös hieman sitä, että purentatasoni oli vino. Hampaiden purentapintojen tason pitäisi ideaalissa tilanteessa olla pupillatasolla eli jos laitetaan hampaiden väliin vaikka jäätelötikku niin sen tikun pitäisi olla samalla tasolla ja yhtä suorassa kuin pupillit ovat toisiinsa nähden. Minulla näin ei ollut. Leukani on kyllä muutenkin vino, toinen leukakulmani on pidempi kuin toinen. Havainnollistan tätä lisää vähän myöhemmin.


DSCN1865

Tämä kuva on viime vuoden kesältä, jolloin oikomishoitoni oli kestänyt vuoden. Rivit ovat jo suorat, poistoaukot eivät ole vielä kokonaan ummessa. Tämä kuva on tähän tarkoitukseen erinomainen koska tästä käy ilmi useita ”vikoja”:  tuo mainitsemani gummy smile (ikenet näkyvät). Tämä ehkä vähän korostuu, koska ylähuuleni on hyvin pieni. Lisäksi tämä kuva näyttää suurimman purentaongelmani: katsokaa kuinka kaukana alahampaat ovat ylähampaiden kärjistä. Jos tämä kuva olisi profiilisuunasta otettu niin näkyisi, kuinka pitkä tuo etäisyys on, näihin aikoihin se oli n. 11 mm (nyt 2 mm).Kolmanneksi huomioksi asia, joka nyttemmin on korjattu: tässä vaiheessa hoitoa yläetuhampaani ns. roikkuivat eli olivat vähän turhan alhaalla. Ilmiö näkyy vielä paremmin seuraavassa kuvassa.

nimetön

Tässä alla olevassa kuvassa siis huomaatte kuinka hampaani ovat turhan pitkällä, vähän ehkä pupumaisesti. Oikojani luonnehti tilannetta niin että ”hampaat pursusivat suusta” :D Jälkeenpäin katsoen olen ihan samaa mieltä, vaikka niin suurta ongelmaa en tuona aikana asiasta tehnytkään. Jos katsotte oikein tarkkaan niin kuvassa oikealla kulmahampaassa näkyy vielä tuollainen ohituskaari, joka minulla vähän aikaa oli. Se ohitti kokonaan eniten vinossa olevan kulmahampaani, jota samanaikaisesti suoristettiin ohuemmalla, joustavalla kaarenpätkällä. Muu rivi oli jo suorassa mutta tämä yksi karkulainen ei tahtonut pysyä perässä.

Jatkoa lisähuomio-sarjaan: juuri kun pääsin kehumasta pientä rusketuksen häivää tuolla ylemmässä kuvassa, niin tämä kuva taas vie pohjan kaikelta edellä mainitulta päivetyspuheelta. Kuva on otettu keskellä hehkeintä heinäkuun hellettä ja kuten voitte todeta niin olen yhtä ruskea kuin elävä kuollut… Mainittakoot että kuvakin kyllä on hiukan ylivalottunut. Mutta katsokaapa myös, kuinka vaaleat hiukseni ovat! Ne eivät ole tainneet lapsuutta lukuunottamatta koskaan olla noin vaaleanruskeat.

nimddddetön

Yritin oikein etsimällä etsiä, että onko minusta kunnon hymykuvia leikkauksen jälkeen, mutta tosi vähän niitä löytyi! En siis ole vielä ehtinyt kuvata itseäni tarpeeksi tätä asiaa ajatellen ;) Instassa on paljonkin hymykuvia mutta ne ovat blogilaaduksi aika heikkoja, lisäksi ihan pelkkiä hampaitani en toipumisajan jälkeen ole juuri ehtinyt kuvailla. Aion tehdä vielä yksityiskohtaisemman kuvareportaasin, kunhan saan kojeet pois ja hampaistani otetaan loppukuvat oikojalla. Julkaisen täällä blogissakin sitten hammaslääketieteelliset kriteerit täyttävät alku- ja lopputilannekuvat, jotka on otettu oikojani vastaanotolla. Niistä tuletta huomaamaan eron, joka on kuin yö ja päivä… Alla oleva kuva on kuitenkin yksi sellainen, josta muutos kyllä näkyy (kun oikein tätä insta-otosta tiiraa ;) Alahampaat siis näkyvät hymyillessä, vertaa esim. aurinkolasikuvaan tuolla ylhäällä. Lisäksi rivi on ihanan suora ja hymylinja harmoninen. Nyt hampaita näkyy mielestäni leveyssuunnassa juuri sopivasti, kun kaaria myös hieman levitettiin. Ja vaikka hymyilen tosi leveästi niin ientä ei näy ja yläetuhampaat eivät roiku. Kaikki muutokset ovat minun mielestäni parempaan päin, vai mitä?!

nimetö2

-Marianna


16.11.2014 

Leuan tunnottomuutta BSSO:n jälkeen

Aikaa leukaleikkauksestani on kulunut jo kaksi ja puoli kuukautta. Oikomishoito etenee kovaa vauhtia kohti loppusuoraa, toiveita kojeiden kokonaan pois saamiseksi olisi vuodenvaihteen jälkeen (JES!). Tällä hetkellä purenta on jo melko hyvä, sivuilla on vielä kevyttä avopurentaa ja etuhampaiden kontakti on tosi ohut. Tämä korjaantuisi yökäyttöisellä positionerilla, jota en muuten karsasta mutta hinta on sille aika kova, koska sen käyttöaika on tosi lyhyt. Mutta jos inkisiivi(etuhammas)kontaktia ei muuten saada, niin kaipa tuommoinen sitten vielä teetetään.

possi

Leikkaus alkaa minun elämässäni olla jo mennyttä aikaa, en oikeastaan koko asiaa enää juurikaan mieti. Sain operaation jälkeen selittää leikkauksen kulkua ja toipumisaikaa kyllästymiseen asti, mutta nyt ei ole tarvinnut kenellekään tarkemmin kertoa touhusta aikoihin. Vaikka 2,5 kk on itsessään lyhyt aika, niin nyt kun mietin heti operaation jälkeistä kurjaa sairasaikaa niin tuntuu kuin se olisi tapahtunut jossain edellisessä elämässä eikä suinkaan vasta ihan vasta hiljattain. Niin kaukaiselta koko asia jo tuntuu. Komplikaatioita ei ole enää tullut, leukanivelkipukin on thank god kadonnut oikeastaan kokonaan! Luulenpa, että siihen on syynä purennan koheneminen. Nyt etuhampaani eivät joudu enää niin kovalle rasitukselle kun lähes koko hammasrivistöt enemmän tai vähemmän purevat yhteen, ja nivelkin saa enemmän tukea ja lepoa. Pystyn myös syömään ihan samalla lailla kuin ennen operaatiotakin, jälkiuunileipää, pähkinöitä, you name it. Kunhan vain varon braketin irtoamista. Olin muuten omien kokemusteni perusteella satavarma, että en selviäisi koko hoitoa läpi ilman braketin irtoamista. Tähän asti näyttäisi muuten ihan hyvältä sen suhteen, mutta leikkauksessa yksi braketti oli murtunut halki! Siitäkin saan siis syyttää jotakuta muuta kuin itseäni :D Tuo braketti kyllä vaihdettiin oikojalla pian leikkauksen jälkeen. Keraamisten brakettien huono puoli on juuri tuo murtumisalttius. Metallibraketit joko pysyvät tai lähtevät, välimuotoa ei ole. Kojeita poistettaessa keraamiset ovat joskus aika kinkkiset, koska lähes aina iso osa braketeista halkeaa tai murtuu niin, että kanta jää hampaan pintaan. Eipä siinä mitään, ne hiotaan sitten pois mutta kova hinkkaaminen siinä kyllä on.

Lupasin aiemmin kirjoitella kasvojen alueen tunnottomuudesta. Kirurgini kertoi heti leikkauksen jälkeen, että nervus mandibularis eli alaleuanhermo säilyi piilossa koko operaation ajan, eikä esim. mikään instrumentti koskettanut sitä. Muistan aikanaan suuhygienistiharjoittelun leikkurijaksolla, kun olin avustamassa vastavassa leikkauksessa instrumenttihoitajana ja näin alaleuanhermon leikkausalueella. Olin kyllä nähnyt hermon aiemminkin useissa viisureiden poistossa perushoidon puolella mutta BSSO:ssa kun koko alaleuka halkaistaan pitkältä alueelta ja hermoa tulee esiin tuumakaupalla, niin visualisointi oli jotenkin selkempää ja kouriintuntuvampaan. Hermoa on mielestäni helpointa ulkonäöllisesti kuvata sanalla spagetti :D Koko ja koostumus muistuttavat siis pitkälti al dente- spagettia. Tämä näin sivujuonteena mutta tosiaan minun leikkauksessani hermo ei paljastunut ja hermovauriot johtuvat enimmäkseen hermon venymisestä leuan pidentämisen vuoksi. Tästä syystä kirurgini odottaa täyttä tunnon palautumista.

Alla oleva kuva on ihan oikomishoitoni alusta, yli kahden vuoden takaa! Tästä kuvasta ehkä huomaatte, kuinka takana alaleukani ja -hampaani olivat ennen, alahampaat eivät hymyillessä näkyneet juuri ollenkaan. Olen taiteellisesti piirtänyt kuvaan alueet, jotka ovat minulla tunnottomat.

leukaleikkaus tunnottomuus

Kuten kerroin heti leikkauksen jälkeen, niin oikea puoleni oli kaiken kaikkiaan jotenkin hankalampi ja nihkeämmin paraneva. Luulenpa että tämä on joko syy tai seuraus siitä, miksi juuri oikealla puolella on vielä tuollainen isompi, tunnoton alue. Tunnen kyllä paineen, eli jos kosken kohtaan sormellani niin tunnen että sitä painetaan, mutta en esimerkiksi tunne kipua nipistäessä tai terävällä esineellä pistettäessä. Lisäksi siis kuvan mukaisesti aivan suupielteni reunat ovat täysin tunnottomat. Tunnottoman alueen rajoja on tosi hankala määrittää, voi olla että nuo suupielten alueet ovat vähän suuremmatkin.

Vaikka jotkut kauhistelevat että onpas kurjaa kun naamassa on tunnottomuutta, niin minua asia ei haittaa. Tietysti toivon että tunto niihin palautuisi, mutta en edes huomaa noiden alueiden tunnottomuutta jos en koske niihin. Miettikääpä, kuinka usein koskettelette tuota isomman läiskän kohtaa kasvoissanne? :D Ja suupielten tunnottomuudenkin huomaa vasta silloin, jos satun puraisemaan siihen kohtaan. Silloin tuntuu vain, että jotain jäi väliin, mutta kipua ei tunnu. Olen edelleen toiveikas sen suhteen että tunto palautuu täysin, koska kirurgini minulle niin ennusti. Leikkauksesta on kuitenkin kulunut vasta se 2,5 kuukautta.

Jännin juttu mikä tässä tunnottomuudessa on ilmennyt, on tullut esiin ihan muutamien viime viikkojen aikana: tunnen päivittäin juodessani tai hampaita pestessäni tunnetta, että jotain valuisi leukaani pitkin. Mutta niin ei oikeasti tapahdu! Eli kun vaikka juon lasillisen kylmää maitoa ja juoma on suuni etuosassa, niin saan ihan selkeän tunteen siitä, että pisara valuisi molemmista suupielistäni leualle. Jonkin aikaa aluksi en edes tajunnut koko juttua, vaan aina vain pyyhkäisin kädellä leukaani että perhana, kun falskaa läpi. Sitten vähän päästä tajusin, että käteni on ihan kuiva eli mitään pisaraa ei olekaan! :D Eräs saman leikkauksen läpikäynyt kaverini kertoi täsmälleen samasta tuntemuksesta. Itse olen tulkinnut että tämä olisi merkki hermotoiminnan paranemisesta, koska kyseessä ovat juuri nuo tunnottomat alueet. Saapi nähdä…

Tässä kun hoitoni menee loppusuoralla niin luulen, että hirveän montaa juttua en aiheesta enää kirjoita. Toki tulen elvistelemään, kun saan kojeet pois ja valkaisun tehtyä että kuinka kaunis ja mahtava hymy minulla sitten onkaan (;D), mutta muuten luulen että nämä leikkaustarinatkin alkavat olla loppuun kaluttuja. Mutta jos kysyttävää ilmenee niin kommentoikaa tai laittakaa sähköpostia :)

-Marianna


 

15.9.2014

Kohta kuukausi operaatiosta

Leikkauksesta on ylihuomenna kulunut neljä viikkoa. En voi käsittää, kuinka nopeasti tämä aika on mennyt! Kuten tuolla varsinaisen blogin puolella kirjoittelinkin, niin alussa seitsemän viikon (sairas)loma tuntui aivan järjettömän pitkältä. Ja nyt menen kahden viikon päästä töihin ja muutan Helsinkiin! Kääk…

Minulla piti olla tänään aika toiseen jälkitarkastukseen kirurgille TAYSiin, mutta se peruttiin aamulla jonkun kiireisen tapauksen tullessa tilalle. Noh, tämä ei maailmaani kaada ja sain uuden ajan keskiviikolle. Menen silloin myös oikojalle, joten luvassa on taas oikein hammashoidon teemapäivä.

