Jouluparaati

En malttanut millään pysyä poissa keskustan jouluhulinasta, vaikka olemmekin menossa sinne suomalaisten ystävien kanssa alkuviikosta. Lähdimme mieheni kanssa pyörimään keskustaan ja etsimään anopilleni joululahjaa (löytyi! :). Kelikin parani jollain ihmeen kaupalla keskipäivällä ja aurinko alkoi paistaa. Olin ajatellut, että joulutorilla on hienointa illan hämärässä, mutta kyllä se näky päivänvalossakin oli tosi hieno.

Toreja oli pitkin keskustaa, suurin taisi olla Raatihuoneentorilla, kuten arvata saattaa. Katselimme läpi kaikki vastaantulleet pikkutoritkin ja voi pojat, oli siellä sitten kivaa tavaraa! Juuri ennen raatihuonetta osuimme ihan sattumalta jouluparaatin varrelle, ihanaa.

Jouluparaati Hampuri

Jouluparaati Hampuri

Jouluparaati Hampuri

Jouluparaati Hampuri

Paraati oli aika Amerikka-tyylinen, ja kaiuttimista raikui Coca-colan tunnuslaulu ;) En ole tainnut koskaan olla katsomassa tällaista paraatia, oli kyllä tosi hieno sattuma että tämä osui reitillemme. Kaikkia söpöjä jouluhahmoja oli esillä ja nuoria poikia ja tyttöjä pukkipuvuissaan esittivät joulutansseja.

Jouluparaati Hampuri

Jouluparaati Hampuri

Jouluparaati Hampuri

Jouluparaati Hampuri

Jouluparaati Hampuri

Mukavaa joulumieltä tällainen tapahtuma kyllä toi, vaikka lunta ei ollut yhden yhtäkään hiutaletta. Jatkoimme matkaa kohti toreja, ja siellä taas hehkuviini virtasi, hah hah. Kaikkien kivojen käsitöiden lisäksi houkuttelevinta torilla olivat erilaiset ruuat. Oli kaikenmoisia täytettyjä leipiä, vartaita, makkaraa, hodareita, hapankaalia, juustoja ja niin edelleen. Meillä oli täällä kotona eilinen ruoka odottamassa ja päätimme olla ostamatta mitään syömistä, nyt jälkeenpäin vähän kaduttaa :D Kaikki syötävät olivat kyllä niin älyttämän houkuttelevan näköisiä, että ensi viikolla taidamme ystävieni kanssa vain syödä tiemme kojusta toiseen…

Joulutori Hampuri

Joulutori Hampuri

Joulutori Hampuri

Joulutori Hampuri

Eniten jäivät polttelemaan turkisvuoratut nahkasormikkaat, jollaisia olen haeskellut jo monta vuotta. Käyn Suomessa tosi harvoin toreilla, joten ehkä ei ihmekään etten ole löytänyt. Tuolta Hampurin joulutorilta löytyi useampikin, ihan täydellinen ja niiiiiiin lämmin pari, mutta ei helkkari kun en raaskinut laittaa niihin 39€ rahaa. Vaikka hanskat varmasti kestäisivät tyyliin loppuelämän, niin ei perhana en vaan pysty repeämään tähän. Täytyy pitää mietintämyssyssä :) Noin yleisesti tuotteet eivät olleet mitään sikakalliita, riippui tietenkin kojusta ja tuotteesta. Paljon kaikenmoista kivaa olisi saanut jo ihan muutamalla eurollakin. Minä en ostanut tällä kertaa vielä mitään, jään pohtimaan ainakin niitä sormikkaita…

Joulutori Hampuri

Joulutori Hampuri

Binnenalsterin pikku saarelle oli raahattu oikein kunnon kuusi! Jonain vuonna Alster oli kuulemma ihan jäätynytkin, vähän veikkaan että tänä vuonna sellaisesta tapahtumasta ei ole tietoakaan.

-Marianna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s