Manchesterissa minilomalla

Vihdoin ja viimein on aika Manchesterin matkapostauksen! Kesätauko venyi vähän ajateltua pidemmäksi täällä blogissa, mutta josko sitä taas tässä syksyllä reipastuisi :) Kas kummaa, en ole vielä juurikaan alkanut tekemään mitään käsitöitä kuten yleensä talvella, mutta eiköhän senkin aika vielä tule. Sen sijaan kuitenkin sain vihdoin kirjoitettua tämän postauksen Manchesterista, jossa vierailin äitini kanssa elokuussa.

Veljeni vietti siis kesän Manchesterissa vaihto-opiskelijana, ja jo heti hänen suunnitellessa lähtöään Britteihin aloimme me äidin kanssa miettiä kyläilyreissua. En ole koskaan käynyt Iso-Britanniassa (en edes Lontoossa! Se pitää korjata!), joten olikin jo korkea aika. Lennot ja hotelli oli varattu hyvissä ajoin, ja sekä minulla että äidilläni oli reissun aikana kesäloma.

Lento Helsingistä lähti järkyttävän aikaisin pitkämatkalaisten mittapuulla, eli puoli yhdeksältä. Autoon sai hypätä siis aamuyön hämärässä, onneksi on Linnatuuli. Lento oli tosi lyhyt, vain alle kolme tuntia. Manchesterin lentokenttä on n. 45 min automatkan päässä keskustan ulkopuolella, otimme taksin jonka hinta oli n. 22£ (~24€). Heti taksia hakiessamme iski ensimmäinen kulttuurishokki, koska liikennehän Brittein saarilla on vasemmanpuoleinen. Tämä ei meinannut kunnolla upota tajuntaan sitten millään, mm. koko reissun ajan en suojatiellä ollut ihan varma, että niin kumpaan suuntaan tässä nyt pitikään katsoa?! Vaikka asiaa oikein mietti ja järkeili, niin kyllä vaan on joku tien yli vilkaisu juurtunut selkärankaan ja joka ikinen kerta sitä katsoi väärään suuntaan. Emme silti jääneet auton alle, onneksi :)

Manchester matkailu, manchester blogi

Manchester matkailu, manchester blogi

Manchester matkailu, manchester blogi

Hotellin sijainnin olimme valinneet veljeni avustuksella ihan keskustasta. Alue oli nimeltään Piccadilly ja siitä oli tosiaan ydinkeskustaan ihan viiden minuutin kävelymatka. Tai no mikä sitä ydinkeskustaa nyt sitten isossa kaupungissa onkaan… Kuljimme pääasiassa kävellen mutta myös Uberilla, joka on siis tämä Suomessakin kovasti kiistelty ns. amatööritaksi-palvelu. Kyllä täytyy sanoa että on ehkä yksi kätevimmistä keksinnöistä ja sovellutuksista, erityisesti matkailijan kannalta, mitä olen nähnyt. Uberia varten ladattiin siis kännykkään appi, johon reissuun lähtiessä syötettiin päämäärä, senhetkinen sijainti tuli valmiina. Sitten klikattiin ”tilaa kyyti”, ja sovellus näytti kartalla kaikki lähistöllä vapaana olevat autot- ja niitähän Manchesterissa oli ja paljon. Yleensä auto oli aina alle 5 min etäisyydellä, ja kartalta sitten klikattiin, että minkä noutajan haluaa. Valinnan tehtyään näki, miten auto alkoi kartalla liikkua kohti ja samalla puhelimeen tuli tekstiviesti, jossa kerrottiin auton väri, malli ja rekkari tunnistuksen helpottamiseksi.

Briteissä kaikkien Uber-kuskien tulee suorittaa jonkinlainen taksilupa, rekisteröityä ja kantaa Uber-tarraa. Touhu on ilmeisen valvottua eikä ainakaan tällä reissulla ollut minkäänlaisia ongelmia. Parasta palvelussa on kuitenkin se, että matkan hinnan näkee etukäteen! Eli jo ennen kuin tilaa auton noukkimaan itsensä tienposkesta, saa tietää paljonko reissu tulee kustantamaan. Rahaa ei liikutella vaan veloitus menee kortilta, jonka tiedot syötetään sovellukseen. Olen todellinen sähköisten palvelujen fani, ja Uberille menee kyllä täydet pisteet.

Manchester matkailu, manchester blogi

Manchester matkailu, manchester blogi

Manchester matkailu, manchester blogi

Manchester oli juuri sellainen kuin ajattelinkin, sateinen ja hyvin peribrittiläinen (sen kuvan perusteella mikä UK:sta on ollut etukäteen). Sää oli todella epävakainen koko matkamme ajan, ja vettä satoi monta kertaa päivässä. Manchesterissa on kova liikenne, paljon ihmisiä ja kaduilla melkoista menoa. Kaupungissa rehottaa aika paha huumeongelma spice-nimisestä huumeesta, ja mömmöpäissään vaeltelevia laitapuolen kulkijoita näkyi katukuvassa todella, todella paljon. Veljeni oli Briteissä työharjoittelussa ambulanssissa ja kertoi, että näitä huumeidenkäyttäjiä iso osa heidän tehtävistäänkin koski. Käyttäjät olivat selkeästi todella sekaisin huumeiden ja ties minkä muun vetämisestä, aika karua katseltavaa.

