Joulupukki tuli taloon

Olen tässä jo jonkin aikaa ehtinyt jouluttaa, mutta lisätilaisuus tarjoutui tänä viikonloppuna, kun tapasin joulupukin ensimmäistä kertaa tänä vuonna :) Ystäväni Outi on pitkin syksyä puhellut, että hänen ihana palleronsa Kamsu pitäisi tutustuttaa pukkiin. Kamsu on nyt 1,5-vuotias ja sen verran iso tyttö, että alkaa jo tajuta joulupukin ja joulun päälle jotain. Kuitenkaan ei ole oikein toivottavaa että ensitapaaminen karvanaamaisen pukin kanssa tapahtuisi yks kaks yllättäen aattona kotiovella, joten lähdimme kiikuttamaan Kamsua pukin polvelle läheiseen kauppakeskuksen joulunavaukseen.

Otin kamerankin mukaan ihan tarkoituksella, jotta voisin ikuistaa Kamsun ja pukin ensikohtaamisen. No niinhän siinä sitten kävi klassisesti että akku oli tyhjä (huokaus) ja saimme tyytyä kännykällä kuvien napsimiseen. Oman hankaluutensa tilanteeseen teki vielä se, että kauppakeskuksen ”joulumaa” oli tehty hämärästi valaistuun nurkkaan ikkunattomaan tilaan. Todella houkutteleva ajatus pikkulapsille, mennä pimeään luolaan kummallisen kiharaparran luokse…

Aluksi Kamsu oli aika skeptinen ja tyytyi katselemaan pukkia kaukaa ja osoittelemaan sormella. Kun talutimme tyttöä lähemmäs ja pukki alkoi puhua ja pyydellä Kamsua leikkimään palikoilla, niin voi itku sentään mikä kauhu Kamsun kasvoille heräsi :D Muutaman karkailun jälkeen alkoi jo Kamsullekin ilmeisesti valjeta että ei tässä henki mene ja äitikin pysyy ihan lähellä, ja uskaltautuipa tytteli lopulta ihan jo lähikontaktiin pukin kanssa leikkimään niillä palikoilla. Vähän vielä tunnustellen tuo käynti eteni mutta Outi oli tyytyväinen että painajaisilta (toivottavasti ;) vältyttiin ja ensituntuma ja -kokemus tuli luotua.

DSC_3153 DSC_3154

Kauppakeskuksella oli muutenkin ihanaa joulun hulinaa ja tuntua, glögitarjoilu meni meiltä sivu suun mutta eipä tuo haitannut koska minä ainakaan en glögistä pidä oikeastaan ollenkaan. Nytkin on yksi purkki juomaa jääkaapissa odottamassa, anoppi sen meille kiikutti, mutta taidanpa vain tarjoilla sen pahaa-aavistamattomille pikkujouluvierailleni :) Pidämme opiskelukavereideni kanssa meillä pienet pikkujoulu- itsenäisyyspäivä-synttärikemut 6.12., ja koko Turun jengimme saapuu puolisoineen paikalle :) Juhlistamme samalla mieheni syntymäpäivää. Juhlan aiheita on siis enemmänkin, ja ovatpa ne sitten myös Suomen itsenäisyyden pirskeet ajankohdasta jphtuen. Saatamme jopa vilkaista linnan juhlia, haha.

nimetön

Ihania moderneja kuusia löytyi kauppakeskuksen käytäviltä. Minullekin kelpaisi tällainen!

Joulupukkiturneen päätteeksi suhailimme Kamsun kanssa vielä kaupassa. Tämä tytteli on minulle ja miehelleni tosi tärkeä ihminen, aivan ihana kullannuppu jota onneksi saamme aina välillä meille hoitoonkin ♥ On aivan ihana katsella sivusta toisen pikku elämän etenemistä ja sitä kuinka tyttö kasvaa ja tulee fiksummaksi joka kuukausi. Eilen hän jo melkein sanoi mieheni nimen, ja hän muutenkin tykkää miehestäni paljon enemmän kuin minusta. Jos meillä ollessa tulee surku niin hän juoksee mieheni syliin eikä minun  :D

nkimetön

 

Kun koko viikonlopuksi ei ollut mitään erityisiä suunnitelmia, niin Outi sai minut vielä houkuteltua lähtemään heidän firmansa pikkujouluihin kuokkimaan! Tai oikeammin menin ihan asiallisen kaavan mukaan ja liityin seuraan Kustaahan vasta kun heidän yksityistilaisuutensa päättyi. Kustaasta suunnistimme vielä Ilvekseen, joka onkin lemppariyökerhoni Tampereella :) Hyvät bileet oli nytkin! Iltaa vähän varjosti aivan järkyttävä hartiajumitukseni, jonka seurauksena olen nyt eilisen ja tämän päivän kärsinyt aivan hirveästä päänsärystä. Särkylääke taittaa kivusta terävimmän kärjen, mutta ei varsinaisesti paranna olotilaa koska vasen hartiani on niin jumissa. Relaksanttia en viitsi päivällä ottaa, kun siitä tulee niin pöhnäinen olo. Menen siis tänään saunaan ja yötä vasten se nappi naamaan, toivottavasti sen voimalla selviän huomisesta työpäivästä. Ja HALLELUJA onneksi minulla on juuri huomenna töiden jälkeen aika osteopaatille, josta tiedän saavani avun tähän kamaluuteen. Olen jo useamman vuoden käynyt osteopaatti Teemu Vännillä Amurissa. Enpä voi muuta kuin ylistää Teemua, sillä hän on hoitanut minua loistavasti ja aina olen saanut vaivaani avun, oli se vaiva sitten millainen tahansa. Varasin tämän ajan jo melkein kuukausi sitten ajatuksena saada alaselän jäykkyys hellittämään. Nyt selkä on himpun parempi mutta tämä hartiajumitus+ oikean (työ)käteni kipeytyminen ja vielä se alaselkäkin olkoot huomisen agendalla.

Nyt siihen saunan lämmitykseen. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

-Marianna

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Joulupukki tuli taloon

    • Se on kyllä ihan sikakiva paikka! Täällä hirveesti kaikki on aina menossa Ilonaan, ja seki on ihan fine mutta kyllä toi Ilves on mun suosikki täällä Treellä :) Osteopaatilla kun kävin niin nyt tänään on vielä ”jumissa” vähä niinku hieronnanki jälkeen. Että oon ehkä viisampi päivän kahden päästä, mutta ihan hyvältä kyllä tuntuu :D

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s