Turvotukset ovat lähes kokonaan jo laskeneet. Oikealla puolella on kautta linjan ollut jotenkin enemmän ongelmia, ja nytkin se tuntuu vielä vähän paisuneelta, kun taas vasen puoli on jo ihan normaali, samanlainen kuin ennen leikkausta. Tuossa pari viikkoa sitten oikean puolen haavasta tihkui suuhun kudosnestettä, mutta kirurgi sanoi sen olevan ihan ok eikä vaatinut toimenpiteitä. Hän kirjoitti minulle kuitenkin varmuuden vuoksi antibioottikuurin, mutta en syönyt sitä silloin koska hän sanoi, että se voi olla ihan turhakin, kun kyse ei ollut infektiosta. Tuosta käynnistä noin viikon päästä kuitenkin oikean puolen haava alkoi tulehtua, vähän turvota ja suuhun tuli pahaa makua. Siispä hain ja söin AB-kuurin, joka kyllä auttoi. Kuuri loppui eilen mutta edelleen tuo oikea puoli on vähän..kummallinen. Minusta tuntuu, että luu ei ole ihan kokonaan parantunut. Haava itsessään on aivan fine mutta kun kevyesti painan oikean puolen leuan koloa, jonka kohdalla siirto on tehty, se tuntuu pienesti kipeältä. Ja vasen puoli taas ei vastaavasti tunnu miltään. Lisäksi minusta näyttää ja tuntuu, että oikealla vieläkin olisi vähän turvotusta. Viimeksi TAYSissa käydessäni minusta otettiin koko pään OPTG, tosin silloin tätä mennyttä tulehdusta ei tietääkseni vielä ollut. Katsotaan siis ylihuomenna, mitä kirurgi sanoo. Mitään akuuttia tämä ei kuitenkaan ole.

Tällä hetkellä suurin ongelma tähän leuka-asiaan liittyen on öisin hampaiden yhteen pureminen. Kirurgi sanoi että se on hyvin tavallista, mutta voi pojat on se tuskallistakin. Aivan poikkeuksetta olen kaikki yöt hampaat aivan irvessä tiukasti kiinni. En siis narskuta edestakaisin vaan puren hampaita todella tiukasti yhteen. Joskus huomaan tekeväni sitä päivälläkin. Tämä pureminen aiheuttaa melkoista kipua leukaniveliin, erityisesti oikealle joka on ollut aivan jumissa jo monta viikkoa. En ole esimerkiksi pystynyt tekemään lainkaan leukajumppaa, jota kirurgi minulle määräsi. Jumpan oli tarkoitus lisätä liikkuvuutta, mutta olen kyllä onnekseni huomannut että jumppaamattomuudesta huolimatta liikeradat ovat suurentuneet reilusti. Saan suuta auki tuplasti enemmän kuin pari viikkoa sitten ja sivuliikkeetkin ovat vähän parantuneet, tosin vasemmalle en saa leukaa vietyä lainkaan koska oikea nivel ”kanittaa” niin tiukasti. Oikojalleni tästä mainitsin jo viime viikolla, mutta ei hän osannut asiaan oikein mitään sanoa. Tuon samaisen nivelen kanssa minulla on ollut isoja (tätäkin pahempia) ongelmia jo oikomisen aikana. Yhdessä vaiheessa puolitoista vuotta sitten en pystynyt syömään ruisleipää lainkaan, enkä haukkaamaan kunnolla koska nivel oli niin jumissa. Mutta katsotaan, eiköhän se tuosta parane. Varsinaisesti levossa nivel ei ole öitä lukuunottamatta kipeä, tilanne laukeaa aamuisin heti kun nousen ja tietoisesti pystyn rentouttamaan leukani. Nytkin siis niveleen sattuu vain, jos yritän väkisin viedä sitä sivulle (mitä en tietenkään tee). Silti, jos tämä on suurin vaiva niin kestän sen kyllä :) Tilannehan paranisi välittömästä purentakiskolla, mutta sellaista minulle ei vielä voi tehdä. Ja kunhan sivualueen hampaat saadaan kontaktiin, niin olen luottavainen että tilanne paranee kun purenta tasapainottuu.

Alla olevat kuvat on otettu tänään. Niistä voi nähdä, kun oikein tarkkaan katsoo, että oikean puolen leukakulma on vähän vasenta pulleampi. Lisäksi huuleni on vielä vähän epäsymmetrinen. Uskoisin, että sen asento muokkautuu paremmaksi kunhan tunto palaa kunnolla oikeaan poskeeni. Kirjoitan tunnottomuusasioista ihan erikseen tässä lähiaikoina. Keskimmäisessä kuvassa näkyy kumivedot, joita käytän vielä vähintään joitakin viikkoja, uskoakseni kauemmin. Ne tukevat leuan lihaksistoa ja estävät leukaa ”liukumasta” takaisin taakse. Oikojani sanoi viimeksi että hän yrittää näillä lisäksi vahvistaa vasemman puolen purentasuhdetta, mutta henk.koht. olen kyllä sitä mieltä että nämä jänis-kumilenkit ovat siihen liian löysät. Keskustelemme siis tästäkin asiasta keskiviikkona :)

  leukaleikkaus turvotus toipuminen leukaleikkaus turvotus toipuminen

Sekä oikojan, kirurgin että itseni mielestä profiilista tuli erittäin harmoninen ja hyvä. Olen todella, todella tyytyväinen tulokseen sekä toiminnallisesti (nyt jo) että ulkonäöllisesti. Minulla deformiteetti eli ”epämuotoisuus” leuassa oli niin pientä, että ulkonäön muutos oli aika minimaalinen. Toisilla, jos ulkonäkö on ennen leikkausta kovin erilainen, voi omaan peilikuvaan tottumiseen mennä pitkäkin aika ja jotkut kärsivät ihan oikeista psykososiaalisista ongelmista. Minulla kuitenkin asiat ovat hyvin ja muutos tosiaan niin pieni, että eipä tässä mitään. Kunhan tuo alahuuli vielä kunnolla suoristuu niin ei ole mitään valittamista :)

leukaleikkaus turvotus toipuminen

-Marianna


 

 

25.8.2014

Turvotusta leukaleikkauksen jälkeen

Leikkauksesta on nyt viisi päivää, ja oloni on kerrassaan mainio. En olisi villeimmissä kuvitelmissanikaan voinut arvata, että olen alle viikon päästä operoinnista jo tässä kuosissa. Tulin äsken saunasta, kävin tänään veljeni luona kylässä, Prismassakin olen näyttäytynyt ja mennyt sinne kävellen. Mitään raskasta en tietenkään ole tehnyt, en ole edes tiskikonetta tyhjännyt… Mieheni hoitaa auliisti osansa eli tekee kaikki kotityöt (hän on kesälomalla). En ole tehnyt mitään raskasta, vaan noudatan ohjeita vaikka olo onkin parempi kuin odotettiin. Päivät kuluvat ihan mukavasti, kun miehenikin on lomalla ja NetFlixissä on paljon katsottavaa ;) Lisäksi lainasin läjän Harry Pottereita ja muita kirjoja ja niiden kanssa päivät ovat sujuneet kivasti.

On ollut tosi mukava huomata, että paraneminen tässä alussa on niin nousujohteista. Ehkä eniten hankaluutta on tuottanut syöminen. Ruokahaluni on ollut koko ajan melko hyvä, mutta kun varsinkin alussa syöminen oli arkuuden, turvotuksen ja suun pienen avauksen vuoksi vaikeaa niin ruokahalukin alkoi vähentyä. Lisäksi kipulääkkeet tekivät vatsavaivoja ja osittain varmaan pahoinvointiakin. Ensimmäisinä päivinä kotona hajut (esim. pihvin haju jääkaapissa) teki suorastaan kuvottavan olon ja jopa lääkkeetkin haisivat mielestäni pahalta. Sosekeittoihin kyllästyi nopeasti, kun niitä söi kolme päivää 3-4 kertaa päivässä. Syömisen hankaloitumisella oli myös tosi iso psykologinen merkitys, mitä en kyllä ollut osannut ajatella. Kun syöminen oli hankalaa ja ruoka (=soseet) eivät houkutelleet, alkoi syöminen tapahtumana ahdistaa ja inhottaa, ja tämä taas lisäsi kuvotusta ja huonoa oloa. Lääkkeiden ottaminenkin oli tämän kuvotuksen aikana vaikeaa, otin kipulääkettä aamuöisin ja muutaman kerran meni varmaan viisi minuuttia kun vain tuijotin pilleriä enkä kerta kaikkiaan halunnut laittaa sitä suuhuni. Kaikkia tällaisia omituisia juttuja syömisvaikeudet toivat mukanaan, mutta onneksi tätä ei kestänyt kuin pari päivää.

Opiskelukaverini, joka on käynyt läpi saman jutun, kertoi että heti kun pystyi syömään tukevampaa ruokaa niin olo parani kaikin puolin, ja tämä on kyllä ihan totta minunkin kohdallani. Perjantaina söin jauhelihakeittoa ja tänään perunamuusia ja jauhelihakastiketta, ja voi pojat että ne maistuivat hyvältä! Ihanan maun lisäksi tunne siitä, että syön normaalia ruokaa (muhennettuna tietysti), teki olon todella hyväksi. Nyt siis jo muutaman päivän olo on ollut mainio niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lauantai-iltaan asti oli vaikeaa, mutta sen jälkeen aika on rullannut kivasti. Äsken tein mansikkapirtelöäkin, nam nam :)

Turvotusta minulla oli koko touhun jälkeen mielestäni (ja lääkäreiden mielestä) minimaalisesti. Pahinta turvotus oli kolmantena ja neljäntenä päivänä, oikeastaan se lisäturpeus nousi kolmantena yönä leikkauksen jälkeen. Osastolla toki olin pulleana mutta en lainkaaan niin pahasti mitä odotin! Olin sekä turvotuksen että kipujen ja tunnottomuuden suhteen varautunut monin verroin pahempaan, pessimisti ei pety ja olenkin siis saanut iloisena todeta että turvotus on pysynyt vähäisenä. Eilen ja tänään olen näyttänyt siltä, että uskaltaisin jopa väittää että huivi kaulassa en herätä edes erityisesti huomiota julkisilla paikoilla. Lisäksi minulla ei ole yhden yhtäkään mustelmaa eikä muutakaan ihovauriota. Ihan siloposki en kuitenkaan ole, turvotusta on nyt leikkaushaavojen alueella ja leuan alla (kuin olisi kilon kaksoisleuka) ja turpeuden vuoksi leukakulmani ovat jotenkin ylikorostuneet. Tiedän kuitenkin, että en jää tämän näköiseksi joten homma on ihan ok. Eniten iloitsen siitä, että profiilini on hyvä. Se oli asia, jota jännitin etukäteen, että tuleeko profiilistani ja leuankärjestäni liian ”jykevä”. Näytän kyllä Ridge Forresterilta tällä hetkellä mutta turvotuksen laskettua uskon olevani täysin tyytyväinen peilikuvaani tältä osin :) Noh, katsokaa itse…

Vasemmanpuoleiset kuvat on otettu puoli kuudelta leikkausaamuna (keskiviikko). En siis ole yleisesti ottaen kovin hehkeä, mutta kasvojen muoto tietenkin käy ilmi. Oikeanpuoleiset kuvat on otettu eilen illalla (sunnuntaina), eli neljä ja puoli päivää operoinnista.

leukaleikkaus turvotus toipuminen

Alla olevassa hymykuvassa pyydän huomioimaan, että oikeanpuoleinen kuva on otettu himpun lähempää kuin vasen. Pääni ei siis todellisuudessa ole ihan noin valtava…

leukaleikkaus turvotus toipuminenleukaleikkaus turvotus toipuminen

Turvotus on tällä hetkellä epäsymmetristä siten, että vasen puoleni turvottaa enemmän kuin oikea. Oikea puoli on koko touhun ajan ollut kipeämpi kuin vasen, joten en osaa sanoa mistä tämä epätasapaino johtuu.

Keskimmäisessä kuvaparissa sekä allaolevassa kuvassa näkyy, että leikkaustappeihin (nuppeihin, jotka ovat brakettien välissä) on kiinnitetty kumilenkit. Kumpparit laitettiin kotiuttaessa, ja pidän niitä vähän eri paikkoihin vaihdellen nyt ainakin 4-6 viikkoa. Tällä haavaa tarkoitus on estää leukaa karkaamasta takaisin taakse (minne se ilmeisesti mielellään menisi) ja myöhemmin kumilenkeillä suljetaan sivualueiden avopurenta (kerron tästä lisää myöhemmin). Kumpparit kiristävät leukoja yhteen, ilman niitä saan suuta auki nyt ehkä 2,5 cm, niiden kanssa ehkä 1,5 cm. Ne tuntuvat oikeastaan silti ihan miellyttäviltä, ilman lenksuja tuntuu että leuka ”roikkuu” vähän miten sattuu. Lihakset ovat tietenkin nyt aivan sekaisin eivätkä tiedä miten toimia (ja osa vaurioitunutkin leikkauksessa) joten tällainen elastinen tuki tekee niille ihan hyvää :)

leukaleikkaus turvotus toipuminen

Eri vahvuisilla kumilenkeillä on omat nimet. Nämä ovat ”jänikset”.

Ainoa, mikä tällä hetkellä mättää, on ylläolevasta kuvasta näkyvä keskiviivojen poikkeama. Ala- ja yläetuhampaideni keskimmäinen väli ei siis ole samalla kohtaa, vaan alakeskiviiva on millin verran vasemmalla. Tästä pitää jutella oikojan kanssa ensi viikolla, huomenna menen TAYSiin jälkikontrolliin.

Olen muuten keksinyt, miten saan tälle oikomissivulle kommenttiboksin! Touhuan sen asian parissa, siihen asti pyydän kommentit joko etusivulle tai spostiin cherrymarja(ät)gmail.com.

-Marianna


 

 

22.8.2014

48 tuntia BSSO-leukaleikkauksen jälkeen

HUOM: teksti sisältää ehkä jonkun mielestä ällöttäviä yksityiskohtia leikkauksesta ja sen jälkeisestä ajasta. 

