Pian sitä mennään

Blogin sisältö on varsin ilmiselvästä syystä ollut viime aikoina melkoisen synkeä. Edelleen myös mieleni on musta mutta koska koko maailma ei pysähdy, vaikka meidän perheessämme hetkeksi pysähtyikin, pitää katsetta suunnata myös tulevaan. Palaan varmasti tähän isä-aiheeseen vielä useita kertoja, mutta kerronpa nyt välillä mitä Saksan suunnitelmillemme kuuluu.

Kun isä kuoli, niin ajattelin heti että me emme lähde syksyllä mihinkään. Asiaa mieheni kanssa pohdittuamme ja keskusteltuani äitini kanssa, päädyimme hyvin pian kuitenkin siihen että lähdemme ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Lisäksi asiaan vaikutti se, että isäni oli ennen kuolemaansa sanonut, että vaikka tässä hänen touhussaan kävisi miten, niin meidän lähtöämme ei saa perua. Siispä, tämäkin toive mielessä jatkoimme matkamme järjestelyä.

Hautajaisten lähestyessä voimia ei ollut kerta kaikkiaan yhtään mihinkään, mutta samalla oli aivan pakko pakko pakko jatkaa asunnon hakemista. Kämpän saaminen oli meille suurin koetinkivi mieheni työpaikan etsinnän ohella. Kun saimme isäni haudattua niin pystyin edes hieman helpommin keskittymään tähän asuntohommaan. Selasin kaiket illat asunto-ilmoituksia, laitoin sähköpostia, hakuilmoituksia ja hakemuksia. Urakka tuntui todella toivottomalta. Asuntoja on Hampurissa tarjolla aivan hirmuisesti, ja meille sopivia ja hinnaltaankin passeleita oli vaikka kuinka paljon. Ongelmaksi muodostui vain se, että miten lopulta sitten saisimme sen jonkun asunnon. 95% yhteydenotoistani ei vastattu mitenkään. Minä sentään puhun ja kirjoitan ihan kelpo saksaa joten kielimuurista ei ollut kyse. Kuitenkin, kun ajattelee itse että saisi viestin: olen tulossa toisesta maasta opiskelemaan, mieheni tulee mukaan mutta hänellä ei ole vielä töitä. Emme pysty tulemaan näyttöön, vaan haluaisimme tehdä vuokrasopimuksen sokkona. Passaako? No ei vissiin. En voi kiistää, ettäkö tällainen viestien sisältö olisi kovin luottamusta herättävää…

Kunnes muutama päivä sitten sain viestin ihastuttavalta hampurilaisrouvalta (hyvä sana muuten, ha ha) joka halusi tarjota meille asuntoa! Hän oli pokannut yhden lukuisista etsitään asuntoa-ilmoituksistani opiskelija-asuntosivulta. Hän halusi tarjota minulle ja miehelleni omakotitalonsa yläkerrassa sijaitsevaa pienen pientä kaksiota. Omakotitalon yläkertaan asumaan, kuulostaako tutulta? :D Jos olet unohtanut viime syksyn Helsinki-keikkani niin voit verestää muistoja täällä.

Noh, siis, tämä meille tarjottu asunto on kerrassaan loistava, hinta on sopiva ja kokokin ihan jees. Sijainti kouluuni nähden on hyvä, mutta muuten kuvaus asunnon sijainnista ei ehkä ihan vastaa sitä mielikuvaa, mitä Saksan toisiksi suurimmassa kaupungissa asumisen kuvittelisi olevan. Tulemme asumaan aivan kaupungin laidalla, todella kaukana keskustasta, ja taisipa tuo talolle vievä tie vielä olla soratie! Noh, landeltahan sitä alunperinkin ollaan kotoisin… Bussi kulkee kuitenkin vierestä ja keskustaan matkaa on alle puoli tuntia. Meillä ei kerta kaikkiaan ole varaa olla nirsoja ja koska asunto muuten vaikutti tarpeisiimme täydelliseltä, niin otimme sen. Superplussa vielä siitä, että asunto on osittain kalustettu joten meidän ei (onneksi!) tarvitse raahata sinne muuttokuormaa vaan pääsemme matkaan ihan henkilöautolla. Niin ja vuokraisäntänä- ja emäntänä toimiva pariskunta on jo nyt muutaman päivän sähköpostittelun jälkeen suorastaan hellyyttävän avuliaasti vastannut joka ikiseen kysymykseemme ja vielä enemmänkin. Luulenpa, että heistä tulee vielä pärjäämisemme elinehto siellä ollessamme.. :)

