Mitä vaihtoon lähtemiseen tarvitaan?

Kauemman mukana kulkeneet lukijani saitte menneen vuoden aikana jo varmaan kyllästymiseen asti kuulla, millaista papereiden pyörittelyä vaihtoon lähteminen vaatii. Nämä näkökohdat löydätte selaamalla vaihto-opiskelu-tagia taaksepäin. Nuo jutut kuitenkin koskevat enimmäkseen opiskelupaikan (vanhan ja uuden) vuoksi tehtäviä hommia, mutta haluaisin nyt omasta puolestani kertoa, mitä muuta pitää tehdä ja mitä pitää ottaa huomioon vaihtoon lähtiessä.

Ihan päällimmäisenä minulla on mielessä raha. Rahaa tarvitaan, kun lähtöä suunnittelee (ja toteuttaa). Kylmä totuus kyllä on, että ihan pennittömänä reissuun ei pysty lähtemään. Toki rahoituskanavia on vaikka minkälaisia, opiskelijoilla luonnollisesti opintotuki ja erityisesti tässä tapauksessa opintolaina lienevät tärkeimmät. Suunnitteluvaiheessa rahaa nyt ei suuremmin tarvita, minun piti etukäteen maksaa vain Hampurin kaupunginliikenteen matkakortti ja samaan sisältyvä opiskelijakunnan jäsenmaksu, joka oli yhteensä 260€, tästä kerroinkin eilen. Tuo tuli maksettavaksi muistaakseni kesäkuussa.

Kun lähtö alkoi lähestyä, niin alkoivat kulutkin langeta. Niistä asumis- ja muuttokustannukset ovat suurimmat. Me vuokrasimme mieheni kanssa omistusasuntomme Tampereella eteenpäin, ja saimmekin kuukausivuokraksi ihan käypä hinnan. Tämä oli ihan ehdoton edellytys lähtemisellemme, toisaalta jos olisimme asuneet kotonakin vuokralla niin olisimme vain irtisanoneet sopimuksemme. Nyt saamme Saksan vuokran sekä Tampereen lainan kuluja katettua saamallamme vuokralla. Täällä Hampurissa vuokrataso on samankaltainen kuin Tampereella, maksamme 42m2 kaksiosta täällä 650€ (sis.kaiken). Maksoimme jo ennen tuloamme ensimmäisen kuukauden vuokran sekä kahden kk:n vakuuden eli yhteensä melkein 2000€. Tämän onneksi pystyin kattamaan Erasmus-apurahalla, joka on kyllä aivan uskomattoman hieno kädenojennus EU:lta. Raha tulee siis EU- komission liikkuvuusrahastosta.

Muuttokuluihin menee luonnollisesti mm. muuttolaatikoiden, siivousvälineiden ja kuljetuksen järjestäminen sekä bensakulut. Me teimme muuton Suomessa itse sukulaisen peräkärryllä mutta kilometrejä tuli autoon viikon aikana melkein tuhat joten tankilla sai käydä ahkerasti. Laskeskelimme eri vaihtoehtoja tänne Saksaan tulemiseen ja päädyimme ajamaan itse Suomesta Hampuriin. Tuolla reissulla polttoaineen lisäksi meni kuluja hotelliin sekä ruokaan ym.

Nyt täällä ollessamme rahaa menee jonkin verran kaiken sen ostamiseen, mitä emme voineet tuoda mukanamme: ruokaa kaappeihin (jätimme jauhopussit Suomeen ;), siivousvälineitä, tyynyjä, peittoja, johtoja medialaitteisiin, pesuaineita, polkupyörät… Ja tietenkin sitä jollain pitäisi elääkin. Me suunnittelimme lähtöä puolitoista vuotta ja säästimme määrätietoisesti tätä reissua varten erilliselle tilille. Olen hakenut back-upiksi opintolainaa mutta en ole nostanut sitä.

