Tallinnassa

Anoppini täytti hiljattain 60 vuotta, ja merkkipäivän kunniaksi hän vei kaikki lapsensa perheineen ja puolisoineen viikonlopuksi Tallinnaan. Lauantai-aamuna lähdimme siis aikaisin (ja tarkoitan nyt että aikaisin) ajelemaan kohti Helsinkiä. Olen käynyt elämässäni laivalla ihan muutamia kertoja, enkä kyllä siitä lystistä edelleenkään niin nauti… Meille kuitenkin laiva oli vain kulkupeli joten eipä tuo innottomuus sen suhteen niin haitannut. Sataman parkki on niin kallis että päädyimme jättämään auton Olympiastadionin ilmaiselle parkkipaikalle ja menimme siitä sitten taksilla satamaan. Minun ideani oli mennä ratikalla mutta tämä torpattiin porukassa, sen sijaan taksi oli itse asiassa ihan loistava vaihtoehto koska meitä oli niin monta, mennessä neljä ja takaisin tullessa kymmenen. Tuli lähes samoihin hintoihin kuin ratikka henkilöä kohden, ja säästimme aika mojovan summan kun emme pitäneet kahta autoa satamaparkissa 30 tuntia.

Odottaessamme toista autollista porukkaa paikalle Stadikalla, ehdin otattaa asukuvan… :) Kieppasin matkaa varten vielä perjantaina nopeasti Stockmannin alessa ja löysin pari kivaa toppia, jotka piti heti ottaa käyttöön! Tämän yläosan ihanuus on tuo korallinvaaleanpunainen väri. Hame on Hennesiltä ja laskeutuu ihanasti. Aivan superhyvä ja helppo kesävaate.

IMG_3248

Laivaan pääsimme jo hyvissä ajoin, ja matka yli Suomenlahden kului hajuvesiä nuuskutellen ja ristikoita tehden. Otan nykyään aina ristikkolehden paikkoihin, joissa tiedän olevan tylsää, odottelua ja paikallaan oloa luvassa. Aivot saavat hyvää jumppaa ja samalla kun keskittyy johonkin oikein tiiviisti niin aikakin kuluu nopeammin. Teen yleensä keskitason/semi-vaikeita ristikoita, mutta tällä kertaa mukana olleessa lehdessä alkoivat tehtävät olla niin simppeleitä että ostin ”visaisten ystäville” tarkoitetun lehden ja hitsiläinen, että olivat vaikeita! Kuitenkin kun oikein tahkosin ja pyörittelin ja anoppi vähän auttoi niin sain yhden sivun melkein tehtyä loppuun ja muutaman muunkin ainakin puoleenväliin ;) Harjaantumista siis vaaditaan vielä, joten täytyy jatkaa ratkomista. Sivumennen sanoen, kuka osaa ratkoa ristikkolehtien Piilosana-tehtäviä? En edes ymmärrä, mitä niissä haetaan takaa.

Vajaan kolmen tunnin matkan jälkeen saavuimme Tallinnaan ja kävelimme hotellille, joka oli oikeasti nimeltään Radisson Park Inn mutta anopin varauslapuissa luki että Viru Sentral hotel. No emmehän me tuolla väärällä nimellä meinanneet löytää koko paikkaa, kunnes sitten puolisattumalta pääsimme perille. Hotelli oli todella siisti ja kiva, meidän huoneessamme ilmastointi toimi mutta mieheni siskon huoneessa ei. Tämä oli aika mälsää koska viikonloppu oli aika kuuma, mutta kuulemma hotelli oli täynnä ja huonetta ei pystynyt vaihtamaan (?).

Läksimme syömään takaisin sataman suuntaan Platz– ravintolaan, jonne mieheni oli etukäteen tehnyt varauksen. Tämä olikin hyvä juttu koska väkeä oli ravintolassa (terassilla) tosi paljon ja seurueessamme oli 10 henkilöä, joista kaksi lasta ja yksi teini. Saimme kivan pöydän, ravintola oli muutenkin oikein kaunis ja sijaitsi vanhassa tiilirakennuksessa.