Huh, on tämä elämä vaan hurjaa. Tasan 2 vuorokautta sitten makasin leikkauspöydällä, ja nyt olen ollut jo kotonakin yhden yön. Olo on melkoisen turpea, kerron siitä pian lisää, mutta jospa edetään järjestyksessä…

Menin siis puoli kahdeksaksi aamulla TAYSiin korva- ja suusairauksien osastolle. Minulle nimetty omahoitaja otti minut vastaan, vei huoneeseen (sain ikkunapaikan, jes!) ja sitten alkoivatkin valmistelut. Verenpaine ja -sokeri mitattiin, sain leikkauspaidan ja ah-niin-ihanan sairaala-aamutakin ja tossut jalkaan. Ihmettelin vähän, että mitäs tuo hoitaja tuossa noin hössöttää mutta hän kertoikin, että menen jo kahdeksaksi leikkaussaliin! Tieto oli oikeastaan aika helpottava, eipä jäänyt aikaa stressailulle. Kävelin itse leikkaussaliin ja kiipesin leikkauspöydälle. Älyttömän komea anestesialääkäri kanyloi käteni ja kyseli vielä allergioista sun muista. Jännitti ihan hirveästi, kipulääkettä meni jo suoneen kun pillahdin itkuun. Siinä kyynelehtiessä filmi sitten katkesikin, nukutuslääke meni suoraan suoneen ja seuraavan kerran tiesin maailmasta jotain yhden maissa heräämössä.

Kertauksena vielä että minua ei ole koskaan aiemmin operoitu millään lailla, ei edes luomea ole poistettu. Kaikki sairaalatouhu oli siis ihan uutta ja ihmeellistä. Herätessäni heräämössä minulle oli viritelty sairaalasukista ja jääpusseista naaman ympärille kauluri, jollaista sitten käytin kyllä aina viime yöhön astikin. Kylmät pussit poskilla tuntuivat autuailta, hiukan oli kipuja, mutta olo oli ihan siedettävä. Hengittäminen tuntui jotenkin vaikealta mutta se helpottui, kun hoitaja nosti sängynpäätyä ylös. Olin aluksi heräämössä ainoa potilas ja eipä silti, koko ajan joku oli kyselemässä että kuinka voin. Olin pienessä tokkurassa nukutusaineesta ja jotenkin oli sellainen olo, että tekee mieli hirveästi jutella. Välillä kun hoitajat istuivat kauempana niin huutelin heitä lähemmäs että hei tiedättekös, että menen naimisiin keväällä ja että tapasin sairaalaan tullessa erään tuttavani ulkona? Kiinnostavaa varmaan…

Olo kuitenkin koheni aika nopeasti ja pää alkoi seljetä. Leikannut kirurginikin kävi sängyn laidalla hymyilemässä kuin hangon keksi ja kertoi, että leikkaus onnistui todella hyvin :) Tunsin jo heräämössä alahuuleni ja -leukani lähes normaalisti. Alaleuan hermot eivät siis olleet vaurioituneet juurikaan, jes! Leikkauskertomuksesta kävi myöhemmin ilmi että hermo oli pysynyt ”piilossa” leikkauksen aikana, mikä oli erinomainen juttu. Oikea puoli leuasta oli selvästi kipeämpi kuin vasen. Tässä vaiheessa turvostusta ei vielä ollut mitenkään hurjasti. Huuli ja leuka ovat tosiaan melko normaalit, mutta suupielet ovat aika puutuneet. Se ei ainakaan tässä vaiheessa haittaa, huulten tunto on tärkeämpi. Syöminenkin onnistuu, kun ruoka ei valu rinnuksille.

Pääsin heräämöstä pian osastolle toipumaan, olin siellä joskus puoli kahden maissa. Leikkaus oli kestänyt 2-3 tuntia, en oikein tarkkaan tiedä sitä vieläkään. Luin myöhemmin leikkauskertomusta ja kaikki oli tosiaan mennyt hienosti! Ja purentani, voi ihanuus, se näyttää loistavalta. Hampaat menevät niin nätisti yhteen, että. Toki tekemistä vielä on mutta leuat oli saatu todella hyvään asemaan ja tästä on nyt hyvä jatkaa oikojani kanssa.

Olin siis lopulta osastolla vain yhden yön. Aika meni arvatenkin nukkuessa, maatessa, syödessä (liemiruokinta) ja lääkkeidenannon rytmityksessä. Sain suoneen kortisonia (turvotukseen), antibioottia (tulehduksen ehkäisyyn) ja ihan alkuvaiheessa vielä kipulääkettä. Hyvin pian aloin kuitenkin saada kipulääkkeet ihan tablettina, kurkku ei ollut kipeä (intubointi tehtiin nenän kautta) joten sain nieltyä sen verran kun sain suutani auki ja pillerit tungettua hampaiden välistä. Suun avaus oli tuolloin ja nytkin 1-2 cm luokkaa. Minulla oli lisäksi vuorokauden verran dreenit eli veriputket, joiden toiset päät oli tuikattu leikkaushaavaan ja toiset päät tulivat suupielistäni ulos ja edelleen pieniin verisäiliöihin, jotka oli kiinnitetty paitaani. Verta ja kudosnestettä tuli leikkausalueelta pois aika lailla, mutta dreenit olivat ihan loistavat koska ne veivät tietenkin turvotusta pois. Pidin ympäri vuorokauden jääpusseja poskillani, ne ovat tällä hetkellä parasta mitä maa päällään kantaa. Oloni oli leikkauspäivänä väsymyksen ohella kuitenkin hyvä, pystyin puhumaan (!), soitin itse miehelleni ja äidilleni ja jaksoin käydä itse jo vessassa ja hakemassa jääpusseja. Makaamisesta tuli selkäkin kipeäksi joten mielellään sitä vähän kävelikin osaston käytävällä.

Seuraava päivä eli eilinen valkeni ihan ok tunnelmissa, kipulääkettä sain säännöllisesti mutta muuten olo oli ihan ok, tai sinne päin. Kävin polilla erikoistuvan kirurgin kotiutettavana (oma kirurgini ei ollut töissä) ja sain sairaslomalaput. Lisäksi hampaisiin asennettiin kumivedot, joita pidän nyt n. 4-6 vkoa. Kerron niistä tarkemmin myöhemmin mutta niiden tarkoitus on estää leukaani valumasta takaisin taaksepäin. Dreenit poistettiin samalla reissulla, ja sain tosiaan luvan lähteä kotiin. 30 tunnin kuluttua sairaalaan sisään kävelemisestä kävelin siis jo itse ulos, mieheni tuli hakemaan minut. Olen siis eilisiltapäivästä asti ollut jo kotona, päättelin että osastolla olemisesta ei ole vastaavaa hyötyä koska en olisi enää saanut muita lääkkeitä kuin mitä nyt kotonakin syön, ja makaaminen nyt on ihan sama tekeekö sen kotona (vaikka sähkösänky olikin loistava ;) ja jääpussit jäätyvät kotipakkasessakin. Eilinen meni Harry Potteria lukiessa ja kipulääkkeiden rytmityksessä. Tällä hetkellä otan lääkkeet neljä kertaa päivässä, 600 mg Buranaa ja 1G Panadolia/ 500mg Panacodia. Lääkemäärät tuntuvat isoilta mutta en voisi jättää yhtäkään pilleriä pois, kipuja on sen verran paljon (jos en ottaisi lääkettä). Viime yö oli aika vaikea, turvotus alkoi nousta kun en saa enää kortisonia ja dreenitkin ovat poissa. Olen siis eniten turvoksissa leikkauksen jälkeen nyt, kuten minulle kerrottiinkin että 3-5 päivää operaation jälkeen turpeus on pahimmillaan. Nukkuminen meni aika katkonaisesti, vaihtelin jääpusseja parin tunnin välein ja otin yölläkin kipulääkettä. Selkä ja hartiat ovat jumissa, aamulla teki jo mieli noustakin sängystä.

Tunnelma on nyt aika nääpeä mutta jaksan sentään olla jalkeilla ja kivut ovat kohtalaisesti kurissa. Turvotus on tässä vaiheessa ikävintä, leuka ja posket ovat pinkeinä ja arkana. En kuitenkaan näytä pelikaanilta, ehkä pulleaposkinen majava olisi kuvaavampi? Kaulani ei ole turvoksissa, mitä vähän olin odottanut. Leuat ovat vain leveät ja posket pinkeät. Kuviakin olen ottanut, mutta niiden aika on myöhemmin. Maha vähän vastustaa lääkemäärää, lähetin mieheni hakemaan Gefilusta ja muuta ruokaa. Onneksi sapuska maittaa, sen suhteen ei ole ollut ongelmia.

Nyt alkaa jo taas väsyttää, pitänee kiskaista sosekeitot naamariin ja ottaa pienet päivätorkut. Päivittelen lisää taas myöhemmin.

-Marianna


 

 

19.8.2014

Huomenna leukaleikkaukseen

Voihan kääk, nyt se päivä sitten koittaa. Leikkausaikani alaleuan pidennykseen on huomenna, TAYSiin pitäisi ilmoittautua 7.30 aamulla. Tänään puolenyön jälkeen ei saa juoda eikä syödä mitään, koskien siis myös huomisaamua. Tämä on minulle ongelma koska herään yleensä aamuisin todella nälkäisenä.. :D Muistaakseni leikkauskellonaikani oli aamupäivällä, en ole oikeastaan varsinaisesti sitä saanut missään vaiheessa tietooni. Erään kerran vain suupolilla kuulin, kun lääkärit mutisivat jotain kello kymmenestä, tai puoli yhdestätoista (?). Toivoisin, että pääsisin viimeistään silloin, koska aamulla varmasti jännittää ja samaten kyllä vielä se, että ei olisi kovin kiva olla iltapäivään asti syömättä.

Olen tässä menneellä viikolla jutellut kolmen tuttuni kanssa, jotka ovat käyneet läpi tämän saman leikkauksen eli BSSO:n (linkki menee YouTube-videoon, jossa on animoitu leikkaustekniikkaa. Ei siis sisällä mitään ällötyksiä. Kaikilta osin tuo leikkaustekniikka ei ole sama kuin minun tapauksessani, mutta alaleuan pidennyksen tekniikka siitä käy hyvin esiin). Näiden tuttujeni kommentit ja ohjeet ovat olleet pääosin todella kannustavia ja positiivisia. Suurimmat ongelmat liittyvät arvatenkin leikkauksen jälkeiseen aikaan, näistä kolmesta yksi kertoi että typerintä oli se, että leukaan tuli ihmeellisiä kutituksia ja kylmän tuntemuksia sekä se, että syödessä olisi tarvinnut esiliinan, niin sotkuista se oli. Kaksi muuta tuttavaani taas eivät tällaisia sotkemis”oireita” tunnistaneet. Entinen työkaverini jopa suorastaan hehkutti, kuinka positiivinen kokemus koko leikkausprosessi olikaan ja että sairaalassa olo oli kuin kuninkaalla! :D

Tällä viikolla jännitys on kyllä lisääntynyt aika lailla. Koko viikon mahassa on hiipinyt inhottava kivistys tai ällötys, ja leikkausasia on pyörinyt mielessä ihan hirveästi. Mietin sitä oikeastaan koko ajan. En ole peloissani, mutta jännittää kyllä. En oikeastaan pelkää tai jännitä sitä, että joku menisi pieleen tai että minulla olisi mitään hirmuisia kipuja. Luotan että ammattilaiset sairaalassa murehtivat nämä asiat puolestani. Jännitän prosessia kokonaisuudessaan ihan sairaalaan menoa myöten, ja samaten kyllä jänskättää ja jotenkin kummeksuttaa se osastolla oleminen leikkauksen jälkeen. Minulle tuntuu vaikealta ajatus, että en saa tai pysty itse kontrolloimaan olemistani ja tekemistäni, vaan että pitää heittäytyä muiden hoidettavaksi. En osaa oikein ajatella, miltä tuntuu tilanteessa kun joku muu ajattelee puolestani, että miten minun tulee olla ja mitä tehdä. Tavallaan kyse on siis kontrollin osittaisesta menettämisestä, ja se ei tunnu ajatuksena mitenkään erityisen kivalta. Toisaalta, en ole osastolla väkisin ja minun toiveitani kuunnellaan sun muuta, joten ehkä yritän vain ajatella olevani jossain hotellissa täysihoidossa :D

Kävin tällä viikolla vielä oikojalla sovittamassa leikkaussplinttiä, josta tarkempaa tietoa löytyy skrollaamalla alaspäin 8.4.2013 päivättyyn tekstiin. Sain mukaani TAYSiin vietäväksi artikulaattorin, johon kipsini on valettu siten, että aikaan on saatu purenta, joka leikkauksessa toivotaan saavutettavan. Laitteesta en osaa sen kummemmin kertoa, se on enemmän hammaslaboratorion ihmisten hommaa. Näette kuitenkin kuvista, millainen häkkyrä tuo on ja millainen purentani pitäisi leikkauksen jälkeen olla. (Huom. jäljennös on vähän suttuinen, koska jäljennösaine jää aina braketteihin aika voimakkaasti kiinni.)

IMG_3361 IMG_3362 IMG_3363

Tällä haavaa alaleukaani ollaan siis siirtämässä toiselta puolen 5,5 mm, toiselta 5 mm. Toinen leukakulmani on hieman pidempi kuin toinen, ja purentasuhteenikaan ei ole molemmin puolin sama. Joka tapauksessa tavoitteena olisi n. 1-2 mm ylipurenta, eli sen verran pitäisi ylähampaiden olla alahampaita edempänä. Tällä hetkellä etäisyys on n. 7-8 mm luokkaa.

