Miniloma Berliinissä

Viime päivät menivät pienellä kaupunkilomalla, kävimme mieheni kanssa Berliinissä! Berliiniin on Hampurista noin 250 km matkaa, ja olemme puhuneet sinne menosta koko täällä olemisen ajan (jo puoli vuotta, wow!). Nyt kun olen lomalla, niin oli sopiva tilaisuus ja muutaman päivän säitä kytättyämme lähdimme matkaan. Päivät olivat melko harmaita yhtä kaikki, mutta ei ainakaan satanut :) Muutenkaan tähän aikaan vuodesta kaupunkilomalla Pohjois-Saksassa ei mitään kauniin vehreitä maisemia kyllä näe…

Lueskelin ennen lähtöä kaiken maailman matkaoppaita ja Wikipediaa jne. etsiskellen tietoa Berliinistä. Melkein kaikissa mainittiin, että Berliini ei oikeastaan ole mikään erityisen kaunis kaupunki, vaan sen vetovoima perustuu muihin tekijöihin. Olen noiden oppaiden kanssa ihan samaa mieltä, mikään värien ilotulitus kaupunkikuva ei näyttänyt olevan mutta arkkitehtuuri sen sijaan oli silmää miellyttävää. Tosin aika monet vanhan näköisistä taloistakin on uudelleen restauroituja/rakennettuja, jälleen kerran ilmiselvästi sodan pommitusten takia. Ilmeisesti Berliinistä ei toisen maailmansodan jälkeen oikein kauheasti mitään ollut jäljellä.

IMG_20160218_122234

Berliini, Berliini tv-torni

IMG_20160218_124605

Meillä oli pitkä lista kohteita mietittynä valmiiksi, ja saimmekin ruksittua lähes kaikki läpi. Olin Berliinissä ensimmäistä kertaa ja meillä oli aikaa vain kaksi päivää, joten keskityimme ihan tällaiseen perus turistimeininkiin ja katselimme nähtävyyksiä. Seuraavaksi menen Berliiniin maaliskuussa koulukavereideni kanssa ja toivottavasti ehdimme vielä kesämpänä mieheni kanssa vähän vehreämpään aikaan vierailulle. Tuolloin voisi sitten katsoa jo vähän jotain ”syvempääkin” kuin monumentteja ja maamerkkejä.

Saimme hotellista kaupungin kartan, ja siihen oli hyvin merkitty kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Oikeastaan kun vähän mietti sinne päin reittiä ja käveleskeli vain, niin ne kaikki tulivat vastaan melkeinpä itsestään :D Liikuimme pääasiassa kävellen mutta hiukan myös junalla, hotellimme ei ollut ihan kävelymatkan päässä keskustasta.

Berliini, Berlin, Matkailu

Berliini, Berlin, Matkailu

Berliini, Unter Den Linden

Berliini, Berliini tuomiokirkko

Berliini, Berliinin tuomiokirkko

Berliini oli Hampuriin verrattuna todella, todella erilainen. Täynnä monumentteja, kirkkoja, patsaita, ja historiallisuus huokui joka puolelta. Ja kyllähän sitä historiaa Berliinissä onkin, lienee yksi Euroopan historian merkittävimpiä kaupunkeja. Kävellen pääsi oikein mukavasti kaupunkia ympäri, keskellä viikkoa oli todella hiljaista. Jopa niin hiljaista, että mietin jo että onko nyt joku ihme pyhäpäivä taas vai mitä ihmettä, kaduilla oli paikoitellen jopa ihan autiota! Turisteja Berliinissä näkyi paljon enemmän kuin täällä Hampurissa, tai ehkä kamerakaulaiset aasialaiset vain jotenkin erottuivat paremmin katukuvasta. Vaikka kamera, kännykät ja selfiekeppi meilläkin oli seuralaisena ;)

Kiertelimme siis tärkeimmät nähtävyydet: Berliinin tuomiokirkon, Brandenburgin portin, TV-tornin, Tiergartenin puiston, holokaustin muistomerkin, Aleksanderplatzin, Potsdamer platzin ja tietenkin Berliinin muurin. Näistä hienoin nähtävyytenä oli tuo yllä oleva tuomiokirkko, joka selvisi toisen maailmansodan pommituksesta. Tuo runnominen kyllä näkyi kirkon ulkonäöstä.

