Kiel

Pohjois-Saksan kaupunkien valloitus jatkuu, tänään vuorossa oli Kiel. Kiel on Hampuriin nähden ihan oikeasti meren rannalla. Vaikka Hampurikin on satamakaupunki niin täältä on kuitenkin vielä noin 80 km meren rantaan eikä aavaa kyllä näe, aina on vastarantakin näköpiirissä :D Kiel sen sijaan on Itämeren rannalla ja matkaa Hampurista kertyy 120 km. Päivän reissulle varsin sopiva etäisyys, ja lähdimme mieheni kanssa heti aamusta matkaan. Viime päivinä on Saksassa ollut tosi tuulista, Kölnin karnevaalejakin oli jouduttu myrskytuulen vuoksi supistamaan ja täällä Hampurissakin kyllä tuuli räykyyttää niin että kattotiilet kolisevat. Ja mikä siinä onkin, että myrsky käy aina yöllä, niin ettei saa nukuttua?! Viime yönäkin hirveä ujellus, ja aamulla ihan jees. No onneksi niin päin, Kielistä voimakkaan tuulen varoitus ei ollut enää aamusta päällä. Toki siellä siltikin puhalsi aika lailla, rannikolla kun oltiin.

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

Satama oli pienemmän näköinen kuin Hampurissa, mutta jotenkin söpömpi. Muutenkin koko kaupunki oli hyvin sympaattinen, nätti ja suloinen. Tuli vähän Tampere mieleen :) Aika samassa kokoluokassakin liikutaan, Kielissä on noin 240 000 asukasta (Tampere 220 000). Kaupungin ilme on kuitenkin varsin erilainen esim. Lüneburgiin ja Lübeckiin verrattuna, ja selityskin löytyy eli II maailmansodan aikana koko Kiel pommitettiin tuhannen päreiksi, koska se oli tuolloin Saksan tärkein satamakaupunki. Käytännössä kaikki rakennukset ovat siis alle 70 vuotta vanhoja, mutta toki historiallisen näköistä vanhaakaupunkiakin on hiukan jäljellä. Sataman seudusta tuli hiukan mieleen Hampurin moderni satama-alue Hafencity.

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

Olin oikeastaan ihan positiivisesti yllättynyt Kielin modernista ilmeestä. Kirjoitin Lüneburg-postauksessa, että nämä Pohjois-Saksan pikkukaupungit muistuttavat kovin paljon toisiaan. Kiel oli kuitenkin uudemman ja ”kiiltävämmän” näköinen kuin muutamat edelliset vieraillut paikat. Kelikin oli ihanan aurinkoinen, eikä ihan sattumalta, olimme ajoittaneet reissun juuri tähän päivään säätiedotuksia kytäten. Samasta syystä Berliini on vielä näkemättä, kun koko ajan on ennusteessa vain kolmea piskoa sadetta…

Kielissä oli tosi näppärää liikkua kävellen, tulimme tosin Hampurista omalla autollamme. Parkkeeraus on täällä parkkitaloissa hyvin halpaa Suomeen nähden (parkkitalossa 1,5€/h ja maksimihinta 4€ päivä! Whou, menkääpä tunniksi Hämpin parkkiin niin hinta on jo yli 5€), ja ajamme yleensä näillä päiväreissuilla suoraan johonkin keskustan parkkitaloon ja palloilemme sitten kävellen ympäriinsä.

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IMG_20160209_120650

Kiel oli juuri semmoinen kivan kokoinen ja viihtyisä, puistoalueitakin sisältävä kaupunki, jossa asuisin mielelläni. Jos jonnekin pitäisi ihan tosissaan asettua, niin en tiedä valitsisinko silti Hampuria sen suuruuden takia. Pidän kyllä tiettyyn mittaan asti kaupunkiasumisesta ja isommistakin paikoista, mutta jotenkin silti näissä pienissä kaupungeissa esim. asioiden hoitaminen olisi vähän mutkattomampaa. Toisaalta suurkaupungissa on enemmän palveluja ja viihdykkeitä tarjolla, mikä on minulle myös tärkeää. Eikä pidä unohtaa yhtä todella, todella suuresti asumismukavuuteen vaikuttavaa asiaa eli joukkoliikennettä. Hampurissa julkiset toimivat kuin unelma ja verkko on tosi kattava. Jaa-a, en silti tiedä kumpaan suuntaan vaaka tässä kallistuisi.

Jotenkin silti olen huomannut, että näissä pienemmissä kaupungeissa shoppaileminen on paljon mukavampaa. Hampurissa tietysti on kaikki maailman liikkeet H&M:stä Louis Vuittoniin, mutta kun tietää että sen toisen pään saisi jättää kokonaan minun ostoksistani pois niin luksusliikkeiden olemassaolo on minulle ihan sama ;) Hampurissa saa kävellä ympäri keskustaa koko päivän ja silti missaa puolet liikkeistä ja putiikeista. Pienemmissä paikoissa taas kaikki on aika kompaktisti kävelyetäisyydellä eikä ostospaikkoja tarvitse varsinaisesti etsimällä etsiä.

Yksi huomio erona Suomeen on muuten myös pienten ja yksityisten liikkeiden valtava määrä. Suomesta monet Sanelman vaateaitat, Maijan muoti ja Kaalepin Kenkä- kaupat katoavat isojen ketjuliikkeiden alta. Kahviloissakin on enimmäkseen valinnanvarana Coffee Houset, Wayne´s Coffeet ja Fazerin kahvilat (yksityisiäkin tietysti löytyy, mutta valtavirta on ketjuliikkeitä). Täällä taas yksityisiä pieniä leipomoita, neulevaatekauppoja, kenkäkauppoja, kultasepänliikkeitä ja kahviloita on pilvin pimein. Jotenkin elinkeinorakenteen pitää olla erilainen, koska ketjut eivät ole ottaneet niin suurta valtaa kuin Suomessa. Tämä on tietysti vain minun näkemykseni ja ehkä tässä vähän on sekin ilmiö esillä, että sitä näkee mitä katsoo. Lisäksi esim. pienten vaateputiikkien ja erikoisliikkeiden hinnat eivät ole pilvissä, kuten Suomessa valitettavan usein on.

IMG_20160209_120824

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

IKiel, Satamakaupunki, Matkailu Saksassa

Yllä olevat kuvat on otettu raatihuoneen aukiolta, rathaus näyttää löytyvän joka pitäjästä. Aurinko alkoi iltapäivää kohden painua pilven taa, sitten otimme auton alle ja ajoimme vielä parikymmentä kilometriä pohjoiseen meren rantaan. Menimme katsomaan toisessa maailmansodassa käytössä ollutta sotasukellusvenettä, U-Boot 995:sta! Tästä postauksesta tuli jo niin iso kuvapläjäys, että teen pian sukellusvenereissusta oman juttunsa. Oli muuten aika mielenkiintoinen vehje.

-Marianna

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Kiel

  1. Paluuviite: U-Boot 995 |

  2. Paluuviite: Pieni katsaus vuoteen 2016 |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s