Nyt pitäisi vielä mennä saunaan ja pakata sairaalakassi. Yleensähän niitä kai pakkaillaan synnytyslaitokselle lähdettäessä, mutta aionpa pakata nyt minäkin :D Mukaan lähtee ainakin tablettitietokone, villasukat, kirja ja korvatulpat. Kaiken muun saanee sairaalasta.

Palailen tänne blogiinkin heti, kun kotiudun ja jaksan vääntäytyä koneelle. Olotila kotiinpaluun aikaan on vielä vähän arvoitus. Kirjakasa ja sosekeitot ainakin odottavat :)

Pitäkäähän peukkuja!

-Marianna


 

16.6.2014

Taas olisi aika oikomispäivityksen. Olen hampaistani viimeksi kirjoittanut maaliskuussa, eikä oikeastaan mitään lisättävää ole sen jälkeen tullutkaan ennen kuin tänään. Maaliskuussa siis kävin viimeksi konsultaatiossa TAYSissa siellä vastaanottavalla oikojallani. Hoitava oikojani on kuitenkin yksityispuolella, josta minut lähetetään leuan pidennysleikkaukseen TAYSiin. Ainakaan minun tiedossani ei ole, että leikkauksia tehtäisiin yksityisesti, ainakaan Tampereella.

Varoitus: jos olet kovin ällöherkkä kuvailulle leikkaustekniikasta, niin kannattaa hypätä tulevat tekstit yli.

Maaliskuussa vastaanotolla oli sekä minut leikkaava kirurgi (sain sen kenet toivoinkin, jes!) ja TAYSin oikoja, tai erikoistuva hän vielä tällä hetkellä on. Kirurgi oli into päällä ja suunnitteli leikkausta, ja innokas kun oli niin hän intoutui lennokkaisiin suunnitelmiin joissa alaleuan lisäksi leikattaisiin myös yläleuka, eli leikkauksesta tulisi nk. Bimax. Yläleuan siirtoa kirurgi alkoi visioimaan esteettisen kompensaation vuoksi, eli ettei alaleuastani tulisi liian jykevän näköinen. Yläleuan operoinnissa on vain sellainen juttu, että siinä nenän seinämät ovat leikkauksen aikana ”irtonaisena”, koska niiden alareunassa oleva yläleuka irrotetaan leikkauksen aikana blokkina. Olin viimeisenä vuonna AMK:ssa harjoittelussa Vaasan keskussairaalan suupolilla ja olin kaksi kertaa avustajana tällaisessa leikkauksessa. Voin sanoa, että ei oikein se lihamötkö pöydällä näytä ihmiseltä, kun silmien päällä on teipit, nenässä letku ja yläleuka heiluu irtonaisena… Kirurgi kertoi myös, että nenää voidaan lopuksi kuroa hieman umpeen, mutta vaara on että nenä jää hieman leveämmäksi kuin ennen. Nose jobia siis kaivattaisiin… :D Anyways, kerroin kirurgille että olen valmis melkeinpä mihin vain, kunhan tulos olisi hyvä. Minulla on erittäin kova luotto hoitavien lääkärieni ammattitaitoon ja uskon, että he tietävät, mikä minulle on parasta ja mihin he pystyvät.

Tuolla käynnillä asiat eivät oikein kauheasti edenneet koska lääkärit jäivät miettimään hoitolinjaa ja sitä, miten hoitoa jatketaan ja mitä leikataan vai leikataanko. Parin viikon päästä kirurgeilla ja oikojilla oli nk. terapiapalaveri, jossa he porukalla katselivat kipsejäni ja kuviani ja pohtivat, mikä olisi paras hoitolinja. Tällöin olin vielä toiveikas, että pääsisin leikkaukseen toukokuussa.. Terapiapalaverin jälkeen TAYSin oikoja soitti minulle ja kertoi mitä oli puhuttu, ja että hän itse oli saanut idean Herbstin kojeesta, jonka toimintaperiaate olisi ollut sama kuin jaspereissa, joista olin jo aivan oikomisen aloituksessa kieltäytynyt. Nämä kojeet toisivat jousien avulla alaleukaa keinotekoiseen kärkipurentaan siten, että hampaita yhteen purressa ylä- ja alaleuan välillä oleva jousi pakottaa alaleukaa eteenpäin.

Kuva täältä

 

Minulla ei ole jaspereista omakohtaista kokemusta kuin potilaita hoitaessa, ja silloin jo ajattelin että tällaiseen hoitoon en ole halukas, en millään. Tämän tein oikojalleni selväksi ja jatkoimme alusta asti kirurgisella hoitosuunnitelmalla, joka muutenkin oli kyllä ykkössijalla jaspereiden ollessa vaihtoehtona. En edelleenkään pidä leikkausta mitenkään kovin pahana asiana, minua ei ole koskaan leikelty mutta olen silti mielestäni hyvin tiedostanut sen, että leikkauksen jälkeinen aika on tosi kurjaa ja ”leikkaus on aina leikkaus” kuten minulle on hoettu kyllästymiseen asti… Luotan kuitenkin siihen että kaikki menee hyvin ja kun olen nähnyt monien potilaiden selviävän prosessista, niin miksi en minäkin. Hoitomotivaatiossani ei ainakaan ole valittamista.

Tuolloin lääkäreiden terapiapalaverin jälkeen oikoja pudotti pommin ja kertoi, että en ole vielä leikkausjonossa, enkä siihen pääsisikään ainakaan ennen kesäkuun käyntiä (eli tätä päivää). Olin tästä todella, todella pettynyt ja suorastaan raivostunut, kun tuntui että hoitoni vain venyi ja venyi eikä mikään tuntunut liikkuvan eteenpäin. Lisäksi minua kyllä aika lailla kalvoi se, että marraskuussa tehdyn lähetteeni jälkeen vielä tähän kesäkuuhun asti en tiennyt, mikä on hoitosuunnitelmani ja koska pääsen leikkaukseen. Ilmeisesti hoitotakuuta ei myöskään sovelleta tämän kaltaiseen hoitoon joten leikkausajankohta jäi vielä tähän päivään asti aivan hämärän peittoon.

Mutta, jasperit ja Herbstit jäivät taa ja tänään kun menin tämän oikojan sekä TAYSin suupolin ylilääkärin vastaanotolle niin he olivat sitä mieltä, että pelkkä alaleuan siirto on minulle osuvin ja sopivin hoito. Ilmaisin melko napakasti sen, että tämä pitkä odottelu ei ole ollut mieleeni ja haluaisin leikkaukseen HETI kun mahdollista. Olen siis ollut leikkausvalmis jo kuukausia, vielä ennen leikkausta pitää vielä juosta oikojallani ottamassa leikkausmuottia varten jäljennöksiä, asettamassa leikkaustapit kaariin, sovittamassa muottia jne, mutta tämä hoituu kyllä. Ylilääkäri oli TAYSissa jo lähdössä kun vielä kerran tivasin, että olisiko mahdollista saada mitään konkreettista aikaa siihen, koska pääsisin leikattavaksi. Kerroin tulevista työkuvioistani, muutosta ja häistä ja yritin kaikin puolin vakuuttaa heidät siitä, että tällä ajankohdalla ja sen tietämisellä olisi minulle todella suuri merkitys.

Tivaamiseni tehosi lopulta ja sain kuin sainkin tietää jonkun päivän! Olen taikauskoinen enkä sano sitä ääneen, mutta huoh sentään, se on aika pian. Jos kuuma kivi ei tipu taivaalta eikä mikään kiireellinen tapaus mene edelleni, niin tuo valittu päivä pitää. Nyt kaikki sitten sormet ja varpaat ristiin, että kaikki menisi sujuvasti ja leikkaus toteutuisi sovitusti! Elokuussa olen ollut kojeet suussa kaksi vuotta. Vihoviimeinen deadline (minulta kysyttäessä) on ensi keväänä, kun haluan astella alttarille ilman hammasrautoja :)

-Marianna


 

6.3.2014

Lueskelin tässä yhtä lempiblogiani, jossa Karla kirjoitteli itselleen aloitettavasta oikomishoidosta. Siitäpä tuli sitten mieleen etten ole aikoihin kirjoittanut, että mitä minun hampailleni kuuluu!

Olen menossa ensi viikolla kirurgin konsultaatioon TAYSiin. Siellä toivottavasti kuulen leikkausaikataulusta jotain, huoh, tämä on sellainen asia mikä tällä hetkellä eniten mietityttää ja harmittaa: eli koska pääsen leikkauspöydälle. Poistoaukot ovat olleen aivan ummessa jo aikapäiviä, oikojan kanssa hoito on kylmän sodan vaiheessa eli molemmilla puolilla odotellaan, eikä tehdä oikein mitään :D Oikojan puolesta tällä hetkellä tosiaan toteutellaan vain pieniä hienosäätöjä, jotka tosin sitten hieman lyhentävät postoperatiivista oikomista. Rivini ovat nyt todella kauniin suorat, ainoa murheenkryyni on se, että tällä hetkellä kaarilangan alla on taas voimaketjua, joka aikojen saatossa aina värjääntyy aika ikävästi. Lisäksi voimaketju on muutenkin aika epähygieeninen pitkän ajan käytössä ja hampaani sen altakin ovat ikävästi ottaneet väriä :-/ Onneksi oikojani putsaa värjäytymät aina kaaren irrottaessaan!

Leikkausjutut ovat ajoittain pyörineet mielessä paljonkin, ja olen jutellut tuttujen hammaslääkäreiden kanssa asiasta, lisäksi yksi työkaverilääkärini on käynyt samat kuviot vielä vähän massiivisemmin läpi kuin minä. Kaiken leuan leikkamiseen liittyvän jutun lisäksi ihan oikeasti jännittää myös se, että en saisi sairaalabakteeria. Tämä voi kuulostaa jonkun mielestä ylimitoitetulta pelolta mutta TAYS ja PSHP ovat Suomen kärkeä MRSA-tartunnoissa, ja asiaa ja tilastoja tutkittuani pelko tai jännitys asiasta eivät ihan tuulesta temmattujakaan ole. Aion tästä jutusta jutella myös ensi viikon kirurgin käynnilläni.

Hampaani nyt

 

Kuvassa olen tuonut alaleukaani eteenpäin, sillä tavalla kuin leikkauksessakin olisi tarkoitus. Huomaatte varmaan, mikä tulee eteen: sivut jäävät auki eli poskihampaat eivät yllä yhteen, tämä tulee olemaan tilanne myös leikkauksen jälkeen. Nuo sivut kurotaan sitten yhteen kumilenksuilla, jotka viritän ylähampaista alahampaisiin. Siinä on sitten kunnon kumpparijumppaa muutamaksi kuukaudeksi.. Toivoisin ja tarkoitus olisi, että post-op oikominen kestäisi noin puoli vuotta. Niin tai näin, harras (ja realistinenkin) toiveeni olisi ottaa uusi vuosi 2015 vastaan jo ilman kiinteitä kojeita :)

Olen peilistä tuijotellut profiiliani leuka eteen tuotuna, eli katsellut miltä tulen leikkauksen jälkeen näyttämään. Homma on vain vaikeaa näin kuivaharjoitteluna siksi, että huuleni ja leukani lihakset pingottuvat turhankin paljon, kun tuon leuan eteen. Leikkauksen jälkeen lihasten muokkautuminen onkin oma juttunsa, toivon että puremalihaksia ei hirveästi pakota toipumisaikana, kun muutenkin on varmaan aika murjottu olo…

Ensi viikolla olen kuitenkin viisaampi, toivottavasti osaisivat sanoa jo jotain leikkausjonostakin! Kunhan vain ei mene Justin Timberlaken keikan kanssa päällekkäin niin muulla ei sitten olekaan väliä :D

-Marianna


 

 

28.10.2013

Kävin tänään oikojalla. Nyt alkaa jo vähän täpistä takapuolessa, nähkääs oikojani päätti että nyt on aika tehdä lähete PSU:lle eli TAYSin suupolille leikkaukseen.

Edellytys sille, että voin mennä leikkauspöydälle, on se että premolaarien poistoaukot ovat ummessa operaatioon mennessä. Niitä tässä onkin nyt sitten suljettu jo hyvän aikaa erinäisillä kumivedoilla ja voimaketjuilla. Vielä on pientä (n. 1-2 mm) aukkoa vasemmalla puolen sekä alhaalla että ylhäällä. Voimaketju uusittiin tänään, rakojen pitäisi taas ensi kertaan mennessä pienentyä ja samalla koko eturivistöä vedetään hieman sisäänpäin, etteivät yläetuhampaani olisi niin kaltevat. Samaten yläetuhampaitani painetaan hieman sisään kuoppaansa päin, nyt ne esteetikkojen mittapuulla ihan hitusen ”roikkuvat” eli näkyvät liikaa huulen alta. Kaareni ovat nyt kauniissa kunnossa ja oikojani mukaan sopivat melko hyvin toisiinsa. Ylipurentani on nyt n. 11 mm, ja alaleuan siirto tulee olemaan jotain 8-9 mm paikkeilla. Toivottava, jäljelle jäävä ylipurenta olisi siis parisen milliä.

Ennen leikkausta tarvitaan kaksi röntgenkuvaa, jotka otettiin viime kerralla. Lisäksi tarvitaan jäljennökset eli kipsihampaat tämänhetkisestä tilanteesta. Ne otetaan parin viikon päästä. Tämän jälkeen pidämme vielä pienen pow-wow´n jossa käymme läpi leikkaukseen liittyviä asioita. Joka tapauksessa leikkausta saanee odotella puolisen vuotta joten ehdin tässä välissä käymään oikojalla vielä useita kertoja. Mutta nyt kun lähete tehdään niin samaan syssyyn otetaan leikkausta varten nämä em. dokumentit. Juuri ennen leikkausta valmistetaan sitten splintti eli leikkausmuotti.

