Keskitysleirillä

Otsikko sen jo kertoo, mitä tänään olen puuhaillut. Sanon heti alkuun, että edempänä tekstissä kerron muutamia leirillä kuulemiani juttuja vankien elämästä, ja ne eivät ole mitään kaunista luettavaa. Joten jos tiedät jo nyt että järkytyt helposti niin skippaa tämä postaus.

Menimme koulusta ryhmämme kanssa tutustumaan Neuengammen keskitysleirille. Käynti oli osa Diversity in health- eli monimuotoisuus terveydessä- kurssia. Olemme kurssilla käsitelleet eri ihmisryhmien (sosiaalisten, sukupuoli-, rotu- ja uskonnollisten muun muassa) välisiä terveyseroja. Keskitysleirit ovat yksi esimerkki ihmisten hirvittävästä eriarvoistamisesta ja alistamisesta, joten sikäli tämä keikka sopi mielestäni kurssin teemaan oikein hyvin.

Neuengammen leiri oli yksi Saksan monista leireistä. Leiri, tai sen jäänteet oikeammin, ovat itse asiassa todella lähellä minun asuinpaikkaani. Olin kyllä kuullut vuokranantajilta, että täällä sellainen on, mutta se olikin ihan tuossa lähes kulman takana. Ja kuten olen kertonutkin, niin olemme täällä ihan keskellä ei mitään. Leirin jäänteet nykyisine museoineen ja muine rakennuksineen levittäytyivät TODELLA isolle alueelle, vähän tuli mieleen joku armeijan kasarmi. Paikka sijaitsee keskellä laajaa peltoaukeaa, monet kohteet olivat ulkona ja tämä yhdistettynä viime päivien myrskyihin niin huh, kyllä meinasi tukka lähteä päästä! Olin kurkkinut nettisivuja etukäteen ja luulin etukäteen, että koko touhu on ulkosalla, mutta pääsimme onneksi sisällekin välillä lämmittelemään.

Taas kerran tuli todettua se, miten paljon enemmän museoista saa irti, kun on hyvä opas. Meidän oppaamme oli keski-ikäinen tanskalaissukuinen Frank, jonka isoisä oli ollut tällä Neuengammen leirillä. Hän selvisi elossa pois ja osin tästäkin syystä Frank oli sitten kertomassa meille tätä tarinaa. Hänen henkilökohtaiset lisäyksensä ja tarinat suoraan isoisältä kuultuina toivat esittelyyn ihan erityistä syvyyttä.

Keskitysleiri Neuengamme

Leirin alkuperäinen sisääntuloportti.

IMG_20151119_131019

En ottanut vierailun aikana kovinkaan paljon kuvia, koska kuvattavaa ei suoraan sanoen hirveästi ollut. Ja jotenkin, en ehkä muutenkaan halua julkaista tässä blogissani mitään pakkotyöllä tapettujen ihmisten hävittämiseen tarkoitetun krematorion kuvia.

Tämä Neuengammen leiri oli yksi Saksan leireistä, ja se oli käytössä koko toisen maailmansodan ajan. Leirin vangit olivat pääasiassa Neuvostoliitosta mutta myös Puolasta, Valko-Venäjältä, Ranskasta ja Tanskasta sekä isäntämaa Saksasta. Osa Suur-Saksan leireistä oli nk. tuhoamisleirejä, joista tunnetuimmat ovat kaikkien tietämät Auschwitz-Birkenau nykyisessä Puolassa ja Dachau Etelä-Saksassa. Tuhoamisleireille ihmisiä lähetettiin ihan suoraan tapettavaksi ja niissä oli yleensä myös kaasukammiot, jollaista Neuengammessa ei ollut. Oppaan mukaan kaasukammiot eivät muutenkaan olleet ihan niin yleisiä keskitysleireillä kuin yleensä ajatellaan, vaan vain n. 20% leireistä oli kaasutus käytössä. Neuengamme ei ollut varsinainen tuhoamisleiri, vaikka ihmiset lähetettiin sinne yhdensuuntaiselle lipulla yhtä kaikki. Neuengammessa ajatuksena oli tappaa vangit työnteolla, nälkään ja tauteihin näännyttäen. Saksan mittakaavassa leiri oli vankimäärältään melko pieni, vain noin 6000 vankia, mutta se oli silti sodan loppupuoliskolla Pohjois-Saksan tärkein keskitysleiri.

Keskitysleiri Neuengamme

Monet leirin rakennuksista on purettu ja raunioiden ääriviivat on merkitty kivimuodostelmilla.

Neuengamme keskitysleiri

Vanha tiilitehdas, jossa vangit valmistivat Klincker-punatiiliä.