Kävimme myös tapamme mukaan museossa, kohteena oli Saksan historian museo. Museo oli aivan valtavan suuri ja siellä oli neljä näyttelyä. Kiersimme Saksan historian keskiajalta uuden ajan alkuun ja sitten vielä sotahistorian näyttelyn. Ihan kiinnostavaa kyllä oli, mutta silti paikka jäi kakkoseksi Hampurin kaupunginmuseolle, joka on edelleen paras museo jossa olen käynyt. Berliinin museossa oli keskitytty paljon postereihin, valokuviin, maalauksiin ja taideteoksiin muun havaintovälineistön sijaan. Suurta museota kierrellessä se sodan aikaisten propagandajulisteiden tuijottelu alkoi ensimmäisen kolmenkymmenen jälkeen vähän kyllästyttää. Miinusta lisäksi siitä, että näyttelyissä oli vaikea navigoida. Plussaa sen sijaan ilmaisesta Wi-Fista ja narikasta.

Berliini, Berliini museo

Berliini, Berliinin tuomiokirkko

Berliini, Brandenburgin portti

Berliini, Potzdamer Platz

Muurin historia on arvatenkin yksi Berliinin keskeisimmistä jutuista. Koko kaupungin läpi meni tiessä tiilinen vana, joka noudatti muurin kiemurtelua Berliinin halki. Koko muurin historiaa ajatellessa ja siihen tutustuessa tuntuu kyllä aivan uskomattomalta, että se on ollut pystyssä vielä minunkin elinaikani. Ei voisi kuvitella, että nykypäivänä olisi olemassa tässä sivistyneessä Euroopassa jotain noin… ihmeellistä. Muurin kappaleita oli ripoteltu pitkin Berliiniä, mutta varsin erinomainen paikka muurin tarkasteluun oli S-Bahnin pysäkin Nordbahnhofin vieressä oleva Mauergedänkstätte. Olimme paikalla juuri ennen pimeän tuloa, ja oli mukavan rauhallista kuvata ja katsella muistomerkkejä. Lisäksi ihan aseman lähellä oli pieni museo, jonka katolta pääsi katselemaan muuria ja muurin sekä aidan välillä ollutta kuoleman käytävää, aluetta jolle muurin ylitystä yrittäneet surutta ammuttiin. Rankkaa.

Berliini, Berliinin muuri

Berliini, Berliinin muuri

Berliini, Berliinin muuri

Berliini, Berliinin muuri

Yhteenvetona sanoisin, että Berliini todella oli vierailemisen arvoinen kohde, ja jos sitä pitäisi kuvata yhdellä sanalla niin se olisi kiinnostava. Kaupungissa on paljon mielenkiintoisia juttuja, hienoja paikkoja ja varmasti kesämpänä esim. Tiergartenin puisto on huomattavasti kauniimpi. Olisin mielelläni vielä tutkaillut paikkoja enemmänkin ja kierrellyt keskustan lisäksi sivukaupunkiakin, vielä jäi listan ulkopuolelle monta juttua jotka toivoisin pääseväni koluamaan. Koulukavereideni kanssa olisi tarkoitus ainakin tutustua maaliskuussa Berliinin ilmeisen vilkkaaseen yöelämään, katsotaan millaista se meno sitten on :)

-Marianna

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Miniloma Berliinissä

  1. Paluuviite: Matkavinkit Berliiniin |

  2. Paluuviite: Koulun alkua ja vielä vähän lisää Berliiniä |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s