Kaikki ovat kyselleet, että jännittääkö leikkaus. Ihan rehellisestikin sanoen ei ole jännittänyt vielä yhtään, koska leikkauksen ajankohtaa en ole tiennyt kuin jollain hämärällä tarkkuudella. Nyt kun sitten aletaan lyödä mustaa valkoiselle ja leikkaus alkaa vääjäämättäkin lähestyä, niin alkaa se jännityskin hiipiä mieleen. En ole koskaan edes nilkkaa nyrjäyttänyt, luomeakaan ei ole poistettu enkä ole yhtä ainoaa yötä viettänyt sairaalassa. Viisuria poistettaessa taidettiin pieni viilto tehdä ikeneen, siinä on suurin kirurginen operaationi ;) Olin kyllä harjoittelussa Vaasan keskussairaalan suupolilla kuusi viikkoa, mutta siinä se sairaalakokemus sitten onkin :D Eli koko juttu on kyllä ihan outoa ja uutta. Kun miettii millaista se meno siinä leikkaussalissa on, niin olen kyllä tosi iloinen että olen nukutettuna, vaikka pelkkä nukuttaminenkin vähän jännittää. Hui.

Sairausloma leikkauksen jälkeen on kuusi viikkoa, jos kaikki vain menee hyvin. Toivoisin, etten ole kovin kipeä operaation jälkeen. Onneksi koko kevät on koulun puolesta melko löysää joten ehdin hyvin makoilemaan kotona… Olen myös vakaasti päättänyt, että elän saikkuni jäätelöä syöden. Haha.

Toivon todella hartaasti, että leikkausjono etenee ennemmin nopeammin kuin hitaammin. Jos kaikki menisi super onnekkaasti niin haluaisin päästä pöydälle jo heti vuodenvaihteen jälkeen, mutta se lienee toiveajattelua… Onneksi saan kuitenkin joulukinkut sun muut syödä ihan rauhassa vielä nykyisellä leukamallilla ;)

Palailen asiaan taas kun tulee jotain kertomisen arvoista lisätietoa. Ciao!

-Marianna


 

15.8.2013

Kävin tänään taas oikojalla. Ja siis vanhassa työpaikassani, ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun kesäkuun lopussa sieltä lähdin irtisanoen itseni. Olin koko päivän iloisella päällä kun tiesin näkeväni kaikki vanhat, ihanat työkaverini. Menin bussilla samalle pysäkille, jolle menin aina joka aamu ennen töihin. Kävelin samaa suojatietä ja aivan vaistomaisesti kurkkasin olkani yli risteyksessä, jossa on huono kulma ylittää tie autoilijoihin nähden. Piti mennä ensin vielä kauppaan hakemaan kahvipöytään viemisiä mutta vanhasta muistista käännyinkin työpaikalleni.

Päästyäni sisään kaikki, siis kaikki, oli niin tuttua! Tietenkin, kun en ole ollut poissa kuin puolitoista kuukautta. Mutta tuli kyllä todellinen dejá vu, sillä olin todellakin kokenut sen joskus ennenkin :D Heti tiskillä sain niin lämpimän vastaanoton, ja kävellessäni kahvihuoneeseen oli sellainen olo, kuin olisin kotiin mennyt. Kun näin kaikki tutut kasvot, oli hieman absurdi, ihana mutta silti niin haikea fiilis siitä, että nämä ovat ne oikeat työkavererini. Ei sillä, uudessa työpaikassanikin kaikki ovat tosi mukavia ja ystävällisiä ja he ovat hienosti ottaneet minut osaksi porukkaa, mutta tietenkään fiilis ei ole sama kuin niiden tuttujen ja turvallisten ihmisten keskellä, joiden kanssa vietin kahdeksan tuntia jokaisesta arkipäivästä puolentoista vuoden ajan. En olisi uskonut, miten voimakkaita tunteita vanhojen tuttujen näkeminen minussa aiheuttaisi, mutta niin vaan kävin että olin aikamoisen tunnekuohun vallassa siellä tutussa paikassa. Kuin en olisi poissa ollutkaan… Fiilis on vieläkin vähän hassu, koska tunne vanhaan paikkaan menemisestä oli sama kuin joka päivä ennenkin, että nämä hyvät tyypit ovat tässä rinnallani koko ajan töitä tehdessä. Mutta kun lähdin, niin tajusin että ei ole enää meitä, vaan minulle nuo ihmiset ovat nyt ne. 


Onneksi pääsin lähimmän työkaverini tai oikeastaan jo ystäväni hoidettavaksi. Hän sen sitten kiteyttikin, että vaikka uudessa paikassa kaikki on hyvin ja kivasti niin outouden tunteen tekee se, että koko homma lähtee aivan nollasta. Kuin ensimmäinen koulupäivä. En tunne ketään kunnolla, tiedän kaikista hädin tuskin nimet, paikat ja käytännöt ovat uusia ja outoja. Versus vanha työpaikkani: tiesin kaikkien lasten ja lähes sisarustenkin nimet, tunsin persoonat, tiesin mistä tuo suuttuu ja toinen ilahtuu, osasin tehdä kaikki käytännön jutut ja tiesin, mitä jokaisen laatikon ja kaapinoven takaa löytyy. Tuttuus on niin turvallista ja miellyttävää, että siihen tekee mieli kietoutua ja jämähtää. Kaikki uusi on ihmeellistä, pelottavaa ja turhauttavaakin. Kunpa voisi osata ja tuntea heti kaiken ja kaikki! Mutta kun ei. Jatkan matkallani lähtöruudusta eteenpäin. Tiedän kyllä olevani oikealla tiellä, ja se onneksi lieventää hiukan tuskaa siitä, että vanhat ystäväni eivät tulleet mukaan :´-(

Palataanpa tästä jättämisen filosofiasta hampaisiini. Alkajaisiksi kuvia nykytilanteesta:

 

Takahampaat yhteen purtuna.

 

Kuvista näkyy hyvin se, missä nyt mennään: horisontaalinen ylipurentani eli hypini (kuinka paljon edempänä ylähampaat ovat alahampaita) on suurempi kuin koskaan. Se on tällä hetkellä 13 mm, joka on todella, todella paljon. Se on niin paljon, että olin oikeastaan hieman shokeeraantunut kun kuulin lukeman. Tiesin, että se on kasvanut hoidon aikana, mutta silti olin vähän järkyttynyt. Hoidon alkaessa hypini oli 8 mm, ideaali olisi n. 3 mm. Ja hampaistossa kun millikin on aika paljon, niin voi pojat, 13 milliä on tosi paljon, aivan liian paljon. Eipä sillä, tämä oli ihan tiedossa ja ei mikään hoidon epäonnistumisen osoitin, lähinnä vain sitä että ei se purenta ole kyllä todellakaan mikään hyvä. Tämä suuri ylipurentahan on siis koko minun oikomishoitoni villakoiran ydin ja suurin ongelmani. Poistoaukkoja suljettaessa hyp on kuitenkin kasvanut, ja se oli kyllä odotettavissa. Edelleen jatketaan aukkojen sulkua ja  lopuksi tämä jäätävä ylipurenta korjataan alaleuan siirtoleikkauksella, joka odottaa jossain kevättalvella. Motivaationi leikkaukseen pääsystä kasvaa koko ajan ja toivoisin sen olevan jo pian edessä- ja ohi.

Hieman huolestuttava juttu on vain se, että mitä enemmän alaleukaa joudutaan kirurgisesti tuomaan eteenpäin, niin sitä suurempi on alaleuan hermon venyttymisen tai vaurioitumisen vaara. Alaleuan hermokanava sijaitsee suoraan leikkausalueella ja mitä enemmän alaleuanluuta joudutaan hilaamaan eteenpäin niin sitä suuremmassa vaarassa hermo on. Alaleuan hermokimppu hermottaa koko alaleukaa aina leukanivelen ja korvan edestä huulen etuosaan asti, kumpikin alaleuan hermo kasvojen keskilinjaan eli huulten keskelle saakka.

Eli jos siis hermoon tulisi joku vaurio vaikka vasemmalle puolelle, saattaisi koko alaleukani vasemman puolen tunto vaurioittua aina alahuulen keskelle asti. Leikkauksen jälkeen tunto toki on poissa ja tuntemukset ovat juuri sellaiset kuin hammaslääkärissä johtopuudutuksen jälkeen, eli että tuntuu kuin huulta ei olisikaan, pistelyä, kihelmöintiä jne. Tunto palautuu kuukausien kuluessa ja jos kaikki menee nappiin, tulee tunto takaisin täysimittaisena. Jos taas kaikki ei mene hyvin, saattaa seurata esim. tunnottomia kohtia leuan/huulen/posken alaosan kohdilla tai jopa särkyjä. Olen optimistinen ja uskon kaiken menevän hyvin. Kun tuo hyp vaan on niin perhanan suuri… Toki vaikka joku tuntopuutos jäisikin niin eiköhän sellaisen kanssa oppisi elämään. Kunhan mitään särkyjä ei jäisi niin olisin tyytyväinen.

Leukaniveleni on vaivaillut säännöllisesti, enemmän on sellaista aikaa että se on kipeä/arka kuin tervettä aikaa. Käytän purusuojusta joka yö, ilman en enää pärjäisi. Suoja auttaa jonkin verran mutta ei vie kipuja ja arkuutta pois. Kaiken kovan ja sitkeän syömisen olen saanut aika lailla unohtaa, siitä on tullut jo niin normaalia etten enää edes tajua kaivata sitä, että voisin haukata vaikka sämpylää kokonaisena tai että voisin syödä vaikka raakaa porkkanaa. Suutani en edelleenkään saa kovin isolle enkä pysty jauhamaan mitään kovaa tai sitkeää, enkä saa tällä hetkellä etuhampaitani yhteen. Jos haukkaan esim. kinkunsiivua etuhampailla, niin en yksinkertaisesti pysty puremaan sitä rikki, koska ala- ja ylähampaani eivät kosketa toisiaan. Minulla on siis tavallaan avopurenta. Ainoat hampaat, jotka minulla purennassa tällä hetkellä koskettavat, ovat ensimmäiset poskihampaani. Pureskellessa saan avuksi muutaman hammasparin lisää, jotta pysyn sentään syömällä hengissä.

Nyt on siis meneillään voisiko sanoa kituvaihe, mutta en edelleenkään ole katunut oikomiseen lähtöä. En yhtä ainoata pientä hetkeäkään. Olen todella iloinen ja tyytyväinen että ryhdyin urakkaan, harmittaa vain kun en tehnyt tätä kaikkea jo muutamaa vuotta aikaisemmin. Joudun esim. lykkäämään jossain tulevaisuudessa siintäviä omia häitäni tämän hoidon takia parilla vuodella eteenpäin, eikä sekään nyt niin kiva juttu ole. En silti elä oikomiseni suhteen sitku-elämää, vaan yritän mennä päivän kerrallaan ja miettiä vain oikojan käynnistä toiseen. Minulla on vielä niin pitkä aika edessä raudat suussa etten ole uskaltanut edes haaveilla päivästä, kun saan nämä kojeet joskus vihdoin suustani pois.

-Marianna


 

8.4.2013

 

Sain ihan erillisen toiveen kommenttiboksiin päivittää oikomishoidostani, ja täältä tulee. Blogini on tässä parin viime viikon aikana tuntunut olevan lähinnä vuodatuskanava pääsykoeahdistukselleni, joten tämä aiheen muutos tekee itse asiassa ihan hyvää.. J

En ole kirjoittanut oikomisesta nyt vähään aikaan, koska ei ole oikein ollut mitään erityistä kerrottavaa. Kävin kyllä oikojalla taas tuossa reilu viikko sitten. Nyt sekä ylhäällä että alhaalla on 016 x 022 teräskaari eli järeimmät kaaret mitä minulle tullaan laittamaan. Voipi olla, että jossain vaiheessa välillä vaihdetaan esim. TMA-kaareen, mutta periaatteessa teräksillä mennään hamaan loppuun asti.. Nämä (tai uudet saman vahvuiset) tulevat olemaan myös leikkauskaareni. Leikkauskaaret ovat siis ne kaaret, jotka suussa ovat leuansiirtoleikkaukseen mennessä. Leukaluuta murrettaessa leuat laitetaan uudelle, toivotulle paikalleen erityisen custom-made muotin eli splintin avulla. (Kuvassa on kyllä purentakisko eikä leikkaussplintti, mutta saman tyylinen se splintti on…)

Kuva: gamadentalclinic.com

Siinä yhteydessä ylä. ja alaleuka köytetään hetkeksi yhteen, ja tällöin kaarten pitää olla kestävät ja järeät, jotta purenta saadaan splintin avulla täsmättyä. Siksi siis näihin minun kaariini siirrytään viimeistään leikkauksen lähestyessä, monesti aiemminkin. Minulla hammasrivistöt ovat jo suorat, joten elastista kaarta ei enää tarvittu….