Parasta Manchesterissa olivat kuitenkin ravintolat ja kahvilat. Onneksi meillä oli paikallisopas mukana ja kävimmekin sellaisissa ruokapaikoissa pitkin sivukaupunkia, joihin ei olisi ikinä itse satunnaisena turistina löytänyt. Manchesterissa oli varsin kiitettävä määrä ihan kokonaan vegaanisia ravintoloita/kuppiloita (Esim. Soup Kitchen Oldham Streetilla ja Ice Shack Fallowfieldissa) ja lisäksi melkein joka ravintolasta sai joitain vegeannoksia. Hintataso ei ollut Manchesterissa mitenkään erityisen edullinen, ehkä n. -15% Suomea halvempaa. Vaatekaupat olivat samoissa hinnoissa kuin kotona, ruoka oli hieman huokeampaa. Onneksi suomalaisena on siitä hyvä matkustaa, että missään ei yleensä ole ainakaan kalliimpaa kuin täällä :D

Manchester matkailu, manchester blogi, manchester vegaani kahvila, manchester vegaani ravintola

Manchester matkailu, manchester blogi, manchester vegaani kahvila, manchester vegaani ravintola

Manchester matkailu, manchester blogi, manchester vegaani kahvila, manchester vegaani ravintola

Manchester matkailu, manchester blogi, manchester vegaani kahvila, manchester vegaani ravintola

Tuo yllä näkyvä Ice Shack-vegaanijätskibaari oli kyllä aivan ihana paikka, suosittelen vaikkei vegeily kiinnostaisikaan! Täydellisen herkullista jätskiä, josta ei ikinä olisi arvannut sen olevan vegeä. Iloinen tunnelma ja mukava henkilökunta :)

Manchesterin rakennukset olivat kaikki samaa tyylisuuntaa (ei hajuakaan mitä niistä), eli hieman vanhan ja krumeluurisen näköistä. Asia joka jaksaa Keski-Euroopassa ihmetyttää, on rakennusten huono kunto ja se, että tuolla ei vaan ihan selvästi osata rakentaa. Vinoja seiniä, kieroja ikkunanpokia, ovet suoraan kadulle ja vedet satavat asuntoihin sisään. En enää ihmettele yhtään, että Eino Grönkin kehui Floridan-talonsa olevan suomalaista tekoa ja kestävän hurrikaanitkin (kuten kestikin). Täällä ainakin seinät ovat taloissa suorat eikä kylmä yleensä ihan heti tule nurkista sisään.

Manchester matkailu, manchester blogi, manchester vegaani kahvila, manchester vegaani ravintola

Manchester matkailu, manchester blogi, manchester vegaani kahvila, manchester vegaani ravintola

Manchester matkailu, manchester blogi, manchester vegaani kahvila, manchester vegaani ravintola

Manchester matkailu, manchester blogi, manchester vegaani kahvila, manchester vegaani ravintola

Reissun ehkä vaikuttavin yksittänien kohde oli John Rylandsin kirjasto, jossa vierailimme viimeisenä päivänä. Kirjasto oli ollut ehdolla Harry Potter-leffojen kirjaston kuvauspaikaksi, ja kirjastoon astuessa en ihmetellyt yhtään. Oli melkoisen lumoava ja jopa vähän taianomainen tunnelma, melkein saatoin sieluni silmin nähdä Hermionen ja ajankääntäjän kirjapinojen takana, hihi. Meillä kävi sellainen tuuri, että juuri kirjastolle mennessämme siellä oli palohälytys tms. juttu, ja hälyttimet soivat ja koko paikka oli tyhjennetty, kun saavuimme ovelle. Odottelimme hetken aikaa ja pääsimme sitten ensimmäisten joukossa sisään. Pitkiä katedraalimaisia käytäviä kuljeskellessa ei tarvinnut siis huolehtia väentungoksesta, koska paikka oli tuolloin vielä ihan tyhjillään hälytyksen jäljiltä. Meidän onnemme siinä onnettomuudessa!

 

Manchester matkailu, manchester blogi, John Rylands kirjasto

Manchester matkailu, manchester blogi, John Rylands kirjasto

Manchester matkailu, manchester blogi, John Rylands kirjasto

Pientä mystiikkaa oli nytkin tarjolla, kun lueskeli tarinoita kirjaston perustamisen ajoilta. Kirjaston perusti 1900-luvun alkuvuosina leskeksi jäänyt rouva miehensä muistolle. Tämä rouva oli sitten kirjastoa kootessaan piilottanut kirjapinojen sekaan lohikäärmeen munan, josta sittemmin kuoriutui kirjaston oma lohikäärme (keskimmäisessä miniatyyrikuvassa). Vieläkin jotkut kuulemma harhailevat lohikäärmeenmunaa etsien, uupiduu!

Manchester oli neljän päivän matkalle varsin passeli kohde, eikä tylsää tullut. Kävelimme kilometrikaupalla joka päivä ja välillä pitikin ottaa vähän lepoa hotellilla. Suosittelen lämpimästi Piccadillyn aluetta, Uberin käyttöä, ennakkoluulotonta ravintoloiden koluamista ja shoppailua. Kannattaa myös kurkistaa vähän keskustan ulkopuolelle, sieltä löytyi ihan erilaisia, puistomaisia maisemia.

Seuraava reissukin on muuten jo tiedossa! Kerron siitä ihan pian, nyt pitää jatkaa iltapuuhia :)

-Marianna

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Manchesterissa minilomalla

  1. Paluuviite: Vuosikatsaus 2017 |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s