Nyt kun asunto on melko lailla plakkarissa, niin iski yhtäkkiä päälle hirveä jännitys. Kun tämä kevät ja kesä nyt on mennyt aika lailla pikakelauksella silmien editse ja KAIKKEA on tapahtunut niin paljon, niin en ole oikeastaan yhtään ehtinyt miettimään, että millaista se Saksassa oleminen ja lähteminen sitten ihan todella on. Nyt alkaa se kuuluisa pupu hiipiä pöksyyn ja kusi valua sukkaan. Jännittää, jopa pelottaa! Mitä sitä taas onkaan tekemässä?! Välillä kun oikein tulee jännityksen purskaus niin ajattelen, että miksi olen laittanut itseni tällaiseen tilanteeseen?! :D Yksi syy lähtemiseen tietysti on seikkailunhalu ja uuden kokemisen palo. Olemme mieheni kanssa puhuneet monesti, että jos meinaamme ulkomaille lähteä niin nyt on se aika. Olemme saaneet suunnitelmat tehtyä hyvin ja vaikka vielä nämä viimeiset puolitoista kuukautta ovat monenmoista tekemistä täynnä, niin eiköhän tästä hyvä tule. Mutta kyllä jänskättää, ei voi kieltää. Onko tsemppaussanoja tarjolla?!

-Marianna

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Pian sitä mennään

  1. Tosi kiva sun uus bannerikuva :) Onko toi teidän häämatkalta?:) Ja loistavaa, että ootte saanu jo asunnon hankittua! Nauratti vähän toi omakotitalon yläkerta :P… No jos tällä kertaa sellases viihtyis vähä pitempään, ku ei tarvi olla yksin matkassa :) Mutta uskon, että on ollu tosi haastavaa saada kämppää, mutta onneksi nyt tärppäs vihdoinkin!:) Ja onko siinä samassa kämpässä pakko olla koko vuotta, jos tuntuu että sijainti tai joku muu vois olla parempikin?

    Tykkää

    • Kiitos! Joo toi kuva on Japanista, semmosesta puistosta otettu :)
      Samaa ajattelin heti kun tuli se tarjous, että jaa taas omakotitalon yläkertaan.. :F mut toi on onneks silleen että sinne on ulkokautta oma sisäänkäynti ja oma kylppäri ja vessa jne, että se on ihan oma asunto joka vaan on sen talon yläkerrassa. Ettei tarvi niinku samassa tilassa olla kuten olin sie Helsingissä.. Ja tolla pariskunnalla on nytkin sie vuokralaiset että niillä on tästä hommasta jo kokemusta.
      Soppari tehdään toistaiseksi voimassa olevaksi, ja kuukauden irtisanomisajalla saa lähteä. Että kyllä pääsee poiskin jos alkaa laitakaupunki tökkiä ;)

      Tykkää

  2. Tosi hieno juttu, että löysitte asunnon!:) Tuo kuulostaa kyllä hyvältä ja aina voi siellä vaihtaa sitten jos siltä tuntuu. Tuohon sähköpostilla asunnon etsimiseen voisin sanoa, että saksalaiset on vielä huomattavasti muodollisempaa väkeä, kuin me ja jos ei viestiin saa prikulleen niitä oikeita korulauseita ja sanamuotoja niin se voidaan tulkita väärin;) Hienoa että jaksoitte olla sinnikkäitä. Uskon että matka tulee olemaan ikimuistoinen:) Soitellaan pian<3 -Emmi

    Tykkää

    • Niinpä, onneksi tuo ei ole määräaikainen sopimus niin jos pitkä matka käy hermoille niin poiskin pääsee. Tosin mä en kyllä usko että siitä tulee mitään ongelmaa, kun julkiset kulkee ja meillä on kuitenkin myös auto.
      Tuo muodollisuus on todella tässä viestitellessä tullut huomattua… Itse ihan jopa vaivaannun siitä sananmuotojen valinnasta ja teitittelystä, mutta paranee vissiin tottua vaan! ;)

      Tykkää

  3. Oi mahtavaa, että asunto on löytynyt! Toivottavasti viihdytte sielä, eipä tollanen puolentunnin matka keskustaan ees kuulosta pitkältä (sellanenhan mullakin täältä Pirkkalan perukoilta on Tampereelle!) ja varsinkin, kun teillä on sielä auto niin ette oo mitenkään edes julkisen liikenteen aikatauluissa jumissa. :D Hyvä myös, että asunto on osaksi kalustettu, juuri tätä tekstiä alkaessani aloin miettimään, että joudutteko ostaan sänkyä yms.

    Tykkää

    • No niinpä, tää oli kyllä ihan välivoitto että saatiin kämppä, alko oleen kaikki muuki suunnittelu jo vähä hankalaa ku ei ollu asuinpaikasta tietoa… Toivottavasti viihdytään, ei mua kyllä hotsittaisi siellä sitten enää alkaa toista muuttoa tekemään.
      Yksöissänky joudutaan ostamaan, kun tuola asunnossa on asunu yleensä joku yksin niin parisänkyä ei oo. Toivon, että Saksastakin löytyy IKEA tai joku vastaava ;)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s