…Paitsi vasemman yläkulmahampaani kohdalla. Yläkaarella minulla onkin siis kaksi erillistä kaarta: edellä mainittu teräskaari oikealta takaa vasemmalle kulmahampaan eteen asti, ja vas. kulmurista vasemmalle taakse on vielä 016 x 016 elastinol/NiTi. Elastista kaarta tarvitaan vielä, jotta hammas pääsee kiertymään, ja kanttikaari kuitenkin siksi, että oikeaa silmääni kohti sojottava vasemman kulmurin juuri saataisiin kääntymään. Tuollainen vaakasuuntaan tapahtuva juuren siirto on tosi hidasta ja ONNEKSI hampaani kääntyy, aluksi näytti siltä että ei ei taida liikkua mihinkään. Juuri tällaisten juttujen takia kaarille pitää antaa aikaa vaikuttaa, liikkeet eivät tapahdu yhdellä rysäyksellä. On myös mahdollista, että hammas voi olla ankyloitunut eli ”jumittunut” paikalleen, ei ehkä ihan tällaisissa minun tapauksissani mutta jos esim. joku poskihammas ei ole puhjennut yhtä korkealle kuin muut hampaat, voi kyseessä olla ankyloosi. Mutta ei siitä nyt sen syvällisemmin :)

Piti vielä selventää tuo kanttikaari-asia: eli kanttikaareksi kutsutaan arvatenkin kaarta, joka on päästä katsottuna kantikas, eikä pyöreä. Alkuvaiheen elastiset eli joustavat kaaret ovat pyöreitä, joten ne antavat periksi helpommin, sallivat hampaiden liukumisen ja melko suurenkin liikkumavaran, mutta toisaalta ne ovat erinomaisia rivin tasoitteluun. Kun hampaat suoristuvat, siirrytään kantikkaisiin kaariin joissa hyvä puoli on se, että hammas menee juuri sinne minne halutaan, mutta miinuspuoli on siinä, että tämä siirto on hitaampaa. Kas kun braketissa eli joka hampaaseen liimatussa kiinnikkeessä on ura, johon kaari aina painetaan. Kun kaari sitten on hyvin ohut ja/tai pyöreä, kitkaa uran ja kaaren välillä on hyvin vähän ja hammas liikkuu aika sukkelaan. Kuitenkin kun kaarella on tilaa liikkua urassa, niin tämä antaa hampaalle mahdollisuuden mennä ”vähän sinne päin” eli ihan niin tarkkaa siirtymää ohuilla, pyöreillä kaarilla ei saada aikaan. Kun sitten siirrytään paksuihin, kantikkaisiin kaariin, täyttää kaari uran paljon tiukemmin. Näin saadaan siirto juuri sinne minne halutaan, mutta toisaalta kitka lisääntyy eikä hammas enää liu´u niin nopeasti eteenpäin – mutta ei myöskään liu´u karkuun. Käykö järkeen? :D Tuli aika rautaisannos oikomisen periaatteista…

Alahampaani ovat siis tällä hetkellä hieman paremmin kuin yläkerrassa, missä odotellaan kulmahampaan kääntymistä. Poistoaukot ovat tällä hetkellä n. 2,5 – 3 mm luokkaa, eli menneet umpeen tosi hienosti kumivedoilla (voimaketjulla)! Poskihampaiden korotuksista on jäljellä jotain jämiä, en edelleenkään pure braketteihin.

Korotusten jämät ja kaarten aktivoinnit tekivät kuitenkin sen, että oikea leukaniveleni on ollut taas melkoisen kipeä n. viikon. Nyt eilen ja tänään se on ollut tosi hyvä (koputan puupäätäni), mutta viime viikolla se kipeytyi erityisesti jos jutteli pidemmän aikaa eikä lepuuttanut niveltä välillä. Olen myös purrut hampaita öisin yhteen aika reippaasti, ja molemmin puolin korotushampaat ovat olleet ajoittain hellänä. Olenkin käyttänyt öisin työpaikkamme varaston pölyisiltä perukoilta löydettyä LBB- purusuojaa, joka on ollut tosi hyvä apu!

Kuvat: Masel Orthodontics ja Lombardi

 

Purentakiskoa ei tietenkään voi tehdä nyt, kun hampaat siirtyvät jatkuvasti, mutta tämä yleissuoja on ollut minulle tosi hyvä. Olen käyttänyt sitä ajoittain, en ihan joka yö, nyt parisen viikkoa. Suoja on tuollainen pehmeä hammassuoja, muistuttaa hieman urheilusuojaa. Näytänkin se suussa ihan jääkiekkoilijalta :D Hyvä tuossa suojassa on lisäksi se, että nuo kaarevat aisat sivuilla pakottavat suun pienelle raolle (saan kyllä purtua suun kiinnikin jos haluan), eli ei tule sitten purtua niin voimakkaasti. Yöllä suuni on siis melkein kiinni. Huono puoli on tietenkin sama kuin minkä tahansa irtokojeen kanssa: sylkeä erittyy yöllä reippaasti enemmän.. Siksi nukkumaan mennessä kannattaa maata selällään, ettei kuolaa tyynylle :D Ei unessa sitten enää tule semmoista megasyljeneritystä, mutta hereillä ollessa mutta jo sängyllä maatessa saa vähän nieleskellä ;)

No niin, eiköhän tämä taas riitä tällä erää tästä aiheesta :)

-Marianna


 

2.3.2013

Oikomishoito etenee siis ihan hyvin, mini-implantti ei ole tullut kipeäksi eikä veto tunnu kutosessakaan enää. Olen muutamana yönä huomannut, että puren hampaita aika kovaa yhteen. Tätä tein kyllä jo ennen oikomista ja ajattelinkin teettää purentakiskon heti kun hoito on ohi, jolle narskutus (tai tiukkaan pureminen) lopu. Jos muuten olette narskuttelijoita, niin suosittelen lämpimästi käymään hammaslääkärillä purentakiskosta puhumassa. Sitten kun kulmahampaiden kärjet alkavat tasoittua niin viimeistään kannattaa liikkua. Hammaskiille kun ei uusiudu…

Niin tosiaan, se oikomiseen liittyvä varsinainen vaiva on se, että olen alkanut purra ylähampaiden taakse ikeneen, tarkemmin ottaen iennystyyn, joka sijaitsee yläetuhampaiden takana (inkisiivipapilla, en oikein tiedä mikä se suomeksi edes on). Kuvassa tuossa ylhäällä keskellä, kuva on siis ylähampaista alhaalta katsoen piirretty.

File:Gray160.png

Jos purenta on syvä ja ienkantoinen eli alahampaat purevat jatkuvasti ikeneen yläetuhampaiden taakse, on oikominen jo sinällään aiheellista. Minun purentani ei suuresta horisontaalisesta avopurennasta huolimatta ollut ienkantoinen, eli purin kuitenkin hampaat hampaita vasten. Nyt kun hampaiden kallistuskulmat ovat muuttuneet, puren ikeneen ja sehän tekee kipiää. Vielä kun söin lämpimiä voileipiä ja vähän käräytin tuota nystyä kuumaan juustoon niin ai ai ai.. Ja yrittäkääpä olla niin, että hampaat eivät ota toisiinsa. Ei meinaan onnistu kovin kauaa :D Minullahan oli poskihampaissa korotukset pitämässä hampaita erillään, mutta korotukset ovat jo lähes kokonaan kuluneet pois. Seuraavaan oikojan käyntiin on vielä kuukausi. Ehkä ruikutan vaivaani sitten töissä kahvipöydässä…

-Marianna


 

14.2.2013

Ystävänpäivän kunniaksi pääsin taas oikojan penkkiin. Alapuolella menee hiukan paremmin kuin yläpuolella, tosin vähän turhia rakoja on alahampaissakin siellä täällä. Niitä tässä nyt sitten suljetaan, alarivi on muuten kohtuullisen nätti.

Huom! Tämä yllä oleva kuva ei ole otettu tänään, vaan kuusi viikkoa sitten edellisen oikojareissun jälkeen. Pointtina joka tapauksessa on esitellä poistoaukkoja (jotka eivät tässäkään kyllä kovin hyvin näy :D) Eli noita poistettujen nelosten aukkoja alakulmahampaiden takana. Ne ovat menneet nyt umpeen ehkä yhden kolmanneksen mitastaan, mikä on oikein hyvin. Osan umpeentumisesta selittää kulmahampaiden kiertyminen oikein (alakulmurit olivat kiertyneet itsensä ympäri n. 90 astetta), osan hampaiden tasoittuminen. Tällä hetkellä kuten tässä kuvassakin tarkkasilmäinen voi nähdä, on tuossa poistoaukkojen kohdalla tuommoinen haalea kuminauha eli voimaketju. Voimaketju eli power chain on peräkkäisistä rinkuloista muodostuva kuminauhaketju, jolla voidaan kiskoa hampaita lähemmäs toisiaan. Ketju on elastista ja niitä on olemassa eri voimakkuuksia. Jokainen rinkula tulee kiinni aina yhteen kiinnikkeeseen eli brakettiin.

Mutta: tämän päivän jännittävä projekti oli mikroimplantin (tai mini-implantin) asentaminen yläleuan poistokuoppaan, tästä kerroinkin jo aiemmin.

Alun perin tarkoitus oli asentaa molempiin poistoaukkoihin implantti eli pienen pieni ruuvi, mutta vasemmalla puolella tilanne oli muuttunut sen verran paljon, että sinne implanttia ei laitettu eikä varmaan laitetakaan.

Aloitetaan kuvalla niin pääsette heti tunnelmaan:

Kuvassa näkyy myös isoin purennallinen ongelmani: ylisuuri etäisyys ylä- ja alaetuhampaiden välillä eli suuri HYP (horisontaalinen ylipurenta).

Tuossa ylhäällä aukon kohdalla oleva metallinen möllykkä on se implantti eli pieni ruuvi (pituus n. 6-7 mm). Implantoinnin hoiti oikoja ihan normi vastaanottopenkissä, mitään kirurgia siihen ei tarvittu (tosin joissain paikoissa ja meilläkin joskus kirurgi tekee tämän osan). Homma hoitui paikallispuudutuksessa eli samalla lailla kuin paikkauksessa. Puudutus laitettiin vain tuon hampaan kohtaan ja se kohta sekä ylähuulen oikea reuna oli puutuneena n. 1,5 tuntia. Sitten implantti ruuvattiin paikalleen ruuvimeisseliä läheisesti muistuttavalla instrumentilla. Ei sattunut yhtään, pientä paineen ja väännön tunnetta tunsin. Implantti ruuvattiin siis luuhun kiinni ikenen läpi.

Implantista lähtee taaksepäin poskihampaan eli kutosen kiinnikkeeseen jousi eli coili. Coili on sulkeva eli se pyrkii vetäytymään suppuun, ei loitontamaan. Coili on tässä kaksinkerroin, sen ”potku” on 150 grammaa ja sillä voimalla kutoseni tulee nyt eteenpäin tuota ruuvia kohti. Koko hommahan tehtiin siis siksi, että yläetualueeni on nyt hyvin, emmekä haluaisi että se menee yhtään taaksepäin. Jos olisimme alkaneet vetää poistoaukkoa suppuun esim. voimaketjulla, olisi takaosan hampaisto tullut eteenpäin ja etuhampaat taaksepäin. Nyt haluttiin kuitenkin vain takahampaiden tulevan eteenpäin, siksi tarvittiin tämä mikroimplantti jota voi kutsua myös skeletaaliseksi ankkuriksi. Se pysyy luussa paikallaan ja siihen kohdistuneet voimat eivät liikuta sitä, vaan muut hampaat saavat tulla jousen perässä eteenpäin.

Kun kutonen on tullut eteenpäin tarpeeksi eli jousen vetovoiman puitteissa mahdollisimman lähelle mikroimplanttia, tulisi seiskan eli viimeisen poskihampaan seurata perässä. Hampaillahan on ominaisuus tai taipumus vaeltaa helposti eteenpäin eli hampaiston keskiviivaa kohti, mutta taaksepäin niiden siirtämiseen tarvitaan yleensä jotain vetäviä voimia. Toivomme ja uskomme siis nyt, että kun kutonen siirtyy eteenpäin ja sen ja viimeisen hampaan väliin tulee rako, tulisi seiska sieltä sitten kiltisti eteenpäin ihan tosta noin vaan. Jos ei, niin seiskaankin liimataan braketti ja se vedetään esim. voimaketjulla eteenpäin.

Tässä kuvassa olen tuonut alaleukaa sivulle aika reilusti, siksi leukojen suhde on vähän hassun näköinen.

Näistä kuvista näkyy hyvin myös se, mikä aiemmassa postauksessa ei edestä otetussa kuvassa näy, eli että rakoja on vähän sielläkin, missä niitä ei pitäisi olla. Eli tuossa alhaalla kulmahampaani ja kakkosen välissäkin on rako, joka syntyi, kun kulmuria vedettiin voimaketjulla taaksepäin sen suoristamiseksi. Tuo rako syntyi tosi äkkiä, lopulta ehkä parissa viikossa, ja veto meni siis vähän niinkuin överiksi. Nyt kulmahammas pitääkin vetää takaisin eteenpäin, jotta rako saadaan umpeen. Tähänkin käytetään tätä nyt jo tuttua voimaketjua.