Frank kertoi vuolaasti tarinoita leirien arjesta, ja kuten arvata saattaa niin ne olivat ihan hirveitä. On kyllä ihan uskomatonta, mitä ihmiset voivatkaan toisilleen tehdä. Leiriä hallinneet SS-armeijan joukot eli ”suojajoukot” (Schutzstaffel) pitivät terrorillaan yllä kuria leireillä. Oppaamme Frankin isoisää oli hänen leirillä ollessaan hakattu niin paljon kumipampulla jalkapohjiin, että hän käytti loppuelämänsä pyörätuolia. Frank kertoi myös, että tanskalaissyntyinen isoisä ei koskaan halunnut nousta pyörätuolista pois vaikka olisi pystynytkin, koska hän ei halunnut ikinä enää koskea hänet häpäisseen ja pettäneen Saksan maan kamaraa. Aika karua.

Frankin isoisää ja monia muita ulkomaalaisia kohdeltiin keskitysleirillä kuin eläimiä. Ei-saksankielisiä kiellettiin puhumasta mitään muuta kuin saksaa, ja jos sitä ei osannut sujuvasti niin piti olla hiljaa. Aina. Frankin isoisällä oli leirillä toinen tanskalainen nuori mies, josta tuli hänen ystävänsä. He puhuivat joskus toisilleen kuiskaten hiljaa pihalla niin, että torneissa vahtineet tarkka-ampujat eivät voineet kuulla heitä.

Joka päivä aamuviideltä ja iltapäivällä samaan aikaan kaikkien vankien tuli seistä leirin keskipihalla rivissä, liikkumatta ja hiiskumatta tunnin ajan. Tällä haettiin tietysti alistusta, nöyryytystä ja vallan osoitusta. Frank kertoi että tämä hänen isoisänsä tanskalaiskaveri ei eräänä päivänä enää tautien heikentämänä jaksanut seistä rivissä koko tuntia, vaan kaatui edessään olleeseen lätäkköön kasvoilleen ja hukkui siihen. Muut rivissä olleet eivät tietenkään voineet hievahtaakaan, koska muuten ohimoon olisi ammuttu tornista luoti.

Suomessa maailmansotien historiasta ei (kai?) puhuta ihan samasta näkökulmasta kuin Saksassa, sattuneesta syystä. Vielä nykypäivänäkin jopa osa minun vanhempieni ikäpolvestakin vaikenee näistä asioista, koska heitä hävettää Saksan puolesta niin paljon. Minun sukupolveni alkaa olla sitten jo sitä joukkoa, että kun näistä tapahtumista alkaa olla ihmisikä, niin ne alkavat tuntua vähän kaukaisemmilta. Tai tarkoitan tällä sitä, että minun ikäiselleni näistä asioista puhuminen on jo sen verran etäisempää, että häpeän tunnetta ei ehkä samalla tavalla synny kuin vanhemmille. Vaikea sanoa, kun muutenkaan ei oikein mitään henkilökohtaista sidettä näihin asioihin ole.

IMG_20151119_134440

IMG_20151119_134524

Tämä yllä olevien kuvien valtava halli oli sodan aikana ja ilmeisesti pitkään sen jälkeenkin tiilitehdas, jossa vangit valmistivat täällä Hampurin arkkitehtuurissa niin tuttua materiaalia eli klincker-punatiiltä. Klinckerin materiaalia saa täältä maaperästä ilmeisen helposti ja siksi se on rakentamisessakin niin suosittu. Tämä tiilien valmistaminen oli yksi leirin toiminnoista ojien ja Elbe-kanaalin kaivamisen ja aseiden valmistamisen ohella.

Nyt tuli vähän synkeämielisempi teksti tällä kertaa, mutta mielestäni tämä oli sen verran painavaa asiaa että kannatti kertoa.

-Marianna

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Keskitysleirillä

    • Kyllä se ehdottomasti oli käymisen arvoinen paikka! Vaikka aika hiljaiseksi veti ne jutut siellä, ei tommosta voi millään järjellä yrittää ymmärtää. Ja kun tästä kaikesta ei oo kovin kauaa edes aikaa että kyllä vaan on Hitler tehnyt melkoista aivopesua…

      Tykkää

  1. Auschwitzissä käyneenä tiedän sen tunteen joka keskitysleireillä tulee. Se ahdistus ja vatsassa vellova olo on suoraan sanottuna kuvottavaa. Meillä oli Auschwitzissä myös opas mukana, ja reissusta sai hurjasti irti. Karmaiseva paikka!

    Tykkää

    • Jotenkin ne tunteet mitä siellä mieleen tuli, oli juuri tuollaista kuvotusta ja lisäksi kyllä ihan epäuskoa, että voiko tällainen olla totta. Ja hirveää sääliä niitä ihmisiä kohtaan tietysti. Opas oli kyllä aivan ehdoton, olen sen huomannut muutenkin aikuisiällä että kyllä vaan hyvä opas on niin museossa kuin luontopolullakin kullan arvoinen!

      Liked by 1 henkilö

  2. Paluuviite: Erilaista sunnuntaitekemistä |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s