Linnapuistossa

Näin aluksi minulla on melko vähän lähiopetusta koulussa, seuraavina parina viikkonakin vain kaksi päivää viikossa. Minulle jää siis mukavasti aikaa viettää sekä mieheni kanssa että sompailla ympäri Hampuria. Enimmäkseen meillä usein suuntana on Bergedorf, keskustaan asti ei monestikaan viitsi lähteä, ja kuten juuri hiljattain kerroinkin, niin kaikki ei aina mene niin kuin Strömsössä kun jonnekin yrittää lähteä…

Olemme yrittäneet (ja siinä onnistuneetkin) pitämään jonkinlaisen rytmin päivissämme, vaikka vapaata aika paljon onkin. Heräämme aina samaan aikaan, aamutoimet, kahvinkeitto (mokkapannulla!!) ja uutisten selailut netistä. Sitten yleensä alankin suunnitella jotain menoa, jollen ole sitä jo valmiiksi tehnyt. Sanomattakin lienee selvää, että minä olen näissä asioissa meidän taloutemme mastermind ;) Tänään piti lähteä ihan asioillekin Bergedorfiin, ja samalla teimme pienen kävelyretken linnapuistossa. Minulla selvisi vasta viime viikolla, että Bergedorfissa ylipäätään on joku linna. Kävimme tänään siinä puistossa mutta itse linnan edustalla oli niin kova remppamiesten kuhina, että emme menneet lähemmäs. Pitää tutustua paikkaan joku kerta ihan ajatuksella.

Bergedorf Hampuri

Bergedorf Hampuri

Bergedorf Hampuri

Olen täällä blogissa jo moneen kertaan ylistänyt tuota lähikeskustaamme Bergedorfia, ja se on kyllä sitten mainio paikka. Kaikki kivat kaupat, kahvilat, ravintolat sun muut löytyvät siitä. Vaikka eipä silti, olen pidättäytynyt shoppailusta ettei matkakassa nyt kauheasti hupenisi heti alkuun, mutta ikkunaostoksillakin on mukava käydä! :D Mietin juuri tänään, että jos jostain syystä sitä jäisi pidemmäksi aikaa tänne Saksaan niin muuttaisin kyllä tuonne Bergedorfiin. Varmasti kaupungista löytyy ihania alueita vaikka millä mitalla, mutta meidän kohdallemme tämä kaupungin kaakkoisnurkka sattui kyllä osumaan tosi kivasti. Varsinainen asuinalueemme Neuengamme on vähän turhankin kaukana kaikesta, mutta onneksi tuohon Bergedorfiin on ihan passeli 10 minuutin ajomatka. Ja onneksi meillä on auto käytössä!

Bergedorf Hampuri

Bergedorf Hampuri

Bergedorf Hampuri

Linnapuisto oli kyllä tosi kaunis ja vehreä paikka. Äitini kertomuksen ja valokuvien perusteella Suomessa syksy on (tietenkin) hiukan pidemmällä kuin täällä. Nyt olisi täällä Hampurissa vielä ihan hyvä aika pitää vaikka piknikkiä, kunhan pikkuisen laittaisi vaatetta päälle enemmän. Saamme muuten parin viikon päästä ensimmäiset vieraat Suomesta luoksemme kylään. Ystäväpariskuntamme ihanan tyttönsä kanssa tulevat meille melkein viikoksi, ja olen heidän vierailustaan aivan innoissani! Jos vain kelit pysyvät hyvänä niin vaikka se piknik voisi tulla toteutettavaksi tuolloin.

Bergedorf Hampuri

Bergedorf Hampuri

Asioiden hoitelemiseen on tällä viikolla taas mennyt aikaa. Kävin tänään varaamassa silmälääkärin, ja sainkin ajan jo perjantaiksi. Silmälääkäriin meno oli to do-listalla Suomessa, mutta se jäi ajanpuutteen vuoksi toteuttamatta. Nyt haluan mennä sekä näön ja silmien yleiseen tarkastukseen että saamaan jotain apua silmien kutinaan, joka taas kerran on alkanut vaivata. Jostain syystä tämä ihan sama vaiva putkahtaa minulle aina parisen kertaa vuodessa: silmät kutiavat, ärtyvät, punoittavat ja niitä tekee mieli hieroa koko ajan. Välillä silmäluomet ovat vähän turvoksissakin. Joka kerta asiasta lääkärissä käydessäni saan ihan saman diagnoosin ja hoidon, eli ärtynyt sarveiskalvo (silmää peittävä kalvo) ja antibioottitippa/rasva. Viime lääkärikäynnistäni tässä asiassa on jo sen verran aikaa, että tipat olivat mennet vanhaksi ja muutenkin kun on asiaa mennä näköään tarkistuttamaan, niin varasin sitten ajan tuohon Bergedorfin lääkärikeskukseen.

Sen mitä tästä Saksan terveydenhuollosta nyt olen saanut selville, niin ainakin työssäkäyvillä (kaikilla?) on sairauskassa eli krankenkasse, joka sitten korvaa lääkärikäyntejä, ilmeisesti ihan ilman omavastuuta. Lääkäriin saa mennä yksityiselle tai julkiselle. Sitä en sitten tiedä, kuinka paljon tuohon kassaan pitää maksaa jäsenmaksua, eli kuinka kalliiksi tai halvaksi hoito lopulta tulee. Minulla luonnollisestikaan ei ole mitään kassaa täällä, vaan varaan ajan yksityiselle (julkiselle en nyt kutinassani jaksa jonottaa enkä edes tiedä saisinko sinne mennäkään) ja maksan itse. Matkavakuutukseni korvaa matkalla sairastumista, ja epäilenkin että jos vain saan kuittiin jonkun erittelyn niin ärtyneen silmän hoidon saan vakuutukseen, mutta näöntarkastusta varmastikaan en.

Se näistä terveysongelmista, muitakin ongelmia on ollut, näet TAAS kerran maistraatin papereiden ja leimojen kanssa. Kerron siitä kuitenkin joskus myöhemmin, kunhan ärtymys vähän lauhtuu ;)

Mukavaa viikon jatkoa kaikille,

Marianna

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Linnapuistossa

  1. Paluuviite: Joulutorilla, osa I |

  2. Paluuviite: Hampurissa taas |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s