Tämmöinen on nyt tilanne. Hyvin menee siis, edetään suunnitelman mukaan ja oikojani käyttää kaikkia kokeellisia luovia ideoitaan hoitoni edistämiseksi :D

Mukavaa ystävänpäivää 

-Marianna


 

 

18.1.2013

Enpä ole vähään aikaan päivittänyt tänne sitä, että mitäs tälle oiottavalle purukalustolle kuuluu :) Oikominen sujuu ihan mukavasti, tulosta syntyy ja homma etenee kutakuinkin aikataulussa. Vain vasen yläkulmurini laahaa vähän perässä; se ei ole kääntynyt niin nopeasti kuin minä ja oikojani olisimme toivoneet. On se liikkunut, mutta nopeamminkin olisi voinut ;) Kulmahammas kun on yksijuurinen hammas, niin sen saa kohtuullisen helposti siirtymään erityisesti oman akselinsa ympäri. Minun d23 eli tuo vasen yläkulmahampaani on kiertynyt sekä itsensä ympäri että juuri on vinossa niin, että se ei osoita suoraan ylöspäin vaan oikeaa silmääni kohti ;)

Tällä hetkellä suussani on kiinteät kojeet eli ”raudat” ylhäällä ja alhaalla. Hoito aloitettiin poistamalla neljä välihammasta (premolaaria) elokuussa. Syyskuussa sain kojeet ylähampaisiin, reilua kuukautta myöhemmin alahampaisiin. Ensin ohuilla kaarilangoilla tasoiteltiin rivit, nyt odotetaan vielä tuo yläkulmuri ja sitten aletaan toden teolla sulkea poistoaukkoja. Ne ovat jonkin verran jo pienentyneet, mutta se on tullut tässä oikomisen lomassa ikään kuin lahjaksi, sillä varsinaisesti niiden sulkemiseen on oikojallani mielessä toiset keinot…

Kuvassa näkyy punaisella rastilla se hammas, joka minulta on molemmilta puolilta poistettu. Kun katsotte näin sivulta päin aivan etummaisia hampaita, niin huomaatte niiden olevan hieman viistossa. Tätä sanotaan kallistuskulmaksi. Nyt kun minun etuhampaideni kallistuskulma on hyvä eli sopivan kalteva (jossain 100 asteen tienoilla) ja poistoaukko on edelleen aukko, niin jos nyt aletaan esim. kumivedolla vetämään poistoaukkoa umpeen, niin hampaathan eivät tiedä, pitäisikö etuhampaiden kallistua taaksepäin (ja samalla suoristua pystymmiksi) vai takahampaiden tulla eteenpäin. Tässä hyvässä kallistuskulmatilanteessani halutaan siis, että takahampaat tulevat eteenpäin ja täyttävät poistoaukot, eikä niin että etuhampaat painuvat sisäänpäin ja tulevat samalla pystymmiksi. Tämä on esteettisesti ja toiminnallisesti epätoivottavaa, erityisesti kun minulla on vielä aika pieni ylähuuli. Eteenpäin kaltevat hampaat kun tekevät suun seudusta täyteläisemmän näköiset.

Nyt siis oikojani meinaa, että keltaisella merkittyyn kohtaan molemmin puolin poistoaukon kohdalle leukaluuhun porataan ruuvi, johon sitten kiinnitetään esim. kumiveto kiskomaan takahampaita eteenpäin. Kun ruuvi on ankkuroitu luuhun, eivät etuhampaat pääse siirtymään mihinkään vaan pysyvät kauniin kaltevina ja takahampaat tulevat eteenpäin. Kun aukot ovat kiinni, voidaan ruuvi poistaa. Ruuvit asennetaan ihan oikojani penkissä paikallispuudutuksessa. Ne ruuvataan ikään kuin ruuvimeisselillä paikalleen. Ruuvi itsessään on titaania. Toimenpide itsessään ei satu (olen ollut laittamassa tällaista), mutta jälkisärkyä voi olla. Siihen auttaa Burana. En oikeastaan jännitä asiaa, vaan odotan ennemminkin mielenkiinnolla koko juttua. Laitan kuvia myöhemmin kun saan ruuvit, jos uskallatte katsoa… :D

Leuan eteenpäinsiirto kirurgisesti eli BSSO-leikkaus (bilateraalinen sagittal split osteotomia) sijoittuu toivottavasti jonnekin ensi vuoden keväälle. Sitä odotellessa :)

Tässä vielä ennen-jälkeen kuva. Ylin kuva on syyskuulta ekalta päivältä kojeet suussa, toinen kuva on otettu tänään. On siinä pientä eroa :)

-Marianna


 

22.11.2012

Niin ja pari sanaa oikomishoidostakin. Nyt on siis vaihe se, että neljä hammasta on poistettu jo hyvän aikaa sitten ja sekä ylä- että alaleuassa on kiinteät kojeet keraamisilla (hampaan värisillä) braketeilla. Jotta en olisi syönyt alaleuan kiinnikkeitä, niin poskihampaiden purupinnoille piti lisätä tuffingia eli purentaa korotettiin laittamalla paikka-aineesta mällykät päällypinnoille, jotta en purisi hampaiden sivuilla oleviin kiinnikkeisiin. Tämä korotusten laitto kuitenkin provosoi purentaani melko lailla, ja olenkin narskuttanut isoimman osan korotuksista pois. Nyt korotukset ovat siis aivan epätasapainossa, josta seurasi leukanivelongelmia… Oikea leukanivel on siis kipeä, erityisesti syödessä, ja jos vaikka yritän pureskella ruisleipää tms. sitkeää niin johan tulee lisää kipua. Aamuisin tuntuu olevan pahin. Tämän takia en sitten saa myöskään suutani auki kuin jonkun 3-4 cm, syöminen on hankalaa ja pienenä sivuvaikutuksena tuli myös se, että S-kirjaimeni suhahtaa. Kielellä ei ole niin paljon tilaa kuin yleensä, kun suu ei aukea, ja kun S tulee suulaesta niin nyt sitten vienosti shöshötän puhuessani. Pidetäänpä tavoite kirkkaana mielessä…

Ylähampaat ovat suoristuneet ihan hirveästi, alapuolen hampaat eivät oikomiseen luun paksuuden vuoksi reagoikaan niin äkkiä, mutta kyllä ne sieltä perässä tulevat. Ensi viikolla yläpuolelle taas hiukan paksumpaa kaarilankaa. Ja taas syödään puuroa…

-Marianna


 

14.10.2012

Oikomishoitoni etenee oikein hyvin. Onneksi kun tosiaan olen oikojani välittömässä läheisyydessä joka päivä, niin voin sitten jatkuvasti vaivata häntä kyselemällä että mitäs nyt ja tätäs nyt- kysymyksiä :D Jo aiemmin hän itse sanoi että ”tuu sitten välillä irvistelemään, niin edetään vaikka vähän nopeampaan tahtiin kuin normaalisti”, mikä kyllä sopii minulle enemmän kuin hyvin. Hampaan kiinnikkeissä (braketeissa) kulkeva kaarilanka vaihdetaan normaalisti noin 6 vkon välein, mutta jos jo 4-5 viikossa homma alkaa näyttää edenneeltä niin vaihtoväliä voidaan tiukentaakin. Toisaalta taas Tukholman oikomiskurssilta kuului juttua, että jotkut joustavat kaaret (jollainen tämä minunkin aloituskaareni on) alkavat toimia vasta 60 päivän tienoilla täysillä, joten näissä hommissa maltti on enemmän valttia kuin kiire.

Hampaat ovat todellakin jo tässä ensimmäisen viiden viikon aikana liikkuneet tosi paljon. Ylhäällä olevia poistoaukkoja ei tällä ohuella (012″) kaarilangalla ollutkaan vielä tarkoitus lähteä sulkemaan, vaan aluksi normi tyyliin tavoitteena on kaaren tasoittelu. Nyt viuhkamaisuus ylähammaskaaresta on tosi hyvin jo tasoittunut, vaikka vielä kakkoset eli toiset etuhampaat ovat vähän sisällä. Viikon päästä on kaaren vaihto (varmaan 014″ tai 016″ NiTi), ja sen kaaren avulla varmasti päästään jo aika pitkälle suorahkoon riviin. Sitten alkaa vasta varsinainen hoito eli purennan täsmääminen. Koko oikomishoitohan periaatteessa on purennan tasapainotusta ja ideaaliin purentasuhteeseen pyrkimistä, ja se kaunis ulkonäkö tulee ikään kuin siinä sivussa. Toki yksityisellä hommaan lähtemisen syyt yleensä ovat kosmeettisia. Omassa tapauksessani juttu oli sekä että, ulkonäkö määräävämpänä tekijänä mutta myös syvä purenta ja sen tuleva syveneminen sekä takana oleva alaleuka olivat toinen puoli kolikosta.

Perjantaina alahammaskaaren homma eteni sikäli, että taas vedettiin kaksi hammasta pois. Laskeskelin, että minulta on ihan omasta tahdostani nyt poistettu kolmasosa pysyvistä hampaistani eli 8 hammasta (kaikki viisurit ja nyt neljä oikomisen vuoksi). Vain yhdessä näistä hampaista on ollut reikä, se oli eka viisurini joka poistettiin 2007. Olen kuitenkin edelleen tyytyväinen kaikkiin päätöksiini, mutta kyllähän se hurjalta noin lukuna kuulostaa, että kahdeksan hammasta on poissa. Elämä on :D Kun tähän oikomiseen lähdin ja leikkauskin on tulossa, niin joka tapauksessa muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin neljän hampaan poisto tässä vaiheessa, ja samoin viisurit olisi anyways pitänyt poistaa ainakin alhaalta, koska ne ovat tulevalla leikkausalueella. Perusteet kun nyt tietää niin ei homma niin harmita enää. Ylhäältä kun vietiin vitoset tuossa kuukausi sitten niin se kirpaisi ja suretti, mutta nyt kun perjantaina poistettiin alhaalta neloset (ks. kuva) niin koko hommaan suhtauduin nyt jo paljon leppeämmin eikä hampaiden menetys enää tuntunut niin kurjalta. Nyt kun on alkanut nähdä, että hampaat menevät kivaan riviin niin ai että on tullut lisää hoitomotivaatiota :)

Viimeksi kun ylhäältä poistettiin vitoset, niin poistot itsessään menivät kohtuullisen hyvin, ja molemmat poistettiin samalla istunnolla. Ylävitoset olivat kuitenkin minulla paljon tiukemmassa kuin perjantaina poistetut alaneloset. Vitosten poistojen jälkeen kävin särkylääkepurkilla jonkun viisi päivää niin, että aina oli lääke vaikuttamassa ja kun vaikutus alkoi hiipua, niin piti ottaa uusi. Sitten alkoi helpottaa, mutta kuopat kuitenkin tulehtuivat. Tämä tulehdus ei kylläkään ollut mitenkään kummemmin kivulias, kuopat vain olivat arat ja verestävät. Sain antibioottikuurin ja homma oli sillä selvä.

Perjantaisen poistoreissun jälkeen heti tuolista noustuani alkoi tulla aika huono olo, heikotti ja en oikein jaksanut seistä, naamakin oli ihan kalpea. Emme oikein hammaslääkärini kanssa päässeet selvyyteen että miksi tällä kertaa tuli niin hontelo olo, puudutustakin riitti vain kaksi ampullia yhteensä ja ei tarvinnut tehdä edes johtopuudutusta, vaan mentalisblokki riitti molemmin puolin aivan mainiosti. Lähdin siis hiukan aiemmin kotiin töistä ja illan kun huilaili niin jo parin tunnin päästä olo oli jälkijomotusta lukuun ottamatta ihan hyvä. Nyt olen edelleen 3-4 kertaa päivässä ottanut särkylääkettä, kyllä sen verta junkii leukaa vaikka varsinaisesti ei särjekään.

Kaikkiaan siis poistot ovat sujuneet hyvin, pienillä jälkikomplikaatioilla vain mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä enkä ole kovasta kivusta joutunut kärsimään lainkaan. Kaikki on mennyt ihan käsikauppa-särkylääkkeillä ohi paitsi sitten tulehdukseen söin AB:t. Ei siis kaduta että suostuin sarjaekstraktiohoitoon, tarkoitus pyhittää keinot ja suora hammasrivi jossain tulevaisuudessa hääkuvassani houkuttaa enemmän ja enemmän :D

Sorry muuten ammattislangi-ilmaisut tekstin lomassa, ne ovat lähinnä suuhyggarikavereilleni suunnattuja lisämainintoja :)

-Marianna


 

14.9.2012

Yleisön pyynnöstä esittelen muuten nyt tässä oikomiskalustoni kuvan. Eli braketit ovat keraamiset ja ainakin vielä valkoiset, mutta luulenpa että kahden ja puolen vuoden päästä väri on jotain ihan muuta (tummuvat käytössä). Kaarilanka on vielä ohut ja ligeeraukset eli kiinnitykset läpinäkyvillä kumilenksuilla, mutta tulossa on tuhdimpaa kaarta ja paksumpaa ligeerausta… Näillä mennään nyt ja odotellaan rivin tasaantumista ja poistoaukkojen sulkeutumista.

Kaarilangan kulusta näkee, kuinka kiekuralla tuo kulmuri onkaan…

Valoa vasten otetussa kuvassa näytän muuten ihan karvanaamalta, hehee! Eikös se ollut jotenkin niin, että ainoat täysin karvattomat alueet ihmiskehossa ovat huulissa, silmäluomissa, kämmenissä, jalkapohjissa ja ehkä jossain muualla…

Nyt pitäisi tehdä vielä sata asiaa ennen maatamenoa, aloitan metrin korkuisesta tiskivuoresta. Näen jo haaveunta joulukuusta, kun saamme tiskikoneen… Ihanaa :)

-Marianna

 


11.9.2012

Aloin jo oppia syömään renkaat suussa, vaikka separointilenkkeihin verrattuna oli yhtä juhlaa kun sai taas hampaat kunnolla yhteen. Poistokolojen ja renkaiden kanssa ehdin elää noin viikon, kunnes eilen sitten vihdoin ja viimein sain kojeet eli ”raudat” suuhuni! :) Olen ihan innoissani, vihdoin tämä touhu alkoi ihan kunnolla. Nyt on siis braketit eli nappulat joka hampaassa ja niiden yli kulkee sitten kaarilanka, joka oikaisee rivistön. Oikojalta sain luvan alkaa järkätä alapuoltakin, joten seuraavaksi varasin alakerran kahden hampaan poistoreissun ja sen perään renkaiden laitot ja kojeistuksen. Viimeistään siis lokakuun lopussa on ihan täys ylä- ja alakalustus ja molemmat leuat oikaisussa.