Kylmän käteisen lisäksi tarvitsimme tänne lähteäksemme myös joustoa sidonnaisuuksistamme: opiskelu- ja työpaikoista. Minä nyt tietenkin pääsin koulun puolesta lähtemään, mutta molempien töiden jättäminen vaati enemmän sumplimista, ja olen ikionnellinen että se onnistui. Pitää välillä oikein muistuttaa itseään, kuinka onnekas sitä onkaan kun kaikki meni niin hyvin. Me siis molemmat mieheni kanssa sovimme työpaikallemme, että saamme palata samaan duuniin ensi kesänä. Lisäksi säästimme kesälomat ensi vuoteen joten takaisin mennessä on jotain rahaa heti tulossa, sekin helpottaa kotiin muuttamista. Minä tein työpaikalleni opintovapaasopimuksen, mieheni vähän toisenmoisen diilin.

Näiden asioiden lisäksi sanoisin, että ulkomaille lähtöön tarvitaan tietynlaista luonnetta, tai ainakin mielentilaa. Pitää pystyä sietämään epävarmuutta ja epämukavuutta ja olla valmis ponnistelemaan päämäärätietoisesti. Ensin kaiken järjestämiseksi (asunnon saaminen oli vaikeinta) ja sitten täällä olemiseksi (opiskelu vieraalla kielellä vaatii sopeutumista) ja työpaikan etsimistä oudosta maasta (mieheni). Ystävät, perhe ja tutut ympyrät jäivät Suomeen, tosin minun tilanteeni on täysin erilainen kuin monen muun, koska sain ottaa mieheni mukaan. Yksin en olisi lähtenyt. Tämä vaikutti tietenkin myös rahapuoleen ja asuntoasioihin, emme asu ihan opiskelija-asuntolan solussa. Lisäksi minua helpottaa se, että mieheni auto on meillä täällä (ei täällä landella muuten pärjäisikään :D).

Ainakin nyt, kun aikaa on mennyt täällä Saksassa melkein kuukausi, olen tyytyväinen kaikkeen mitä olen saanut ja olen sitä mieltä, että kannatti nähdä kaikki tuo vaiva. Toki edessä on vielä monta kuukautta täällä oloa ja toivottavasti paljon unohtumattomia hetkiä :) Koti-ikäväkään ei pahasti ole vielä kalvanut!

Onko teillä näistä asioista jotain eriäviä tai samoja mielipiteitä? Erityisesti muiden vaihdossa olleiden kokemukset olisivat kiinnostavia, tai miltä tämä homma kuulostaa niiden korviin, jotka ette ole vaihtoasioiden kanssa tuttuja?

-Marianna

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Mitä vaihtoon lähtemiseen tarvitaan?

  1. Sulla toi vaihtoon lähteminen oli niin erilainen ku mulla ettei kuluja edes sillai voi verrata. Mä sanoin oman vuokrakämppäni irti ja muutin tavarani Mikan luo 80€/kk varastointimaksua vastaan tosin 😆 Sain North-South-Southilta kans jonku parin tonnin stipendin, jolla sai kivasti lentoliput ja hostellistakin vähän aikaa maksettua. Mitään en ollut pahemmin ehtinyt säästään ja opintolainaa oli pakko nostaa. Kyllä sillä eli ja matkusti Namibian hinttasolla nähden ihan hyvin vaikka välillä penniä pitikin venyttää. Takasin oli helppo palata kun pääsin muuttaan suoraan Mikan kanssa yhteen.

    Tykkää

    • Toi asuntoasia on varmaan se suurin ero ja tietysti myös menoerä. Meidän asunto täällä on kuitenkin opiskelija-asuntoon nähden kallis, samoin sitten Treen asunnosta menee lainan kulut koko ajan kuitenkin.
      Ja Namibia lienee kyllä tosiaan halvempi kuin Saksa..?! :D Vaikka Euroopan maista Saksa luokitellaan vasta toiseen kalleusluokkaan, on täällä ruoka halvempaa mutta asunnot esimerkiksi ei todellakaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s