Yllätyssynttärit

Vietimme eilen ystäväni Outin 30-vuotisbileitä. Erityisen hommasta teki se, että kyseessä oli yllärisynttärit! Outi puheli jo joskus joulukuussa, että perhana kun ei ehdi ja pysty järkkäämään juhlia, vaikka niin tekisi mieli. Ja vielä ekstrana oli mielessä naamiaiset. No tätä surkuttelua kun olimme Outin toisen ystävän Piian kanssa kuunnelleet vähän aikaa, niin laitoimme viisaat päämme yhteen ja päätimme järkätä juhlat. Mukaan valjastettiin vielä Outin mies sekä tietty minun ja Piian siipat myös. Perustimme WhatsApp-ryhmän, pidimme aloituspalaverin joulukuun alussa ja siitä se ajatus sitten lähti :) Vuokrasimme saunatilat Tampereen keskustan tuntumasta Ratinan saunalta, joka oli aivan loistava ja upea paikka tällaisille juhlille. Tila on mitoitettu 28 henkilölle, me saimme pitkällisen juonittelun tuloksena kasaan 21 vieraan bilejengin. Yritimme parhaamme mukaan pitää koko jutun viimeiseen asti salassa, kunnes tuli pieni mutka matkaan: Outi keksikin itse lopulta, että alkaa suunnitella juhlia kotiinsa! Tämä aiheutti kaikenlaista päänvaivaa mutta toisaalta, saimme Outilta hyvää tietoa mitä hän pippaloihinsa haluaa. Siispä toteutimme hänen toiveidensa mukaisen ruokalistan, ohjelman ja sovimme vielä Ilona-yökerhon kanssa, että Outi pääsisi ilmaiseksi sisään ja koko porukka jonon ohi.

Noh, Outin kotoa saaminen ja paikan päälle kuskaaminen salassa oli tietenkin homman vaikein osuus. Outin mies olikin salamyhkäisesti kertonut, että he tekevät kahdestaan jotain kivaa. Outi vielä viestitteli edellisenä päivänä, että kas kun se mies niin hirveästi huolehtii että tulee korkokengät mukaan ja hiuskihartimet ja saunakamppeet myös ;) Onneksi saimme Outin jo edeltävällä viikolla hankkimaan oman naamiaisasunsa, jottei sitä tarvinnut lähteä sokkona ostamaan. Illan tullen siis Outin mies sanoi juhlakalulle, että kassit matkaan ja sitten mennään. Me muut olimme jo valmiina odottamassa saunalla, ja sovimme ihan perinteisestä yllätys- huudosta ja onnittelulaulustakin :)

Odottelutunnelmia:

IMG_3568

Punahilkka ja Draqula, mielenkiintoinen pariskunta…

IMG_3569IMG_3570 IMG_3571

Upean täytekakun teki ylempänä hiiri-asussa poseeraava Anna.

IMG_3572 IMG_3573

Hetki ennen juhlakalun saapumista…

IMG_3575 IMG_3574 IMG_3576

Outi saapui siis lopulta miehensä saattelemana pimennettyyn juhlatilaan. Valot päälle, yllätys, ja synttärilaulu kaikumaan :) Outi oli aivan pöllähtänyt ja pillahtipa vielä pieneen ilon itkuunkin. Yllätys oli ihan täydellinen ja ilme Outin kasvoilla näkemisen arvoinen :) Alaovella oli kuulemma vähän alkanut aavistelemaan, että jotain hämärää tässä jutussa nyt on. Silti Outi vielä luuli, että minä olisin järjestänyt jonkin parisuhdejoogan!! Hahaaa :D

Alla olevassa kuvassa Outi heti yllärisaapumisen jälkeen Piian kanssa.

IMG_3578

Eipä siinä sitten muuta kuin bileet käyntiin! Varsinaista ohjelmaa emme juurikaan olleet järjestäneet, minä tein Outin viime vuosista diashown jonka katselimme porukalla paikalla olleella videotykillä. Lisäksi oli paras puku- kisa, jossa Outi valitsi viisi parhaiten pukeutunutta. Teemana oli Hollywood, mikä antoi kyllä melkoisen vapaat kädet asun valintaan. Jonkin verran oli glamour-meininkiä, elokuvahahmoja ja julkkiksia. Minä olin köyhän naisen Lara Croft, en ehtinyt panostamaan pukeutumiseeni oikeastaan yhtään, kun juhlavalmistelut veivät ajan ja energian menneellä viikolla. Eipä sen niin väliä minulle ollut, mutta juuri kukaan ei varmaan edes tajunnut ketä esitin, haha. Pistoolikin olisi pitänyt olla joku musta ysimillisen näköinen, eikä tuo länkkäripyssy jonka lainasin työkaverilta. Mutta haitanneeko tuo…

IMG_3588 IMG_3590 IMG_3594

Minun mielestäni illan upeimmat puvut löytyivät Mööviltä ja Jukalta, joilla oli asuissaan kunnon gangsteri-charleston- meininkiä.

IMG_3596

Tässä yhteiskuvassa vasemmalla toinen juhlajuonija Piia, juhlakalu Outi ja minä. Jos kuvassa näkyisi pitkä lisäkepalmikkoni, niin näyttäisin ehkä ihan pikkuisen enemmän Laralta..

IMG_3611 IMG_3616

Aiemmin kerroin, että pääsimme toteuttamaan synttärisankarin toiveita, joita hän auliisti lateli puhuessaan ”omista bileistään”. Karaoke kuuli ehdottomasti ykkösjuttuihin, ja Ratinan saunalta löytyikin onneksi Singstar ihan talon puolesta!

IMG_3620

Ja voi kamalaa, pakkohan minunkin oli laulaa. En tosiaankaan osaa laulaa vaan kihisin ja rääyin siinä missä muutkin amatöörit. Ääneni vielä rasittuu helposti välillä ihan puhuessakin, ja parin biisin jälkeen olinkin ihan käheänä. Jotenkin en osaa käyttää ääntäni niin, ettei kurkku tulisi kipeäksi. Auttaisikohan äänen avaus?

IMG_3622 IMG_3628

Tässä Outi ja Piia jakavat paras puku- palkintoja. Vakavat ilmeet varmaan siksi, ettei Outi osannut päättää kuka oli paras!

IMG_3636 IMG_3639

Bileet jatkuivat hieman yli puolenyön, yhdeltä tilan piti olla tyhjä. Lauleskelimme, söimme, joimme ja saunoimme.

IMG_3646 IMG_3651 IMG_3654

Minä olin selvinpäin koko illan, koska tulimme mieheni kanssa tavarapaljouden vuoksi autolla. Emme halunneet jättää autoa keskustaan, ja lisäksi koska minun nimeni oli vuokrapapereissa ja häärin muutenkin Piian kanssa pääemäntänä, niin koin myös jonkinlaista velvollisuudentuntoa siitä, että jonkun pitää olla kuosissa ja katsoa, että homma tulee hoidetuksi ja tila tyhjäksi ohjeiden mukaan. Tämä ei kyllä ollut mikään ongelma, koko juhlaporukka oli todella fiksua ja siistiä ja siivosimme vielä ennen lähtöä porukalla paikan niin hyvään kuosiin, ettei siivoojille jäänyt varmaan muuta tehtävää kuin roskien tyhjennys. Ilta oli kertakaikkisen onnistunut, ja ihan parasta oli se, että juoni pysyi salaisuutena viime metreille asti. Tuli tosi hyvä mieli kun Outi tykkäsi ja kaikki muutenkin viihtyivät. Se ilme yllätetyn synttärisankarin kasvoilla saapuessa, priceless!

-Marianna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s