Kiinteistä kojeista hampaat kyllä tulivat aika araksi. Minun onneni (ja villakoiran ydin) on se, että ala- ja yläetuhampaani eivät ota yhteen. Tämän ansiosta leuat ja hampaat eivät edestä kalise koko ajan yhteen, sillä etualue ja minulla ylhäällä olevat kulmahampaat ovat ne kaikkein arimmat. En sanoisi, että ne olisivat  kipeät, vaan nimenomaan arat. Eli jos en pure mitään tai kalisuta hampaitani, niin ei tunnu miltään. Mutta kun puren etuhampailla jotain, niin tuntuu ihan järjetön vihlaisu hampaiden juuriin asti. Takahampailla pystyn syömään ihan mainiosti, suklaapatukan söin tänään pieniksi pilkottuna ja pizzaakin pystyin ihan hyvin syömään jo eilen eli kojeistuspäivän iltana. Paljon vähemmällä pääsin siis mitä odotin, eihän tässä ole mitään hätää. Kunhan vaan jo alkaisivat oikenemaan! :)

Jaaha, nukkumaanmenoaika. Kolin kolmas ja viimeinen kertomus on tulossa….

Hyvät yöt!

-Marianna


28.8.2012

Oikomishoitoni alkoi tänään. Tai ei oikeastaan alkanut, vaan oikomishoitoni pohjustus alkoi. Olen siis alkamassa kiinteäkojehoitoon eli suuhun on tulossa ihan ”raudat/telaketjut/James Bond- rautahampaat”. Ajattelin, että tässä tulevina aikoina ja vuosina (kääk!) selostan oikomiseni etenemistä ihan noin niinkuin siinäkin mielessä, että joku oikomishoitoa miettivä haluaa saada lisäinfoa ja lukea kokemuksia. Hyvä puolihan itselläni on se, että olen suuhygienisti ja työni on n. 80% oikomishoitoa. Tiedän siis varsin hyvin mitä tehdään, miksi ja kuinka.

Hampaani piti oikoa jo rippikouluikäisenä. Vastustin kuitenkin niin hanakasti, että hoitoa ei koskaan aloitettu. Voin varsin hyvin ymmärtää vanhempiani tässä asiassa, koska osasin ilmaista mielipiteeni jo nuorena.. Lisäksi tässä työn ohessa on kyllä huomannut, että ei riitä jos potilaan vanhemmat ovat mukana jutussa, vaan motivaatio hoitoon täytyy tulla potilaalta itseltään. Vaikka aina ei niin oikomisen aloitus kiinnostaisikaan, niin kyllä ajatukseen täytyy mietinnän jälkeen tottua ja hoitosuunnitelma tulee hyväksyä. No minä en hyväksynyt.

Nyt aikuisena ja tälle alalle hakeutuneena olen motivoituneempi kuin koskaan. Olen miettinyt asiaa vuosikausia, pyöritellyt kustannuspuolta ja pohtinut, mitä olisin valmis tekemään hoidon eteen. Kun menin töihin hammaslääkäriasemalle jossa tehdään oikomista, ja vielä kun itse pääsin töihin oikomistiimiin, niin tajusin tilaisuuteni tulleen. Mikä voisi olla kätevämpää kuin käydä hoidossa viereisessä huoneessa, jossa itse työskentelen?

Alkudokumenttien (tutkimus, kipsimallit, röntgenkuvat ja valokuvat) jälkeen sain kuulla hoitosuunnitelman, joka oli itse asiassa pilkulleen sama kuin jo 10 vuotta sittenkin. Neljä hammasta pois (yksi joka leukaneljännekseltä) ja hoidon keskivaiheilla alaleuan kirurginen eteenpäin siirto. Minun tapauksessani hoito alkoi tänään kahden ylähampaan poistolla. Poistetut hampaat olivat vitoset eli ne hampaat, jotka ovat isojen poskihampaiden edessä, ns. välihampaat eli premolaarit. Ne eivät onneksi ihan kauheasti näy, jollei hymyile suupielet korvissa (kuten yleensä hymyilen..) eilen olin jo laittanut poskihampaiden väliin pienet kumilenkit eli separointilenkit, jotka työntävät hampaita hiukan erilleen.Lenkit pysyvät väleissä viikon ajan, kunnes ensi tiistaina saan sormusmaiset metallirenkaat kahden yläposkihampaani ympärille. Ne toimivat koko hampaiston ja kojeistuksen ankkurina. Itse kojeet eli braketit (hampaisiin liimattavat ”nappulat”) tulevat sitten kahden viikon päästä.

Kiinnostaako? Katso myös video :)

http://www.checkdent.com/en/videos/dental-banding-26.html

Hampaiden poisto oli pakollista siksi, että hammaskaareni on liian pieni tälle määrälle hampaita. Jos hampaita olisi vain levitetty ulospäin, olisivat ne voineet putkahtaa ulos luuharjanteelta. Tämä on mahdollista ja olen sellaisia tapauksia nähnytkin, käytännössä aiheutuisi siis melkoisen graavin näköinen ienvetäytymä, kun hampaat ”pursuaisivat” luusta ulos. Tätä riskiä voidaan nyt pienentää ja toivottavasti välttää kokonaan tällä poistohoidolla. Nyt siis kiinteät kojeet pian suuhun, ja poistoaukkoja hyväksi käyttäen rivi tasataan ja purenta täsmätään.

Alaleukani on ns. retrognaattinen eli luustosuhde ylä- ja alaleuan välillä on pielessä sikäli, että alaleukani on kasvussa jäänyt taakse. Kojehoidolla ensin tasataan hammaskaaret toisiinsa sopiviksi, ja n. 1,5 vuoden kohdalla eli jossain 2013-2014 vuodenvaihteen tienoilla edessä on alaleuan leikkaus 7 mm eteenpäin TAYSissa nukutuksessa. Siihen on onneksi vielä matkaa, mutta tavallaan odotan sitäkin innolla… Kunpa vuodet vierisivät nopeaan. Aika-arvio kojeet suussa on n. 2,5 vuotta.

Niin ja ne poistot. Onneksi hammaslääkäri oli minulle tuttu ja luotettava, ja homma sujui ihan hienosti. Haluaisin sanoa että ei jännittänyt, mutta kyllä vaan jännitti.. Toimenpide itsessään oli toki tuttu, olen avustanut kymmenissä poistoissa ja lisäksi itseltä on jo poistettu 4 viisaudenhammasta. Ei tämä sen pahempaa voinut olla, eikä ollutkaan. Hampaat olivat kyllä melko tiukassa, mutta puolen tunnin äheltämisen jälkeen molemmat olivat pöydällä. Puudutetta halusin reilusti, mutta yhteensä kolme ampullia riitti. Tahtomattaankin tuli jännitettyä niskaa ja kasvojen seutua, ja nyt parin tunnin jälkeen alkaa hiukan jäykkyys hiipiä tuolle seudulle. Puudutuksen vaikutus ei ole vielä lakannut, mutta sitä odotellessa keittelin puuroa, jotta saan jotain tänään syötyä… Illalla pitäisi vielä lähteä työkavereiden kanssa ulos syömään. Ehdotin vielä itse tätä päivää, kun en muistanut että oli poistohommia tiedossa :D Noh, toivotaan että valitsemastamme ravintolasta saa keittoa ja jäätelöä ;)

Lisää myöhemmin, alkaa teksti venyä jo liikaakin. Ciao! :)

-Marianna


15.3.2012

Väsyttää, voi hitsi että onkin sippi olo. Heräsin yöllä siihen, että nenä oli tukossa ja räkää valui poskelle. Olin unohtanut tuuletusräppänän makkarista auki, nyt on röörit tukossa ja kurkku kipeä :(

Töissä sitten hartiavoimin hammaskiven ronkkimista, sieltä sitten suoraan yliopistolle luennolle ja nyt sitten kotona, jossa jääkaapissa on hillopurkki ja oliiveja. No hätä keinot keksi ja kaurapuuro mikroon ja hilloa päälle. Aamulla voisikin sitten syödä… Kaurapuuroa?

Olen suuhygienistinä vielä niin nuori ja innokas, että annan itsestäni potilaille vähän liikaakin. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi oikein pahan paron (kiinnituskudosairauden a.k.a. hammaskiveä ientaskuissa) potskun kanssa joustan omasta ergonomiastani- ja paljon. Ajattelen toisaalta niinkin, että kun tällä haavaa en tee joka päivä putseja, vaan suurimman osan olen oikomispuolella, niin kestän sitten tuota mutkaselkääni sen pari päivää viikossa. Mutta se on VÄÄRIN! Yritän aina sanoa tätä itselleni. Nyt ei kyllä pahemmin selkä ole ollut edes kipeä, hartiat ovat välillä jumissa, mutta ehdottomasti moninverroin pahempia kipuiluja oli opiskeluaikana ja kesätöissä jne. Nyt sentään tiedän, miten hyvää ergonomiaa toteutetaan, kun vaan vielä tekisin niin :D

Pidän kyllä kovasti sekä oikomisesta että suuhyggarin perusnakki- putsailusta. Sairaaltahan tämä kuulostaa, mutta valtaisat hammaskivikasat ja ientulehdus saavat minut tavallaan innostumaan: tässäpä haastetta, parantaa tämä tauti! Sitten rassaan ja rassaan, hinkkaan ja lankaan ja putsaan ja puulaan ja lopuksi tadaa, hampaat kiiltävät, juurenpinnat ovat sileät, verenvuoto poissa ja asiakaskin yleensä hengissä. Parasta on, jos vielä parin viikon päästä pääsee näkemään potilaan ja hoitovasteen: kuinka nätisti ien on taas vaaleanpunainen, hampaat puhtaat ja vaaleat ja asiakas tyytyväinen. Silloin ajattelen, että minä tein tämän. Minä paransin tämän ihmisen suun. Siksi tämä on niin hieno ammatti :)

Hammaslääkärikeskuksessa työskennellessä ympärillä on tosi monen alan erikoisosaamista. Ilmapiiri kaikenlaiselle hampaisiin liittyvälle toiminnalle on myönteinen. Melkeinpä jokainen työntekijä on oiottu, ja minä aion varmaankin liittyä siihen jengiin! Olen päättänyt mennä oikomiskonsultaatioon ja hinta- ja aika-arvion sekä hoidon sisällön perusteella päätän sitten, alanko hoitoon vai en. Luultavasti alan. Olen jo vuosikausia ajatellut, että haluan mennä naimisiin suorat hampaat suussani. Välillä luovuin ajatuksesta, mutta uuden työn aloittaessani ja kaiket päivät muiden hampaita oikoessa alkoi taas mieli muuttua. Katsotaan siis kuinka käy! Niin ja siis en muuten ole menossa naimisiin mitenkään lähiaikoina :D Tämä oikominen vaan ei tapahtuisi ihan muutamassa kuukaudessa, joten pitää olla kaukaa viisas…

 Ja nämä eivät ole sitten minun hampaani! :D Mutta on tämä ortodontia eli oikominen sitten melkoisen hienoa tiedettä…

Pahimmat ”uhkakuvat” ovat kirurgin veitsen alle joutuminen (alaleuan siirto eteenpäin) tai hampaiden poistot. Ahtaus, hampaiden purentasuhteet ja ylä- ja alaleuanluiden epäsuhta ovat ongelmani. Ammattikielellä sanottuna tilaa voisi kuvata liian iso HYP, traumaattinen syväpurenta ja mandibulan retrognatia. :) Menisin oikeastaan ennemmin leikkaukseen kuin poistattaisin hampaita, mutta pelkään että ainakin ylänelosten (kulmahampaiden takana olevat hampaat) poistoa ehdotetaan. Katsotaan nyt. Sanotaan, että kutosesta kutoseen (ensimmäiset isot poskihampaat) olisi riittävä purenta, mutta en haluaisi kirveelläkään luovuttaa yhtäkään tervettä hammasta. Kääk. Mutta kerron sitten kuinka tilanne etenee vai eteneekö!

-Marianna

 


 

Minulla on parhaillaan menossa mittava hammasremontti, sillä olen ollut oikomishoidossa nyt kaksi vuotta. Hampaitani oiotaan kiinteillä kojeilla eli ”telaketjuilla” yksityisellä oikojalla Tampereella. Kertoilin oikomisesta vanhassa blogissani, tulen pikapuoliin siirtämään sairaskertomukseni tänne. Oikomishoito oli vanhassa blogissani yksi luetuimpia aiheita ja siksi halusin säilyttää tekstit myös tämän uuden blogin puolella. Lisäksi hoitoni on vielä kesken, hoitosuunnitelmani on ortognaattiskirurginen eli hoitoon liittyy myös alaleuan pidennysleikkaus joka on tulossa tämän vuoden elokuussa TAYSissa. Loin tämän välilehden oikomisjutuille, jotta blogin sisältö pysyy kasassa ja hammasjutuista kiinnostuneet voivat käydä lukemassa kootusti oikomispostaukset.

Juttelen mielelläni hoidostani, kysymykset voi jättää kommenttiboksiin.

-Marianna

14 kommenttia artikkeliin ”Oikomishoitoa

  1. Paluuviite: Morkkista lomailusta? |

  2. Paluuviite: Pyöräilevä plikka |

  3. Paluuviite: Vuosi 2014 |

  4. Paluuviite: Oikomiskojeiden purkuhehkutusta |

  5. Paljonkohan suunnilleen maksaa? onko yhdellä kertaa esim 500 euroo maksua vai miten suurissa erissä maksut suoritetaan. ite oon menossa avopurennan takia hammaslääkärille ja asun myös tampereella niin kiinnostais hirveesti. haluaisin niin vihdoinkin kunnon hammasrivit :D

    Tykkää

  6. Paluuviite: Löysä viikonloppu |

  7. Paluuviite: Työt onny tehty |

  8. Paluuviite: Oikomishoidon hinta |

  9. Paluuviite: Missä mennään, maisterius? |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s