IMG_3254

IMG_3253

IMG_3255

IMG_3257

IMG_3261

Söimme hyvin pitkän kaavan mukaan ja jutustelimme mukavia. Minulla listalla oli lampaanjauhelihahampurilainen tsatsikin kera. Annos oli hyvin kreikkalaistyylinen ja oikein hyvä, lisäksi viini oli aivan loistavaa, en vain millään muista mikä sen nimi oli… Jälkiruualle lähdimme vanhaan kaupunkiin, kun samassa paikassa istuminen alkoi tympäistä ja pienimmät matkustajat alkoivat väsyä paikallaan olemiseen.

Vanha kaupunki oli tosi kaunis ja melkoisen keskiaikainen! Aikaisemmalla Tallinnan reissullani (yksi) en ehtinyt lainkaan kierrellä kaupunkia, ja tämä vanhan kaupungin kauneus oli positiivinen yllätys. Muutenhan Tallinna oli aika tylsän näköinen kivikaupunki, ja ilman vanhaa osaa tuskin houkuttelisi niin paljoa turisteja, luulisin. Nautimme maukkaat sacherit ja kunnon tujut kahvit.

IMG_3269

Suklaakakkuilun jälkeen alkoi olla jo aika nuutunut olo mutta suunnistimme silti Viru-keskukseen shoppailemaan. Harmikseni siellä ei ollut niin edullista ostostella mitä olisin odottanut ja toivonut, mutta shoppailin silti etsimäni narusandaalit ja vähän alusvaatteita. Sovituskoppi Kaubamajan alusvaatepuolella oli melkoisen hulppea:

IMG_3249

Vanhan kaupungin kujilla. Sovituskopissa prinsessafiilistelyn jälkeen raahauduimme jalat kipeinä hotellille huilaamaan. Olin ihan puhki ja otin pienet päikkärit. Illalla kävimme vielä lasillisella keskustassa.

IMG_3270

Koska tämä toinen lomaa varten ostamani toppi ei näkynyt missään kuvissa, niin päätin aamulla ikuistaa sen peiliselfienä :D

IMG_3273

Tänään sitten hyppäsimme muhkean aamiaisen jälkeen takaisin laivaan ja vielä entistä tylsemmin taitoimme matkan Suomeen. Autojen kanssa oli kuivalla maalla seurueessamme pieniä ongelmia, mutta niistäkin selvitiin ja nyt olemme vihdoin olleet kotona jo pari tuntia, huoh.

Poissa hyvä, kotona paras ja erityisesti isolla lössillä matkailu oli kyllä välillä vähän raskasta. Sukulaiset ovat kovin armaita mutta etenemisestä ei kaikilla aina millään ole samanlaiset mielipiteet. Kuitenkin reissussa oli hauskaa ja anoppini sanoin: saatiinpa olla yhdessä!

Nyt vielä hetkeksi sohvalle lojumaan ennen maata menoa. Kolme viikkoa lomaan, jou!

-Marianna

 

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Tallinnassa

  1. Minä ja siippani ollaan todella tykästytty Tallinnaan. Tarkotus on mennä sinne myös tänä kesänä. Vanha kaupunki on ihana, ja muutenkin meidän makuun Tallinna on hauska paikka. Ihmiset on mukavia ja ravintolat laadukkaita ja edullisia.
    Porukkamatkailu ei ole kauheesti meidän mieleen, tykätään kuljeskella kahdestaan :)
    p.s. toi keltanen toppi sopii hyvin ton hameen kans -Kika

    Tykkää

    • Pitäis kyllä joskus mennä vielä oikein ajan kanssa ja kahdestaan, niin ehtis ihan oikeesti tutustua paikkoihin paremmin. Aika vähä tuli lopuksi paikallistenkaan kanssa oltua tekemisissä, niin en osaa niistäkään oikein sanoa :D

      Tykkää

    • Juu käytiin tommonen minireissu! Tuli kyllä hyvin irtauduttua kaikista muista stressin aiheista, työjutuista sun muusta :) Enemmän olisin vielä halunnu shoppailla, mutta täytyy sitä hommaa jatkaa täällä koti-Suomessa.. :D

      Tykkää

  2. Paluuviite: Road tripillä |

  3. Paluuviite: Lyypekki |

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s